Mainos

Kiekko-Espoo huhut & spekuloinnit

  • 52 456
  • 263

Tjapalala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, FC Honka
Katsoin peliaikoja. Ensimmäiset kuusi ottelua (avauksenhan Seppälä oli sivussa) Seppälä sai hyvin vastuuta: 14.04-21.40 peliaikaa. Mediaani siinä 17 minuutin paikkeilla.
HPK-ottelun jälkeen Aho muokkasi pareja niin, että Laakso otti Seppälän paikan Kulonummen vierellä kakkosparissa, Seppälä puolestaan otti Laakson paikan seiskapakkina. Sen jälkeiset neljä ottelua Seppälä on saanut peliaikaa 9.06-13.28, mediaanin ollessa yhdeksän ja puolen paikkeilla.

En lähde tässä ottamaan kantaa siihen, että onko Laakso parempi kuin Seppälä, mutta onhan tuo kakkospari nykyisessä muodossa loogisempi. Seppälä suhaa ympäri kaukaloa raivopäisenä ja vaikka se onkin viihdyttävää ja parhaillaan myös toimivaa, niin eihän Seppälä ole lähelläkään Kulonummen tasoa kiekollisena. Kulonummi vastaavasti vetää välillä todella kovalla riskillä, joten hän tarvitsee vierelleen varmistavan parin ja laiturin joka on hereillä. Eli roolituksellisesti ajatellen Laakso on paljon osuvampi valinta Kulonummen vierellä kuin Seppälä, joka haluaa itse olla tuottamassa tehoja.

Mutta eihän Seppälä ole lähelläkään mitään koirankoppia. Kokoonpanossa ainoastaan seitsemän pakkia ja tuplapelit luvassa viikonloppuna. En yllättyisi mikäli Seppälä vaihtaisi paikkaa Ekbergin tai Keskitalon kanssa ainakin toisessa ottelussa.
Hyvä viesti.

Ja jos miettii, niin Seppälä on vähän väliinputoaja. Kulonummi tarvitsee Laakson ehdottomasti. Lajusen kanssa pitää olla varmistavampi pakki myös, joka nyt on ollut Keskitalo joka vetää ihan hyvin. Kotkansalo myös on vähän hazardi, niin Ekberg on ihan perusteltuvalinta. Ekberg kuitenkin tekee ihan perushyvää tekemistä.

Mutta eiköhän kierrätystä ole tulossa myös kun hetken on nyt näitä toimivia komboja kokeiltu. Lajunen ja Laakso kuitenkin ainakin tarvitsevat välillä lepoa ja pienempiä minuutteja. Ja kyllä ihan varmasti loukkejakin tulee, että on useampi kuin 1 pakki saikulla.
 

Petrell#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Mikael Granlund
Ifk palstalla näköjään huhutaan että Seppälä olisi lähtökuopissa ja erittäin pettynyt sekä tyytymätön saamaansa rooliin. Onkohan mitään totuuden siementä tuossa. Ainakin rooli on kyllä ollut pieni viimeiset 3-4 peliä.

Minäpä siitä kirjoitin. Mutkan kautta asiasta kuulin, mutta kyllä tuossa jutussa on perää. Toki korostan, että tässä on jo monta päivää mennyt kun asiasta kuulin, joten kyllähän eri osapuolet ovat voineet myös keskustella asiat halki.

En viitsi enempää juoruta yksityiskohtia, mutta asiaan liittyy kuulemani mukaan muutakin kuin muutaman ottelun heikot minuutit.
 

Potku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Kivikova
Ja siis onhan ihan normaalia, että pelaaja kaveripiirilleen "avautuu" jos peliaika on ollut pieni ja se on harmittanut ja haluaisi pelaa enemmän. Se on normaalia kilpaurheilijan tuntemuksia.

Lähtökohtaisesti tuo on eri asia kuin vaatia seurasiirtoa.
 

Ramirez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Mun mielestä Seppälän peliaika on ollut ihan hyvin linjassa peliesitysten kanssa. Tehot eivät ole kummoiset hyökkäysintoon nähden. Toki varmaan ennakkoon tämä pienempi peliaika oli Keskitalolle, mutta Miro nyt vaan on ansainnut omilla peliesityksillään enemmän peliaikaa.
 

ZaneZ77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Mitään mistään tietämättä sanoisin että, jos Seppälä on lähtökuopissa mm. sen takia että on tyytymätön rooliinsa, täytyy sanoa että menee vähän nyt omaan tekemiseen Seppälän tyytymättömyys.
Hasardeja tullut tosi monta ja pyörii kaukalossa liian monessa paikassa ja vailla päämäärää sekä ylipelaa monet hyökkäykset.
Voisin uskoa kyllä helposti Seppälän hyökkäysinnon perusteella, että hänen toiveissaan olisi hyökkäävämpi rooli ja minuutteja 1. parissa.
Hän ei vain mielestäni ole noilla esityksillään vaan indikoinut ainakaan minun silmäpariini, että olisi ansainnut tuon roolin ja nuo minuutit.
 

~KarKaus~

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers ja Kiekko-Espoo
Yks pelaaja jonka perään kannattais kysellä jo nyt ensi kautta ajatellen on Sebastian Sulun poika Santeri Sulku. 20vuotias Flyersin varaus -22. Teki jo viime kaudella Hermeksessä 35 peliin 17+6 ja tällä kaudella tehnyt neljännen pelin kesken ollessa 3+1. Jos ei lähde ensi kaudella rapakon taakse, niin vink vink toimisto. Faija Sebastian pelas pari kautta Bluesissa
 

Heketys

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Huomenna tosiaan tiedossa ”isoja uutisia”. Ja monikossa kaiken kukkuraksi. Juuri tällä hetkellä en tiedä onko joukkuetta edes tarvetta vahvistaa uusilla pelaajilla, mutta kausi on pitkä joten tuskin on haittaakaan.

Heitän täysin hatusta, että huomenna julkaistaan 2-pelaajaa, ja ne ovat Juhis Aaltonen ja Antti Pihlström. Molemmat ihan hyviä, mutta toisaalta uran ehtoopuolella olevaa pelaajaa.

Toinen vaihtoehto että julkaistaan isompi liuta jatkosoppareita.
 

#42

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, K-Espoo
Pihlström kävisi järkeen, ja työmyyränä sopisi Ahon pelityyliin. Juhis ei niinkään.



Spekuloinnin ja lievä hassuttelun muodossa, luulen että toinen suattaapi olla Tampan farmissa pelaavista omista junnuista. Kauden mittaiselle lainalle siis.

Huuhtanen viimeaikoina aloittanut seuran IG-seurauksen, mutta voi olla vain ''koska kasvattajaseura''. Ylönen ei ole kovinkaan aktiivinen sosiaalisessa mediassa. Ehkä menee vähän fantasioinnin puolelle, mutta miksi ei. Ei kumpikaan ole kovin timanttisesti AHL-kauttaan aloittanut, Ylöselläkin 5. kausi Pohjois-Amerikassa alkanut, eikä ole NHL joukkueen vakiokokoonpanoon murtautunut.
 

Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Ajankohta tietysti voisi viitata ulkomaanvahvistukseen. 6kk veroraja on ihan näinä päivinä jos ajatellaan mahdollista 7 finaalia. Mutta oikeastaan mikään muu ei sellaiseen viittaa. Useamman jatkosopimuksen nippu voisi täyttää ISOJEN uutisten kriteeristön.

Aaltosta en kyllä ymmärrä. Meidän joukkue on jo nyt Liigan ellei vanhin niin ainakin hyvin lähellä. Jos tänne vielä hankitaan lisää yli kolmekymppisiä niin pitäisi sitten olla todellisia vahvistuksia. En pidä Aaltosta sellaisena. Muutenkin tuolla hypetyksellä pelaajahankinnan pitäisi olla kovempi kuin yksikään nykyisistä pelaajista.

Mutta kivahan näitä on spekuloida. Huomenna peliin.
 

Physical Edge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo
Fantasia-osastoa, mutta:

1. HS ei pelaa lainkaan
2. Rimpinen on pitkään poissa ja muutenkaan ei kykene yksin kantamaan koko kautta 18-vuotiaana
3. Mitään huhuja maalivahtihankinnasta ei liiku
4. Tulossa on massiivisia, eikun ISOJA, uutisia

-> Kolmen metrin Koskinen on treenannut itsensä ehjäksi ja tehnyt loppukauden sopparin.

Toivossa on hyvä elää!
 

Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Fantasia-osastoa, mutta:

1. HS ei pelaa lainkaan
2. Rimpinen on pitkään poissa ja muutenkaan ei kykene yksin kantamaan koko kautta 18-vuotiaana
3. Mitään huhuja maalivahtihankinnasta ei liiku
4. Tulossa on massiivisia, eikun ISOJA, uutisia

-> Kolmen metrin Koskinen on treenannut itsensä ehjäksi ja tehnyt loppukauden sopparin.

Toivossa on hyvä elää!
Kolmemetrinen olisi kyllä jo aika ISO uutinen noin niinkuin fyysisesti.
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Jos tässä oli kaikki, että tuolla hehkutuksella tulee yksi yhden vuoden jatkosopimus, niin pakko sanoa että ei ollut nyt ihan kympin suoritus
Mun mielestä se, että nyt kiinnitettiin yksi koko Liigan kiinnostavimmista pelaajista jatkosopimukseen, riittää kiitettävään arvosanaan. Onko se nyt sitten täysi kymppi vai ei, tuntuu sivuseikalta.
 

Tonnikala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Mun mielestä se, että nyt kiinnitettiin yksi koko Liigan kiinnostavimmista pelaajista jatkosopimukseen, riittää kiitettävään arvosanaan. Onko se nyt sitten täysi kymppi vai ei, tuntuu sivuseikalta.
Vuoden sensaatio jopa. Mutta jotekin massiivisen uutisen ite olisin kattonu jos olis tehny 3 vuoden pahvim tai olis kourallinen jatkoja tullut. Mutta vielähän tässä on aikaa
 

ZaneZ77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Itselläni epäilyksen siemen on tuon uutisen osalta. On kuitenkin vielä varaamatta ja U20 kisat tulossa, sekä nyt pääsarjatasolla otteet on nuo. Vähän pelkään, että ei kumminkaan pelaa meren tällä puolella ensi kaudella.
 

#42

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, K-Espoo
Itselläni epäilyksen siemen on tuon uutisen osalta. On kuitenkin vielä varaamatta ja U20 kisat tulossa, sekä nyt pääsarjatasolla otteet on nuo. Vähän pelkään, että ei kumminkaan pelaa meren tällä puolella ensi kaudella.
Sopimuksen pääpointtinahan on se että jos ei NHL-rosterista paikka kauden alussa aukea, niin ei voi vain sysätä AHL:ään, vaan pitää tietääkseni tarjota sille seuralle, jolla on voimassaoleva sopimus pelaajan kanssa.
 

ZaneZ77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Sopimuksen pääpointtinahan on se että jos ei NHL-rosterista paikka kauden alussa aukea, niin ei voi vain sysätä AHL:ään, vaan pitää tietääkseni tarjota sille seuralle, jolla on voimassaoleva sopimus pelaajan kanssa.
Täytyy sanoa, että ei itselläni ole lainkaan tietoa noista sopimus kuvioista. Onko tosiaan niin, että tulokassopimuksen allekirjoittaneena voi olla myös soppari Eurooppaan? Ja sitten taas toivon, että Espoolla olisi jonkun sortin varasuunnitelma, jos tuo NHL paikka tulloo, sillä silloin ollaan ykköskassaria vajaalla.
 

Cold

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo
Täytyy sanoa, että ei itselläni ole lainkaan tietoa noista sopimus kuvioista. Onko tosiaan niin, että tulokassopimuksen allekirjoittaneena voi olla myös soppari Eurooppaan? Ja sitten taas toivon, että Espoolla olisi jonkun sortin varasuunnitelma, jos tuo NHL paikka tulloo, sillä silloin ollaan ykköskassaria vajaalla.
Kyllä eli jos varatulla pelaajalla on voimassa oleva diili Eurooppaan, niin ei voi laittaa farmiin vaan tulee takaisin Eurooppaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös