Kim Hirschovits - Flopin/gladiaattorin paluu Nordikselle

  • 601 552
  • 1 637

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Ihan pleijareitakin ajatellen olisi syytä löytää tohon jengiin yksi oldtimer-sena. Tosin meillä on mestareita jo tälläkin tontilla mutta ei olisi yhtään haittaa kyllä. Vitunvittu kun Hamilton olisi ehjä jne.

Sano muuta, samaa olen tässä pyöritellyt. Dämn! Ramstedt ulos, Hirso sisään - tästä en osaa kauheasti syytellä HIFK:ta. Ihan perusteltu vaihto ja muistetaan, että vielä ei ole pelattu kuin puolet sarjasta - on mahdollista, että Hirso pelaa hyvän kevään, mutta ei ole mahdollista, että Ramu pelaa taannehtivasti hyvän kevään. Tai parikin hyvää kevättä. Töykkälän jääminen ilman diiliä on asia, jota en käsittänyt missään vaiheessa ja kommentoinkin saman tien. Olisi luullut, että Petulle kelpaa Suomen mestari, vakaa paskansyöjä (tekee duunia kuin hullu) ja jopa entinen Nuorten maajoukkueen kapu. Aika paljon hyviä ominaisuuksia. Tämä oli virhe. Kuten Murray aikanaan, itse asiassa hyvin samantyyppinen virhe.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse olin kyllä nimenomaan Töykkälän kohdalla sitä mieltä, että ei jatkoon. Tekee töitä, asenne on kohdallaan ja pelaa oman alueen sentterin tehtävät tunnollisesti, mutta siinä on ihan kaikki positiivinen sanottava Töykkälästä. Töykkälä ei osaa pelata hyökkäyssuuntaan mitenkään muuten, kuin kiekkoa päätyyn lyömällä. Kiekollisena ei kertakaikkiaan mitään annettavaa. Jalalla niin hidas, että ei ehdi mukaan hyökkäyksiin. Keskialueellakin lähinnä kierrettävä keilapallo puutteellisen liikkeen takia. Näin ollen en keksi Töykkälälle käyttö sellaisessa kentässä, jonka tehtävä on pelata yhtään kiekollisena enkä HIFK:n nykyisen tyyppisessä nelosketjussa, jonka tehtävä on hämmentää ja karvata korkealta.

Nämä nyt on näitä mielipide eroja. Ymmärrän se pointin, että pelaajasta ei kannata luopua, jos ei ole tiedossa parempaa korvaajaa, mutta jos ei Töykkälälle löydä parempaa korvaajaa, niin sitten pitää miettiä alan vaihtoa. Suomi on pullollaan kovaa duunia tekeviä tehottomia senttereitä, mutta silti edes ripaus mausteena kiekollista taitoa.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Töykkälä kuuluu pelaajiin "Todellisen arvon ymmärtää vasta, kun on jo liian myöhäistä". Olin minäkin hieman pettynyt Töykkälän viime runkosarjaan, mutta olihan siinä jotain loukkaantumisia ja muuta. Mutta keväällä olikin sitten taas täyttä dimangia ja olisi istunut tohon jengiin paremmin kuin hyvin myös tälle kaudelle. Myöskään kovia pleijaripelaajia ei voi koskaan olla liikaa. Tai näin olen ymmärtänyt.

Olen ihmetellyt jo aiemmin ja ihmettelen edelleenkin, että mikäs niillä Petulla ja Tykillä oikein hiertää? Töykkälä ainakin on loistoheppu. Ja Matikainenkin kuulemma. No, kemia-asiat on usein erikoisia.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Nämä nyt on näitä mielipide eroja. Ymmärrän se pointin, että pelaajasta ei kannata luopua, jos ei ole tiedossa parempaa korvaajaa, mutta jos ei Töykkälälle löydä parempaa korvaajaa, niin sitten pitää miettiä alan vaihtoa. Suomi on pullollaan kovaa duunia tekeviä tehottomia senttereitä, mutta silti edes ripaus mausteena kiekollista taitoa.

Viime kauden runkosarjassa Töykkälä olikin MG:n telakkajaksoa lukuunottamatta lähes turha ukko ja Liivik sysäsi miehen vilttiin, mutta kas kummaa - pleijareissa Töykkälä ponnahti taas esiin vieteriukon tavoin, kun tarvittiin pätevä jannu varjostamaan vastustajan nimimiehiä, ja tällöin Ramu tippui kokoonpanosta, vaikka on saanut kiekollista taitoa osakseen vähän enemmän kuin vain ripauksen. Eikä liene sattumaa, että Töykkälä hankittiin IFK:hon Kojon ensimmäisen kauden jälkeen, kun Töykkälän edustama TPS oli pudottanut IFK:n säälipleijareissa ja runkosarjassa loistanut Hirson kenttä jäi nollille.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Viime kauden runkosarjassa Töykkälä olikin MG:n telakkajaksoa lukuunottamatta lähes turha ukko ja Liivik sysäsi miehen vilttiin, mutta kas kummaa - pleijareissa Töykkälä ponnahti taas esiin vieteriukon tavoin, kun tarvittiin pätevä jannu varjostamaan vastustajan nimimiehiä.

Juuri näin. Töykkälä pelasi monen kirkkaamman tähden varjossa aivan fantastiset pleijarit 3-ketjussa. Kolmonen oli todellinen vastustajan tappaja, Liivikin nelonenhan hyökkäsi itsekin. Siksi nimenomaan odotin keväällä Töykkälälle jatkoa. Jotain tapahtui....? Töykkälä on vähän sama juttu kuin Kurvinen pakistossa. Jos kaveri lähtee, huomaa vasta sitten, että jätti itse asiassa aika ison aukon. Ramua mulla ei oikeasti ole ikävä, kunhan mainitsin, että HIFK:sta lähti 2 senaa Bluesiin. Mutta Ahtola - siis voi vittu! Sen kaverin duunimoraali oli samaa osastoa kuin Töykkälällä ja Ahtolakin on pohjimmiltaan sentteri. Ahtolan poistaminen lisäsi Hirson tuskaa. Kyllä mä näkisin esimerkiksi ketjun Pesonen-Hirso-Ahtola aika mielenkiintoisena ja se sisältäisi myös sentteristuntinkin.
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse olin kyllä nimenomaan Töykkälän kohdalla sitä mieltä, että ei jatkoon. Tekee töitä, asenne on kohdallaan ja pelaa oman alueen sentterin tehtävät tunnollisesti, mutta siinä on ihan kaikki positiivinen sanottava Töykkälästä. Töykkälä ei osaa pelata hyökkäyssuuntaan mitenkään muuten, kuin kiekkoa päätyyn lyömällä. Kiekollisena ei kertakaikkiaan mitään annettavaa. Jalalla niin hidas, että ei ehdi mukaan hyökkäyksiin. Keskialueellakin lähinnä kierrettävä keilapallo puutteellisen liikkeen takia. Näin ollen en keksi Töykkälälle käyttö sellaisessa kentässä, jonka tehtävä on pelata yhtään kiekollisena enkä HIFK:n nykyisen tyyppisessä nelosketjussa, jonka tehtävä on hämmentää ja karvata korkealta.

Nämä nyt on näitä mielipide eroja.

Jep, näinhän se menee. Töykkälä ja Vallin tekivät molemmat kasvojenkohotuksen pleijareissa, runkosarjassa oli molemmilta aika hmv-aivan sama osastoa. Vallin itseasiassa vielä pahemmin.

MG, PW, Hirso, Liivik, Pipari. Viisi ihan kuten pitääkin olla. Periaatteessa Nybari lähti aivan oikeasta ajatuksesta, neljä pelaavaa+1 varalla. Nythän tämä tilanne on realisoitunut vain negatiivisella tavalla:

1) Hirso on flopannut, pahasti.
2) Liivik peliekiellossa, MG kisoissa. Ikävä juttu mutta on tiedossa jo milloin palaavat. Nou hätä siis.
3) Pipari loukkaantunut. No vittumainen juttuhan se tämä mutta hierarkiassa kaveri ei(Hirson floppaamisesta huolimatta) ole 'we absolutely need this guy'- osastoa.

Eli edelleen mitään hätää ei olisi jos-ja-kun HIFK hommaisi sen yhden senan. Mun silmissä tän kaverin pitäisi olla sitä viitakoski/töykkälä/Murray- osastoa, oldtimer siis. Ei mitään rajamäki-aina-kuollut vaan eleetön ja vaikka sitten pisteetön. Sellainen joka pystyy pelaamaan kahteen suuntaan, ei purista mailaa ti-illan matseissa ja potentiaali on max 8-10 maalia kaudessa. HIFK-fanina haluan tietysti että kaveri ei ole mikään piilareiden tiputtaja :)

Hätä ei ole suuri mutta nyt se vain akutisoituu parin-viiden peli ajan. Sen sijaan keväällä ei Piiparinen ja nyky-Hirso ole käyttökelpoisia joten tässä mielessä sen sentterin hankinta on pirun aiheellinen. Why wait, hommatkaa se nyt joululahjaksi.
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Eli edelleen mitään hätää ei olisi jos-ja-kun HIFK hommaisi sen yhden senan. Mun silmissä tän kaverin pitäisi olla sitä viitakoski/töykkälä/Murray- osastoa, oldtimer siis. Ei mitään rajamäki-aina-kuollut vaan eleetön ja vaikka sitten pisteetön. Sellainen joka pystyy pelaamaan kahteen suuntaan, ei purista mailaa ti-illan matseissa ja potentiaali on max 8-10 maalia kaudessa. HIFK-fanina haluan tietysti että kaveri ei ole mikään piilareiden tiputtaja :)

Vielä vapaana oleva Clarke Wilm täsmäisi kyllä aika hyvin tähän määritelmään, jos HIFK:lla on joku sentteri haussa. Nybondas on aiemmissakin ulkkarihankinnoissaan pelannut enemmän varman päälle (=kokeneita pelaajia) ja arvostanut aiempaa kokemusta SM-liigasta, ja vielä kun Matikaiselle jäi varmasti positiiviset muistot Wilmistä keväältä -08, niin melkeinhän tässä alkaa odottamaan legendaarista tiedotetta. ;)
 

Petrell#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Mikael Granlund
Vielä vapaana oleva Clarke Wilm täsmäisi kyllä aika hyvin tähän määritelmään, jos HIFK:lla on joku sentteri haussa. Nybondas on aiemmissakin ulkkarihankinnoissaan pelannut enemmän varman päälle (=kokeneita pelaajia) ja arvostanut aiempaa kokemusta SM-liigasta, ja vielä kun Matikaiselle jäi varmasti positiiviset muistot Wilmistä keväältä -08, niin melkeinhän tässä alkaa odottamaan legendaarista tiedotetta. ;)

Olen itsekin yrittänyt bongailla noita vapaita senttereitä, jotka meille sopisivat. Wilm oli aikoinaan narreissa niitä pelaajia, joita tuli kadehdittua. Todellinen työjuhta, jolta alkoi valua kuola suusta playoff-pelien alkaessa. Pää ei jäätynyt tiukassa paikassa.

En sitten tiedä kuinka hyvässä kondiksessa kaveri on kolmen vuoden Saksan reissun jälkeen. Mutta kyllä kelpaisi
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Wilm oli aikoinaan narreissa niitä pelaajia, joita tuli kadehdittua. En sitten tiedä kuinka hyvässä kondiksessa kaveri on kolmen vuoden Saksan reissun jälkeen. Mutta kyllä kelpaisi

Itseäni ei yhtään mietitytä ne kolme Saksassa vietettyä vuotta, vaan se miksi pelaaja on ollut puoli vuotta pelaamatta. DEL:stä on palattu SM-liigaan, menty KHL:ään ja vielä hyvällä menestyksellä. Ongelma on nimenomaan tuo pelaamattomuus, joka alkaa olemaan kohta samaa luokkaa, kuin Peter Whitella oli ennen HIFK:hon tuloa. Pelaamattomuudella on aina joku syy: loukkaantuminen tai peliuran lopettaminen. Iäkkäämmällä pelaajalla on aina se riksi, että pelikuntoon ei enää pääse, vaikka sitä ajatellaan, että pelaamalla kuntoon, mutta se on niin monesti nähty, että yksi loukkaantuminen siihen ja homma on paketissa. HIFK:lla on jo rosterissa Rajamäki, jonka tieltä ulostettiin Ahtola. Erittäin epäonnistunut vaihto.

Pelaajaprofiililtaan Wilm olisi juuri sitä, jota HIFK kaipaisi.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Mitä muuten Hamilton touhuaa? Ei ole tehnyt sopparia tällä kaudella mihinkään. Eikös Jeff pelannut ainakin joskus keskushyökkääjänä vaikkei mikään puhdas sentteri olekaan? Lisäksi Sveitsin liigassa olisi myös yksi kovia tehoja nakutellut Jeff vapaana: Eliteprospects.com - Jeff Toms
 

Wilson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jotain positiivista oli näkyvissä Hirson pelissä tänään. Sai illan toisessa maalissa kurotuksellaan kiekon siirrettyä Pesoselle, joka puolestaan tarjoili upeasti Somervuorelle. Kolmannen maalin syöttö Pesoselle oli Hirsolta erittäin hieno.
 

tuffgong

Jäsen
Jotain positiivista oli näkyvissä Hirson pelissä tänään. Sai illan toisessa maalissa kurotuksellaan kiekon siirrettyä Pesoselle, joka puolestaan tarjoili upeasti Somervuorelle. Kolmannen maalin syöttö Pesoselle oli Hirsolta erittäin hieno.
Niin, tai siis sai kurotuksellaan pakotettua Pelicanspakin roiskasemaan kiekon ränniin, jossa Pesonen odottelia tikkaria ja tarjoili sen suoraan Somervuorelle. Hyvän Paineen Kimi toki antoi puolustajalle mutta ei kuitenkaan koskenut kiekkoon. 3-0 maalissa oli kyllä hieno rystylätty.
 

Wilson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niin, tai siis sai kurotuksellaan pakotettua Pelicanspakin roiskasemaan kiekon ränniin, jossa Pesonen odottelia tikkaria ja tarjoili sen suoraan Somervuorelle. Hyvän Paineen Kimi toki antoi puolustajalle mutta ei kuitenkaan koskenut kiekkoon. 3-0 maalissa oli kyllä hieno rystylätty.

Jepp, juuri näin.
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Olipa eilen mukava katsella punaisen #44 peliä, kun tuli vastuuta. Koko ketjun peli parani loppua kohden, samoin Kimin. Huono itseluottamus näkyi toisessa erässä(?) tulleessa läpiajossa, kun olisi pitänyt itse ampua, mutta syötti vielä vieruskaverille. Vaikkei saanut paikoistaan maalia itse tehtyä, oli panos joukkueelle silti hyvä. Nappisyöttö Pesosen 3-0 -maaliin ja ratkaiseva osa 2-0 -maalin synnyssä antamalla painetta vastustajalle.

Toivottavasti hyvät otteet saavat jatkoa huomenna, go Kimi go!
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Olipa eilen mukava katsella punaisen #44 peliä, kun tuli vastuuta.

Jep, tuli vastuuta, mutta tämä myös näkyi sillä tavalla, että kunto ei meinannut riittää, jos vaihto venyi hiukan pidemmäksi. Hirso oli parhaimmillaan aina vaihtojen alussa, mutta mitä kauemmin joutui kentällä olemaan, sitä heikommaksi pelisuoritus muuttui. Tähän vaikuttaa varmasti osaltaan se, ettei hän ole tottunut pelaamaan isoja minuutteja tällä kaudella. Kahden viimeisen maalin esityötä ei voi kiistää, ne olivat hyviä suorituksia.
 

Toke65

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK ja muita ei oo...
Oli ilo olla todistamassa sitä, että Kimi alkaa pikkuhiljaa löytää itseään.
En ole varmasti koskaan nähnyt Kimin luistelevan niin vaihdikkaasti kuin eilisessä pelissä.
Tosiaan siinä puolittaisessa läpiajossa olisi voinut kokeilla itse ja Somervuori mahdolliselle riparille...mutta vielä heikko itseluottamus pisti syöttämään.
Hirson kenttä oli selkeästi eilisen pelin paras HIFK:n kentistä...ja mieleläni näkisin kentän jatkavan samassa koostumuksessa pidempäänkin.
Puolustuspäässäkin olin näkevinäni Kimin luutivan ihan eri tavalla kuin aiemmissa peleissä.

Hyvä Hirso!
 

Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kimin eilinen peli oli melkoisen kaksijakoinen. Pelin alussa Kimi oli ihan sama vanha ''Kimi'', joka hän on ollut aiemminkin tänä kautena: flegu, haluton ja pelokas, mutta pelin edetessä ja varsinkin kolmannessa erässä Kimin itseluottamus nousi aivan selvästi, jopa siten, että hän uskalsi pitää kiekkoa hallussaan jo pidemmän aikaa ilman paniikinomaista roiskaisua vieruskaverille. Nyt kun Kimi sai peliaikaa hän sai juonenkin päästä vähitellen kiinni ja itseluottamuskin kasvoi siinä ohessa, mutta mitähän tapahtuu Miken palatessa kokoonpanoon, kun Kimi ei tule enää saamaan niin paljon peliaikaa? Vaipuuko Kimi taas alakuloon ja jatkaa surkeita otteitaan vai saako Kimi nyt MG:n poissaolon aikana juonen päästä niin hyvin kiinni, että pienemmällä peliajalla ei ole niin paljon merkitystä Kimin peliin kuin tämän kauden ensimmäisellä puoliskolla? Nähtäväksi jää.
 

scholl

Jäsen
Onkohan se niin, että kun ei vaadita mitään niin hän ei viitsi tehdäkään mitään. Menee joukon jatkona. Niinhän se oli silloinkin kun Hirso pelasi Vihkon ja Järvisen kanssa, eivät saaneet mitään aikaan ja Hirso kiersi pari kierrosta jotain vastustajan maalia, eikä keksinyt minne syöttäisi. Sitten kun mies otti ykkösketjun vastuun niin oli hyvä. Nyt Granlund, Peltonen ja kumppanit hoitavat vastuun ja tehot niin Hirso voi taas lööbailla. Tässä matsissa oli pakko pelata paremmin, kun vastuunkantajat olivat poissa.
 

choose_life

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Eiköhän kyse ole enemmän siitä, että jos ei saa olla kukkulan kuningas, hommasta tulee vaikeaa (ja Paskansyöjän tunnetut pelitapa- ja johtamismetodit tuskin ovat ainakaan helpottaneet asiaa). Nyt kun superjunnu on jättänyt staran paikan ja vastuullista peliaikaa hetkeksi vapaaksi, alkaa tulla taas tulostakin. Ns. Onnelan baaritiski ja geelipurkki -ilmiö iski jäl... no niin;).
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Suhteellisen naurettavia nämä kirjoitukset siitä, että Kimi on flegu. Kaikille, jotka ovat Kimiä seuranneet riittävän pitkän ajanjakson, on varmasti jo itsestäänselvää, että Kimin peli on ajoittain flegun näköistä. Sillä ei kuitenkaan ole mitään merkitystä. Vai saako siellä lisäpisteitä ja ruusuja sen mukaan, miten hirveän energisen näköistä peli on? Voi kakka, Zaborsky ei voittanutkaan maalipörssiä, koska hänellä oli vähemmän hymynaamatarroja kuin koko kansan Mikke Granlundilla. Ja koska Pirjo Tervakoskelta oli antanut myös auringonkukkatarran Janne Lahdelle, ohitti Lahti Eero Somervuoren maalipörssin prenikoita jaettaessa, vaikka Eerolla toki Narri-Jannea enemmän maaleja olikin.

Väitän, että Kimin suurin ongelma on jo jonkin aikaa ollut se, että hänellä on ihan hirveän suuri into näyttää olevansa parempi pelaaja kuin mitä alkukauden otteet ovat näyttäneet. Ja kun näyttämisenhalu kasvaa vähän turhan suureksi, hommasta katoaa rentous. Jos rentous ja rohkeus löytyisi nappia painamalla, säästyisimme monien hyvienkin pelaajien yksittäisiltä "floppikausilta".

Omiin silmiini näyttää siltä, että nyt paikat alkaa olla siinä kondiksessa, että fysiikka antaa tukea rentouden löytämiselle. Ja kun fysiikka kestää paremmin, tulee väkisinkin enemmän onnistumisia. Nyt jälkikäteen katseltuna musta tuntuu siltä, että Kimin "hyllytykset" ovat olleet ihan laskelmoituja ja tarkoitus on ollut antaa aluksi aikaa sekä paikoille palautua että myöhemmin kovemmalle treenille. Päätähtäin on ollut jossain muualla kuin loka-marraskuussa.

Kuulun siihen joukkoon, joka ei edes odota näkevänsä jatkuvasti "näkyvää" Hirschovitsia. Siksipä mulla ei ole mitään hirveitä flegu-antipatioita, vaan suhtaudun odottavasti. Kuten olen jo aiemmin todennut, kyllä se Kimi vielä sieltä tulee. Eilen nähtiin jo välähdyksiä "vanhasta" Kimistä. Pidin näkemästäni. Jos nyt halutaan pyyhkeitä antaa, niin Kimin olisi pitänyt itse laukoa siinä puolittaisessa läpiajossa eikä syöttää Eerolle. Mutta näitä sattuu. En jaksa antaa kovin suurta painoarvoa moisille tilanteille, koska niitä tulee pitkän kauden aikana kaikille. Ehkäpä seuraavalla kerralla Kimi laukoo itse, ja BängBängHirschovitsBäng...

Ja kun katsoi muun joukkueen riemua myös Kimin hienoista passeista, en epäile hetkeäkään, etteikö joukkueen kemiat Kimin suhteen olisi kunnossa. Vilpittömän ja aidon ilon erottaa kyllä selvästi, oli päällä millaiset syndit tahansa. Ja sellaista näin minä eilen.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Suhteellisen naurettavia nämä kirjoitukset siitä, että Kimi on flegu. Kaikille, jotka ovat Kimiä seuranneet riittävän pitkän ajanjakson, on varmasti jo itsestäänselvää, että Kimin peli on ajoittain flegun näköistä. Sillä ei kuitenkaan ole mitään merkitystä. Vai saako siellä lisäpisteitä ja ruusuja sen mukaan, miten hirveän energisen näköistä peli on?

Hyvä BOL ! Täyttä asiaa koko viesti. Ja vastailenpa Stigullekin tänne osioon: SM-liigassa ei todellakaan ole viittäkymmentä Hirsoa parempaa sentteriä. Tuo on älyttömintä, mitä olen aikoihin kuullut. Pelkkää yhden kauden pistepörssin lukemista. Åstenin kaavaileminen mestarijoukkueen yhdeksikään sentteriksi on yltiöoptimistista epätoivoa. Tilastoja voi lukea niin, että sulkee kaiken menneen ja ottaa katseen siihen, missä nyt mennään. Jos teoriassa jostain Saipasta löytyy sentteri, jolla on enemmän pojoja kuin Hirsolla nyt, niin olen 120% varma, että samainen sentteri siirrettynä HIFK:hon pelaamaan Tuomaisen kanssa paljastaisi näidenkin kaverien välisen oikean tasoeron. Eihän kukaan pitkän linjan fani leimaa Kibeä tai Villeäkin hasbeeniksi, kun heillä on huonohko kausi menossa? Lähinnä sitä pohtii, että miksiköhän ei tule tasot ulos tällä hetkellä. Ja mikähän ero on pelintekemisellä ja viiltävän hyvällä syöttelyllä oi Stigu? Sanoit, että Hirso ei tehnyt peliä, mutta osaa se sentään syötellä. Eikä revi ja raasta? Hmm...katso uudestaan HIFK:n toinen maali: Hirso voittaa kiekollisen kaksinkamppailun maalin takana, heittää kiekon Pesoselle, tämä Somervuorelle ja punainen lamppu syttyi! Näyttävintä fyysisyyttä jääkiekossa ovat kovat taklaukset, tästä ei kahta sanaa. Mutta tärkeämpänä pidetään kiekollisten kaksinkamppailujen voittamista. Varsinkin 1-ketjun pelaajilla.

Ja Hackerissa meillä oli pirun iloisesti polkeva kaveri, joka tuli 2-senaksi ja päätyi nelosen laituriksi. Hän ei ollut flegu, mutta hän oli äärimmäisen kädetön ja ideaton kiekkoilija. Ennemmin taitava flegu, kiitos! Hirso mallia 2008/2009 ei ole kiinnostava pelaaja. Se oli kausi, jolloin HIFK putosi TPS;lle sääläreissä ja koko kausi kannattaa unohtaa. Silloin ei tehty paljonkaan oikein. Nyt on 11/12 ja HIFK:ssa on tasoaan pikkuhiljaa löytävä Hirso, jonka otteista muukin joukkue on silminnähden ilahtunut. Kuten BOL pointtasi. Voi hyvinkin olla, että keväällä kokoonnumme kaikki potkimaan Kimiä ulos, mutta itse näin aivan selkeää otteiden parantumista ja olisi koko joukkueen etu, jos homma jatkuisi samaa rataa. Paskansyöjä-Petu saa ottaa hyvin pitkälti omaan piikkiinsä Hirson tasoisen sentterin hukkaamisen, jos koko kausi menee käteen. Nenän tyyppinen koutsi olisi jo eilisenkin perusteella nähnyt, että tuo kaveri - hänen on oltava 2-senamme ja peliaika + vastuu sen mukaan. PW on edelleen mestaritasoisen joukkueen 3-sena.
 

Stigu

Jäsen
Hyvä BOL ! Täyttä asiaa koko viesti. Ja vastailenpa Stigullekin tänne osioon: SM-liigassa ei todellakaan ole viittäkymmentä Hirsoa parempaa sentteriä. Tuo on älyttömintä, mitä olen aikoihin kuullut. Pelkkää yhden kauden pistepörssin lukemista.
Haggelström, sun täytyy perustaa ilman muuta Hirson adoptiokerho! Nostan hattua kaltaisillesi optimisteille, meikäläiseltä on aina puuttunut tuo ominaisuus. HIFK:n kaavailtu kakkossentteri on tehnyt puolessa kaudessa pisteet 2+4=6 ja oli siis ennen eilistä kierrosta (yli 10 peliä pelanneiden) senttereiden pistepörssissä sijalla 50/51. Tuo on faktaa, jota ei voi mitenkään muuttaa.

Kunnioitan sinun ja esim. BOLin kaltaisten pitkän linjan fanien mielipidettä, mutta Hirson fanituksen/uskon/palvonnan osalta IFK:n lähihistoriasta löytyy erittäin hyvä varoittava esimerkki: Jan Lundell. Se, että pelaaja on ns. iki-IFK:lainen ja ollut joskus hyvä, ei tee hänestä hyvää tänä päivänä. Joskus aika vaan ajaa pelaajasta ohi. Ja sen näkee ihan pelkistä kliinisistä tilastoista. Meikäläistä ainakaan ei kiinnosta selitykset " se pelasi tänään vähän paremmin", " Petu tappaa sen pelin", "sillä on huonot ketjukaverit", "sillä on menkat", "sitä pitäisi kohdella hellävaraisemmin", "Jupiter ja Saturnus olivat tänään Hirson kannalta väärässä asennossa", ym. ym, jos kaveri on tehnyt puolessa kaudessa 6 pistettä ja on 5 miinuksella.

Ja pelin rakentamisella tarkoitan yksinkertaisesti seuraavaa: Kun mestaruusjoukkueen kakkossentteri tulee kentälle, tietää jokainen, että vastustajan päähän aiheutuu useampi mylläkkä. Näinhän on esim. ykkössentterimme kohdalla: Joka kerta, kun Micke tulee kentälle, tähtää koko viisikon peli siihen, että vastustajan maalille saadaan luotua vähintään yksi maalipaikka. Hirson kohdalla ollaan valitettavan kaukana tuosta skenaariosta. Eilenkin parhaat maalipaikat loivat Hirson laiturit keskenään.

Ja korrostan, että Hirso ei ole kussut muroihini, vienyt tyttöystävääni, tai pannut vaimoani. Meikäläisen mielestä vaan Hirso vuosimallia 2011-2012 ei sovi millään mestaruutta tavoitelevan joukkueen kakkossentteriksi.Pahin skenaario on se, että Hirso tekee lopuissa runkkaripeleissä about 20 pistettä, lunastaa paikkansa jengissä, ja hyytyy taas kerran pleijareissa. Ja lainatakseni veli JHagin kuuluisia sanoja: Olen mielelläni väärässä.
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ja pelin rakentamisella tarkoitan yksinkertaisesti seuraavaa: Kun mestaruusjoukkueen kakkossentteri tulee kentälle, tietää jokainen, että vastustajan päähän aiheutuu useampi mylläkkä. Näinhän on esim. ykkössentterimme kohdalla: Joka kerta, kun Micke tulee kentälle, tähtää koko viisikon peli siihen, että vastustajan maalille saadaan luotua vähintään yksi maalipaikka. Hirson kohdalla ollaan valitettavan kaukana tuosta skenaariosta. Eilenkin parhaat maalipaikat loivat Hirson laiturit keskenään.

Ja korrostan, että Hirso ei ole kussut muroihini, vienyt tyttöystävääni, tai pannut vaimoani. Meikäläisen mielestä vaan Hirso vuosimallia 2011-2012 ei sovi millään mestaruutta tavoitelevan joukkueen kakkossentteriksi.Pahin skenaario on se, että Hirso tekee lopuissa runkkaripeleissä about 20 pistettä, lunastaa paikkansa jengissä, ja hyytyy taas kerran pleijareissa. Ja lainatakseni veli JHagin kuuluisia sanoja: Olen mielelläni väärässä.

Juuri näin, veliseni. Ei tässä mitään noitajahtia olla vetämässä vaan silkkaa kylmää realismia. Hirso, tämän hetkisellä kunnolla ei vaan riitä. Oletan että kaikki haluaa tapella Kanisterista jälleen keväällä?

Kyllä mullekin kelpaisi jos Hirso nyt yhtäkkiä heräisi, helvetti soikoon olin kusemassa hunajaa ja oksentamassa kultaa kun kauden rosteri julkaistiin. Hirso lähtökohtaisesti kakkossenana?! Get out of here. PW siihen kolmosena niin aijai. Nyt vaan ei ole satu realisoitunut ihan niinkuin kuviteltiin(ja odotettiin myös).

Keväälä vastustajat tulevat laittamaan kaiken peliin että MG:n ketju olisi pimennossa. Tuolloin 2-3 ketjujen ratkaisukyky nousee aika tärkeäksi. Vaikka MG:tä on lähes mahdoton pimentää niin silti tarvitaan sitä kakkosnyrkkiä, joka antaa sekä henkisellä että fyysisellä puolella tukea ykköselle. PW saattaa olla tällä kaudella tässä asemassa mutta lähtökohtaisesti hänen poppoonsa olisi se 'old reliable' joka hoitaisi 99% kaiken muun paitsi itse pelin ratkaisut. Toivotaan myös että The Nelonen tekee kambäkin kun pudotuspelit alkaa mutta ei senkään varaan voi rakentaa. Kaikenkaikkiaan ratkaisu lepää siinä, että HIFK saa toimivan 2. ketjun mikä tukee ykköstä ja kykenee ratkomaan pelejä.

ps. Ei ole myöskään kiellettyä yrittää rakentaa Hirson ympärille(jos kerran ei hommata uutta sentteriä) toimivaa kokonaisuutta. Somervuori, Pessi, MaG, VP, Kibe. Näistä kavereista se pitäisi pystyä tekemään. Itse hakisin mielummin uuden sentterin koska aika moni noista on jo yrittänyt käynnistää Hirsoa huonoin tuloksin. Keväällä ei ole varaa pelata 'toivotaan, yritetään ja rukoillaan'- rulettia. Silloin pitää olla ketjut lukkoonlyötynä ja timanttisessa kunnossa.

Eikä ole mitään Hirsoa vastaan. Flegujutut on teiniskeidaa. Tää on vaan kylmää realismia ja totuuden tunnustusta: sama se mikä nimi on jos homma ei toimi, se ei toimi.
 

HJL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Katso Pallo, Vancouver Cancouver
Ja korrostan, että Hirso ei ole kussut muroihini, vienyt tyttöystävääni, tai pannut vaimoani. Meikäläisen mielestä vaan Hirso vuosimallia 2011-2012 ei sovi millään mestaruutta tavoitelevan joukkueen kakkossentteriksi.Pahin skenaario on se, että Hirso tekee lopuissa runkkaripeleissä about 20 pistettä, lunastaa paikkansa jengissä, ja hyytyy taas kerran pleijareissa. Ja lainatakseni veli JHagin kuuluisia sanoja: Olen mielelläni väärässä.

Täytyy olla hieman eri mieltä. En kuitenkaan muroistasi ja vaimostasi, vaikka se tulikin mukaan lainaukseen.

Väitän, uskon ja toivon, että Hirso pelaa tällä hetkellä ketjussa, joka nostaa myös hänen henkilökohtaisten suoristustensa tasoa. Jos näin tapahtuu, meillä on liigan ehkäpä paras kakkossentteri, jolloin mestaruuden voittaneet joukkueen kakkossentteri olisikin kolmossentteri. En vaan suostu uskomaan, että Hirson taso on nyt tässä, eikä hän voi enää parantaa otteitaan. Ja toki edellisten kausien suoritusten täytyy painaa vaakakupissa. Hirson suoritustaso on ollut tasaisen korkea ties kuinka monta kautta putkeen. Samat taidot ovat varmasti tallessa. Ne pitää vaan saada taas esille.

Pleijarihyytymiskommentti ei muuten pidä alkuunkaan paikkaansa. Tai no, miten haluaa tilastoja tulkita. Narrikausia lukuunottamatta tilastot ovat aivan kelvolliset.

Enhän vain ole yltiöoptimisti?
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
- - -
Eikä ole mitään Hirsoa vastaan. Flegujutut on teiniskeidaa. Tää on vaan kylmää realismia ja totuuden tunnustusta: sama se mikä nimi on jos homma ei toimi, se ei toimi.

Pesonen paransi joulutauolla, mielestäni samalla selvästi Hirso. Ok, eka erä oli hiukan tsiigailua, mutta toinen ja kolmas erä siltä ketjulta ihan bueno. Erikoista selittää, että ketjun kolmas lenkki on huono jos ketju tekee kolme maalia eikä päästä yhtään. Tuomaisen kentässä on vain kolme huonoa, riippumatta keitä sen vierelle laitettaisiin.

Todistettavasti Hirso on pelannut aiemmilla kausilla hyvin ja varsinkin IPikkaraisen kanssa. Nyt Ile olisi markkinoilla ja tuskin Saksaan jää kun Wolfsburg on Spenglerissä kaksi peliä hävinnyt luvuin 1-9. Toki on vielä Team Cänädä -peli, mutta vastassa on Marty Turcoa, Cory Murphya, Kurtis McLeania ja Metropolitia vain joitain mainitakseni.

Tänään on Hirsolla taas näytön paikka, oliko edellinen peli vain häivähdys vanhasta vai lupaus tulevasta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös