Mainos

Kiekko-Espoon fanikulttuuri

  • 144 731
  • 597

DanC

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, Bleg, ACM
Tosiaankin, omituinen tilanne sikäli että kannustuksesta kantoi päävastuun tänään istumakatsomo. Seisomakatsomoa söi tänään se, että porukan virallinen laulattaja näkyi olevan poissa. Niin se on vain yhden miehen varassa tämä halli.

Osa oli Dressmanissa (Tommya kaivattiin paikalle), osa töissä, osa baarissa, osa muissa katsomoissa ja loput tungettiin Mäkin pallomereen. Muutama oli kuitenkin eksynyt seisomakatsomoon. Paskaa menoa joka tapauksessa, alas on menty ja todella lujaa. Virallisesta laulattajasta lisätietoa kaivattaisiin. Istumakatsomon muutamalle vakiokannustajalle kuitenkin peukku. Ja parille seisomakatsomon junnulle.
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
alas on menty ja todella lujaa.

Olisi mielenkiintoista kuulla vakioseisomokatsomolaisen mielipide siihen, että kuinka paljon tämä uudistunut katsomojako on vaikuttanut kannustuksen laimeuteen? Itse istumakatsomon vakiokäyttäjänä väittäisin, että erittäin paljon ja ensi kaudella vielä enemmän. Joten voidaankin jälleen kysyä, ketä tällä muutoksella oikeasti palveltiin? Ei ainakaan kentällä olevaa joukkuetta, eikä myöskään katsomoissa istuvia ja seisovia faneja. Ketä siis jää jäljelle? Bisnesvieraat, ravintola-asiakkaat, satunnaiset katsojat, vierasfanit, vierasjoukkue?
 
Olisi mielenkiintoista kuulla vakioseisomokatsomolaisen mielipide siihen, että kuinka paljon tämä uudistunut katsomojako on vaikuttanut kannustuksen laimeuteen? Itse istumakatsomon vakiokäyttäjänä väittäisin, että erittäin paljon ja ensi kaudella vielä enemmän. Joten voidaankin jälleen kysyä, ketä tällä muutoksella oikeasti palveltiin? Ei ainakaan kentällä olevaa joukkuetta, eikä myöskään katsomoissa istuvia ja seisovia faneja. Ketä siis jää jäljelle? Bisnesvieraat, ravintola-asiakkaat, satunnaiset katsojat, vierasfanit, vierasjoukkue?

Veikkaukseni on, että "Fanimaailma" jää flopanneeksi yhden kauden viritykseksi ja fanikatsomo palautetaan 101-102 päätyyn.

Ravintolapöytätasoja korotetaan näkyvyyden takaamiseksi, kun ei katsomoakaan voi madaltaa.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Olen katsellut pelejä sekä fanimaailman seisoma- että istumakatsomosta. Seisomakatsomosta on huono näkyvyys Bluesin hyökkäyssuuntaan kahdessa erässä kolmesta. Istumakatsomosta sinne toiseen päätyyn näkyy paremmin, mutta katsomon reunoilla on molemmilla puolilla paksuja pylväitä, jotka estävät näkyvyyttä kentän laidoille.

Nuo uudet katsomot kuulemma käytiin "koeistumassakin" ennen kauden alkua ja palautetta annettiin. Ihmettelenkin miksi mitään oleellisia muutoksia ei kuitenkaan tapahtunut. Toivottavasti Isänmaan Toivon veikkaus toteutuu.
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Nuo uudet katsomot kuulemma käytiin "koeistumassakin" ennen kauden alkua ja palautetta annettiin. Ihmettelenkin miksi mitään oleellisia muutoksia ei kuitenkaan tapahtunut. Toivottavasti Isänmaan Toivon veikkaus toteutuu.

Itse olin yhtenä palautteen antajana, ja en tosiaankaan ollut ainoa. Ongelma oli vaan siinä, että kauden alkuun oli enää viikko aikaa ja katsomoon ei ole mahdollista tehdä suuria muutoksia pitkälläkään aikavälillä, koska näköesteet ovat olennainen osa hallin tukirakenteita.. Hyökkäyssuuntaa ei voi vaihtaa pukukoppien takia ja jostain selittämättömästä syystä fanimaailmaa ei voinut rakentaa vastakkaiseen päätyyn (eli rafla-asiakkaat ajoivat fanien ohi).

Suurin aivopiero on siis se, että tuonne ylipäätään rakennettiin mitään katsomoa.. Noh, kaikki kapasiteetti pitää vissiin saada käyttöön ja myyntiin. Onkin vaan paska nakki, että juuri fanit tungettiin hallin surkeimmille paikoille.

Itse en jaksa uskoa, että fanikatsomoa siirretään heti takaisin vanhoille paikoille. Vähintään ensi kausi mennään vielä tällä nykyisellä järjestelyllä. Sitten katsotaan istuuko/seisooko katsomoissa enää ketään..
 
Hyökkäyssuuntaa ei voi vaihtaa pukukoppien takia ja jostain selittämättömästä syystä fanimaailmaa ei voinut rakentaa vastakkaiseen päätyyn (eli rafla-asiakkaat ajoivat fanien ohi).

Suurin aivopiero on siis se, että tuonne ylipäätään rakennettiin mitään katsomoa.. Noh, kaikki kapasiteetti pitää vissiin saada käyttöön ja myyntiin. Onkin vaan paska nakki, että juuri fanit tungettiin hallin surkeimmille paikoille.

Itse en jaksa uskoa, että fanikatsomoa siirretään heti takaisin vanhoille paikoille. Vähintään ensi kausi mennään vielä tällä nykyisellä järjestelyllä. Sitten katsotaan istuuko/seisooko katsomoissa enää ketään..

Hungry Mans Dinerinhan pitäisi olla nykyFanimaailman paikalla ja päinvastoin. Tämä taas ei onnistu, koska II-kerroksessa ei ole eteläpuolella keittiötiloja.

HD-Cornerkin kumisee tyhjyyttään. Onko joku nähnyt siellä eloa muulloin pelien aikana kuin taannoin EPS:n 40-vuotisjuhlijoita?
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Eiliseen matsiin en päässyt paikalle, mutta Bluesin naamakirjan sivusto päivitti että suuria tunteita herättänyt RUMPU on palannut Burana-Areenalle.

Osaako joku runsaslukuisista paikallaolleista (kenties rummuttaja itse) sanoa, missä katsomonosassa pauketta pidettiin?

Ja loppuun pakollinen kannanilmaisu: Minulla itselläni ei ole mitään mielipidettä rummutukseen. Kenties seuraavan pelin jälkeen on - jos rumpali vielä silloin paikalla.
 

DanC

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, Bleg, ACM
Osaako joku runsaslukuisista paikallaolleista (kenties rummuttaja itse) sanoa, missä katsomonosassa pauketta pidettiin?

Rumpu oli seisomakatsomossa. Rumpu jakaa mielipiteitä, paljon on porukkaa puolesta ja vastaan. Fakta vaan on, että seisomakatsomossa on aivan vitun vähän jengiä. Eilisen SaiPa-matsin kolmannessa erässä meitä oli 11 seisomassa! Jos ei porukkaa kiinnosta tulla paikalle (matsit on paskaa, fiilis on paska, organisaatio on paska, peli on paskaa, kaikki on paskaa) niin voi sitten vinkua vaikka jossain facebookissa. Ja se rumpu on vaan oire.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Rumpu oli seisomakatsomossa. Rumpu jakaa mielipiteitä, paljon on porukkaa puolesta ja vastaan.

Joo, huomasin naamakirjakeskustelusta. Onko tämä tosiaankin se asia, joka tässä seurassa saa aikaan eniten tunnetta? Minusta tuosta rummusta tehdään nyt "pikkuisen" turhan merkittävää kapistusta.
 

Tommy

Jäsen
Suosikkijoukkue
#17
Paluu vanhaan, kyllä.

Muutamia harvinaisia hetkiä lukuunottamatta tämä "uuden sukupolven" kannattajakulttuuri on flopannut täysin. Se ei vaan yksinkertaisesti toimi näin pienillä porukoilla. Eikä sovi SM-liigamatseihin muutenkaan, ei sovi ei.

"Uuden sukupolven" kannattajakulttuurilla tarkoitan siis näitä liian pitkiä, vaikeita lauluja - yksinkertaisten ja napakoiden kannatusten sijaan (johon tarpeen tullen muutkin katsomot voivat liittyä). Lisäksi tähän kulttuuriin kuuluu Dressmannista ostettujen "lutuurivaatteiden" pitäminen fanipaitojen sijaan.

Kaikki kunnia toki tifoille ja niille harvoille hyville meiningeille (mm. Osala- ja CHL-kaudet), mutta muuten kyllä se pieni ja kehittyvä kannattajakulttuuri on onnistuttu tappamaan Espoossa. Samoin kyllä käynyt ja tulee käymään monissa muissa halleissa.

Ensi kaudelle fanikatsomo (ei lutuurikatsomo) takaisin toiseen päätyyn ja uutta nostetta hakemaan pohjalta.

Nimimerkillä "aina teidän tukena".
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Ensi kaudelle fanikatsomo (ei lutuurikatsomo) takaisin toiseen päätyyn ja uutta nostetta hakemaan pohjalta.

Kyllä kaikkia tarvitaan, niin perinteisempiä K-Espoofaneja kuin lutuuriteinejäkin. Fanikatsomo takaisin toiseen päätyyn jos ei muuta voida. Sinänsä seisomakatsomon ottaminen oman joukkueen faneille on ihan hyvä idea, mutta fanikatsomoiden erottaminen toisistaan nykyiseen tapaan helvetin huono. Miksei siis asiaa voisi ratkaista siten, että pidetään 212 ja siirretään istumafanit 211:een? Fanit menettäisivät oman baarinsa, mutta kyllä minä sen hinnan olisin valmis maksamaan paremmasta näkyvyydestä peliin.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Tuo oma baari on mielestäni aivan turha. Saipa matsissakin se oli kiinni :o

Se baari on täysin turha koska se on epäviihtyisyydessään ihan uskomattomalla tasolla. Pitäisikö siitä ostaa bisse ja sitten seisoskella siellä betonipylväiden välissä koko erätauon ajan vai mikä sen pointti on?

Tuo ajatus "fanimaailmasta" oli hyvä, toteutus on vain ollut todella, todella heikko. Pelkkää puuhastelua, jälleen kerran. Kai se on itse joskus pakko mennä tohon lafkaan töihin pistämään asioita järjestykseen, kun ei siellä muuten saada hommia toimimaan!
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
For Those About to go Blues game (I Salute You)

Itellä kun on menny maku tähän touhuun jo aikaa sitten, joten täytyy kyllä näyttää littipeukkua niille Blues-fanieille jotka oikeasti jaksaa vielä mennä hallille kannustamaan.

Toivottavasti siellä Bluesin tomistolla tajutaan (heh!) että siellä on nyt ryssitty tän fanimaailma asian kanssa. Joten ensi kaudeksi Bluesin fani-ryhmä takaisin sinne vastustajan maalin taakse ja nykyinen "fanimaailma" voitaisiin taas muuttaa sellaiseksi baariksi/alueeksi jota voisi markkinoida vierasjengin faneille. Varmaan heistäkin on mukavempaa istua ns. omiensa joukossa ja katsoa 2 erää sitä kun suosikkijengi hyökkää omaan päähän. Ei tää nyt niin vaikeeta voi olla...
 

trap

Jäsen
Se baari on täysin turha koska se on epäviihtyisyydessään ihan uskomattomalla tasolla.

Jep, ja mitä nyt viime pelissä tuli pitkästä aikaa käveltyä muitakin käytäviä läpi niin todella kolkoksi on kaikki seinät yms. menneet. Vanhat joukkuekuvat ja K-Espoon aikaiset keräilykortit yms. revitty pois seiniltä, tilalle tullut tyhjää ja sponsorien nimiä. Koko ajan muovisemmaksi ja harmaammaksi menee. Paitsi tietysti aitioiden puolella, nythän 3. kerrokseen on sen uuden baarin lisäksi tullut ilmeisesti joku uusi "aitio-loundge".

e: Seuraavaan: niin kyllä joku tollanenkin kävi mielessä, mutta siinä vaiheessa voidaan taas palata sen kysymyksen ääreen että kenelle tota hommaa tehdään, rivikatsojille ja kannattajille vai bisnesjanareille.
 
Viimeksi muokattu:

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Turunen, Robinson, Lostedt, Arnason... toimistolla oltiin hereillä. Kysymys kuuluu ollaanko katsomossa? Nyt tarvitaan sitä "talvisodan henkeä" ja mennään tukemaan joukkuetta.

Toimisto ei siis saa synninpäästöä, vaikka nyt yritettiinkin. Moni asia on edelleen kuralla. Annetaan kuitenkin nyt joukkueelle se tuki, jonka se tarvitsee ja mennään katsomaan niitä pelejä paikan päälle.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Näin. Nyt on kyllä kannattajien vuoro näyttää myös sitä hauista koko kauden kestäneen apatian jälkeen. Toi jengi on täysin kykenevä menemään kuuden parhaan joukkoon runkosarjassa ja siitä sitten vaikka ihan loppuun asti. Nautitaan nyt siitä!
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Toimisto ei siis saa synninpäästöä, vaikka nyt yritettiinkin. Moni asia on edelleen kuralla. Annetaan kuitenkin nyt joukkueelle se tuki, jonka se tarvitsee ja mennään katsomaan niitä pelejä paikan päälle.
Samaa mieltä! Torstaina suuntaan hallille vaikka yksin, mutta koitetaan muutama kaveri repiä mukaan. Toki uudet hankinnat kiinnostaa ja "Kärppä-sarjan" finaali, mutta sen verran tässä on nyt valiteltu Bluesin menoa että nyt kun tosiaan on tehty jotain niin on sitten meidän fanien vuoro vastata huutoon. Nähdään hallilla!
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Juu, kyllä itse menin katsomaan jo Robinsonin saavuttua, tosin torstain peli jää luultavasti näkemättä livenä. Olen kuitenkin joukkueen tukena kotijoukoissa, UrpoTV:n välityksellä... Vedetään kausi loppuun asti kunnialla!
 

Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Olin jo aikeissa telakoitua kotisohvalle tämän kauden osalta, mutta nyt alkaa kiima taas nousta =) Ei ole ollut näin optimistista fiilistä aikoihin. Vaikka uudet hankinnat eivät pitäisi vettä ja joukkue alkaisi upota, niin pääasia on että yritetään - ja tämä fani tekee kyllä oman osansa ja raahautuu hallille tsemppaamaan :)
 
En enää muista koska ja mihin ketjuun kirjotin, että menen hallille vasta kun meillä on ykkössena tai pelataan välieriä. Eipä tarvinnut huhtikuulle odotella! Mukana ollaan heti torstaina...
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
No niin kuusi nimimerkkiä kasassa. Toivoisin vielä ainakin 494 lisää...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös