Kohdemaa: Suomi (Maahanmuutto ja pakolaisuus)

  • 29 896
  • 237

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Lisäksi on myös huomioitava, että Suomen houkuttelevuutta tällaisten käytäntöjen väärinkäytössä lisää se, että täällä maksetaan yhdistettävien matkakulut ainutlaatuisen avokätisesti. Mutta toki tiesit tämän kaiken jo itsekin.

Tästä tiedettiin kertoa että asia muuttunut vuoden vaihteessa eli ihan omalla kyydillä nykyään tulevat.
 
mission16W

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, MUFC (sympatiat TPS)
Tästä tiedettiin kertoa että asia muuttunut vuoden vaihteessa eli ihan omalla kyydillä nykyään tulevat.

Niin, 1.1.2011 tosiaan laki muuttui niin, että jatkossa maksetaan vain harkinnan mukaan "painavista syistä". Harkinnanvaraisista myöntämisistä olisi aina kiva nähdä vähän tilastoja, koska siinä on iso ero, jos harkinta osuu myöntyvään päätökseen 1% tai 80% ajasta.

En kyllä ihan kylmiltäni usko, että maksaminen olisi käytännössä kokonaan tai edes lähes kokonaan loppunut. Sen verran ihmeellisen paljon kalliille lennoille haluavia Somaliassakin vielä odottaa perheenyhdistämisiä.
 
er_bai_wu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, LOFC, JJK, NYR, S.S. Lazio, v. Sacher-Masoch
No eihän niitä perheenyhdistämishakemuksia Somaliaan ole kuin kuutisen tuhatta, ja jos jokaisessa perheessä on vain kuusi-seitsemän lasta, niin onko tuo muka paljon? Vain kolmisenkymmentätuhatta somalia pk-seudulle plus sitten ne, jotka huomaavatkin tulleensa väärään perheeseen.

Dressmannin mainossanoin, onnea Helsinki!
 
mission16W

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, MUFC (sympatiat TPS)
Dressmannin mainossanoin, onnea Helsinki!

Juu, ja Turun Varissuo myös. Siitä paikasta ei ole nykyään paljon hyvää sanottavaa. Toivottavasti rikkaus pysyy siellä.
 
Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Taas heittää visvalla volttia päässä. Täältä ei löydy yhtään kirjoitusta jossa kaikki maahanmuuttajat leimattaisiin. Ilmeisesti paniikki tulevasta vaalitappiosta alkaa sumentamaan järjenkäytön ja aletaan räiskimään haulikolla joka suuntaan persut tähtäimessä.

No noilla sloganeillahan maailmanparantajat ja monikulttuurisuuteen pakottajat ratsastavat. Kyseenalaistin eilen täällä duunissa somaleiden massaroudaukset Suomeen, ja kuinka ollakaan eräs rouva kysyi olenko rasisti ja aionko äänestää persuja. On se suppeata joidenkin näkymys.
 
Timppa73

Jäsen
Kuuden tuhannen hakemuksen joukossa on varmasti muutama tälläinen oikeakin hakemus, jonot lyhentyisivät kun ei haastatteluihin turhaan haaskattaisi aikaa:
A) DNA:lla todistettava lähisukulaisuus oltava
B) Myös jo Suomessa luvallisesti olevat DNA pankkiin ja tarvittaessa ryhdytään rikosoikeudellisiin ja karkoitustoimenpiteisiin väärinkäytösten kohdalla. Mielestäni myös kaikkien Suomen kansalaisten tiedot voisi kansalliseenDNApankkiin tallettaa -> helpottaa rikosten ja ruumiiden selvityksessä. Lisäksi StarTrek tyyliin kaikkien DNApankkiin talletettujen kloonit vuonna 2157 valtaisivat Orionin.

En ole rasisti mielestäni, mutta järjestelmää käytetään vääriin tarkoituksiin ja nämä välitysfirmat käärivät välistä rahaa jo ahdingossa olevilta.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Somaliyhteisö vaati vaihtamaan â€vääräuskoisen†opettajan | Länsiväylä

Tässä sitä sopeutumista ja sitoutumista paikallisiin sääntöihin taas nähdään.

Ilmeisesti kouluun pitäisi saada imaami eikä opettaja.

Mitä erikoista tässä on?? Tiedän tapauksen, jossa uskontoa (evlut.) opetti kirkkoon kuulumaton ja ryhmä vanhempia valitti tästä koulun rehtorille ja koulutoimenjohtajalle. Tämä ei tosin päässyt lehteen, koska se ei herätä mielenkiintoa.
 
Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Taitaa Japanin tilanne poistaa Suomessa pakolais-/maahanmuutto-ongelman, kun päästään ottamaan japanilaisia vastaan pakolaisina ja samalla saadaan valmiiksi koulutettua työväkeä.

Ei muuta kuin Finnairin kone tuomaan tokiolaisia turvaan Suomeen ja Suomen passi käteen heti Suomeen saavuttua.
 
Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Juu, tuota ulkomaalaistaustaista pelaajaa on varmasti taklattu vain sen takia että on tummaihoinen eikä siksi, että haluttu taitava pelaaja pois kentältä kuten kautta aikojen eri sarjoissa on aina tehty.
Pitääkö nyt saada rasistikortti myös kiekkokaukaloon?
Ja maahanmuuttajan tekemä maali on kahden maalin arvoinen sekä joka pelin jälkeen on palkittava maahanmuuttaja-tsemppari.
 
Aika mielenkiintoisesti sait uutisen käännettyä päälaelleen...

Eikö uutisessa kerrottu rasistisesta huutelusta ja sitä seuranneesta päähän kohdistuneesta taklauksesta, josta tuomittiin ulosajo??
 
Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Eikö uutisessa kerrottu rasistisesta huutelusta ja sitä seuranneesta päähän kohdistuneesta taklauksesta, josta tuomittiin ulosajo??
Johonkin yksityiskohtaan on tartuttu kuten vaikkapa, jos olisi ollut punapää, läski, hörökorva, finninaama jne.
Mutta ei muuta kuin poliisitutkinta käyntiin sillä olihan tuo täysin tavatonta.
Miksi muuten ei uutisoida kun junnupeleissä taklataan vastaavasti väärin täysin suomalaissyntyistä pelaajaa?
 
Mielenkiintoisesti mielipiteesi vaihtuu lehtijutun sisällön mukaan. Alla oleva on lainattu sinun viestistäsi, viesti nro 98 tässä ketjussa.

Mitä ihmettä? Onnistuit tähänkin vetämään perussuomalaiset mukaan ja syyttävässä mielessä. Miten nuo somppujen vaatimukset liittyy persuihin ja vaaleihin? Tässä on tyyppiesimerkki siitä miten huonosti nämä moniosaajat integroituvat suomalaiseen yhteiskuntaan.

Kun islaminuskoiset haluavat islaminuskoisen uskonnon opettajan, se on huonoa integraatiota yhteiskuntaan, mutta kun suomalainen jääkiekkolija huutelee rasistisia kommentteja, se on vaan suomalaiseen jääkiekkoon kuuluvaa huutelua.
 
LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Johonkin yksityiskohtaan on tartuttu kuten vaikkapa, jos olisi ollut punapää, läski, hörökorva, finninaama jne.
Mutta ei muuta kuin poliisitutkinta käyntiin sillä olihan tuo täysin tavatonta.

Niin, tehtiinkö tuo poliisitutkinta tuon yksityiskohdan takia, vai sen kokonaisuuden vuoksi missä pelaajaa ensin uhkailtiin ja sitten toteutettiin tuo uhkaus?

Miksi muuten ei uutisoida kun junnupeleissä taklataan vastaavasti väärin täysin suomalaissyntyistä pelaajaa?

Poliisi tutkii: Lätkäjuniori löi toista poikittaisella kasvoihin | Jääkiekko | Iltalehti.fi

Kainuun Sanomat

...

Jääkiekkoväkivalta on aina ollut - ja aina tulee olemaan - mediaseksikäsaaihe.
 
Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Kun islaminuskoiset haluavat islaminuskoisen uskonnon opettajan, se on huonoa integraatiota yhteiskuntaan, mutta kun suomalainen jääkiekkolija huutelee rasistisia kommentteja, se on vaan suomalaiseen jääkiekkoon kuuluvaa huutelua.
Ei vaan kyse on kilpaurheiluun kuuluvasta psyykkauksesta eikä mistään suomalaisesta ilmiöstä. Esim. Materazzi vs Zidane MM-loppuottelussa.

Ja islaminuskoiset voivat rakentaa yksityiskouluja sekä palkata sinne opettajaksi vaikka Bin Ladenin omilla rahoillaan - ei suomalaisten veronmaksajien.
Kokeile sinä samaa. Mene Somaliaan ja vaadi kristinuskon opetusta. Maksan sulle menolipun - paluulippua et tarvitse.
 
Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
[Jääkiekkoväkivalta on aina ollut - ja aina tulee olemaan - mediaseksikäsaaihe.
Hieman eri mittasuhteen asioita ovat joukkotappelu ja yksi spontaani väärä taklaus joita tapahtuu päivittäin eri sarjatasoilla eikä niitä uutisoida.

Tuosta mediaseksikkyydestä olen samaa mieltä ja erityisen hot siitä saadaan lisäämällä rasisimi mukaan.
 
LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Hieman eri mittasuhteen asioita ovat joukkotappelu ja yksi spontaani väärä taklaus joita tapahtuu päivittäin eri sarjatasoilla eikä niitä uutisoida.

Mikäli tuon Iltalehden tarina ja tarinan henkilöiden antamat lainaukset pitävät edes vähääkään paikkaansa, niin tuskin voidaan puhua spontaanista taklauksesta.

Tuosta mediaseksikkyydestä olen samaa mieltä ja erityisen hot siitä saadaan lisäämällä rasisimi mukaan.

Tottakai näin. Mutta tämä ei tee tuosta rasismista yhtään sen hyväksyttävämpää.
 
Viimeksi muokattu:

LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Ei vaan kyse on kilpaurheiluun kuuluvasta psyykkauksesta eikä mistään suomalaisesta ilmiöstä. Esim. Materazzi vs Zidane MM-loppuottelussa.

Niin, periaattessahan voidaan sanoa, että urheilussa kaikki on sallittua kunnes jää kiinni.

Ja islaminuskoiset voivat rakentaa yksityiskouluja sekä palkata sinne opettajaksi vaikka Bin Ladenin omilla rahoillaan - ei suomalaisten veronmaksajien.
Kokeile sinä samaa. Mene Somaliaan ja vaadi kristinuskon opetusta. Maksan sulle menolipun - paluulippua et tarvitse.

Islaminuskoiset vaativat/pyytävät lisäoikeuksia siinä missä ruotsinsuomalaiset Ruotsissa, unohtamatta miten esimerkiksi lapsiperheet haluaisivat lisäetuisuuksia lapsiperheille täällä Suomessa. En näe tuossa mitään pahaa - tämähän on vapaa maa ja jokaisella on oikeus pyrkiä ajamaan omaa asiansa.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei vaan kyse on kilpaurheiluun kuuluvasta psyykkauksesta eikä mistään suomalaisesta ilmiöstä. Esim. Materazzi vs Zidane MM-loppuottelussa.

Ja islaminuskoiset voivat rakentaa yksityiskouluja sekä palkata sinne opettajaksi vaikka Bin Ladenin omilla rahoillaan - ei suomalaisten veronmaksajien.
Kokeile sinä samaa. Mene Somaliaan ja vaadi kristinuskon opetusta. Maksan sulle menolipun - paluulippua et tarvitse.

Et sitten lukenut minun vastaustani Daespoon viestiin?? Mielestäni tuossa uutisessa ei ollut mitään erikoista, vastaavaa on tapahtunut suomalaistenkin taholta eli on vaadittu kirkkoon kuuluvaa uskonnonopettajaa.
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Et sitten lukenut minun vastaustani Daespoon viestiin?? Mielestäni tuossa uutisessa ei ollut mitään erikoista, vastaavaa on tapahtunut suomalaistenkin taholta eli on vaadittu kirkkoon kuuluvaa uskonnonopettajaa.

Niin pitikin tästä kysyä, olisiko sinulla linkkiä tähän vai onko kyseessä ns. hymyilevä bussikuski?
 
LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Niin pitikin tästä kysyä, olisiko sinulla linkkiä tähän vai onko kyseessä ns. hymyilevä bussikuski?

Asiaa sivuten, mutta tietääkseni tuo on kohtalaisen uusi ilmiö, että uskonnonopettajan ei tarvitse kuulua kirkkoon, että sinänsä ei tule yllätyksenä vaikka sitä olisi tässä viime vuosina vielä vaadittu vanhana tottumuksena.
 
Gellner

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mitä erikoista tässä on?? Tiedän tapauksen, jossa uskontoa (evlut.) opetti kirkkoon kuulumaton ja ryhmä vanhempia valitti tästä koulun rehtorille ja koulutoimenjohtajalle. Tämä ei tosin päässyt lehteen, koska se ei herätä mielenkiintoa.

Mihin lehtiin tästä vinkattiin?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös