Aloin miettimään JYPin tilannetta pikkuisen eri katsontakannalta kuin P. Sihvoset ja muut "asiantuntijat". Lähden liikkeelle ongelman kautta, koska pelitaso oletettavasti paranisi, mikäli JYP saisi tehtyä enemmän maaleja. Tämän varmaan allekirjoittaa kaikki, JYP on tehnyt tilanteisiin nähden liian vähän maaleja viime aikoina. Maalinteko vapauttaisi peliä, johtoasemassa olisi kivempi pelata, voisi antaa peliaikaa vähemmän pelanneille, Pilestä/Turresta/Hytösestä yms. saisi enemmän irti kun reppu heiluisi silloin tällöin. Kirjoitan nyt pelkästään tasakentällisin pelattavasta maalinteko-ongelmasta, koska mikäli meille tulee maaleja tasakentällisin, se pakottaa myös vastustajaa rikkomaan enemmän = JYPille ylivoimaa enemmän ja ns. helpompia maalintekopaikkoja enemmän. Jos tasavoimin emme tee maaleja, jäähyt menevät 0-0 -ottelussa aika tasan eikä ylivoimayrityksiä tule enempää kuin vastustajallakaan. Kirjoitan myös suurimmaksi osaksi hyökkäysketjuista enkä kentällisistä, koska maalinteon tulee suurimmaksi osaksi perustua ketjun tehoihin riippumatta pakkiparista takana.
Miksi JYP luo tilanteita, mutta ei tee maaleja? Paljolti on tietysti kiinni pelaajatyypeistä, jotka noihin tilanteisiin pääsevät. Se ei kuitenkaan ollut ongelma viime kaudella, jonka jälkeen joukkueesta on poistunut maalintekijäksi luettavista henkilöistä ainoastaan Pihlström. Hänenkään ei voi laskea olevan luontainen maalintekijä, mutta viime kauden nopeudella, itseluottamuksella ja röyhkeydellä oli aina siellä missä oli maalipaikka - kovalla prosentilla lätki kiekot reppuun. Ongelma ei siis ole (pelkästään) materiaalissa, vaan myös muissa asioissa. Kun pelitapa edelleen tuottaa maalipaikkoja, vika ei ole (pelkästään) siinäkään. Jos ajatelmieni pohjalle olisi tukena tilastoja, haluaisin nähdä tilaston kenelle nämä maalipaikat nykyisin siunaantuvat versus viime kausi. Mutu-tuntumalla niitä tulee kuitenkin Louhivaaralle, Pesoselle, Tuppuraiselle, Hytöselle, Pihlmanille - pelaajille, jotka ovat tehneet maaleja ennenkin. Toki myös muille, mutta jos nämä räppäisivät sen avausmaalin avauskympillä, saisi se Sipiläinenkin alivoimalla taas sisään.
Jaottelen ajatusmaailmassani maalintekotavat tasavoimin seuraavasti: 1) omasta päästä lähtenyt hidas, kontrolloitu hyökkäys, 2) keskialueella/keskialueen aloituksista haltuun saatu kiekko, josta nopea kontrolloitu hyökkäys, 3) hyökkäysalueella karvaamalla voitettu kiekko, josta korkeintaan parilla syötöllä maalipaikka, 4) hyökkäysalueen aloitusvoitto, josta parilla syötöllä maalipaikka, 5) kulmapeli, josta syntyy väännön jälkeen maalipaikka.
Mieleeni on parin viime pelin aikana tullut kaksi asiaa, jotka pelitavasta/rytmistä/vaihtojärjestyksestä ja muusta johtuen vaikeuttavat JYPin maalintekoa. Ensimmäisenä tulee mieleen maalipaikkojen sekalaisuus, joka johtuu pääosin toisesta ongelmasta - maalipaikkojen ajoituksesta. Selvennys hajatelmalleni:
Ykkösketjumme (Perrinit) rakentaa mielestäni parhaat ja tehokkaimmat maalipaikkansa suorista, nopeista hyökkäyksistä tai välittömästi näiden jälkeen syntyneistä lyhyistä kulmapeleistä. Tätä tukee nopeiden laitureiden (Tuppurainen, Pesonen) ominaisuudet. Ketjussa ei ole erityisen vahvaa rouhijaa, joten pitkän kulmapelin jälkeen maalipaikkoja ei tälle ketjulle paljon tule. Pitkät syöttöpelit tahtovat tukehtua Pesosen hautomiseen, jona aikana vastustaja merkkaa nopeimmatkin pelaajat, eikä syöttöpaikkoja löydy. Kenttä ei myöskään ole erityisen hyvä karvaamaan, vaikka Tuppurainen toki luistelee kilometrin enemmän pelissä kuin hitaammat kaverit. Kiekkoa niistä harvemmin saadaan. Kenttä tekee pääosan maaleistaan tavoilla 1, 2 ja 4. Kentällinen pitäisi saada TUOREENA jäälle silloin kun kiekko on JYPillä omassa päädyssä tai meillä on hyökkäyspään aloitus.
Kakkosketjumme (Hytöset) rakentaa parhaat ja tehokkaimmat maalipaikkansa karvauksista voittamistaan kiekoista. Omat hyökkäykset tukehtuvat keskialueelle tai niistä tulee lähes poikkeuksetta Louhivaaran kuljetus yksinäisenä maalille. Pilen pelatessa kentässä myös kulmapeleistä onnistutaan joitakin kiekkoja voittamaan. Tämä ketju jäälle siis silloin, kun kiekko on vastustajalla tai aloitus keskialueella, koska paikat rakennetaan tavoilla 2, 3 ja 5.
Kolmosketjumme (Asplundit) ei rakenna maalipaikkoja. Jalat ja kuljetus/syöttötaidot eivät riitä kiekon ylöstuontiin saati sitten karvaamaan. Tehokkaimmin tämä kenttä pelaa katkaistessaan vastustajan hyökkäyksen keskialueella tai päästessään hyökkäyspään aloitukseen. 2 ja 4. Riippuen laitureista voidaan myös kulmapelillä joskus jotain voittaa.
Nelosketju (Lahdet) on puhdas karvauspoppoo, joka ei edes yritä rakentaa peliä. Kaikki paikat syntyvät karvauksista (3) ja taklaamalla aikaan saaduista kulmapeleistä (5).
Miksi yllä oleva "analyysi"? Siksi, että vaikka kuinka olemme yrittäneet kiekollistaa peliämme, emme tee sitä joukkueen materiaalin hyödyksi tällä hetkellä. Hyvin usein ainakin kotipeleissä pelataan ihan suoraan tällä ketjujärjestyksellä. Hyökkäyspelin kannalta tärkeintä olisi, että Perrinin kenttä pääsisi aloittamaan kiekko hallussa tuoreella jalalla. Mikäli Lahdet ovat olleet kentällä juuri ennen Perrinin kenttää, viime töinään Lahti lähtee puskemaan 1 vs. 4 hyökkäykseen tai roiskaisee kiekon hyökkäyspäätyyn ilman karvaajia. Tuppuraisen ja Pesosen tullessa jäälle kiekko on vastustajalla ja pakit kiekottelevat ensimmäisen puoli minuuttia ykkösnyrkkimme vaihdosta näiden juostessa kiekon perässä. Ei näin. Jos on tavoitteena antaa ykkös- ja kakkosketjulle paras mahdollisuus hyökätä, tehdä maali, pitää edeltävänkin ketjun ymmärtää pelin virtauksesta sen verran, että kiekko on vaihdon tapahtuessa siellä missä pitääkin. Omilla. Noo, Hytösten vahvuus ei ole omista lähteminen, mutta mikäli Vatanen sattuu olemaan samaan aikaan jäällä, sekin korjaantuu. Mikäli tätä hyökkäyspeliin tähtäävää ajoitusta saataisiin parannettua vaihtojärjestyksellä ja kenties sillä, että ei mentäisi niin selkeästi vuorotellen (RD:hän vaihtoi kenttää joka aloituksessa ihan vaihtamisen ilosta), se toisi myös maalipaikkoihin selkeyttä. Ykkönen tietäisi kentälle mennessään, että pääsevät lähtemään omista ja käyttämään harjoiteltua sisäänvientiä/laukausta-ohjausta jne. Ja kakkonen samoin. Kun nyt käytetään puolet vaihdosta kiekon ja vastustajan perässä juoksemiseen, on kenttäryhmitys aina erilainen kun se kiekko vihdoin omille voitetaan. Jokainen maalipaikka on erilainen, eikä kuviota ole voitu reenata. Tätä tarkoitin maalipaikkojen sekalaisuudella.
On sitten makuasia, pitäisikö kaikkien JYP-kenttien pystyä pelaamaan samanlaista JYP-kiekkoa. Tällä hetkellä vahvuudet eri kentillä ovat todella erilaiset. Jos halutaan samankaltaistaa, että jokaisesta ketjusta löytyy jonkin verran karvausvoimaa, jonkin verran nopeutta, pelintekotaitoa tms., pitää mennä ketjumuutoksiin. Tämä oli enemmän RD:n tapa, mutta tuntuu että Aho ajattelee asiasta eri tavalla ja haluaa, että meillä on neljä eri tavalla pelaavaa ryhmitystä, selkeä ykkönen ja selkeä nelonen.
Miten tämä liittyy kiekollisuuteen? Se liittyy siten, että pelataksemme erilaisilla tavoilla eri hyökkäysketjujen osalta, kiekon on oltava enimmäkseen meidän hallussa. Jos se on enemmän vastustajalla, emme voi valita miten pelaamme vaan vastustaja tekee sen meidän puolesta. Pakottaa karvaamaan, juoksemaan ja taklaamaan. Se sopii osalle, mutta ei kaikille. Puolustajien pitää pystyä valitsemaan kussakin tilanteessa (erityisesti kun kiekko on oman maalin takana hallussa vaihdon tullessa), miten kannattaa lähteä. Pitää kiekkoa ja odotella, että hyökkääjät hakevat rintamassa (Perrinit) vai kenties avata pitkällä pystyyn, josta kiekko pelataan syvälle ja lähdetään haastamaan pakkeja lähellä vastustajan maalia (Lahdet). Vai jotain tältä väliltä?
En tiedä oliko tässä tutkailussa päätä eikä häntää, mutta tällä hetkellä peli tuntuu tältä. Tämä ei ollut mikään kiekkoammattilaisen analyysi, kuten varmasti läpi paistaa, mutta maallikkoanalyytikon silmin tähän rytmittämiseen pitää nyt tauolla keskittyä. Pelitilanteissa pitää olla paremmin selvillä miten pakki avaa ja valmennusjohdon pitää oikeasti miettiä kenet kannattaa milloinkin jäälle heittää.