Mainos

Kiitos ja näkemiin Kaira – tässä ketjussa vaaditaan Kairalle potkuja!

  • 161 620
  • 502

Fordél

Jäsen
Juuri näin.

Täsmennettäköön vielä erikseen, että en siis boikotoi missään nimessä joukkuetta, vaan ottelukäyntejä siihen asti, että viimeaikaisiin "joukkueen sisäisiin asioihin" on saatu edes jonkinlainen, auttava selvyys.

Et ehkä boikotoi joukkuetta, mutta jos moni tekisi kuten sinä, kärsisi siitä juurikin joukkue. Eikö loogisempaa olisi olla tukemassa joukkuetta kotipeleissä ja tuoda pelissä ilmi oma näkemys? Tällöin joukkue ei kärsi ja viestisikin menee paremmin perille johdolle.
 

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kuuluisi varmasti toiseen ketjuun,mutta aika erikoiselta kuulostaisi. Toisaalta McRaellehan etsitään myös uutta kotia ja vaihto vireillä? Ei tosin kakkossentteriongelmaa ratkaisisi. Muutenkin tappiolle jäätäisiin. Mitäpä jos nokitettaisiin vielä Mielosella ja otetaan myös Bailen meille. Saataisiin kaivattu pakkikin. Väärä ketju fantasioinnille,sorry.
Ai vaan erikoiselta?

Ainoa kauppa, mihin Riiva saa villeimmissä unelmissaan lähteä on, että vaihtaa Tapparan kanssa päävalmentajaa. Mikki vois laittaa rahaa väliin, sillä onhan Kairan valmentama halvempi kokoonpano keränyt pinnan enemmän kuin Rautakorven miljuunamiehistö.
 

#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Jos ja kun syntyy tilanne, jossa valmentajan pelillinen filosofia ei välity eteenpäin ja joukkue ei ole valmentajan näkemyksien takana, syntyy erillaisia kuppikuntia ja vastarinta-ryhmiä. Tilanne voi syntyä jo pelkästään siitä, että valmentaja penkittää pelaajan kertomatta hyvää syytä, tai esimerkikisi haukkuu pelaajaa henkilökohtaisesti kopissa muiden edessä. Jääkiekkoilijalle ei voi sanoa erätauolla, että vittu sä olet ämmä kun taas koko joukkueelle voi. Vaikka ero on pieni, vaikutus on valtava.

Juurikin näin. Näin on saattanut hyvinkin tapahtua. Pelaaja(t) ovat kyseenalaistaneet Raution pelinjohtamiskyvyt ja tästä hermostuneena Rautiolla on mennyt kuppi nurin. Voihan olla, että Rautiolla ei ole kykyä ottaa vastaan kritiikkiä tekemisistään ja torjuu kaiken vastarinnan rankaisemalla niitä, jotka tämän ovat aiheuttaneet pikemminkin kuin keskustelemalla ja perustelemalla ratkaisujaan.

Mielenkiintoiseksi tämä kyllä menee. Siltä tuntuu, että kohta jotakin tapahtuu suuntaan tai toiseen. Mutta se on ihan selvää, että jos toimistolla edes harkitaan Viitaluoman siirtoa toiseen seuraan niin silloin ollaan kyllä niin sekaisin kuin olla ja voi. Sen pystyy jokainen tajuamaan, että yleisömäärät eivät tämän jälkeen ainakaan kasva. Viitaluoman pois potkiminen olisi selvä viesti kannattajille ja sidosryhmille siitä, että tämä kausi heitetään läskiksi. Mikä takaa sitäkään, että enää ei vastaavaa tapahtuisi. Nyt on jo Mielosen ja Viitaluoman keissi, kuka seuraavaksi?

Muutenkin ihmetyttää tuo ainainen lässytys "joukkueen sisäisistä asioista". Tähän vedotaan aina, kun ei haluta kommentoida asioita. On totta ettei pukukopin sisäiset asiat kuulu ulkopuolisille mutta kyllä kai nyt edes sen voi kertoa kuka joukkueen kapteeni jatkossa on. "Ei kuulu ulkopuolisille" voi vittu mitä touhua!

Muutenkin tämän asian tiimoilta pitää toimiston tulla ulos ja kertoa miten asiat todellisuudessa on. Muuten huhut vain kasvavat kasvamistaan ja kyllähän tälläinen väkisinkin alkaa vaikuttamaan joukkueen keskittymiseen, kun joka haastattelussa pyydetään kommentoimaan tilannetta. Todennäköisesti toimistolla ajatellaan, että tilanne rauhoittuu ja porukka unohtaa asiat.

Se on ihan varmaa, että jos mitään ei tehdä niin tämä jatkuu kauden loppuun asti. Jos kyse olisi pelkästään huonoista peleistä niin tilanne olisi helpompi korjata mutta, koska kyse on henkilökemioiden välisistä asioista niin eihän tässä oikeasti ole kuin yksi vaihtoehto: Rautio mahdollisimman pian ulos!

Ei ole valmentajavalinnat menneet ihan putkeen viime kausina. Sen siitä saa, kun palkkaa omia tuttuja mutta Kairahan on Kerhon näköinen valmentaja ja sehän riittää. Kukaan ei vain tajunnut kysyä siltä, että osaako se valmentaa tai ylipäänsä johtaa joukkuetta ja esiintyä julkisuudessa.
 

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tilanne voi syntyä jo pelkästään siitä, että valmentaja penkittää pelaajan kertomatta hyvää syytä,
Tässä taidetaan olla melko lähellä ydintä case-Mielosen osalta.
Noinhan se vois olla. Toki hankala tilanne, ja voi ymmärtää, jos Mielosen otteet on olleet yhtä huonoja kuin viime syksynä, mutta kyllähän esimiehenkin tulisi asiasta keskustella ja voisi sitä harkkapeleissä jotain paikkoja antaa ihan vaan viime kaudenkin perusteella.

Tämä kirvoittaa päivittämään listaa:
Kaira pitää tilannetta jännänä, myönnettäköön, lista potkujen puolesta (-) ja vastaan (+):
+ pelisysteemi toimii puolustuksen osalta, omiin ei mene paljon
+- hyökkäyksenkin osalta samainen pelisysteemi näyttäisi kehityskelpoiselta, ei vaan saada sisään
- joukkue ei pysty koko pelin kestävään paketin koossapysymiseen kuin noin joka viidennessä pelissä
- Mielonen on pannassa jostain syystä, ei kelpaa kokoonpanoon - sentään viime kauden paras pakki play-offeissa
- Viitaluoma ei saa sitä irti, mitä edelliskaudella Kerhossa kapteenina, heti 11 pelin jälkeen C pois omasta halusta
+- Kaira näyttää siis hauista
- Kairaa ei näy median pakeilla juuri
+ Kairan vaimo on HPK-piireissä erittäin vaikutusvaltainen
- yleisöä ei näy, suurin syy lienee kuitenkin lämmin syksy ja parantuneet/halventuneet maksu-TV:n palvelut
+ Kerholla ei ole ylettömästi rahaa
+- Saarinen ja Santavuori ei herää Kairallakaan
+ katsomoon näyttää, että peli saattaisi loksahtaa myös paikalleen millä hetkellä tahansa

- en kokokommentoi
- Kaira vetää ekan kerhovuoden vihkoon pelaajana, valmentajanakin ollaan jo siinä rajoilla, syyt tällä hetkellä eivät vielä pelilliset
- on ylimielinen

PS: Tällä liigavisiitillä ei tulokasvalmentajat ole vielä joulua Kerhossa nähneet.
 
Viimeksi muokattu:

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Toimistolle tiedoksi: mikäli Viitaluoma lähtee niin lähtee moni muukin, nimittäin katsomosta.
Jaa-a, jos VV lähtee, niin minäpä lähden toimistolle. Katsomoon kyllä saavun totutusti, kun kausikorttikin on.
 

#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Jaa-a, jos VV lähtee, niin minäpä lähden toimistolle. Katsomoon kyllä saavun totutusti, kun kausikorttikin on.

Kortti löytyy täältäkin mutta Viitaluoman lähdöllä saattaa olla yllättävänkin iso merkitys katsojille. Moni tavallinen katsoja ei välttämättä välitä siitä, kuka joukkuetta valmentaa mutta sillä on isokin merkitys minkälaisia pelaajia jäällä viilettää. Jos joku niin Viitaluoma on HPK:n pelilliset kasvot.
 
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Roihuttaret, Kaljakylä Rangers, Fla
SM-liiga: Kai Raution kohtaloa selvitetn - SM-liiga - uutiset, tulokset ja videot - Ilta-Sanomat

Linkki vie Iltasanomien sivuille.

Alkaa todella oleen hikikarpalot otsalla siitä, lähteekö VV kiitään.

Sen ajan mitä olen jääkiekkoa seurannut (noin 20 vuotta), on ollut vain Kerho, mutta jos nyt VV lähtee Kairan takia alan vaikka kääntämään takkia ja etsin jonkun muun joukkueen seurattavaksi, vaikka se nyt ei samalta tuntuisikaan, mutta perkele..
 

Heitinga

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ja jos nämä puheet VV:n lähdöstä pitää paikkansa niin joukkue on tehnyt jotain todella anteeksiantamatonta kannattajilleen. Potkinut joukkueesta sen ainoan täysin HPK-henkisen pelaajan jota voi kutsua liigankin mittapuulla tähdeksi.

Asia on itsessään jo riittävän paha, mutta pahemmaksi se tulee vielä muuttumaan mikäli:

A) Viitaluoma jatkaa uraansa Liigassa toisessa joukkueessa.
B) Tilalle ei tule miestä mallia "nikokapanen".

Tilanne on itselle jo niin vakava, että kyllä alkaisin tässä tilanteessa katsomaan HPK:ta aivan uusin silmin, halveksuvin silmin.

Ja yhtään hampaita kiristelemättä ja päätä aukomatta kysyen voinkin kysyä, että kuinka tämä joukkue sitten löytää tässä tilanteessa 1. sentterin kun Laukkasen mukaan markkinat on tyhjät. Vai mennäänkö me Leinolla 1. ketjun keskellä?
 
Viimeksi muokattu:

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kortti löytyy täältäkin mutta Viitaluoman lähdöllä saattaa olla yllättävänkin iso merkitys katsojille. Moni tavallinen katsoja ei välttämättä välitä siitä, kuka joukkuetta valmentaa mutta sillä on isokin merkitys minkälaisia pelaajia jäällä viilettää. Jos joku niin Viitaluoma on HPK:n pelilliset kasvot.
Totta, koko joukkueen kasvot samallalailla on ehkä ollut kolme pelaajaa tällä liigavisiitillä: Kivelä (90-luvun taite), Palo (92-94), Leino (06-07), mutta heilläkin oli selvemmät tukimiehet kuin Viitaluomalla. VVV:sta on tullut todella iso osa HPK:ta kentällä ja katsojien silmissä, johtuen hopeakaudesta, Rindellin ekasta ja kirsikkana kakun päällä uskonpalauttamiskaudesta 2012-2013.
 

Lsh

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Niin, kyllähän tuo valitettavasti nyt siltä näyttää että joukkueen sisällä on ajauduttu jonkinlaiseen umpikujaan, jossa panoksia on nyt kohotettu siihen pisteeseen että nyt on vuorossa korttien latominen pöytään. Paha tuohon on puskista huudella, mutta perin eriskummalliselta tuntuisi jos joukkue potkisi Viitaluoman muualle - Toisin kuin Viitaluoma, Rautio ei lähtökohtaisesti niitä silmämunia Rinkelinmäelle tuo ensimmäistäkään paria.

No, omansa tietysti. Mutta Kaira ei maksa sisäänpääsystä. Ehkä pitäisi.
 

Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kyllähän tämä nyt haisee jo siltä että VV hyvästelee tänään joukkueen. Viitaluomahan oli menossa Tapparaan jo silloin kun kerhoon tuli viime kaudeksi,joten suunta ei yllättäisi.

Viitaluoma on sellainen pelaaja, joka on nykykerhon kasvot ja niitä harvoja liigassa olevia kestoliigatähtiä, jonka menetys on anteeksi antamatonta. Mistä syystä tahansa, tätä ei voisi antaa anteeksi. Lopetan peleissä käymisen tästä päivästä alkaen, enkä palaa, ennenkuin tämä soppa on selvitetty.
 

ori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Mä tossa kävin pari päivää sitten oikeen uutisarkistossa vierailemassa että mitenkäs tää case Mielonen meni... miehellä oli tälle kaudelle optio, HPK:lla. Joka kuitattiin keväällä huikean pleijari esityksen jälkeen. Siis oikeesti HPK ihan ite solmi miehen kanssa jatkopahvin... puuhastelua.

No puuhastelua ja puuhastelua.. tähän kyseiseen caseen tietysti vaikuttaa Selinin lähtö. Eli Selin halusi sopparin Mieloselle, kuten myös ainakin itseäni suuresti v*tuttavan Grönholmin sopparin. Muutama muukin selkeä Selinin mies tuolta löytyy ja se tietysti on aina vähän hankala tilanne, kun valmentaja ensin kokoaa mieleistään rosteria, sitten häipyy ja "paska" jää niin sanotusti seuralle käteen. Toki Mielosesta olisi paljon enemmän hyötyä askissa, jos Kaira olisi hoitanut homman vähän tyylikkäämmin. Esim OPG ja Tuominen on aivan selkeästi heikompia kuin Mielonen.

No tämä vaan osa tätä juttua, mutta kumminkin tämmöinen valmentajan karkuruus Venäjälle tuo aina kauteen valmistautumiseen ja lähtöön omat ongelmansa. Kaira kumminkin nyt tiettävästi itse kussut hommansa kun on ottanut ihmeellisen summasmaisen diktaattorimallin omaan koutsaukseensa, joka oikein ei ole Kerhon pukukoppiin iskenyt.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Mitähän ihmettä täällä nyt tapahtuu? Viitaluoma kertoo kasvokkain, kai se nyt olisi pitänyt olla pelaajille selvää jo aiemmin, jos olisi itse luopunut vain sen takia, että ei ole ollut jäällä tarpeeksi hyvä esimerkki mielestään.

Voi luoja, tässä on melko paskat fiilikset nyt. Tässä menee nyt kaikki päin vittua ja lujaa tällä hetkellä.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Et ehkä boikotoi joukkuetta, mutta jos moni tekisi kuten sinä, kärsisi siitä juurikin joukkue. Eikö loogisempaa olisi olla tukemassa joukkuetta kotipeleissä ja tuoda pelissä ilmi oma näkemys? Tällöin joukkue ei kärsi ja viestisikin menee paremmin perille johdolle.
Minä en näe että miten muuten maksava asiakas voi osoittaa sen halveksuntansa toiminnalle, kuin niillä jaloillaan. Mielestäni se nähtiin aika hyvin esim. HIFK:n ja tällä kaudella Jokerien osalta, että kummalla tavalla saa muutoksia aikaiseksi. Jokeri fanit äänesti jaloillaan, kesti alle kuukausi, HIFKn fanit ei äänestäneet jaloillaan, vaan tifoilla yms. touhulla ja meni pipariksi koko kausi. Toki kyseessä vain yksittäiset esimerkit.

Ymmärrän toki tuon ajatusmallin mitä ajat takaa, mutta toisaalta tilanne on tällä hetkellä sellainen, että joukkueen johtoporrasta myöten ulosanti fanien suuntaan ei ainakaan allekirjoittanutta vakuuta. En ymmärrä miksi silloin pitäisi kannattajien silmät ummessa kantaa euroja heidän kirstuunsa, ehkä tässä on hyvä paikka herätellä sitä porukkaa siellä toimiston suunnalla, että kyseessä on kaksisuuntainenkatu. Viimekaudella tuntui pitkästä aikaa että johdon toiminnan ideana alkoi olla ottaa se kannattaja huomioon asioissa ja suuntana oli selvästi avoimempi yhteistyö maksavien asiakkaiden ja johdon välillä. Nyt on taas sitten homma valumassa 2000-luvun lopun meininkiin jossa kuvitellaan että itseisarvona on jokaiselle Hämeenlinnalaiselle että he vastikkeetta kantaa rahaa HPK:lle. Näin ei vaan enää ole.

Toivon hartaasti että tää homma selviää mahdollisimman nopeesti ja perjantaina nähdään yhteen hiileen puhaltava HPK kentällä, joka latoo enempikin kuin yhden maalin vastustajan verkkoon. Kaikkien fanien ollessa katsomossa ja äänekkäästi omiaan kannustaen. Pallo nyt vaan on toimistolla asian suhteen.
 

Rijkaard

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kyllä tämä vaan valitettavasti näyttää enemmän ja enemmän siltä, että Viitaluoma lähtee ja McRae tulee. En tule tätä mutsematta hyväksymään, jos tämä toteutuu sellaisenaan. Välissä pitää tulla kahisevaa iso tukku ja samalla jostain takataskusta taiottava toinenkin sentteri ja yksi ylivoimaan pystyvä puolustaja.

Pelaajia tulee ja menee, mutta nyt kyllä mentäisiin aueelle, joka on monelle nykykannattajalle pyhä asia. Näkyy varmasti katsomossa, valitettavasti. Mieluummin Vili rajan yli KHL:äään ja iso tukku kahiseva kassaan, joka voitaisiin käyttää johdon haluamalla tavalla joukkueen vahvistamiseen. Kunhan ei tuokin raha sitten menisi vain Kairan sopimuksen pidentämiseen ja palkan korottamiseen. Usko Kerhon pukumiehiin hiipuu tunti tunnilta. Voi, tulisipa joskus iloisiakin uutisia!
 
Suosikkijoukkue
Kerho ja Philly
Kattokaakin siellä toimistolla, että VV ei mitään Liigan sisäistä siirtoa ole tekemässä. Venäjälle siirtymisen olen Vilin tapauksessa aina hyväksynyt, mutta jos tällainen kuseminen tehdään, se on ANTEEKSIANTAMATONTA ja fanien päälle ison haisevan kusiruiskun heittämistä. Tiedä sitten mitä siellä joukkueen sisällä on tapahtanut, mutta asiat on syytä saada kuntoon ja nopeasti. Pitäisi saada kovan luokan kakkossentteri joukkueeseen ja sitten täällä pyörii huhuja, että ykkössentteri, joukkueen ruumiillistuma ja liideri ottaa hatkat, niin HUHHUH!

edit: Sen verran halusin vielä sanoa, että Viitaluomalla olisi varmasti ollut mahdollisuus lähteä moneen kertaan vuolemaan ruplia Venäjälle - siltikin hän on osoittanut uskollisuutta HPK:lle ja halunnut jatkaa seurassa. Jos homma nyt kustaan jonkun noviisivalmentajan takia, ei kyllä hyvä heilu jäällä eikä katsomossa tai missään muuallakaan. Alusta lähtien ollut vastenmielistä seurailla Raution toimintaa vaihtoaitoissa ja muutenkin julkikuvassa.
 
Viimeksi muokattu:

xkouhiax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panthers
Kyllä tämä vaan valitettavasti näyttää enemmän ja enemmän siltä, että Viitaluoma lähtee ja McRae tulee. En tule tätä mutsematta hyväksymään, jos tämä toteutuu sellaisenaan. Välissä pitää tulla kahisevaa iso tukku ja samalla jostain takataskusta taiottava toinenkin sentteri ja yksi ylivoimaan pystyvä puolustaja.

Pelaajia tulee ja menee, mutta nyt kyllä mentäisiin aueelle, joka on monelle nykykannattajalle pyhä asia. Näkyy varmasti katsomossa, valitettavasti. Mieluummin Vili rajan yli KHL:äään ja iso tukku kahiseva kassaan, joka voitaisiin käyttää johdon haluamalla tavalla joukkueen vahvistamiseen. Kunhan ei tuokin raha sitten menisi vain Kairan sopimuksen pidentämiseen ja palkan korottamiseen. Usko Kerhon pukumiehiin hiipuu tunti tunnilta. Voi, tulisipa joskus iloisiakin uutisia!

Mistä tää on edes lähtenyt liikkeelle, että HPK ottaisi McRaen? Näin ulkopuolisena en usko pätkääkään, että Kerho huolisi McRaen tai vielä vähemmän, että VV lähtisi Kerhosta. Itse epäilen, että Rantanen taas heittää hatustaan noita juttujaan, suurentelee asioita kohun saamiseksi liikkeelle.
 

Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Ikaalisten Nouseva-Voima
Jos nämä täällä esitetyt huhut Vilin lähtemisestä eskaloituvat, niin toivon todellakin perjantaisen Ilves-pelin katsojamääräksi sen n.2000, toki vähempikin kelpaa. Kapteeni, ykkösmies, joukkueen kasvot ulostetaan joukkueesta ja mies, joka hyvää vauhtia on ryssimässä viime kaudella saavutetun uskottavuuden, saa jäädä? Haluan todellakin nähdä tai lukea haastattelun, jossa koko tämä saatanan puuhastelu käydään läpi. Voi vitun vittu mitä touhua.

Edit. Niin ja kaikki jo ostetut mukit voidaan mielenilmauksena viedä jätesäkissä toimiston portaille.
 

fezr0

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh Penguins
Mistä tää on edes lähtenyt liikkeelle, että HPK ottaisi McRaen? Näin ulkopuolisena en usko pätkääkään, että Kerho huolisi McRaen tai vielä vähemmän, että VV lähtisi Kerhosta. Itse epäilen, että Rantanen taas heittää hatustaan noita juttujaan, suurentelee asioita kohun saamiseksi liikkeelle.

Samaa mieltäö McRaen kohdalla, ei sitä kakkossentteriä ole vieläkään tullut niin nytkö se "kakkossena" tulee kun koko orkesterin suurin kapellimestari lähtee menemään?

Olen edelleen sitä mieltä että mikäli Viitaluoma lähtee on suuntana Ilmala ja ensi kauden KHL, ajetaan joukkueeseen jo tällä kaudella sisään yms.

Tuo Rantasen linkki hieman aiheutti kummastelua kun osuivat silmät ensimmäisenä alimpaan boldattuun nimeen: "Janne Laakkonen". Vielä kun mtv3 teksti-tv:llä on juttua hänen saaneen sopimusmalleja pöydälle joista valitaan paras. Onneksi olikin vain Lelun nimi.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Siis mitä helvettiä täällä puhutaan? Ei Viitaluoma ainakaan mihkään Tapparaan ole menossa ja jos näin kävisi niin olisi ylivoimaisesti Liigan historian kallein sopimuksenpurku. VV:llä on ensi vuosikin sopimusta jäljellä, niin mistä Tappara repii sellaiset rahat ja toiseksi, onko järkeä pistää sellaiset rahat Viitaluomaan? En usko että Viitaluoma on mihinkään menossa.
 

Wicci

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh Penguins, Sudden Death (RIP)
Tuuskilla ei tainnu enää olla aamujäillä keltasta paitaa? Viitaluomaa ei tainnu kentällä näkyä ollenkaan. Onko Mäkiahon autoo nähty rautatieasemalla?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös