Kirjallisuuskysymys

[Ilmari Ahde]

Vankka arvaus osui aivan oikeaan, kyseessä on Adolf Hitlerin Taisteluni (Mein Kampf) ja sen ensimmäisen osan aloitus.

vlad.

Kas, osuipa sentään. Meni jo kylmä rinki persiin ympärille, että olisiko se sittenkin ollut Veitikasta, piti jälkeenpäin tarkistaa ja samasta kotikylästä puhellaan senkin teoksen alussa.

 

[finnjewel]

Kun metsästä ei kuulunut mitään, mies tumppasi savukkeensa tiehen ja huusi:
- Tännehän hullu jäät, terve sitten perkele!
**********
Kotimaista tämä.

 

[arvee]

En tunnista Kirjoittelijan lainausta, mutta tämä arveen kuvaus kuulostaa Brett Easton Ellisilta.

Juuri Ellisiä hain. Tulkitsin tekstinpätkästä seuraavan tulevaisuuden ehkä hieman pieleen...

Ai Charles Bukowski? Oli niin kyynistä tekstiä, etten osannut yhtään kohdistaa, oli niin kommunistien idätyslaatikosta kaivettua tavaraa... mutta Bukowskilta tuollainen varmasti onnistui. Enkä usko, että joku kirjailija nimeltä Sotheby tai Hörhammar olisi voinut olla asialla!

Teoksen nimeä en lähde edes arvaamaan.

Arvaanpa nyt sitten vaikka Ham on Rye eli Siinä sivussa.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Kun metsästä ei kuulunut mitään, mies tumppasi savukkeensa tiehen ja huusi:
- Tännehän hullu jäät, terve sitten perkele!
**********
Kotimaista tämä.

Ai että, hieno kirja! Arto Paasilinna, Jäniksen vuosi. Siitä ekasta kappaleesta, kun Vatanen jää metsään.

 

[finnjewel]

Ai että, hieno kirja! Arto Paasilinna, Jäniksen vuosi. Siitä ekasta kappaleesta, kun Vatanen jää metsään.

Eipä siihen kauan mennyt! Kirjahan on kelvannut hyvin käännettäväksikin, oliko jossain vaiheessa jo 17 kielelle?

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Eipä siihen kauan mennyt! Kirjahan on kelvannut hyvin käännettäväksikin, oliko jossain vaiheessa jo 17 kielelle?

Jänes se on suuri kirja, Paasilinnan kultakauden töitä. Tuon sitaatin tunnistin välittömästi. Jänes on niitä teoksia, jotka kannattaa lukea moneen kertaan. Onhan tuota käännetty lujasti, ja juuri Jäniksen vuosi oli se joka oli Ranskassa varsinainen täysosuma. Siellä Artoa pidetään merkittävänä filosofi-humoristina ja ajattelijana, kun Suomessa arvostus on miehen myöhemmän tuotannon ja taannoisten koomailujen myötä hivenen kyykännyt. Mikään ei silti vie arvoa Arton timanttisimmilta töiltä.

 

[arvee]

Hienoa! Steinbeckhän se tuon kirjoitti kirjassaan Taipumaton tahto. Suosittelen ehdottomasti lukemaan. Itse rakastan kirjallisuudessa eniten näitä vanhoja taitureita, jotka kuvaavat kovia aikoja tavallisen ihmisen elämässä ja erilaisia murroskausia. Esim. Dickens on loistava, kotimaisista ylitse muiden menee Väinö Linna Pohjantähtineen. Siihen trilogiaan ei ikinä kyllästy. Mun onkin vaikea löytää tämän ajan kirjailijoista saman, korkean laadun omaavia. Mulle romaanin tulee olla lihaa ja verta, ei mitään sanakikkailua ja paskantärkeää hienostelua.

Steinbeckiin tuotantoon tulee palattua tämän tästä, varsinkiin kevyempiin Torstai on toivoa täynnä ja Hyvien ihmisten Juhlaan. Dickens on lukematon, pitääpä kokeilla.

Linna on maailmankuvani muokkaajana tärkein kirjailija. Luin Tuntemattoman kymmenvuotiaana, sotaseikkailuna. Sen jälkeen yhä uudelleen ja kutsuntojen lähestyessä, minä oikeasti harkitsin myös aseetonta vaihtoehtoa.
En kovin pitkään, mutta harkitsin kuitenkin. Sodassa ei mitään hienoa, sen ymmärsin Tuntemattomasta. Sota on tuuripeliä, sen sanoi isäni.

Pohjantähti-trilogiakin löytyi kotihyllystä, sen luin ehkä 15-vuotiaana. Vaikutti radikaalisti maailmankuvaani, näin myös toisen puolen, tragiikan.
Kotini ja kasvatukseni ei ollut mitenkään poliittinen, mutta eteläpohjalaisuus antoi tietyn sävyn. Liberaaleja äänestivät isä ja äiti (isältä varmaan kysyi) silloin aikoinaan,kun ymmärsin kysyä.
Mutta siis Akun ja Aleksin kohtalo sai kyyneleet silmiin. Ja avarsi ajattelua kummasti.
Kirjoilla on merkitystä. Enemmän kuin tanssitaiteella.

kuriositeetti: sodan jälkeen kaukopartiomiehiä riitti divisioonan verran, Tuntemattoman jälkeen JR8:n konekiväärimiehiä rykmentin verran. Isäni kuitenkin oli oikeasti. Linnakin vielä kuusikymmenluvulla oli käynyt rykmentin kokoontumissa.

 

[bebeto]

Tämä ei ole kirjallisuuskysymys vaan kirjallisuusketjukysymys.Milloin tämä ketju pomppasi tänne kierrätyskeskukseen ja miksi?Kysymys tulisi varmaan esittää palstan ylläpidolle mutta ihmettelen silti.

 

[bebeto]

Tämä on klassikko myös, käännössellainen:
"Kotvasen kuluttua olimme pyssyn kantaman päässä rannasta.Maaperä oli miltei kauttaaltaan madreporista, mutta kuivuneet puronuomat ja niissä hajallaan viruvat graniittipaadet todistivat saaren olevan ikivanhaa alkuperää.Näköpiiri kätkeytyi suurenmoisen metsäverhon taakse.Suunnattomat puut, joiden latvus paikoitellen tavoitteli kolmenkymmenen metrin korkeutta, liittyivät toisiinsa liaaniköysillä, todellisilla luonnon kutomilla matoilla, jotka keinahtelivat kevyessä tuulessa.Niitä olivat mimoosat, fiikukset, kasuarinat, teak-puut, hibiskukset, pendanus-puut, palmut, kaikki yhtenä rykelmänä, ja niiden vehmaassa siimeksessä, jättiläisrunkojen juurella upeilivat kämmekät, palkokasvit ja sananjalat."

 

[Kirjoittelija]

Arvaanpa nyt sitten vaikka Ham on Rye eli Siinä sivussa.

Bingo. Huono kirja siinä mielessä, että kuten Pisin Kääpiö huomautti, siitä voi saada turmiollisia kommunistisia vaikutteita. Sama vika on toki myös esim. sellaisessa kirjassa kuin Täällä pohjantähden alla.

 

[Leopold Isopanda]

Mikä teos alkaan näin sanoin?

"Hailuoto on omalaatuinen saari Perämerellä Oulun edustalla. Maantiematkaa Santosen kärjestä Marjaniemen majakkaniemeen on kolmisenkymmentä kilometriä, leveyttä saarella on yli 15 kilometriä. Väkiluku, siinä tuhannen korvilla, kasvaa kesäisin kesämökkiläisistä. Asukkaat ovat kautta aikojen kalastaneet, harjoittaneet maataloutta, toimineet luotseina ja merimiehinä ja kasvattaneet takavuosina lampaita. Kirkonkylä on nykyisin ajanmukainen".

Ja päättyy näihin sanoihin:

"Niin vieraat poistuivat. Mieleen jäi kiitollisuus heidän osaanotostaan".

vlad.

Pitkään on ollut tarkoitus Pojan kuolema lukea. Tänään sitten tuli kirjastovelat kuitattua ja - pitkälti tämän keskustelun innoittamana - haettua kyseinen teos kirjastosta. Koskettava, kaunis ja avoimen rehellinen teksti, jota lukiessa pala nousi muutamaankin otteeseen kurkkuun.

Tarttuipa mukaani myös vähän paksummanpuoleista proosaa. Tämäkin on varsin helppoa arvuuttelua, kun kirjailijan tyyli sattuu olemaan melko tunnistettavaa teoksesta toiseen:

"Näin sinut ensimmäisen kerran ja puhuttelin sinua.
Oli kuin maanjäristys olisi käynyt ylitseni. Kaikki minussa myllertyi, sydämeni haudat aukenivat enkä enää tuntenut itseäni.
Olin täyttänyt neljäkymmentä ja luulin ehtineeni elämäni syksyyn.
Olin vaeltanut paljon, kokenut paljon ja elänyt monta elämää. Jumala oli puhunut minulle monessa hahmossa, enkelit olivat ilmestyneet minulle, mutta en ollut uskonut heitä.
Sinut nähdessäni uskoin. koska sellainen ihme saattoi tapahtua minulle."

 

[Musta Nuoli]

Pitkään on ollut tarkoitus Pojan kuolema lukea. Tänään sitten tuli kirjastovelat kuitattua ja - pitkälti tämän keskustelun innoittamana - haettua kyseinen teos kirjastosta. Koskettava, kaunis ja avoimen rehellinen teksti, jota lukiessa pala nousi muutamaankin otteeseen kurkkuun.

Tarttuipa mukaani myös vähän paksummanpuoleista proosaa. Tämäkin on varsin helppoa arvuuttelua, kun kirjailijan tyyli sattuu olemaan melko tunnistettavaa teoksesta toiseen:

"Näin sinut ensimmäisen kerran ja puhuttelin sinua.
Oli kuin maanjäristys olisi käynyt ylitseni. Kaikki minussa myllertyi, sydämeni haudat aukenivat enkä enää tuntenut itseäni.
Olin täyttänyt neljäkymmentä ja luulin ehtineeni elämäni syksyyn.
Olin vaeltanut paljon, kokenut paljon ja elänyt monta elämää. Jumala oli puhunut minulle monessa hahmossa, enkelit olivat ilmestyneet minulle, mutta en ollut uskonut heitä.
Sinut nähdessäni uskoin. koska sellainen ihme saattoi tapahtua minulle."

Tuo on Johannes Angeloksesta, Mika Waltarin yhdestä parhaimmasta teoksesta. Waltarin historialliset romaanit ovat kaikki kovia, Angelos yksi parhaista. Hieno teos, joka saa kaipaamaan myös Konstantinopolin takaisinvalloitusta. Kaupunki pois turkkilaisilta, jotka sen vääryydellä valloittivat ja Byzantin tuhosivat.

 

[Leopold Isopanda]

Tuo on Johannes Angeloksesta, Mika Waltarin yhdestä parhaimmasta teoksesta. Waltarin historialliset romaanit ovat kaikki kovia, Angelos yksi parhaista. Hieno teos, joka saa kaipaamaan myös Konstantinopolin takaisinvalloitusta. Kaupunki pois turkkilaisilta, jotka sen vääryydellä valloittivat ja Byzantin tuhosivat.

Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki.

Erikseen vielä mainittava, että Waltarin työskentelymetodit eivät sieltä keveimmästä päästä olleet. Sinuhen kohdallakin kirjoitusprosessi taisi mennä seuraavanlaisella kaavalla: "Kolme kuukautta naputtelua kärpässienillä ja viinalla ryyditettynä, jonka jälkeen Auroraan pariksi viikkoa lepositeisiin rauhoittumaan". Noh, kun jälki on tuon näköistä, niin kaikki keinot sallittakoon.

 

[arvee]

Bingo. Huono kirja siinä mielessä, että kuten Pisin Kääpiö huomautti, siitä voi saada turmiollisia kommunistisia vaikutteita. Sama vika on toki myös esim. sellaisessa kirjassa kuin Täällä pohjantähden alla.

Minä haluaisin olla kommunisti, minä haluaisin, että kaikki muut olisivat yhtä hyviä kommunisteja kuin minä parhaimmillani olisin, minä haluaisin kaikille enemmän kaikkea. Itse en haluaisi olla muuta kuin kommunisti, mutta miksi en pysty luottamaan lähimmäiseeni. Joku vetää aina välistä, pohjoiskorealainenkin. Teen maailman aina mutkitkaaksi. Parempi on pähkäillä lisää. Ja lukea yksi uusi kirja. Ehkä Dickensiä.

 

[arvee]

Tuo on Johannes Angeloksesta, Mika Waltarin yhdestä parhaimmasta teoksesta. Waltarin historialliset romaanit ovat kaikki kovia, Angelos yksi parhaista. Hieno teos, joka saa kaipaamaan myös Konstantinopolin takaisinvalloitusta. Kaupunki pois turkkilaisilta, jotka sen vääryydellä valloittivat ja Byzantin tuhosivat.

Enpä hoksannut lainauksesta, mutta minäkin pidän Angeloksesta. Mitenköhän maailma ja ns. eurooppa olisi muotoutunut Muhammedin tappion myötä? Kirjoiteltaisiin luultavasti kyrillisillä näppiksellä täälläkin.

 

[KwutsNI]

Enpä hoksannut lainauksesta, mutta minäkin pidän Angeloksesta. Mitenköhän maailma ja ns. eurooppa olisi muotoutunut Muhammedin tappion myötä? Kirjoiteltaisiin luultavasti kyrillisillä näppiksellä täälläkin.

Kaiketi Konstantinopolin valloitus oli vain ajan kysymys. Asukasmäärä ei oikein riittänyt täyttämään kaupunkia, ja se oli jatkuvassa laskussa. Vain sen mahtavat muurit, joita ei ollut koskaan vallattu, pitivät yllä Rooman valtakunnan muistoa. Mutta teknologinen kehitys ja sodankäynnin vallankumous eteni vääjäämättömästi, ja niin myös kaksinkertaiset muurit joutuivat alistumaan Orbanin tykkien voiman edessä. Jos Muhammed olisi lyöty, olisi joku toinen sulttaani valloittanut kaupungin. Ehkä muutaman vuoden, ehkä muutaman vuosikymmenen, olisi Konstantinuksen kaupunki voinut kestää, mutta ennemmin tai myöhemmin olisivat janitsaarit nostaneet kuunsirpin liehumaan Blakhernain ylle. Ainoa toivo olisi ollut apu lännestä, mutta ketä läntistä hallitsijaa olisi asia kiinnostanut tarpeeksi? Kirkkojen ero oli jo tosiasiallinen huolimatta vuoden 1439 näennäisestä unionista. Viimeistään Konstantinopolin kohtalo olikin sinetöity 1444, kun puolalaisten ja unkarilaisten ristiretki päättyi Varnan kultaisella hiekalla.

"Kotvasen kuluttua olimme pyssyn kantaman päässä rannasta.Maaperä oli miltei kauttaaltaan madreporista, mutta kuivuneet puronuomat ja niissä hajallaan viruvat graniittipaadet todistivat saaren olevan ikivanhaa alkuperää.Näköpiiri kätkeytyi suurenmoisen metsäverhon taakse.Suunnattomat puut, joiden latvus paikoitellen tavoitteli kolmenkymmenen metrin korkeutta, liittyivät toisiinsa liaaniköysillä, todellisilla luonnon kutomilla matoilla, jotka keinahtelivat kevyessä tuulessa.Niitä olivat mimoosat, fiikukset, kasuarinat, teak-puut, hibiskukset, pendanus-puut, palmut, kaikki yhtenä rykelmänä, ja niiden vehmaassa siimeksessä, jättiläisrunkojen juurella upeilivat kämmekät, palkokasvit ja sananjalat."

Tämä kuulostaa ihan Aarresaarelta.

 

[MustatKortit]

Tuo on Johannes Angeloksesta, Mika Waltarin yhdestä parhaimmasta teoksesta. Waltarin historialliset romaanit ovat kaikki kovia, Angelos yksi parhaista. Hieno teos, joka saa kaipaamaan myös Konstantinopolin takaisinvalloitusta. Kaupunki pois turkkilaisilta, jotka sen vääryydellä valloittivat ja Byzantin tuhosivat.

Johannes Angelos on lempikirjani kaikista Waltarin historiallisista romaaneista, yhdessä Turms, kuolemattoman kanssa.

Myös minä kaipaan aina Johanneksen luettuani Konstantinopolia takaisin.

Waltarilla muuten on kohtuu eeppisiä nuo kirjojen avaukset aina, Turmskin alkaa vähän samaan tyyliin ja kirjassa Nuori Johannes samoin, "vaelsin Leijonan merkeissä" ja niin päin pois.

 

[Musta Nuoli]

Johannes Angelos on lempikirjani kaikista Waltarin historiallisista romaaneista, yhdessä Turms, kuolemattoman kanssa.

Myös minä kaipaan aina Johanneksen luettuani Konstantinopolia takaisin.

Waltarilla muuten on kohtuu eeppisiä nuo kirjojen avaukset aina, Turmskin alkaa vähän samaan tyyliin ja kirjassa Nuori Johannes samoin, "vaelsin Leijonan merkeissä" ja niin päin pois.

Turms on myös yksi ehdoton Waltari-suosikkini, joten samoilla linjoilla olemme tässä asiassa. Eeppiset avaukset ovat oma taitolajinsa ja sen Waltari hallitsi mestarillisesti. Kyllähän kirjojen avaukset muutenkin ovat hyvin tärkeitä. Monesti ne asettavat heti kättelyssä suunnan ja linjan teokselle, imaisevat lukijan mukaansa ja parhaimmillaan jäävät pysyvästi mieleen. Kovia olivat Väinö Linnankin avaukset: "Alussa olivat suo, kuokka - ja Jussi".

 

[Ilmari Ahde]

Oma arvuutteluni kohde on tukevasti molemmilla jaloilla klassikko-osastolla, teksti on painoksen takakannesta napattu. Epäilen ettei tässä kauhean kauaa mene kun oikea vastaus kilahtaa.

"Meidänlaisemme veikot, jotka raatavat karjatiloilla, ovat tämän maailman orvoimpia otuksia. Ei ole perhettä. Ei kuuluta minnekään. Tullaan tilalle ja pusketaan palkka kokoon ja sitten mennään kaupunkiin ja tehdään selvä joka jumalan lantista, ja ennen kuin arvataankaan, puuhataan taas pylly pystyssä jollakin muulla tilalla."

 

[NDT665]

Tämä on aika helppo:
Mikä tuhatsivuinen opus kuvaa yhden henkilön päivää eräässä irlantilaisessa kaupungissa?
Mielestäni eräs kaikkien aikojen parhaista kirjoista, mutta tuli aikoinaan bumerangina takaisin lähes sata kertaa eri kustantajilta.

 

[Ilmari Ahde]

Tämä on aika helppo:
Mikä tuhatsivuinen opus kuvaa yhden henkilön päivää eräässä irlantilaisessa kaupungissa?
Mielestäni eräs kaikkien aikojen parhaista kirjoista, mutta tuli aikoinaan bumerangina takaisin lähes sata kertaa eri kustantajilta.

Jopa minulle helppo, James Joyce - Odysseus.

 

[Noitarumpu]

Suosittelen myös Kalle Päätalon Iijoki-sarjaa, noin 17 000 sivua elämää 26 niteessä. Teossarja on osoittautunut tällä palstalla ennenkin hyvin kontroversiaaliksi suositukseksi, joka herättää monenlaisia tuntoja!

Olen yrittänyt lukea Kallea, mutta ei oikein mene mulle. Ymmärrän kyllä, miksi hän on kauhean tykätty, mutta vähän liian venyvä kuitenkin mun makuun. Oli pakko jättää kesken joku sellainen kirja, jossa äijä oli laittanut kortsun naisen hameeseen kiinni, tai jotain sinnepäin. Päätalon jutut menee mulle paremmin elokuvina.

 

[NDT665]

Jopa minulle helppo, James Joyce - Odysseus.

Mutta minkähän vuoksi se ei ollut kustantajien mieleen? Vähintäänkin outoa. Meinasi jäädä kokonaan julkaisematta, mikä olisi ollut kohtalaista isompi harmi.

 

[Noitarumpu]

ps. Noitarumpu, Steinbeckia minäkin ehdottelin, teos vain oli väärä eli Hiiriä ja ihmisiä.Tiesin kyllä että metsään menee koska em. tapahtumat sijoittuvat maatilalle.

Sori, huomasin vasta, kun olin jo lähettänyt viestini ja en sitten alkanut uudelleen laittaa. Hiiriä ja ihmisiä on kyllä järkyttävä kirja, on sekin tullut luettua Steinbeckiltä. Steinbeck kiehtoo vähempiosaisten kuvaajana kovasti ja ihastuin häneen aikoinaan jo koulussa ollessani, sillä sytykkeenä luettiin Helmi.

 

[Noitarumpu]

Steinbeckiin tuotantoon tulee palattua tämän tästä, varsinkiin kevyempiin Torstai on toivoa täynnä ja Hyvien ihmisten Juhlaan. Dickens on lukematon, pitääpä kokeilla.

Dickens voi olla monen mielestä kauhean paatoksellinen vähän tyyliin Victor Hugo, josta myös tykkään. Kurjia en voinut itkemättä lukea.

Linna on maailmankuvani muokkaajana tärkein kirjailija.

Minulle myös. Vaikka olen nainen, niin Tuntematon on tullut luettua ja pidän sitä todella hyvänä sotakirjana, samoin McLeanin Saattue Murmanskiin-kirjaa. Pohjantähti on RAKAS! En tiedä onko geeneissä vai missä vasemmistolaisuus, niin löydän sieltä paljon hyvää ja aitoakin sitä ajatellen. Isäni oli aikoinaan eräässä historian tapahtumassa "taustapiruna".En viitsi sanoa enempää, ettei paljastu yksityisyyttä liikaa. Itselleni kolahti kovaa Halme ja hänen sanansa "aaveita ette voi ampua. "Linnahan halusi kirjoittaa trilogiansa juuri siksi, että ne "aaveetkin"saavat äänensä kuuluville. Samaten tykkäsin Laurilan Anttoonin kovista sanoista, joissa hän käski haudata pystyyn, että menee vähemmän maata ja entäs sitten agitaattori puheet sokeasta ja mykästä jumalasta ym.ym. näitä on lukemattomia kohtia. Tuollaisia helmiä syntyy harvoin, en ole nykymaailmassa törmännyt ainoaankaan vastaavaan.

Tähän heitän vielä supisuomalaisen mieskirjailijan trilogiasta pätkän, jos vaikka joku tietänee. Ei verrattavissa mihinkään Linnaan tms., mutta luettava sarjahan tuo silti oli: "Mutta sen mä sanon, että meitin on ny seisottava yhressä tän yhteisen vaatimuksen takana. Jos me ny annamme periksi, niin me saamme ikkuisesti olla koiran virassa. Viis rosenttia ei meitille riitä ja non Tampereellakin saanu palkkoihin parannusta, ku ovat yhteisellä joukolla vaatineet." Voi olla joillekuille helppokin tämä, mutta kuka ja mikä kyseessä?