Mainos

Kiekko-Espoo 2019–2020

  • 235 165
  • 829

boerje

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Tampereen Ilves
Ei ollut Hollolaisista vastusta meille tällä(kään) kertaa. Huomenna sitten on matsi Pyryä vastaan mittaa joukkueen tasoa enemmän. Pyry kylläkin hävisi eilen matsinsa joten saa nähdä mitä sieltä sitten tulee. Jos täältä joku paikalle menee tai katsoo Ruudusta niin mielellään pientä raporttia kuulisi pelistä, sillä en itse pysty sitä katsomaan. Loppuun vielä, että runkosarjan ykköstila alkaa olemaan aika varma nyt kun FPS hävisi oman pelinsä. Ja runkosarjan ykkösenähän sinne pudotuspeleihin pitää mennä.
Menossa paikalle, ja yritän tuottaa tänne muutaman virkkeen.

Kokoonpanoja ei ole vielä ilmoitettu, mutta eilen 1+1 -tehot tehnyt puolustaja Roope Turunen oli ilmeisesti vain yhden ottelun laina.
 
Viimeksi muokattu:

IntoTurhanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen 1ügassa
Ei ollut Hollolaisista vastusta meille tällä(kään) kertaa.
Syksyllähän Hollo ja Martta yllätti K-Espoon kotonaan 6-2. Nyt siis 2-10. K-Espoolla oikea suunta.

Mutta täytyy taas kerran tuoda esiin huoli jatkosta, jos Mestikseen ei nousta ensi kaudeksi. Mistä kaivetaan kiinnostavuus ja yleisö kolmanteen Suomi-sarja kauteen? Joukkueen pitäisi olla tätä kauttakin kovempi ja se taas tietäisi läpsyttelyotteluita vieläkin enemmän. Nyt siis vaikka pienellä riskillä vahvistuksia, että nousu onnistuisi. Näen isompana riskinä Suomi-sarjassa jatkamisen.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Mutta täytyy taas kerran tuoda esiin huoli jatkosta, jos Mestikseen ei nousta ensi kaudeksi. Mistä kaivetaan kiinnostavuus ja yleisö kolmanteen Suomi-sarja kauteen? Joukkueen pitäisi olla tätä kauttakin kovempi ja se taas tietäisi läpsyttelyotteluita vieläkin enemmän. Nyt siis vaikka pienellä riskillä vahvistuksia, että nousu onnistuisi. Näen isompana riskinä Suomi-sarjassa jatkamisen.
Samaa mieltä sillä erotuksella, että en vielä ole tästä huolissani. Kaikki vaan hallille kartuttamaan joukkueen kassaa ja sitä kautta mahdollistamaan uudet hankinnat.
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Huomenna sitten on matsi Pyryä vastaan mittaa joukkueen tasoa enemmän. Pyry kylläkin hävisi eilen matsinsa joten saa nähdä mitä sieltä sitten tulee. Jos täältä joku paikalle menee tai katsoo Ruudusta niin mielellään pientä raporttia kuulisi pelistä, sillä en itse pysty sitä katsomaan.
Ottelun alku oli aika tasainen, ja huomasi että Pyry oli lähtenyt pelaamaan tiivistä puolustuspeliä eikä halunnut että matsi repeää ainakaan heti aluksi liian suurinumeroiseksi tappioasemaksi. Kiekko-Espoo kuitenkin sai kiekon pomppimaan juuri sopivasti hyökkäysalueella sekä iski todella kovalla prosentilla maalipaikoista sisään ja peli oli sitten kuitenkin ohi jo ensimmäisen kympin jälkeen. Toinen erä oli enemmän tai vähemmän pelailua ja kolmas erä oli varsinkin kotijoukkueelta jo ihan täyttä surffailua.

Isona miinuksena totesin, että Tommi Takaveräjä ei pelannut enää kolmannessa erässä, joten toivottavasti tämä loppuläpsyttely ei tuottanut mitään pahaa vammaa. Pakkikalustokin kaipaisi kipeästi vahvistuksia tai ainakin Elgbackan paluuta rosteriin. Seiskapakkina pelannut Tamminen ei juurikaan peliaikaa saanut ja keikkahommissa olleet aiemmat lainamiehet eivät ole pitkäkestoinen ratkaisu. Nostaisin myös esiin Rudi Maarnin komean seepra-teippauksen mailan lavassa, ihme on jos selvisi ilman sakkomaksua tuosta *hymiö*
 

boerje

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Tampereen Ilves
Nostaisin myös esiin Rudi Maarnin komean seepra-teippauksen mailan lavassa, ihme on jos selvisi ilman sakkomaksua tuosta *hymiö*
Kyllähän ensimmäisen maalin rudimaarni-show, eli kiekon vauhdikas kuljetus omalta puolustusalueelta vastustajan maalin taakse mistä maaliin johtanut syöttö, oli jo seepran hinnan arvoinen suoritus.
 
Viimeksi muokattu:

Tjapalala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, FC Honka
Ei mennä asioiden edelle, mutta on hyvä pitää silmällä myös Mestiksen tilannetta. Siellä on tällä hetkellä viimeisenä RoKi. Kolme pistettä edellä on viime vuoden nousija Hokki.

Viimeksi kun kirjotin aiheesta, niin viimeisenä oli Peliitat. Ovat nyt pientä nousua tehneet ja tällä hetkellä ovat säilyttämässä paikkansa.

Erot ovat kuitenkin pieniä ja sielläkin voi isoja muutoksia tapahtua. Ehkä se Hokki olisi mieluisin vastustaja? Helppoja vastuksia ei ole kyllä luvassa.
 

Tjapalala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, FC Honka
Jani Nieminen pelaa loppuviikon lainalla HIFK:ssa. Hieno juttu hänelle ja saa varmasti boostia loppukauteen siitä. Lindroos riittää hyvin tämän viikon peliin.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Varmasti ihan hyvää vaihtelua Hatulle. Aika hieno kunnianosoitus myös Kiekko-Espoon organisaatiolle, joka kerää "liigaäijiä" amatöörisarjaan pelaamaan ilman palkkaa.
 

Vepa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Varmasti ihan hyvää vaihtelua Hatulle. Aika hieno kunnianosoitus myös Kiekko-Espoon organisaatiolle, joka kerää "liigaäijiä" amatöörisarjaan pelaamaan ilman palkkaa.
Toivottavasti vaan muistavat palauttaa kaverin takaisin. Silloin tällöin voi tietenkin pelaajia lainata puolin ja toisin, kunhan ei ole jatkuvaa. Asiasta toiseen, Moses Mustosen peliä on mukava seurata. Kaveri raastaa, raataa ja etu-ja takakarvaa vaihdosta toiseen. Arvostan kovasti tällaisia taistelijoita.
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Moses Mustosen peliä on mukava seurata. Kaveri raastaa, raataa ja etu-ja takakarvaa vaihdosta toiseen. Arvostan kovasti tällaisia taistelijoita.
Lisäksi omaa vielä hyvän laukauksen, mitä ei ole tällä kaudella säästellyt enää ihan niin paljon kuin viime kaudella. Hiukan oudoksun sitä, että hänen roolinsa joukkueessa tuntuu vain kutistuvan. Peluutus on toki melko tasaista, mutta nelosketju ei ole peliesitysten mukainen paikka hänelle.

Pieni katsaus loppusarjan pelien poissaolijoihin, joiden tilanteesta ei ole juurikaan annettu tietoa:
Puolustajat:
Elgbacka
Honka
Junninen

Hyökkääjät:
Hopponen
J. Hämäläinen
Kauppinen
Kortelainen
Kosunen
Lindfors

Lisäksi Takaveräjä tosiaan jätti viimeisimmän pelin kesken ja vain yhden kahdesta loppusarjan pelistä ovat pelanneet Kokkonen, Saari, Sormunen ja Järvinen. Junnusopparin omaavista Suolinna ei ole pelannut ja Tamminen kävi vetämässä yhden pelin. Lindfors ja Hämäläinen olivat katsomassa Pyry-matsia ja näytti siltä, ettei kummallakaan ollut ainakaan mitään pahempaa vammaa estämässä pelaamista, joten uskoisin Lindforsin olleen vain lepovuorossa ja Hämäläisen palaavan kehiin pian. Kauppisen kausi (ja ura?) on huhujen mukaan paketissa 7.12. Riemua vastaan tulleen vamman myötä.
 

boerje

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Tampereen Ilves
Kauppisen kausi (ja ura?) on huhujen mukaan paketissa 7.12. Riemua vastaan tulleen vamman myötä.

Kiekko-Espoo tiedotti 3.1. että Kauppisen vamman parantelu aiheuttaisi todennäköisesti koko loppukauden pituisen huilin, mutta toivottavasti pelaajan ura ei vielä ole ohi. Kauppinenhan on vasta 23-vuotias.
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Toivottavasti tämä huhu leikkauksella kuntoon tulemisesta pitää paikkansa. Piti katsoa tuo tilanne uudelleen ja olihan aivan törkeän huonoa tuuria tuossa tilanteessa.. Riemun pelaaja kaatuu suoraan Kauppisen edessä pelaajien liikkuessa vastakkaisiin suuntiin ja Kauppisen jalka jää koko vastustajan pelaajan kropan painon alle.. Mitään ei ollut tuossa tilanteessa tehtävissä, kukaan ei tehnyt mitään rikettä. Lajin ikäviä puolia...
 

Tjapalala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, FC Honka
Tämä ei ole huhu vaan ihan omaa unelmointia. Kari Haakana on saanut potkut Kiekko-Vantaan päävalmentajan paikalta. Siinä olisi mielestäni lähes täydellinen vahvistus valmennukseen. Taustaa Espoosta on. Taitaa olla vain aika haluttu valmentaja ja saataisinko houkuteltua alas. Toisaalta onnistuessaan saisi varmaan Kiekko-Espoosta Mestikseen valmentajapaikan. No todennäköisesti ei varmaan tule.
 
Viimeksi muokattu:

Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Tämä ei ole huhu vaan ihan omaa unelmointia. Kari Haakana on saanut potkut Kiekko-Vantaan päävalmentajan paikalta. Siinä olisi mielestäni lähes täydellinen vahvistus valmennukseen. Taustaa Espoosta on. Taitaa olla vain aika haluttu valmentaja ja saataisinko houkuteltua alas. Toisaalt onnistuessaan saisi Kiekko-Espoosta Mestikseen valmentajapaikan. No todennäköisesti ei varmaan tule.
Kieltämättä tuli samanlaisia ajatuksia kun luin Haakanan potkuista. Kautta on kuitenkin aika vähän jäljellä, joten kysyntää loppukaudeksi tuskin hirveästi on. En pidä todennäköisenä, että Kiekko-Espooseen tulisi, mutta eihän tuo täysin mahdoton kuvio ole.
 

Vepa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Kieltämättä tuli samanlaisia ajatuksia kun luin Haakanan potkuista. Kautta on kuitenkin aika vähän jäljellä, joten kysyntää loppukaudeksi tuskin hirveästi on. En pidä todennäköisenä, että Kiekko-Espooseen tulisi, mutta eihän tuo täysin mahdoton kuvio ole.
Eikös Haakana ole paremminkin ollut junnujen valmentaja? Kokemusta miesten valmentamisesta ei taida pahemmin olla. Pesti Kiekko-Vantaassakin taisi kestää vain muutaman kuukauden ja sitä ennen taisi olla kauden Kokkolassa?
 

Tjapalala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, FC Honka
Eikös Haakana ole paremminkin ollut junnujen valmentaja? Kokemusta miesten valmentamisesta ei taida pahemmin olla. Pesti Kiekko-Vantaassakin taisi kestää vain muutaman kuukauden ja sitä ennen taisi olla kauden Kokkolassa?
Ei hirveästi ole vielä kokemusta miesten peleistä, mutta ei mitenkään huonosti voi sanoa, että miehellä on Kiekko-Vantaalla mennyt. Nosti kuitenkin Kiekko-Vantaan pudotuspelipaikan tuntumaan todella haastavan alkukauden jälkeen. Myös jos oikein luin niin todella tykätty persoona pelaajien kesken.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
En kyllä näe mitä Haakana voisi tuoda joukkueeseen tässä vaiheessa. En tiedä minkälainen on valmentajana, mutta jos valmennukseen pitäisi muutoksia tehdä (en ole sitä mieltä, että pitäisi), olisi muutosten hyvä tapahtua vasta kauden jälkeen.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
En kyllä näe mitä Haakana voisi tuoda joukkueeseen tässä vaiheessa.
Yhtenä esimerkkinä Summanen EU:hun. Kokenut valmentaja toi tekemiseen laatua ja suunnitelmallisuutta välittömästi. Haakana ei toki ole Summanen, mutta peli ei ole ollut mitenkään silmiä hivelevää omissa tähän mennessä. Johtuuko tämä sitten vastuksen puutteesta, asenteesta vai valmennuksesta on minulle mysteeri, mutta tuskinpa kokemus penkin takana ainakaan haittaa.
 

Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
En kyllä näe mitä Haakana voisi tuoda joukkueeseen tässä vaiheessa. En tiedä minkälainen on valmentajana, mutta jos valmennukseen pitäisi muutoksia tehdä (en ole sitä mieltä, että pitäisi), olisi muutosten hyvä tapahtua vasta kauden jälkeen.
Kokemusta. Vaikka eihän Kassukaan mikään meritoitunut valmentaja ole, niin on kuitenkin kokenut verrattuna nykyiseen valmennukseen. Uskoisin, että voisi tuoda uusia näkemyksiä ja auttaa kiperissä paikoissa joita viimeistään karsinnoissa tulee vastaan. Olisi varmasti hyvä lisä valmennukseen. Mutta tämä kaikki on puhdasta spekulaatiota. Edes mitään huhuja en ole kuullut sen suhteen että Haakanalla olisi kiinnostusta tulla Espooseen valmentamaan. Sitä en laske huhuksi että minä ja joku toinen kirjoittaja täällä siitä haaveilee.
 

Vepa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Hyvä peli tänään.Junnut Lemberg ja Takkunen pelasivat mielestäni hyvin ja saivat vastuuta myös ylivoimalla. Varsinkin Lemberg (1+1) pelasi ennakkoluulottomasti. Nieminen oli taas tasaisen hyvä. Lopussa kestettiin hyvin 2 miehen alivoima ja Ipe Pitkänen teki 3-0 tyhjiin. Yleisöä 671. Hyvältä näyttää peli.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Nolla päästettyä maalia on hyvä tulos kovakuntoista D-Kiekkoa vastaan ja muutenkin harvinaista tällä tasolla. Ei voi valittaa. Hyökkäämällä voitetaan otteluita, mutta puolustamalla mestaruuksia.
 

IntoTurhanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen 1ügassa
Nyt on sitten varmistettu runkosarjan voitto. Vielä on pitkä aika Mestis-karsintoihin ja saa nähdä miten tuo aika hoidetaan. Onhan siinä riskinsä, mutta toivotaan että, Forssan kanssa saada hyvät play offsit pohjalle.

Paitsi, että K-Espoo ja Forssahan menevät karsintoihin eivätkä kohtaa toisiaan play offseissa?
 
Viimeksi muokattu:

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Paitsi, että K-Espoo ja Forssahan menevät karsintoihin eivätkä kohtaa toisiaan play offseissa?
Näin olen käsittänyt myös. Saapa nähdä miten panoksettomat ottelut menevät.. ja panokselliset sen jälkeen..
 

Nick Brophy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo
Karsintoihin valmistautumiseksikin olisi kyllä syytä olla joku kiihkeätempoinen Suomi-sarjan mestaruuskamppailu, vaikkakin vielä yhtä ottelusarjaa olisi vaikea survoa otteluohjelmaan siten, että Mestis-karsinnat saadaan toteutettua. Nykysysteemillähän jatkosarjan voittajalle ei koko pudotuspelien aikana voi "pahimmillaankaan" tulla vastaan kuin jatkosarjan neljänneksi sijoittuva joukkue. Jonkin verran omituinen oli myös viime vuoden viimeisen ottelun tilanne, jossa Hokki ja FPS toki kamppailivat Mestis-karsintoihin pääsemisestä, mutta toisaalta FPS:n voitto olisi merkinnyt Suomi-sarjan mestaruutta Huntersille.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös