Meillä samanlainen tapaus tosin ikää jo lähemmäs 9 vuotta. Osaa olla itsepäinen ja viihtyy omissa oloissaan, mitä nyt välillä pitää tulla hakemaan rapsutuksia. Ja kun kotoa poistuu edes hetkeksi on aina sellainen vastaanotto että olisi ollut pidempäänkin poissa. Noilla saattaa olla aika voimakas saalistus vietti sen kanssa saa olla tarkkana ja saattavat olla aika kovia haukkumaan ja ulvomaan vieraita.
Mainos
Verkkolehden uusimmat jutut
-
HIFK:n Petr Kodýtek on tyytyväinen nuorten pelaajien esityksiin vaikeassa tilanteessaLue lisää »
-
Antoine Bibeau soimi itseään jatkoaikavoitosta huolimatta: "Virheeni maksoivat joukkueelle tänään pisteen"Lue lisää »
-
Hampus Falkilla on ollut totuttelemista Liigan tiukkaan tuomarilinjaan – Nuorena hän löysi kadonneen peli-ilonsa PuolastaLue lisää »
-
Kanadan Spengler Cup -joukkueessa Liigasta ja NHL:stä tuttuja nimiäLue lisää »
-
Nuoret Leijonat kohtaa harjoitusottelussa Slovakian – Konsta Helenius sivussa kokoonpanostaLue lisää »
-
HIFK:n Melart ja SaiPan Nikkanen suihkuun ja kurinpitoon päähän kohdistuneista taklauksistaLue lisää »
Koira – ihmisen paras ystävä
- Viestiketjun aloittaja girlzilla
- Alkaa
- 460 662
- 2 290
7kk mennyt kun paras kaveri poistui 5,5 vuotiaana tästä maailmasta munuaissyövän takia. Edelleen tulee tasaisin väliajoin melkein raivokohtauksia kun miettii, että miten julmaa elämä voi olla. Saa nähdä kuinka kauan tällainen tuska kestää lopulta.
En ole vieläkään oikein tottunut, että ei ole aamu ja iltalenkkejä.
En ole vieläkään oikein tottunut, että ei ole aamu ja iltalenkkejä.
Et ole yksin tämän kanssa, sama juttu itsellä kun mietin tuota meidän alle 2- vuotiasta kaveria, joka lähti viime helatorstaina. Jätti kyllä aikamoiset katkeruuden ja vihan tunteet kytemään lähtiessään. Ja pelon myös, että uskaltaako sitä enää uutta ikinä ottaa jos käykin uudestaan samalla lailla.
Tämä nyt toukokuussa lähtenyt vei silloin tullessaan surun pois ensimmäisen koiran poismenosta. Näiden kahden koiran välissä ehti mennä 4 vuotta ilman koiraa. Eli tiedän, että uusi koira todennäköisesti korjaisi minut taas ”ehjäksi”, mutta nyt on sitten tuo pelko tullut, että jos käykin taas huonosti ja joutuu aivan liian aikaisin luopumaan…
Onpahan jännät paikat. 11,5 vuotias narttu labradorinnoutajamme elämä lähenee loppuaan. Viime keskiviikkoon asti kaveri oli vielä normaalisti mukana töissä. Sen jälkeen ollut vaikeampaa - parina päivänä oksentelua, muutoin tärinää ja kramppeja. Toki myös pitkiä hyviä jaksoja.
Eilen oli sairaalahoidossa. Kun vein lääkäriin olin lähes varma, että kyseessä on viimeinen yhteinen matkamme. Verikokeista tuli mielenkiintoiset tulokset. Tulehdusarvot korkealla ja sokerit matalalla, eli veto pois. Muutoin kaikki arvot priimaa. Ultrassa ei näkynyt sisäelimissä haasteita tai ainakaan oireita selittävää. Nestettä, sokeria ja antibioottia suoraan suoneen. Antibioottikuuri päälle, samoin rautaa. Sokeriarvot seurantaan.
Nyt on kaksi vaihtoehtoa:
1. Oireet aiheuttaa jokin suolistotulehdus. Antibiootit auttavat, koira voimaantuu ja elämä jatkuu.
2. Haimassa on kasvain, joka aiheuttaa oireet. Koira lopetetaan.
Kriittiset päivät siis kyseessä. Loppuviikon olen palkattomalla koiran kanssa kotona. Näin pystyy hyvin tarkkailemaan koiran vointia, eikä sitä oikein yksinkään tässä tilanteessa voi jättää. Loppuviikon aikana nähdään, miten koiran käy.
Aamuruuan jälkeen tärisi ja näki, ettei hyvin mene. Söi kuitenkin hyvällä ruokahalulla ja ruoka on pysynyt sisällä, eli samoin myös antibiootti. Tällä hetkellä vaikuttaa hyvältä. Nyt tyytyväisenä kuorsaa sohvalla mun vieressä. Jännittäviä aikoja, jännittäviä aikoja.
On selvää, ettei koiran elämää tule pitkittää yhtään sekuntia tuottaen kärsimystä vain siksi, ettei ihminen osaa päästää irti. Tämän suolistotulehduksen mahdollisuuden ja antibiootin vaikutuksen katson. Jos tila ei parane, enempää ei tarvitset tutkia, vaan suoraan armolliseen elämän päätökseen.
Tämä koira on ollut perheenjäsenemme vuosikaudet ja avannut meille uuden maailman. Viimeiset seitsemän vuotta se on ollut myös työparini perin merkityksellisessä, mutta haastavassa työssä. Joka arkiaamu olemme autoon hypänneet ja menneet yhdessä työtehtävämme hoitamaan. Suuri apu on koirasta ollut. Aikalailla yhteen olemme tänä aikana kasvaneet. Vaikka olen rationaalinen ihminen ja koira on koira, ei tämä ihan helppo nakki ole.
Eilen oli sairaalahoidossa. Kun vein lääkäriin olin lähes varma, että kyseessä on viimeinen yhteinen matkamme. Verikokeista tuli mielenkiintoiset tulokset. Tulehdusarvot korkealla ja sokerit matalalla, eli veto pois. Muutoin kaikki arvot priimaa. Ultrassa ei näkynyt sisäelimissä haasteita tai ainakaan oireita selittävää. Nestettä, sokeria ja antibioottia suoraan suoneen. Antibioottikuuri päälle, samoin rautaa. Sokeriarvot seurantaan.
Nyt on kaksi vaihtoehtoa:
1. Oireet aiheuttaa jokin suolistotulehdus. Antibiootit auttavat, koira voimaantuu ja elämä jatkuu.
2. Haimassa on kasvain, joka aiheuttaa oireet. Koira lopetetaan.
Kriittiset päivät siis kyseessä. Loppuviikon olen palkattomalla koiran kanssa kotona. Näin pystyy hyvin tarkkailemaan koiran vointia, eikä sitä oikein yksinkään tässä tilanteessa voi jättää. Loppuviikon aikana nähdään, miten koiran käy.
Aamuruuan jälkeen tärisi ja näki, ettei hyvin mene. Söi kuitenkin hyvällä ruokahalulla ja ruoka on pysynyt sisällä, eli samoin myös antibiootti. Tällä hetkellä vaikuttaa hyvältä. Nyt tyytyväisenä kuorsaa sohvalla mun vieressä. Jännittäviä aikoja, jännittäviä aikoja.
On selvää, ettei koiran elämää tule pitkittää yhtään sekuntia tuottaen kärsimystä vain siksi, ettei ihminen osaa päästää irti. Tämän suolistotulehduksen mahdollisuuden ja antibiootin vaikutuksen katson. Jos tila ei parane, enempää ei tarvitset tutkia, vaan suoraan armolliseen elämän päätökseen.
Tämä koira on ollut perheenjäsenemme vuosikaudet ja avannut meille uuden maailman. Viimeiset seitsemän vuotta se on ollut myös työparini perin merkityksellisessä, mutta haastavassa työssä. Joka arkiaamu olemme autoon hypänneet ja menneet yhdessä työtehtävämme hoitamaan. Suuri apu on koirasta ollut. Aikalailla yhteen olemme tänä aikana kasvaneet. Vaikka olen rationaalinen ihminen ja koira on koira, ei tämä ihan helppo nakki ole.
Tämä on se koiran omistamisen varjopuoli. Niistä kasvaa vuosien aikana todella rakkaita perheenjäseniä ja se lopullinen päätös on isollekin miehelle todella kova paikka. Kesällä 2022 jouduin luopumaan melkein 16 vuotta perheenjäsenenä olleesta rakkaasta koirastani ja kyllä se oli kova paikka. Tälläkin hetkellä kotona 2 koiraa on odottamassa, iältään 4 ja 6. Eli yhteisiä vuosia noiden kanssa pitäisi vielä olla jäljellä.
Viimeinen päätös on kova paikka, mutta pitää aina ajatella se myös koiran elämän kannalta. Jatkuvissa kivuissa eläminen on ihmisellekin yhtä tuskaa, niin samaa se on eläimellekin. Tiedät kyllä varmasti, mikä se oikea ratkaisu on. Ja tietenkin toivon, että teillä vielä yhteisiä vuosia on. Tsemppiä!
Joo, ei mulla viimeisen päätöksen suhteen tee tiukkaa, vaikka se surullista on. Vanhat koirat kuolevat, eikä niiden kärsimyksiä tule ihmisen surun vuoksi pitkittää. Vein tosiaan eilen koiran siinä mielessä päivystykseen, että se on piikki. Ultratulokset ja verikokeet näyttivät kuitenkin siltä, että vielä on mahdollista tulla kuntoon. Koiran vointi on tällä hetkellä selvästi parempi. Toivottavasti kasvainta ei ole ja antibiootti hoitaa tämän tulehduksen. Loppuviikon aikana tuo ratkeaa.
Kaksivuotias labradorinnoutaja meillä on myös. Vuoden verran se on harjoitellut yhden päivän viikossa työntekoa kanssani. Se taitaa nyt päästä vakivirkaan ennemmin kuin suunnittelin.
Breeze Harbour
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Syvimmät osanottoni.
Voi ei, olen tosi pahoillani. Ehdin tossa vielä ihan puolisen minuuttia sitten ajatella, että jos vaikka sun koiralla olisi vielä niitä elinpäiviä jonkin verran edessä, kun luin näitä kirjoituksia. Mutta ei sitten näköjään niin käynytkään.
Nämä on tosi ikäviä ja surullisia hetkiä elämässä, jotka varmasti ottaa kyllä koville.
Ne antavat paljon eläessään, ja vievät paljon lähtiessään. Osanottoni koko perheelle.
Otan osaa. Surutyö vie paljon aikaa, eikä sen jälkeen jäävä ikävä taida hellittää kokonaan koskaan.
Otan osaa, harmi että päättyi noin nopeasti.... Muistot jää aina karvakaverista, ne eivät onneksi häviä ikinä!
Lemmikkien omistajille nämä pysäyttävät ja surulliset hetket tulevat aina väistämättä eteen. Olen itsekin kävellyt tuon polun päähän niin monesti ja aina se on tuntunut yhtä pahalta ja lohduttomalta, koskaan ei ole kyyneliltä vältytty...
Suru ottaa aikansa, mutta pikkuhiljaa hyvät muistot aikavat nostaa hymyä kasvoille ja ilo ja kiitollisuus yhdessä taivalletusta matkasta voittaa menetyksen tuskan - voimia sinulle/teille!
Se on koulukoiran kanssa sikäli haastava surutyö, ettei pääse töissä irti asiasta. Siellä on kuitenkin koiran kanssa vuosia joka työpäivä yhteistyössä olleita työntekijöitä, puhumattakaan niistä nuorista, jotka ovat tukeutuneet ja saaneet voimaa edesmenneestä luokkahuoneen jäsenestä. Tyhjänä on yksi paikka, eikä sen kertominen nuorille ole kyllä ihan helpoin työtehtävä.
No, kaksivuotias nuori TETiläinen odottaa innoissaan uutta vastuullista virkaansa. Toivottavasti sillä menee paremmin kuin Mäntymaalla ja meneehän se.
Kiitos tuesta teille.
No, kaksivuotias nuori TETiläinen odottaa innoissaan uutta vastuullista virkaansa. Toivottavasti sillä menee paremmin kuin Mäntymaalla ja meneehän se.
Kiitos tuesta teille.
Osanottoni @McTorso ! Itse ensikertalaisena pentukoiran omistajana on tavallaan helppo ymmärtää, miten raskaasta luopumisesta on kyse ja toisaalta ei varmasti alkuunkaan, kun yrittää suhteuttaa asian yli vuosikymmenen yhteiseloon.
Laitan @Urasiili :n viestin jatkoksi omalta osaltani positiivisemmalla nuotilla. Meillä on ollut nyt pari kuukautta kahdeksankuinen sheltti, joka osaa olla vuoron perään maailman ihastuttavin otus ja raivostuttava teiniämpyilijä.
Aivan mahtava veijari kaikkiaan, johon on ollut mahdotonta olla kiintymättä valtavasti jo nyt. Pitää lisäksi kivasti liikkeessä, vaimon kanssa vuorot jaettuna lenkitystä tulee ainakin sellainen 1,5h per naama per päivä ja saapa samalla katkaistua etätyöläisen istumarutiinin edes lounastauon ajaksi.
Ensimmäinen koira kyseessä ja vaikka alkuun arvelutti monikin asia, niin hienostihan tuon kanssa on oppinut olemaan ja elämään, eivätkä allergiatkaan puhjenneet perheessä kenelläkään. Mahtava tuon kanssa on touhuta, opettaa uusia temppuja ja oppia siinä samalla itse koiranomistajan elämästä. Olen todella iloinen, että hankintapäätös saatiin aikaan!
Laitan @Urasiili :n viestin jatkoksi omalta osaltani positiivisemmalla nuotilla. Meillä on ollut nyt pari kuukautta kahdeksankuinen sheltti, joka osaa olla vuoron perään maailman ihastuttavin otus ja raivostuttava teiniämpyilijä.
Aivan mahtava veijari kaikkiaan, johon on ollut mahdotonta olla kiintymättä valtavasti jo nyt. Pitää lisäksi kivasti liikkeessä, vaimon kanssa vuorot jaettuna lenkitystä tulee ainakin sellainen 1,5h per naama per päivä ja saapa samalla katkaistua etätyöläisen istumarutiinin edes lounastauon ajaksi.
Ensimmäinen koira kyseessä ja vaikka alkuun arvelutti monikin asia, niin hienostihan tuon kanssa on oppinut olemaan ja elämään, eivätkä allergiatkaan puhjenneet perheessä kenelläkään. Mahtava tuon kanssa on touhuta, opettaa uusia temppuja ja oppia siinä samalla itse koiranomistajan elämästä. Olen todella iloinen, että hankintapäätös saatiin aikaan!
Vaimon vanhemmilla on ollut shelttejä useampikin. Ollaan monasti niitäkin käyty lenkittämässä, kun samalla paikkakunnalla asutaan. Todella erilaisia persoonia. Yksi oli aika ujo ja toinen sitten ihan täysin adhd. Tosin sekin kyllä lenkillä aina rauhottuu, mutta aina kun niillä menee kyläilemään niin tämä pyörii väkkärää loputtomasti :D
Rantojen mies
Jäsen
Onnea rodun valinnasta. Myös tänne on mokoma kotiutumassa ennen vuodenvaihdetta, joskin ei ole ensimmäinen laatuaan meille. Silti into piukeana sitä jo odotellaan.
Ei muuten kannata henkeä pidätellä tuon sisäsiisteyden kanssa, näillä nimittäin tuo rakko kehittyy todella hitaasti ja meilläkin edellisellä meni 7kk ennen kuin pystyi fyysisesti pidättämään sen 8 tuntia. Mieletön rotu ja itse ollaan oltu valintaan todella tyytyväisiä. Ainoa ongelma on nyt tämä talvi, mutta sen kanssa on nyt vain elettävä.
@McTorso aina lämmittää mieltä kuulla näitä eläintarinoita missä nousee esille, miten tärkeä tuo yhteinen matka on ollut ja vielä ennen kaikkea, että se on myös kestänyt pitkän aikaa. Osanotto koiran poismenosta ja voimia surutyöhön.
Tämä on meidän toinen whippet. On kyllä kaikin puolin täydellinen rotu meille.
Edellinen tuli vähän yli-ikäisenä meille 4 kk vanhana. Se oli jo lähes sisäsiisti ja ei käynyt kun pari vahinkoa enää sisälle. Ahkerasti sitä ulkona käytettiin ja heti ovenpieleenhän se suhautti. Asuttiin silloin vielä kerrostalossa ja tietenkin siitä joku taloyhtiön ukko alkoi valittamaan, että koiraa paskotetaan oven pieleen. Teki siitä valituksen isännöitsijällekin, mutta se sentään ymmärsi, että pentukoiraa tässä opetetaan ulkona käymään. Yritettiin heti juosta koiran kanssa mahdollisimman kauas, mutta eipä sille mitään mahda, jos toinen päättää kyykistyä. Eikä se kyllä kertaakaan siihen edes paskonut, kuten se ukko väitti...
Viimeksi muokattu:
Tämä oli kyllä hyvin sanottu. Kyllä ikävä ja kaipuu ovat konkretisoituneet elämän jatkuessa. Iso persoona on pois. Ei iso persoona siinä perinteisessä mielessä kera äänekkyyden, vaatimusten ja itsensä korostamisen, vaan päinvastoin kera rauhallisuuden, luottamuksen, läsnäolon ja nöyryyden. Paljoon sellaiseen elämässämme vaikutti tuo iso persoona, jonka huomaa vasta nyt, kun se on pois.
No, kaikessa ikävässä on myös jotain hyvää, kun tarpeeksi kaivaa. Ei ollut tänään vanhus herättämässä kello kuusi kuten viime vuodet sillä oli tapana. Silmäni aukesivat tähän päivään yhdeksältä, reilusti yli kymmenen tunnin yöunien jälkeen nuoremman koiran edelleen nukkuessa. Taitaa unirytmimme nytkähtää astetta myöhäisemmäksi ja se on hyvä se.
Voimia @McTorso !
Itse olen tuossa tilanteessa joutunut olemaan 5 kertaa ja aina se satuttaa aivan helvetisti. Nyt himassa on 2-vuotias valkoinen paimenkoira ja on kyllä aivan erityinen tapaus. Erittäin ihmisrakas ja koko ajan täytyy olla mukana kaikessa kun taas muutama edellinen samaa rotua olivat enemmän itsenäisiä eikä niin välittäneet ihmisseurasta. Toivottavasti pitkä yhteiselo tämän kanssa vielä edessä, aivan erityinen yhteys meillä.
Itse olen tuossa tilanteessa joutunut olemaan 5 kertaa ja aina se satuttaa aivan helvetisti. Nyt himassa on 2-vuotias valkoinen paimenkoira ja on kyllä aivan erityinen tapaus. Erittäin ihmisrakas ja koko ajan täytyy olla mukana kaikessa kun taas muutama edellinen samaa rotua olivat enemmän itsenäisiä eikä niin välittäneet ihmisseurasta. Toivottavasti pitkä yhteiselo tämän kanssa vielä edessä, aivan erityinen yhteys meillä.
Viimeksi muokattu:
Lämmin osanottoni. Kaverisi odottelee sua sitten pilvenreunalla.
Individual
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Post-rock/ Post-punk
Pentuliven pennut tekivät ensimmäisen retken Oulunkylän kuntoutuskeskukseen.
yle.fi
Sotainvalidit ja kuntoutujat herkistyivät kyyneliin, kun Pentuliven pennut tassuttelivat vierailulle
Pennut vierailivat Oulunkylän kuntoutuskeskuksessa. Koirasta luopuminen on ikäihmiselle raskasta, jos nelijalkaisten kanssa on jaettu koko elämä.
yle.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy