Kiekko-Espoo 2019–2020

  • 230 316
  • 829

boerje

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Tampereen Ilves
Ihmeen vähän käy mielestäni yleisöä seuraamassa pelejä (jos nyt ei FPS pelin 1200 katsojaa lasketa mukaan.) Espoo pelaa kuitenkin ihan viihdyttävää kiekkoa. Olisin kuvitellut, että viime kauteen verrattuna väkimäärä olisi tuplaantunut parempien olosuhteiden ja sijainnin? vuoksi mutta niin ei käynytkään. Mahtaako olla taloudellisia mahdollisuuksia edes nousta mestikseen näillä yleisömäärillä? Löytäisikö yleisö takaisin hallille, jos noustaisiin sarjaporrasta ylemmäksi? Kyllähän väkisin synnytetyn EU:nkin ensimmäisellä kaudella yleisökeskiarvo taisi olla 1000 katsojan paikkeilla. Itse uskon, että vielä täältä noustaan !
EU pelasi kuitenkin Mestistä, ja kiinnostavuus näiden kahden sarjan välillä ei ole ihan samalla tasolla.

Ensimmäisellä EU:n kaudella katsojia oli 1287. Toisaalta mainittakoot, että EU:n toisella eli viimeisellä kaudella katsojakeskiarvo oli enää 442.

14 pelatun kotipelin jälkeen Kiekko-Espoon katsojakeskiarvo on nyt 640 katsojaa. Viime kaudella vastaava lukema oli 497. Eli oikeaan suuntaan ollaan menty.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
EU:n toinen kausi tapahtui myös Salonojan salonojailun (aggregaatit, sähköt poikki yms) jälkeen. Tällöin varmaan suurimmalle osalle oli viimeistään selvää mikä EU on, eikä se enää kiinnostanut.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
EU:n toinen kausi tapahtui myös Salonojan salonojailun (aggregaatit, sähköt poikki yms) jälkeen. Tällöin varmaan suurimmalle osalle oli viimeistään selvää mikä EU on, eikä se enää kiinnostanut.

Joo ja voisi veikata että EU aikaan isompi prosentiosuus ei maksanut lipusta kun nyt. Nyt käsittääkseni yleisömäärä perustuu aika pitkälle maksavista katsojista ja ilman erilaisia tarjouksia.
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Tuossa A-ykkösessä olisi taidollisesti hyviä ja hieman kovempiin peleihin tottuneita pelaajia. Nuorten SM-Liiga on kuitenkin selkeästi aikuisten Suomi-sarjaa korkeatasoisempi sarja.
Vähän haastaisin tätä näkemystä, että Nuorten SM-liiga on selkeästi miesten Suomi-sarjaa korkeatasoisempi sarja. Varsinkin jatkosarjassa, kun heikoimmat Suomi-sarjan jengit putoavat pois, peli on mielestäni ihan hyvätasoista lätkää, joskin kovin erilaista jos vertaa vaikka miesten Liigaan. Taktiset hienoudet loistavat poissaolollaan, mutta liikettä ja taitoa löytyy monesta jengistä todella paljon. Myönnetään, että en ole seurannut Nuorten SM-liigaa pitkään aikaan ja vertailu nuorten ja miesten sarjojen välillä on kovin hankalaa, mutta en itse sanoisi tasoeron olevan ainakaan selkeä nuorten sarjan hyväksi.

Kiekko-Espoolla on heittää kärkiketjuihin aika vankkaa osaamista. Monella on kokemusta Liigasta ja Mestiksestä (Pitkänen, Hopponen, Järvinen, Mustonen, Nisula, Leppänen, Taipalus, Nieminen, Elgbacka, Honka, Hämäläinen, Kettukangas, Kokkonen, Saari), toisilla tehoja Suomi-sarjasta yli piste per ottelu-tahdilla (Takaveräjä ja Nukarinen). Alempiin ketjuihin ei mielestäni ole järkeä nostaa Nuorten SM-liigan pelaajia.

Harjoittelumäärät ovat toki suuremmat ja nuorten Liigassa on tiiviimpi ottelutahti sekä kovemmat vastustajat, mutta en ihan täysin ostaisi ajatusta, että vaikkapa Lemberg, tai Miettiset voisivat hypätä suoraan miesten joukkueen kärkiketjuihin ja pelata paremmin kuin nykyiset kärkipelaajat.

Lisäksi on pohdittava, että haluavatko Nuorten Liigaa pelaavat edes hypätä miesten puolelle.
 
Viimeksi muokattu:

Drag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo & Tappara
Vähän haastaisin tätä näkemystä, että Nuorten SM-liiga on selkeästi miesten Suomi-sarjaa korkeatasoisempi sarja. Varsinkin jatkosarjassa, kun heikoimmat Suomi-sarjan jengit putoavat pois, peli on mielestäni ihan hyvätasoista lätkää, joskin kovin erilaista jos vertaa vaikka miesten Liigaan. Taktiset hienoudet loistavat poissaolollaan, mutta liikettä ja taitoa löytyy monesta jengistä todella paljon. Myönnetään, että en ole seurannut Nuorten SM-liigaa pitkään aikaan ja vertailu nuorten ja miesten sarjojen välillä on kovin hankalaa, mutta en itse sanoisi tasoeron olevan ainakaan selkeä nuorten sarjan hyväksi.

Kiekko-Espoolla on heittää kärkiketjuihin aika vankkaa osaamista. Monella on kokemusta Liigasta ja Mestiksestä (Pitkänen, Hopponen, Järvinen, Mustonen, Nisula, Leppänen), toisilla tehoja Suomi-sarjasta yli piste per ottelu-tahdilla (Takaveräjä ja Nukarinen). Alempiin ketjuihin ei mielestäni ole järkeä nostaa Nuorten SM-liigan pelaajia.

Harjoittelumäärät ovat toki suuremmat ja nuorten Liigassa on tiiviimpi ottelutahti sekä kovemmat vastustajat, mutta en ihan täysin ostaisi ajatusta, että vaikkapa Lemberg, tai Miettiset voisivat hypätä suoraan miesten joukkueen kärkiketjuihin ja pelata paremmin kuin nykyiset kärkipelaajat.

Lisäksi on pohdittava, että haluavatko Nuorten Liigaa pelaavat edes hypätä miesten puolelle.

Tuo näkemykseni nuorten SM-Liigan tasosta vs. Suomi-sarja on toki vain oma subjektiivinen mielipiteeni. Se perustuu näkemiini otteluihin kummassakin sarjassa. Varmasti pelit kovenevat ja taso paranee Suomi-sarjan jatkosarjassa, ja hyvä niin. Suomi-sarjan tasoa laskee ilman muuta sen epätasaisuus. Nuorten SM-Liiga on mielestäni tasaisempi sarja ja alemman jatkosarjankin (jossa Kiekko-Espoo tänä keväänä pelaa) ottelut ovat pääsääntöisesti varsin hyvää kiekkoa, toisin kuin monet (eivät kaikki) näkemistäni Suomi-sarjan otteluista. Kuten totesit on tietysti vaikea kovin analyyttisesti vertailla nuorten ja miesten sarjoja.

En itse(kään) usko että tuossa “A-ykkösjoukkueessa” kovin monella olisi edes haluja hypätä Suomi-sarjan joukkueeseen. Tuskin he näkevät sitä kovin houkuttelevana mahdollisuutena. Luulisin kuitenkin että lainamiehiä voisi saada, jos sille olisi tarvetta, mutta ei ole tainnut juuri olla.
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Luulisin kuitenkin että lainamiehiä voisi saada, jos sille olisi tarvetta, mutta ei ole tainnut juuri olla.
Mielestäni joka ottelussa on ollut täysi kokoonpano tällä kaudella. Viime kaudella oli enemmän vajausta, välillä jopa huolestuttavan paljon. Onhan joukkueessa nytkin ollut lainapelaajia, mutta ovat tulleet pääasiassa Mestiksestä.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Vähän haastaisin tätä näkemystä, että Nuorten SM-liiga on selkeästi miesten Suomi-sarjaa korkeatasoisempi sarja.
Minä taas puolestani haastan hieman sinun mielipidettäsi. Itse pidän nuorten joukkueita tasaväkisinä mestisporukoiden kanssa. Eli nuorten parhaat joukkueet pelaisivat tasaisia otteluita mestiksen parhaiden kanssa. Sama häntäpäässä. Erona tietysti sitten yksilötaito. Mestiksessä pelaajat ovat kypsempiä ja toteuttavat pelitapaa paremmin. Nuorten liigassa pelaajat taas ovat taitavampia ja nopeampia.
Miettinen ei aio hypätä mihinkään miesten joukkueeseen. Hänellä on tähtäin Yhdysvaltojen yliopistosarjoissa ja stipendit katoavat jos on miesten pelejä alla.
Lasketaanko Suomi-Sarja ammatilaissarjaksi? Entä maksettasiinko Miettiselle palkkaa? Käsittääkseni nämä ovat ne määräävät tekijät. Mielestäni vastaus molempiin kysymyksiin on "ei".
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Minä taas puolestani haastan hieman sinun mielipidettäsi. Itse pidän nuorten joukkueita tasaväkisinä mestisporukoiden kanssa. Eli nuorten parhaat joukkueet pelaisivat tasaisia otteluita mestiksen parhaiden kanssa.

Lasketaanko Suomi-Sarja ammatilaissarjaksi? Entä maksettasiinko Miettiselle palkkaa? Käsittääkseni nämä ovat ne määräävät tekijät. Mielestäni vastaus molempiin kysymyksiin on "ei".
Mielipiteitä maassa riittää ja hyvä niin. Olisihan se mielenkiintoista yrittää selvittää näitä tasoeroja, mutta käytännössä tuo lienee mahdotonta. Tuskin sitä enää nähdään, että esim. nuorten maajoukkue pelaisi Mestis-jengejä vastaan ns. sarjapelejä. Molempiin (Mestis ja A-junnut) vaikuttavat olennaisesti myös erilaiset lainat ja nostot/pudotukset Liigaseurojen kanssa.

Miettisistä sen verran, että heitin heidät vain esimerkkinä ilmoille. En oleta, että heillä olisi halua pelata Suomi-sarjaa, pilaa se mahdollisuuden yliopistosarjoihin tai ei. Mietin, että onko ammattilaisuus se avainsana stipendin menettämiseen vai miesten sarja-status?
 

Drag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo & Tappara
Olisihan se mielenkiintoista yrittää selvittää näitä tasoeroja, mutta käytännössä tuo lienee mahdotonta.

Jos et ole aikoihin käynyt katsomassa nuorten SM-Liigan pelejä, kuten aikaisemmasta viestistäsi ymmärsin, suosittelen (ja ihan ystävällisessä hengessä!) että käyt katsomassa muutaman pelin. Uskon että nautit näkemästäsi ja saatat ehkä muuttaa arviotasi. Ja jos et muuta, se on ihan OK. Saa näistä olla eri mieltä! :-)
 

Vepa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Tänään olikin tiukka ja tasainen vääntö sarjapisteistä Raahessa. K-Espoo kilautteli 3 kertaa tolppia mutta ratkaisu saatiin vasta voittomaalikilpailussa, jossa Rudi Maarni ratkaisi ottelun. Espoon cheerleaderitkin näyttivät olevan paikalla. Onko muuten espoolaisilla jotain yhteistoimintaa HIFK:n kanssa kun Matias Lentämäki (HIFK A-junnu) oli myös kokoonpanossa? Eikös Dan Nybondaksellakin ole aika vahva IFK tausta?
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Onko muuten espoolaisilla jotain yhteistoimintaa HIFK:n kanssa kun Matias Lentämäki (HIFK A-junnu) oli myös kokoonpanossa? Eikös Dan Nybondaksellakin ole aika vahva IFK tausta?
Ihmettelen tuota Lentämäen lainaa, kun omatkin junnut löytyy. Nybondaksella lienee sukurasite hifkin puolelta, mutta jonkun mestis-joukkueen kanssa kai sopimus on.
 

Ramirez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Mä ihmettelen molempia lainoja. Eihän nytkään joka pelaaja mahdu joka pelin kokoonpanoon. Meillä esim. olis ollut Jurmu, Kortelainen jaLindfors Nybondaksen tilalle... Tai sitten en ihmettele jos on ajatus että ne voisivat pelata koko loppukauden mikäli sopivat hyvin joukkueeseen. Nybondas voisi tuoda hyvin kokoa ja fyysisyyttä mestiskarsintoihin. Lentomäestä en osaa yhden ruutu+ pelin perusteella sanoa sen enempää.
 

J3kzu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Onko muuten joku syy sille ettei Metro areenalla käytetä mitään valoshowta K-Espoon esim. sisääntulossa tai ylipäätään mitään valoja kun tulevat jäälle? Tuo vaan aika paljon lisää ottelutapahtumaan... Vai tarvitseeko rahaa niiden käyttöön? Luulisi kun kalliit laitteet on olemassa hallilla niin niitä myös käytettäisiin..
 

Dynamo_FIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä
Nybondaksella lienee sukurasite hifkin puolelta, mutta jonkun mestis-joukkueen kanssa kai sopimus on.

Ketterän sopimuspelaaja. Ja oli mukana kaukalossa Pe 17.1, kun Ketterä kaatoi Hokin.
 

Dynamo_FIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä
Onko siellä käyttöä vielä vai tulisiko vielä loppukaudeksi lainalle Kiekko-Espooseen?

Jaa,a. Paha mennä sanomaan, mikä valmennuksen suunnitelma on ko.pelaajan kanssa.
Rotaation kautta kyllä ok pelaaja täälläkin, jos mietitään kevään pelejä - mutta aika näyttää.
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Mä ihmettelen molempia lainoja. Eihän nytkään joka pelaaja mahdu joka pelin kokoonpanoon. Meillä esim. olis ollut Jurmu, Kortelainen jaLindfors Nybondaksen tilalle... Tai sitten en ihmettele jos on ajatus että ne voisivat pelata koko loppukauden mikäli sopivat hyvin joukkueeseen. Nybondas voisi tuoda hyvin kokoa ja fyysisyyttä mestiskarsintoihin. Lentomäestä en osaa yhden ruutu+ pelin perusteella sanoa sen enempää.
Samaa mieltä siitä, että en ihan ymmärrä näitä lainauksia. Toki jos oli pakkorako, että kaikki ns. ylimääräisenä kokoonpanon ulkopuolella olleet pelaajat eivät olleet käytettävissä vierasrundille ja haluttiin saada kokoonpano täyteen. Hiukan kuitenkin epäilen tämän todennäköisyyttä. Nybondas ei ole vieläkään esittänyt juuri mitään, mikä nostaisi hänet esim. Maarnin edelle. Kokoa toki löytyy, mutta sen hyödyntäminen on ollut vielä aika vähäistä. Toki ottaa aikaa päästä sisään jengiin, mutta silloin pitäisi tosiaan olla ainakin mahdollisuus pitää mies joukkueessa koko loppukauden.
 

Gemondo

Jäsen
Paljonkos hallilla maksaa auton parkki pelin ajaksi? Vai saako siihen johonkin lähettyville jätettyä kaaran jopa ilmaiseksi?

Ja lippuja saanee ostettua ihan normaalisti jostain luukulta ennen huomista peliä?
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Paljonkos hallilla maksaa auton parkki pelin ajaksi? Vai saako siihen johonkin lähettyville jätettyä kaaran jopa ilmaiseksi?

Ja lippuja saanee ostettua ihan normaalisti jostain luukulta ennen huomista peliä?
Parkki on ilmainen ja liput kannattaa hommata täältä etukäteen: Kiekko-Espoo - Etusivu
Lipunmyynti voi paikan päällä tökkiä silloin tällöin.
 

Tjapalala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, FC Honka
Parkki on ilmainen ja liput kannattaa hommata täältä etukäteen: Kiekko-Espoo - Etusivu
Lipunmyynti voi paikan päällä tökkiä silloin tällöin.
Juu suosittelen @Gemondo että hommaat liput etukäteen. Nopeuttaa toimintaa todella paljon ja on muutenkin kätevämpää. Lipun saa tulostettua tai sen voi näyttää puhelimen näytöltä.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Hopponen ei pelaa tänään eikä käsittääkseni ole pelannut kertaakaan joulutauon jälkeen. Onkohan kenelläkään tietoa missä mennään? Kyseessä kuitenkin top-3 hyökkääjä.
 

boerje

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Tampereen Ilves
Hopponen ei pelaa tänään eikä käsittääkseni ole pelannut kertaakaan joulutauon jälkeen. Onkohan kenelläkään tietoa missä mennään? Kyseessä kuitenkin top-3 hyökkääjä.
Syyskuun loukkaantumisen (20.9.) jälkeen pelasi kaksi ottelua joulukuussa (8.12. ja 13.12.), mutta näiden jälkeen ei ole ollut kokoonpanossa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös