Mainos

Kivikausi 2.0 – eli otteet kaukalossa 2022–2023

  • 721 956
  • 14 908

Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Hei tua noi, mikä se kolmannen erän tilanne oli jossa IFK-pelaaja jäi makoilemaan Ruudttdun jonkun tönäisyn jälkeen?
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Koko pelin perusteella 0 olisi ollut ihan oikein.

Kolmannen lopun ja jatkoajan perusteella 2 ois ollu saatavilla. Tyytyväinen siis yhdestä.
Juuri näin, yksi piste on hyvä, koska kokonaisuus huomioiden nolla olisi kuulunut, ässäpelaajat olivat jo ihan joulutunnelmissa. En viitsinyt sanoa jo ensimmäisellä erätauolla, että nyt on kyllä pahat ohi-pelin ainekset ilmassa, ja sellainenhan tämä nyt ihan puhtaasti oli. Noin heikosti ei olla kaksinkamppailuissa pärjätty toviin, ja syötötkin polttelivat lavoissa joka ukolla.. tänään oli se 95% keskittyminen, joka toi sen kuuluisan 50% suorituksen

Positiivista löydän vain sen, että noinkin sekavalla esityksellä saatiin silti jotain pisteitä. Toivottavasti se nyt sitten edes kertoo joukkueen kohtuullisesta rutiinitasosta, osin toki kertoo ettei myöskään HIFK mikään ihmeellinen ollut vaikka olikin tänään parempi joukkue..
 
Viimeksi muokattu:

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Heikko peli kokonaisuudessan, edes yhtä pistettä ei olisi ansaittu. Edelleen ihmettelen kuinka hampaattomalta Ässien hyökkäys vaikuttaa kun Lenni on pois, ei siellä ole ketään, joka olisi edes lähellä. Jos nyt jotain vahvistusta oltaisiin hakemassa, ehdottomasti hyökkäyspäähän. Juholaa ja Myllymaata vaan vielä rohkeasti kokeilemaan, ei hyökkäyspeli voi tuosta enää heikommaksi mennä.

Kenet ottaisit tuolta pois kokoonpanosta Myllymaan ja Juhola tieltä?
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Ok. Miksi ei oikein näkynyt suorituksissa? Vai perustuuko Ässien pelitapa siihen, että Sevänen on ihan lapanen?

Sevänen on taas näitä tapauksia, syystä tai toisesta jatkuvasti jonkun hampaissa (lie kaiken maailman huhuilla tilipussista syynsä), toisaalta valmennusta ei huimaa iskeä askiin vähintään kohtuullisilla minuuteilla illasta toiseen. Eikä edes erityisesti kauden edetessä ole määräänsä enempää vuotanut.

Ei siinä, hyvin voidaan mun puolesta päästää irti ensi kautta ajatellen.
 
vero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kenet ottaisit tuolta pois kokoonpanosta Myllymaan ja Juhola tieltä?
Viitala ei ole oikeassa paikassa nelosessa missään tapauksessa. Sinne Appeli - Myllymaa - Virtanen. Graber Hämeenahon paikalla tuhoaa täysin Ässien parhaan hyökkäysketjun tasakentin, ehkä siinä sitten Juhola Graberin paikalle laidalle. Mutta varmaan käytännössä tuo nelosen muutos on mahdollisuuksien rajoissa ja sen nyt pitää tehdä joka tapauksessa ja unohtaa tässä vaiheessa muut muutokset.

Pidemmällä tähtäimellä Ässät tarvitsee lisää hyökkäysvoimaa, jos halutaan tosissaan pitää nykyinen sijoitus tai jopa taistella paikasta kuuden joukossa. Viime aikoina Ässillä on ollut pomput puolellaan ja jossain kohtaa se tulee loppumaan.
 
Samaa mieltä, Viitala on väärässä roolissa ja sivuun jos ei yritetä muuta.

Graber katsomossa tarkoittaisi sitä, että Ässien ylivoimasta vietäisiin pelintekijä. Näin matsia tänään vain vikat puoltoista erää, jatkoajan ja rankkarit. Niin sen perusteella Graber ansaitsee pelipaikkansa.

Siitä samaa mieltä, että Ässien hyökkäyspelaaminen on heikkoa eikä pitkässä juoksussa riitä.
Yksi iso ongelma on, että Ässillä on sarjan huonoin ykköskenttä.

Jos tuosta haluaa hyökkäyspäähän enemmän niin Juhola kentälle ja Appelgren veks. Appeli on vaan alivoimalle tärkeä ukko.
 
K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät

Ässät on viimeisen 20 ottelun kuntopuntarissa sijalla 7. Ei se pompuilla ja tuurilla selity. Pojat on pelanneet tosi hyvin.
 
ValkMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Vaikka ennustin tulosveikkauksessa Ässien voittoa, niin vaikka pilkuilla tuli tappio, niin tuo piste voi osoittautua myöhemmin tärkeäksi. Muutenkin nousu tasoihin kolmannessa erässä kertoo hyvää joukkueen moraalista.

Viirret on kyllä yksi omia suosikkeja, koska osaa yksinkertaisesti pelata eikä poitsun päätä palella pelitilanteissa. Vastustajien lämmittäminen on kanssa mainio juttu. Ihan hyvin mielestäni selvittiin tuosta pelistä ja sitten jatkossa lyödään uusi voittoputki tulille.
 
vero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ässät on viimeisen 20 ottelun kuntopuntarissa sijalla 7. Ei se pompuilla ja tuurilla selity. Pojat on pelanneet tosi hyvin.
Lähinnä tarkoitan nyt näitä otteluita, joista Hämeenaho on ollut poissa. Oli nähtävissä jo Lennin pelatessa, että kyseessä on todellinen timantti, mutta nyt kun poika on pois, totuus on vielä ilmeisempi.

Toki myös Heimosalmi on koko ajan nostanut profiiliaan ja hänenkin suurin vaikutus on nimenomaan hyökkäyspäässä ja myös hänen puuttuminen näkyi tänään selvästi verrattuna viime viikkoon.
 
vero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Samaa mieltä, Viitala on väärässä roolissa ja sivuun jos ei yritetä muuta.

Graber katsomossa tarkoittaisi sitä, että Ässien ylivoimasta vietäisiin pelintekijä. Näin matsia tänään vain vikat puoltoista erää, jatkoajan ja rankkarit. Niin sen perusteella Graber ansaitsee pelipaikkansa.

Siitä samaa mieltä, että Ässien hyökkäyspelaaminen on heikkoa eikä pitkässä juoksussa riitä.
Yksi iso ongelma on, että Ässillä on sarjan huonoin ykköskenttä.

Jos tuosta haluaa hyökkäyspäähän enemmän niin Juhola kentälle ja Appelgren veks. Appeli on vaan alivoimalle tärkeä ukko.
Niin, Graber on kiistämätön osa sitä jollain tasolla toimivaa ylivoimaa. Tasakentällisin ei riitä tuottamaan minkänlaista hyökkäysuhkaa, jos vastassa on vähänkin organisoitu puolustus. Nelosesta voisi yrittää löytää tasakentällisin paikkaa, mutta se parhaiten toimiva kokoonpano on kyllä tähän mennessä ollut juurikin Appeli - Myllymaa - Virtanen. Mutta sinällään pohdinta lienee turhaa, koska Graber - Barach - Rohdin lienee joka tapauksessa kasassa kunnes Lenni on takaisin vahvuudessa.
 
Blade80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Positiivista löydän vain sen, että noinkin sekavalla esityksellä saatiin silti jotain pisteitä. Toivottavasti se nyt sitten edes kertoo joukkueen kohtuullisesta rutiinitasosta, osin toki kertoo ettei myöskään HIFK mikään ihmeellinen ollut vaikka olikin tänään parempi joukkue..
Aivan samaa mietin, ehkä Ässät on pääsemässä sille tasolle, missä huonollakin pelillä pystytään pisteitä kaapimaan.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Viitala ei ole oikeassa paikassa nelosessa missään tapauksessa. Sinne Appeli - Myllymaa - Virtanen. Graber Hämeenahon paikalla tuhoaa täysin Ässien parhaan hyökkäysketjun tasakentin, ehkä siinä sitten Juhola Graberin paikalle laidalle. Mutta varmaan käytännössä tuo nelosen muutos on mahdollisuuksien rajoissa ja sen nyt pitää tehdä joka tapauksessa ja unohtaa tässä vaiheessa muut muutokset.

Pidemmällä tähtäimellä Ässät tarvitsee lisää hyökkäysvoimaa, jos halutaan tosissaan pitää nykyinen sijoitus tai jopa taistella paikasta kuuden joukossa. Viime aikoina Ässillä on ollut pomput puolellaan ja jossain kohtaa se tulee loppumaan.

Myllymaa nelosessa ihan ostettavissa. Mites Juhola, ollut rikkonainen kausi ja kokemus miesten peleistä nollissa, miten auttaa joukkuetta kevättä kohti, riittääkö rahkeet? Vai lasketko vaan, että lyötävä sisään tulevaisuutta ajatellen kevään kustannuksellakin?
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.

vero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Myllymaa nelosessa ihan ostettavissa. Mites Juhola, ollut rikkonainen kausi ja kokemus miesten peleistä nollissa, miten auttaa joukkuetta kevättä kohti, riittääkö rahkeet? Vai lasketko vaan, että lyötävä sisään tulevaisuutta ajatellen kevään kustannuksellakin?
Juu, Juholalla on ollut vaikea kausi ja varmaan suurimmat teot tapahtuvat tulevilla kausilla. Aika paljon samanlainen kausi kuin Knihtillä tähän mennessä, sillä erolla, että on pystynyt sentään pelaamaan kohtuudella.

Sekä Juhola että Knihti ovat luokaltaan kirkkaasti kokoonpanoon mahtuvia, kun terveys on siinä kunnossa, että päästään laadukkaasti treenaamaan edes muutama viikko.
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Niin, Graber on kiistämätön osa sitä jollain tasolla toimivaa ylivoimaa. Tasakentällisin ei riitä tuottamaan minkänlaista hyökkäysuhkaa, jos vastassa on vähänkin organisoitu puolustus. Nelosesta voisi yrittää löytää tasakentällisin paikkaa, mutta se parhaiten toimiva kokoonpano on kyllä tähän mennessä ollut juurikin Appeli - Myllymaa - Virtanen. Mutta sinällään pohdinta lienee turhaa, koska Graber - Barach - Rohdin lienee joka tapauksessa kasassa kunnes Lenni on takaisin vahvuudessa.

Se on tosi että pohdinnat on turhaa, Ässät ei ketjuja muljaa ellei ole pakko.

Joukkueen parhaan yv moottorin on oltava kokoonpanossa. Sen lisäksi on kivunnut joukkueen parhaaksi aloittajaksi.

Jotenkin olisi saatava maksimeita irti, selkeästi joukkueessa on potentiaalia enempään kun tuntuu monen pelaaminen vielä jäävän vähän piippuun.

Talaja-Järvinen-Graber
Erholtz-Barach-Rohdin
Joensuu-Turgeon-Ruuttu
Appelgren-Myllymaa-Virtanen

Edelleen haluaisin olla näkemässä Viitalan tuossa Graberin ylivoimalla kaaressa. Tänäänkin tuli Barachille syöttöjä, mutta veto ei lähde suoraan syötöstä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: vero

Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste
Sevänen on taas näitä tapauksia, syystä tai toisesta jatkuvasti jonkun hampaissa (lie kaiken maailman huhuilla tilipussista syynsä), toisaalta valmennusta ei huimaa iskeä askiin vähintään kohtuullisilla minuuteilla illasta toiseen. Eikä edes erityisesti kauden edetessä ole määräänsä enempää vuotanut.

Ei siinä, hyvin voidaan mun puolesta päästää irti ensi kautta ajatellen.
Joka kausi syntyy uusia tarinoita vai miten se meni.

Ronilta tänään vuorossa se heikko peli. Varsinkin hetkittäin kun osui McCoshenin kanssa samaan aikaan paineeseen omalle alueelle oli vaikeita. Kumpikaan ei oikein ollut kartalla mitä toinen teki. HIFK oli fyysinen tänään ja siihen ei pystytty vastaamaan vaadittavalla tasolla.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Jotenkin olisi saatava maksimeita irti, selkeästi joukkueessa on potentiaalia enempään kun tuntuu monen pelaaminen vielä jäävän vähän piippuun
Tähän liittyen pakko sanoa: nyt joulutauon alkamisen kunniaksi tuossa katselin Ässien pistepörssiä. Nythän vaikuttaa edelleen siltä samalta kuin koko kauden on vaikuttanut, että joukkueen sisäinen pistepörssi tullaan voittamaan aika tarkalleen 30 pisteellä. Kuulostaa suorastaan pahalta, MUTTA kolikon kääntöpuolena siellä tulee olemaan ainakin tusinan verran ukkoja, jotka tekevät sen 20-30 pisteen välimaastossa olevan saldon. Ja kyllä tuollainen määrä tuolla tasolla suorittavia sitten jo koko joukkueen johonkin asti kantaa..

Ja tietysti oletusarvo nyt kait on, että hyvin moni vielä napsun verran kykenee alkuvuoden mittaan omaa pistetahtiaan kiristämään..
 
RedPower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät // Habs // Carolina Hurricanes
Graber katsomossa tarkoittaisi sitä, että Ässien ylivoimasta vietäisiin pelintekijä. Näin matsia tänään vain vikat puoltoista erää, jatkoajan ja rankkarit. Niin sen perusteella Graber ansaitsee pelipaikkansa.

Tuskin sellaista pelaajaa jonka aloitusvoitto- % oli täänääkin 76,9 %, kovin helposti katsomoon laiteta.
 
Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Vika aloitus, Viitalan laukausta ei haluttu koittaa. Paikka sieltä saatiin vielä.
Kävi muuten sama mielessä. Turkkari aloitukseen ja Viitala siihen taakse.
 
Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Hämeenahon puuttuminen näkyi koko kentän pelaamisessa, melkoinen talentti on kyllä. Heimosalmea olisi kanssa kaivannut ja tuo Viitala menee hukkaan nelosessa, jokseenkin oli hippasen tehokkaampi ja paremmin pelissä mukana kun pelasi Turgeonin ja Joensuun kanssa. Jos tuo nelonen on Viitalan paikka, voisi sentään kokeilla siihen viereen Myllymaata tai vaikka Juholaa, sitten siihen Appeli kolmanneksi. Tämän päivän perusteella Ruuttu ja Viitala olisivat voineet vaihtaa paikkaa, tiedä sitten, olisiko mitään silti muuttunut.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös