Mainos

Kiekko-Espoon fanikulttuuri

  • 144 714
  • 597
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Tää on kyllä paha. Ensin rakennetaan maan paras halli ja pyydetään kannustamaan. Sisään pääsee puoli-ilmaiseksi eikä enää saa edes etuilla maksavia asiakkaita. Kukapa olisi uskonut, että Blues-fanin elämä näin rankkaa ;)

No voi hyvänen aika. Siellähän tarjoillaan pöytiin - on ainakin tarjoiltu silloin kun itse olen siellä ollut pöytävarauksella syömässä. Kyllä fanitkin maksavat juomistaan siinä missä muutkin. Ainakaan itse en ole päässyt tilaisuuksiin joissa juomaa tarjottaisiin enkä ole koskaan ketään etuillut. Ja ei, en ole vaatimassa että sen paikan baaritiski avataan rahvaalle, ainoastaan totesin että viime kaudesta fanien ravintolapalvelut heikkenivät.

Itse kuulun niihin harvoihin, jotka haluavat katsoa erän loppuun eivätkä rynni katsomosta ulos kun erää on jäljellä 3 minuuttia. Siitä hyvästä saa maksaa sen hinnan, että 6 euron hintaisen 0,4 dl:n oluttuopin juomiseen jäi erätauolla jonottamisen jälkeen aikaa sellaiset 3-4 minuuttia. Kun se bisse on kuitenkin se suosituin myyntiartikkeli niin jonnekin kulmaan voisi hyvin laittaa myyntipisteen jonne laskettaisiin valmiiksi juomia jo ennen erätaukoa ja jossa maksettaisiin vain käteisellä.
 
Viimeksi muokattu:

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Bluesin uudessa fanikatsomossa mukana olleilta kuulisin mielelläni kommentteja tuon 102 & 207:n toimivuudesta. Mainittakoon että asiasta ollaan kiinnostuneita myös seuran puolella eli ehkä jotain voidaan tehdäkin jos puutteita oli/on.

Siinä sivulla istumakatsomossa näkökulmasta homma toimi _huomattavasti_ paremmin kuin koskaan ennen. Jos toi sama meininki saadaan edes jotenkin siirrettyä "tavanomaisempiin" arkipeleihin, aletaan olla jo aika hyvällä polulla. Se toki vaatii varmaan duunia, mutta perjantaisesta on hyvä jatkaa.

Se capon megafoni ei muuten missään tapauksessa ole liioittelua, sinne sivulle kuului tyypin sanat vain silloin kun sitä käytettiin.
 

Enslaved

Jäsen
Katsoin pelin 207 katsomossa ja eipä tule mieleen isompia valittamisen aiheita. Hyvin oli porukka mukana Espoo huudoissa ja taputtelemisissa. Minun lähettyvillä en huomannut chantteihin osallistujia ja itsekin aika vähän niissä yritin hoilata mukana. Ei ole tietenkään samaa fiilistä kuin seisomokatsomossa, kun ympärillä kaikki laulaa mukana.


- Juuri niinhän tuolla kävi kuin oletettiinkin: seisojat ja istujat ovat sekaisin ja tulee skismaa kun toiset käyvät avautumassa etteivät näe kun toiset seisovat edessä. Kappas vaan, kun stevarit osoittivat joustavuutta ja antoivat seisojien siirtyä portaillekin etteivät olisi istujien edessä. Vanhassa seisomakatsomossa menivät joskus aivan naurettavuuksiin, kun tulivat sanomaan heti jos toinen jalka oli pelin aikana portaalla.

Tämä ongelma tuskin tulee poistumaan niin kauan kuin seisomakatsomossa on penkkejä. Tai aikaa siihen menee kauan ennen kuin ihmiset tajuaa, että se on seisomokatsomo vaikka penkit onkin paikoillaan. Suomalaisille on kauhea paikka, jos ei voi istua ja seurata tapahtumaa. Jopa Senaatintorilla Suomen MM-finaalin seuraaminen seisten aiheutti "ISTU ALAS" huutoja selän takana. Sama koskee konsertteja. Rammsteinin ja Slipknotin keikoilla on koputettu selkään, että pitäisi istua alas, kun ei näe keikkaa. Ulkomailla kuvattuja keikkataltiointeja katsoessa istumapaikoilla ei kovin moni istu. Meni nyt offtopicin puolelle, mutta on selvää, että suomalainen haluaa istua.


Eikö siinä 207 katsomon sisäänmenon vieressä oleva kaljapiste ole uusi? Siitä sain kohtuu nopeasti olutta ja pintinkin ehti juoda ihan hyvin kiireettä ennen erätauon loppumista.

Juttelin Pusan kanssa muutaman sanan ennen peliä ja oli oikein innoissaan ensimmäisestä kotipelistä. Paljon ovat tehneet töitä kesän aikana ja vielä paljon enemmän on töitä edessä, jotta saavat espoolaiset takaisin hallille. Korosti sitä, että halli piti saada siniseksi punaisen sijaan. Eiköhän perjantain peli sekä pelaajien että fanien toimesta ollut parasta mahdollista mainosta Bluesin hyväksi. Aika näyttää miten porukka innostuu ja itse en vielä tälle kaudelle suurempia joukkoryntäyksiä halliin odota. Toivon toki.

Niin ja pikaisesti kävin pyörähtämässä fanikaupassa. Valikoima ei kovin kummoinen vielä ollut, mutta sainpahan ostettua hienon kaulahuivin!
 

Sunax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, Philadelphia Flyers
Kun se bisse on kuitenkin se suosituin myyntiartikkeli niin jonnekin kulmaan voisi hyvin laittaa myyntipisteen jonne laskettaisiin valmiiksi juomia jo ennen erätaukoa ja jossa maksettaisiin vain käteisellä.

Sinnehän oli avattu olut-kiska 207-katsomon sisääntulon viereen, en nyt heti muista mitä siinä oli ennen. Mielestäni tosi hyvä uudistus. Toki olut-kärryjä voisi olla pari hallin käytävillä, varsinkin paikallispeleissä ja pleijareissa.

Hieno meininki oli perjantain matsissa 207:kan puolella, toivottavasti seisomakatsomoon riittää porukkaa myös muissa peleissä kuin paikallisissa. Muuten jää vuorohuutelut ym. muut vähemmälle. Uusi sijainti toimii huomattavasti paremmin ja saadaan muuta hallia mukaan kannustukseen.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Juttelin Pusan kanssa muutaman sanan ennen peliä ja oli oikein innoissaan ensimmäisestä kotipelistä. Paljon ovat tehneet töitä kesän aikana ja vielä paljon enemmän on töitä edessä, jotta saavat espoolaiset takaisin hallille. Korosti sitä, että halli piti saada siniseksi punaisen sijaan. Eiköhän perjantain peli sekä pelaajien että fanien toimesta ollut parasta mahdollista mainosta Bluesin hyväksi. Aika näyttää miten porukka innostuu ja itse en vielä tälle kaudelle suurempia joukkoryntäyksiä halliin odota. Toivon toki.

Niin ja pikaisesti kävin pyörähtämässä fanikaupassa. Valikoima ei kovin kummoinen vielä ollut, mutta sainpahan ostettua hienon kaulahuivin!

No tuossa onnistuttiin hyvin. Seurakin osallistui siihen hallin siniseksi tekemiseen jakamalla Blues-paitoja, mikä oli tietenkin vain hyvä asia. Kuulin että muutamat IFK:n kannattajatkin olivat vetäneet sen t-paidan päälleen. Mikäs siinä, sangen kohteliasta vierailta osallistua hallin värjäämiseen siniseksi. Ja tuossa kotihallin tunnelmassa ei voi sivuuttaa pelaajien roolia. IFK-fanithan tunnetusti yltyvät kannustamaan vain johtoasemassa, joten nyt jäätiin sitten kokonaan paitsi siitä (hymiöitä).

Fanituotevalikoima on vasta tulossa. Nyt siellä oli vain joitakin yksittäisiä "maistiaisia". No, kauppa tuntui kuitenkin käyvän ja laatu on selvästi parantunut mitä ehdin vilkaista.

Sinnehän oli avattu olut-kiska 207-katsomon sisääntulon viereen, en nyt heti muista mitä siinä oli ennen. Mielestäni tosi hyvä uudistus. Toki olut-kärryjä voisi olla pari hallin käytävillä, varsinkin paikallispeleissä ja pleijareissa.

Vissiin osuin sinne tosi huonoon aikaan kun juuri siellä oli ekalla erätauolla pitkä jono. Tokalla erätauolla kävin alakerran "irkkupubissa" josta sain juoman selvästi nopeammin.
 
Viimeksi muokattu:

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Niin ja pikaisesti kävin pyörähtämässä fanikaupassa. Valikoima ei kovin kummoinen vielä ollut, mutta sainpahan ostettua hienon kaulahuivin!

Joka muuten maksoi puolet vähemmän kuin se parin viime kauden yltiöruma liina. Tällä kertaa siitä jopa hahmottaa seuran, jonka kannattajaksi huivilla ilmoittautuu.
 

VonRetee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Uusi fanikatsomo toimi omasta mielestä oikein hyvin. Porukkaa oli sen verran, että kaikki ei ihan tarkalleen seisomokatsomoon mahtunut mistä johtuen osa porukasta seiso sitten portailla mutta ei sen kummoisempaa. Oikeastaan nykyinen fanikatsomo on paljon parempi kuin pari kautta sitten ollut pääty 101-102. Silloin ei oltu lajiteltu istuma/seisomofanikatsomolaisille omaa paikkaa vaan koko porukka oli yhdessä katsomolohkossa.


Seisomokatsomossa näkyi paljon uusia kasvoja ja toivottavasti porukka löytää perille myös arkimatseissa kuten vaikka ensiviikon tiistaina KalPaa vastaan.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Ensiksi haluan sanoa, että tuo oli vähän kieli poskella heitetty eikä ollut tarkoitus mitenkään provota.
No voi hyvänen aika. Siellähän tarjoillaan pöytiin - on ainakin tarjoiltu silloin kun itse olen siellä ollut pöytävarauksella syömässä.
Ei tarjoilla enää. Nykyään päädyssä on buffet-meininki, joten homma tuskin enää pelittäisi.
Kyllä fanitkin maksavat juomistaan siinä missä muutkin. Ainakaan itse en ole päässyt tilaisuuksiin joissa juomaa tarjottaisiin enkä ole koskaan ketään etuillut. Ja ei, en ole vaatimassa että sen paikan baaritiski avataan rahvaalle, ainoastaan totesin että viime kaudesta fanien ravintolapalvelut heikkenivät.
Rahvaasta on turha puhua, mutta pari pointtia minulla kyllä tähän on.
1) Täällä valitellaan, kun fanikatsomo on tyhjä. Suureksi osaksi se johtui juuri siitä, että ostettiin fanikatsomoon kausari, mutta istuttiin baarissa. Tämähän ratkesi kerralla.
2) Täälläkin on muutamaan kertaan sanottu, että fanikatsomon viereen on avattu uusi oluenmyyntipiste. Tätä konseptia voidaan varmasti kehittää, kunhan palautetta tulee, kuten tässä nyt kirjoituksesi alempana (en toki itse ole Bluesilla hommissa, mutta keskustelu on hyvästä).
Itse kuulun niihin harvoihin, jotka haluavat katsoa erän loppuun eivätkä rynni katsomosta ulos kun erää on jäljellä 3 minuuttia. Siitä hyvästä saa maksaa sen hinnan, että 6 euron hintaisen 0,4 dl:n oluttuopin juomiseen jäi erätauolla jonottamisen jälkeen aikaa sellaiset 3-4 minuuttia. Kun se bisse on kuitenkin se suosituin myyntiartikkeli niin jonnekin kulmaan voisi hyvin laittaa myyntipisteen jonne laskettaisiin valmiiksi juomia jo ennen erätaukoa ja jossa maksettaisiin vain käteisellä.
3) Itse en yleensä vetoa tähän, mutta realiteetit pitää muistaa ja suhteellisesti homma kuitenkin toimii aika hyvin. Ainakin, jos vierasfanien kommentteja kuuntelee. Olosuhteet ovat parhaasta päästä. Onhan porukassa aina joku lahelainen, jota v*tuttaa, kun penkit eivät ole turkoosit tms.
 

Drivedog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, Hongat, Lädit
Ihan hyvin tuo 207 mun mielestäni toimi. Mulla oli paikka ihan seisojien vieressä, mikä välillä pakotti omankin perseen ylös että näki lähempänä olevan maalin. Rivillä 5 oli paikat, ja ens matsiin on kyllä pakko ottaa vähän ylempää ja kauempaa seisojista jos haluaa itse istua koko matsin. Todella isot pointsit kaikille seisomassa olleille, kun käsky capolta kävi tiivistää (että istujat näkevät paremmin), jengi kyllä uskomattoman hienosti teki just näin! Hyvä jätkät ja mimmit!!

Eikös se vois toimia, että jakaisi kylmästi seisojat 102:seen ja istujat 207:aan? Siinä tuskin kukaan olisi kenenkään tiellä, mutta ehkä seisojat eivät halua päätykatsomoon, sieltä kun näkee ainakin mun mielestä vähän huonosti.
 

MrBitter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Mun täytyy sanoa että olin hiukan pettynyt tuohon istuma- ja seisomakatsomon jakoon. Siinä nimittäin kävi niin että se seisomakatsomo kuitenkin, etenkin matsin lopussa, alkoi sitten vyöryä (etenkin yksittäisten tyyppien osalta) koko ajan enemmän oikealle - meillä on siinä korkeussuunnassa puolivälissä kausaripaikat 3, 4 ja 5, ja ainoastaan paikalta 3 näki lähemmän maalin. Nelospaikalta ei nähnyt maalia, ja viitospaikalta näki suunnilleen siniviivan, ei hyökkäysaluetta. Eikä oikein viitsi hirveästi nousta seisomaankaan kun kuitenkin takanakin istuttiin. Lopussa siirryin sitten seisomakatsomoon, että näki. Onhan seisomakatsomossakin kivaa, mutta kun on tapana käydä jälkikasvun kanssa katsomassa matseja, niin eivät lapset eivät jaksa seistä kuitenkaan koko aikaa, sen takia ollaan istumapaikat otettu. Ja kun niistä on sitten kuitenkin maksettu enemmän kuin seisomapaikoista niin olisi se kiva ettei ihan turhaan.

Oikeastaan se syy, minkä takia tuo pisti sapettamaan on se, että olin ihan ekojen fanikatsomokausarien ostajien joukossa ja valkkasin itselle sopivimmat paikat käytävän vierestä sieltä käytävän toiselta puolelta (paikat 101, 102 ja 103), mutta kesäkuussa joko Lippupalvelu tai blegin toimisto oli päättänyt vaihtaa meikäläisen kausarit eri paikoille sen enempää kyselemättä. Paljastui sitten viime viikolla kun kausarit tippuivat postilaatikosta, että olivat ihan eri paikoille...

No, ettei mene ihan ruikuttamiseksi niin olihan siellä mahtava tunnelma ja sinänsä oli kivaa että seisomakatsomo ja istumakatsomo olivat "yhtä", uskoisin vain että istujat voisivat olla tyytyväisempiä jos seisomakatsomo olisi erotettu vaikka jollain siimalla ihan vain merkkinä rajasta, ettei leviä. Kuului nimittäin hiukan hapanta kommenttia sieltä taaempaakin samasta asiasta.

Oli miten oli, niin kyllähän mä yritän sen 95 % kotipeleistä olla paikalla ja pitää kovaa ääntä ;)
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Kommenttia ylläoleviin.

Sinne seisomapuollelehan tuli kaikki ketkä vaan halusi ja kenelläkään ei ollut eikä ole mitään käsitystä siitä, missä se seisomaosa loppuu ja missä on merkittyjä istumapaikkoja. Oli siis päivänselvää että kävi niinkuin tuossa ylhäällä kerrottiin. Kyllä tästä on palautetta seuralle mennyt ja toivottavasti jotain muutoksia tapahtuu.

Drivedog: Seisojat varmasti haluaisivat kernaasti päätykatsomoon, mutta käsittääkseni seisojia ei haluta sinne. Koko fanikatsomon siirtelyrumbahan aloitettiin nimenomaan siitä kun pari kautta sitten piti siirtyä pois siitä päädystä (koska ruokailijat).
 

Drivedog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, Hongat, Lädit
Ainiinhän se oli. Kyllähän ruokailijat ovat iso tulonlähde ottelutapahtumassa, joten ymmärrän, vaikken ehkä täysin hyväksy. Sen fanikatsomosiirron jälkeenhän myös Clubikatsomoon on tullut pöytiä, ja olisi kyllä ihan huippu jos 101 ja Clubisivu riittäisi ruokailijoille, ja 102 olisi pyhitetty faneille. Ja tuskin ne kannustavat fanit siinä alla jokaista safkaajaa häiritsee, jos olisi mahdollista esim. pöytävarauksen yhteydessä kysyä asiakkaalta kelpaako pöytä siitä. Varsinkin jos nyt on niin, että päädyssä on buffet, ja a la carte on clubin puolella.
 

DanC

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, Bleg, ACM
Seisomakatsomossa tosiaan hyvä meno. Ja capo tiivisti porukkaa kasaan ainakin kahteen kertaan. Lippusiimasta puhuttiin omassa porukassa jo ennen matsia, mutta kuitenkin liian myöhään. Tuo istujien näkyvyyden blokkaus oli odotettavissa varsinkin tuossa pelissä. Seuraavaan matsiin sitten selkeästi erotetut seisoma- ja istuma-alueet.

Päädyssä meidän pitäisi olla, mutta kuten Pavlovin Koira totesi, meidät siirrettiin sieltä pois peittämästä ruokailijoiden näkyvyyttä. Joten seisomakatsomo ei sinne palaa. Tässä nyt tuli mieleen, että voisihan ajatella koko 102-207 kulman antamista seisojille ja istujien fanikatsomo olisi tuo 102:n päädyn puoli. Vaatisi ehkä jonkin verran lisää porukkaa fanikatsomoon? Toisaalta luulen, että istujat haluavat olla sivulla koska siitä on parempi näkyvyys kentälle (yleisesti). Katsotaan nyt miten homma toimii kauden aikana.
 
Viimeksi muokattu:

VonRetee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Tässä nyt tuli mieleen, että voisihan ajatella koko 102-207 kulman antamista seisojille ja istujien fanikatsomo olisi tuo 102:n päädyn puoli. Vaatisi ehkä jonkin verran lisää porukkaa fanikatsomoon? Toisaalta luulen, että istujat haluavat olla sivulla koska siitä on parempi näkyvyys kentälle (yleisesti). Katsotaan nyt miten homma toimii kauden aikana.

Tuli mietittyä samaa juttua itsekkin mutta ei kyllä millään riitä porukkaa täyttämään vielä molempia katsomonosia. Kun ottaa huomioon sen, että pelattiin kauden avausottelua, paikallisvastustaja, perjantai ja seisomokatsomolohkossa oli vielä rutkasti paikkoja ihan ylimmillä riveillä.

Saa siis nähdä miten seuraaviin arkipeleihin tulee porukkaa seisomokatsomoon. Se meinaa antaa hyvää osvittaa ko. katsomo-osion käyttöasteesta.
Jos ensiviikon tiistain KalPa matsiin tulee samanverran porukkaa kuin perjantaina niin sitten kyllä voidaan puhua seisomofanikatsomon laajentamisesta. Mutta en tosiaankaan usko, että tämän kauden runkosarjaotteluissa saadaan seisomofanikatsomoon enemmän porukkaa kuin mitä oli kauden avauksessa.
 

DanC

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, Bleg, ACM
Mutta en tosiaankaan usko, että tämän kauden runkosarjaotteluissa saadaan seisomofanikatsomoon enemmän porukkaa kuin mitä oli kauden avauksessa.

Samaa mieltä. Kun nyt saisi seuraavaan matsiin selkeästi erotellut katsomonosat. Jos KalPa-matsissa niitä nyt edes tarvitsee erotella. Jos vähän yli puolet tulisi seisomaan siitä mitä oli avauksessa niin olisi hyvä.
 

Hannutic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Tuli mietittyä samaa juttua itsekkin mutta ei kyllä millään riitä porukkaa täyttämään vielä molempia katsomonosia. Kun ottaa huomioon sen, että pelattiin kauden avausottelua, paikallisvastustaja, perjantai ja seisomokatsomolohkossa oli vielä rutkasti paikkoja ihan ylimmillä riveillä.

Nimenomaan yläriveillä oli tilaa, vaikkei sitä alhaalta ehkä huomannutkaan. Sinne voi ohjata väkeä, jos istujat eivät näe peliä. Eikös se ole järjestyksenvalvojan tehtävä pitää huoli siitä ettei kukaan blokkaa toisen näkyvyyttä? Kauden avauksessa järjestyksenvalvoja kovasti väitti että seisomakatsomo on samalla paikalla kuin edelliskaudella, ja että faniseisomakatsomo on istumakatsomo... Ihan perillä ei siis ollut asioista. Ehkä sitten seuraavassa pelissä.
 

Koneisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Kuuluukohan tämä tähän ketjuun:

"Espoolainen kannatuskulttuuri otti SM-liigakaudella 2012-13 jälleen yhden ison askeleen eteenpäin ja kannattajakausikortit myös kaudelle 2013-14 ovat herättäneet paljon mielenkiintoa. Keskiviikkona 22.5. meillä on tähän liittyen hyviä uutisia."

Tämä siis poimittu Bluesin facebook sivulta.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Kuuluukohan tämä tähän ketjuun:

"Espoolainen kannatuskulttuuri otti SM-liigakaudella 2012-13 jälleen yhden ison askeleen eteenpäin ja kannattajakausikortit myös kaudelle 2013-14 ovat herättäneet paljon mielenkiintoa. Keskiviikkona 22.5. meillä on tähän liittyen hyviä uutisia."

Tämä siis poimittu Bluesin facebook sivulta.

Joo. Kannattajakausarit tulleet myyntiin. Samat paikat, sama hinta. Näköjään laittaneet pelaajat soittelemaan uusitaanko kausarit. Huhtalan Tommi soitti mulle - asiaa.
 

Eskoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Samat paikat, samat hinnat?

Eikös viime kaudella fanikausarin hinnat olleet istujat 250 €/seisojat 150 €? Nyt tulleen ilmoituksen mukaan nopsat saa kausarin viime vuoden hintaan, mutta tilauslinkin takaa löytyykin hinnat 300 €/200 €. Mitä minä en nyt tässä ymmärrä? Vai muistanko noin väärin viime vuoden hinnat?
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Eikös viime kaudella fanikausarin hinnat olleet istujat 250 €/seisojat 150 €? Nyt tulleen ilmoituksen mukaan nopsat saa kausarin viime vuoden hintaan, mutta tilauslinkin takaa löytyykin hinnat 300 €/200 €. Mitä minä en nyt tässä ymmärrä? Vai muistanko noin väärin viime vuoden hinnat?

Muistat ja et muista. Nuo ensinmainitut olivat jotan viime kauden nopean varaajan etuhintoja. Mutta viime kauden viralliset hinnat olivat nuo viimemainitut.
 

Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
Kuitenkin halpaa kuin makkara. Lippu yhteen MM-kisapeliin maksoi saman, vaikk sillä näki vain ex-bluespelaajia ;-)
 

Eskoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Samat paikat, samat hinnat?

Muistat ja et muista. Nuo ensinmainitut olivat jotan viime kauden nopean varaajan etuhintoja. Mutta viime kauden viralliset hinnat olivat nuo viimemainitut.

Ok, sehän selittääkin. Olin siis viime kaudella ollut nopea, eikä laskun maksun jälkeen tullutkaan varmaan hintoja enää seurattua. Kiitos sinulle!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös