KHL 2012–2013

  • 398 354
  • 1 424

Patapakka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Niinhän sitä Venäjällä kovasti väitetään, että Suomessa kohdellaan venäläissyntyisiä lapsia huonosti ja ollaan koko ajan huoltajuusasioissa aiheuttamassa tännepäin ongelmia. Samaan aikaan jätetään törkeä pahoinpitely tutkimatta, jonka suorittaa venäläinen henkilö suomalaista henkilöä kohtaan. Huikeeta.
 

Magni

Jäsen
Suosikkijoukkue
KHL, NHL
Säälittävä liiga josta ne vähätkin hyvät ulkkarit tullevat kaikkoamaan hiljalleen.
Eipä taida tapahtua, vaan laatupelaajia tulee sarjaan koko ajan enemmän. Aivan loistavia matseja on tälläkin kaudella nähty ja tullaan näkemään. KHL on mennyt vuosi vuodelta eteenpäin ja laajentumiset olleet pääosin onnistuneita.
 

Animal

Jäsen
Animalille. Niin huilasi Bertuzzi loppukauden ja niin olisi kuulunut Artjuhininkin teolla tulla loppukauden penaltti ja vähän seuraavaankin. Bertuzzi tuhosi yhden pelaajan uran. Ite vihaan tuollaisia Bertuzzin ja Artjuhinin kaltaisia tekoja. Näitä yksittäisten apinoiden pimenemisiä nähdään NHL:ssä ja KHL:ssä ajoittain, mutta ompa kotoisessakin liigassa näitä kavereita.

Saattaa olla, että ymmärsin sun pointin väärin, mutta oma pointti oli se että NHL:ssa on viime aikoina kuitenkin melko selkeä linja ollut selkeiden toisiin pelaajiin kohdistuneiden vahingoittamisten kohdalla riippumatta pelaajan statuksesta. Esimerkkeinä nyt Bertuzzi, McSorley tai Matt Cooke. NHL:ssa ymmärretään kuitenkin bisneksen teosta sen verran, että näiden pahimpien juttujen osalta pelaajan päästäminen kuin koira veräjästä on äärimmäisen huonoa mainosta liigalle ja pitkässä juoksussa ei tee hyvää sarjan maineelle.

Siihen en ota kantaa kuinka pitkä huili Artyukhinille olisi kuulunut, mutta fakta on että tuollaisella kolmen matsin huililla ei ole mitään ennaltaehkäisevää vaikutusta ettei jatkossa tapahtuisi mitään samanlaista. Varsinkin kun kyseessä on Artyukhin, jolla näitä ihan puhtaita sikailuja tapahtuu joka kausi.
 

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Täysin käsittämätön tuo pelikielto. Siis kolme ottelua? Ja tämänkö nyt pitäisi olla maailman toiseksi paras liiga? Palkat ja pelaajien yksilötaidot ovat varmasti korkeat, mutta onhan tämä liiga aivan naurettava. Täysin välinpitämätön suhtautuminen nykypäivänä pelaajien terveyteen.

Yksiselitteisesti Suomessa törkeän pahoinpitelyn tunnusmerkistöt täyttävästä teosta 3 ottelua. Huhheijaa oikeasti.
 
Suosikkijoukkue
Hartford Whalers 92-93
Huvittavilla perusteilla löytyy tälle mätisäkille ymmärtäjiä täällä. No mutku Stevens taklas kovaa 20 vuotta sitten, muuallakin on kilahdeltu joskus jne. Henkilökohtaisesti yksi hailee minkä maalainen siellä oli uhrina, mutta olihan tämä jääkiekkohistorian suurin housuun paskominen pelikieltojen saralla. En menettäisi yöuniani jos joku astetta taitavampi pugilisti kävisi lanaamassa Artun levyksi. Aivan sama millä keinoin. Terveisin Tim "Dr. Hook" McCracken.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Minun kommenttini ei ainakaan ollut ymmärrystä mihinkään suuntaan vaan kommentti opelixin nostamaan ihmisarvoasiaan. Pelaajaesimerkki siitä, miten (toki nyt jo joitain vuosia sitten) siihen "ihmisarvoon" suhtauduttiin eräässä toisessa sarjassa.
 

Animal

Jäsen
Pelaajaesimerkki siitä, miten (toki nyt jo joitain vuosia sitten) siihen "ihmisarvoon" suhtauduttiin eräässä toisessa sarjassa.

On ollut aika vähän toinen ja tuolloin ei ole esimerkiksi ollut niin kattavaa tietoa noista päävammoista ja useampien iskujen vaikutuksista. Ja säännöt olleet kuitenkin kaikille samat. Nythän noita on tutkittu ja hyvä niin.
 

El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
Yäk. Ei pysty katsomaan loppuun - ei. Toivotaan, että Jalasvaaran silmän näkökyky ei ole vaarassa. Tämä Art... tai mikä lie steroidimutantti on ihmisjätettä. En ole aiemmin toivonut pelaajille pahaa, mutta tälle vanjalle kyllä (olisin toivonut vaikka olisi ollut ugandalainen - kansallisuudella ei siis ole väliä - vaan itse teolla). Se, joka kolaa tämän sian pelikyvyttömäksi saa aplodit minulta. Niin. Kun minä olen sinua vitun paljon isompi, niin minä saan hakata sinut. Vai oliko tämän ajelun ja hakkaamisen syynä se, että Simo Häyhä ampui venäläisiä talvisodassa?

Vittu mikä teko!
 
Yleensä olen kyllä kovan pelin ystävä mutta tuossa ei ollut järjen hiventäkään. Varmasti Artjuhin tietää mitä jälkeä saa aikaan jos saa vapareilla vetää täysiä ohimoon. Ei sillä ole kyllä kaikki kotona. Ja kostohan oli mistä? Ei juuri mistään.
 

pehtoori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, HPK
Nyt olisi Jalosella loistava paikka näyttää löytyykö cojonesta ja pistää tuo saasta koirankoppiin kun ei liigalta siihen munaa löydy. Itse pistäisin ainakin jos omasta joukkueestani joku noin kilahtaisi. Nythän toki pitää muistaa, että minulla on junioreita, Jalosella kyseessä on KHL, eikä päävalmentaja saa tietenkään tuollaisista asioista päättää tai jää viimeiseksi päätökseksi.

Mertaranta odottelee saletisti vesi kielellä seuraavaa ryssä*-matsia, erittäin todennäköisesti muistuttaa tapahtuneesta, sen verran kova Arttu-fanipoika Mertsi on.

Jotenkin tuntuu, että tätä saagaa ei ole vielä kirjoitettu loppuun, varsinkin jos silmään tulee isompi vamma. Mitä toivottavasti ei tule. Joka tapauksessa niin oksettava teko ja rangaistus, ettei hetkeen unohdu.

*mulle ryssä on ryssä jos jonkun sydänlihas siitä halkesi.
 

pakki3000

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Tuliko se täällä esillä ollut silmän kaivaminen sitten tuossa ihan videon lopussa..en ainakaan itse varmaksi nähnyt tuosta youtubesta löytyvästä videosta?

En mitenkään puolusta tuota takomista, mutta ajoihan Jalasvaara irti laidasta olevaa pelaajaa. Ei vain liikahtanut paljoakaan..
 

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Että sellainen tempaus. Toivottavasti Jalasvaara on kunnossa ja toipuu, luin tänään jonkun venäläisen "lääkärin" arvion että pari viikkoa joutuisi olemaan sivussa joten ehkäpä aivan pysyviä vammoja ei tullut. Artjuhinin teko ei ehkä sinänsä niin yllättävä ole, jos sattuu olemaan oikein tulisieluinen ja ylpeä persoona heikolla itsehillinnällä varustettuna niin jotain tuollaista voi käydä, vaikka aika mitättömästä asiasta äijä kuitenkin suuttui. Jos kuitenkin on taipuvaisuutta tuollaiseen niin jääkiekkokaukalo ei ehkä olisi se oikea paikka. Todella surkeaa on tuo kolmen ottelun pelikielto, pitäisi ehdottomasti olla enemmän ja niin varmasti olisikin, jos olisi joku venäläinen tähti kohteena. Tällaista voi odottaa omiaan suosivalta roskaliigalta.
 

mailman-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Voi LOL tuolle pelikiellolle.

Ainoa selitys (ehkä joku jo mietti samaa, en jaksanut kaikkia postauksia lukea) on mielestäni se, että on suuren ja mahtavan SKA:n pelaaja.
 

eepee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, ex-Kärpät(ei kaikki) ja NHL:n suomalaiset
Voi LOL tuolle pelikiellolle.

Ainoa selitys (ehkä joku jo mietti samaa, en jaksanut kaikkia postauksia lukea) on mielestäni se, että on suuren ja mahtavan SKA:n pelaaja.

En jaksa minäkään selailla.
Naurettava tuomio. Minkähänlainen olisi ollut tuomio, jos ottavana osapuolena ei olisi ollut mitätön suomalainen, vaan esim. lock outin aikaan joku veli venäläisten rapakon takaa vierailevista kansallistähdistä?
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Artjuhin on pelannut tällä kaudella kuin kiltti nallekarhu ja ajattelin että vintin pimenemiset olisivat taakse jäänyttä elämää, mutta nyt tapahtui sitten tuollainen vintin pimeneminen.

Katsoin itse pelin kokonaan ja näin tilanteen. Jalasvaara löi laidan vieressä Artjuhinia poikittaisella selkään ja Artjuhin lensi päin reunusta. Kevyempi mies olisi varmasti lentänyt kovempaakin. Jalasvaaran poikittainen oli kakkosen arvoinen rike. Artjuhin hermostui Jalasvaaran tempusta, hyökkäsi takaapäin Jalasvaaran kimppuun, kaatoi tämän jään pintaan ja alkoi hakata maassa makaavaa Jalasvaaraa. Jalasvaara loukkasi silmänsä ja poistui heti kaukalosta. Ilmeisesti Artjuhinin nyrkinisku osui suoraan silmään.


Olen kyllä erimieltä boldatusta osuudesta. Artjuhin lensi päin reunusta, koska käänsi selkänsä juuri ennen taklausta.

KHL jatkaa linjallaan eli törkeyksistä ei rangaista ennen kuin on pakko. Vityaz sai jatkaa jääkiekon raiskaamista lähes pari kautta ennen kuin KHL puuttui asiaan. Ihan sama tapahtuu Artjuhinin kohdalla, toistuvia sekoamisia, mutta miehen media-arvon takia ei kunnon rangaistuksia.
 
Viimeksi muokattu:

mailman-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Minkähänlainen olisi ollut tuomio, jos ottavana osapuolena ei olisi ollut mitätön suomalainen, vaan esim. lock outin aikaan joku veli venäläisten rapakon takaa vierailevista kansallistähdistä?

Ei Arthjuukinkaan noin tyhmä olisi voinut olla. Tuollaisesta teosta olisi varmasti joku velivenäläisten mafia pistänyt nirrin samantien poikki.
 

Theone

Jäsen
Olen kyllä erimieltä boldatusta osuudesta. Artjuhin lensi päin reunusta, koska käänsi selkänsä juuri ennen taklausta.

KHL jatkaa linjallaan eli törkeyksiä ei rangaista ennen kuin on pakko. Vityaz sai jatkaa jääkiekon raiskaamista lähes pari kautta ennen kuin KHL puuttui asiaan. Ihan sama tapahtuu Artjuhinin kohdalla, toistuvia sekoamisia, mutta miehen media-arvon takia ei kunnon rangaistuksia.

Sanasta sanaan sama. Tosin tuossa Vityazin tapauksessa rettelöitsijät olivat pääosin ulkomaalaisia, joka varmasti madalsi kynnystä antaa lopulta kovia rangaistuksia.

Artjuthin nyt sattuu pyörimään SKA:ssa ja välillä maajoukkueessa, tuskin ainakaan koventaa rangaistusta.
 

masaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Fc nimetön
Oli kyllä aikamoinen esitys isolta pojalta. Kuten tuossa edellä Tosifani kertookin, niin minustakin Arttu kääntää ennen kontaktia selkänsä Jalasvaaralle. Ja nyt sitten iso eroavaisuus, vaikkapa esim. Bertuzzin hyökkäämiseen. Jalasvaara ei osannut ollenkaan odottaa hyökkäystä takaapäin.

Ihan kaikkea ei tuosta lopusta näe, että mitäja miten Arttu saa aikaiseksi, mutta valitettavasti noita Pettisenkin pelejä katselleena, niin hyvästä EHT-pakista tulee äkkiä mestis-tason pelaaja näiden silmävammojen jälkeen. Toivottavasti pystyisi jatkamaan uraansa, mutta pahoin pelkään.
 

Boulerice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boogaard(R.I.P) ja Twist
Naurettava päätös!
En nyt viitsi enempää penaltia ottaa kertomalla mielipiteeni tuosta isosta ap....ööh pelaajasta,mutta kyllähän tuo tuomio kertoo paljon liigasta. Täysin pilipali liiga verrattuna änäriin,mutta mitä tuolta nyt voisi edes odottaa?
 

SKA1946

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvä jääkiekko
Toivottavasti Jukka Jalosella on munaa penkittää Artjuhin loppukaudeksi.

Penkitys on helppo perustella sillä, ettei voi ottaa sitä riskiä, että munapää pettää joukkueensa ottamalla 5+20 min tärkeässä loppukauden pelissä.

Muuten ko. paskiainen on taas edustuskelpoinen 1. päivä helmikuuta Moskovan Dynamoa vastaan.
 

eepee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, ex-Kärpät(ei kaikki) ja NHL:n suomalaiset
Ei Arthjuukinkaan noin tyhmä olisi voinut olla. Tuollaisesta teosta olisi varmasti joku velivenäläisten mafia pistänyt nirrin samantien poikki.

Enpä ole juurikaan kyseisen apinan uraa seurannut muuten kuin youtube pätkiä näistä ylilyönneistä. Veikkaanpa näkemäni perusteella, että siellä yksinäinen aivosolu etsii kaveria, mutta turha on työnsä. Joten tuskin tuo apina paljon nimiä paidan selästä lukee, ennen kuin aivopierunsa toteuttaa.

Sääli koko liigan kannalta. Tykkään itse seurata KHL:n pelejä, pidän liigan pelityylistä, tuota vauhdin ja taidon määrää on ilo seurata, mutta jotenkin noinkin naurettavan tuomion jälkeen puseroon hiipii tunne, että vittuun koko KHL.

Vaikka eipä se tuolla rajan takana varmaan paskaakaan yksittäisen fanin, varsinkaan pienen suomalaisen mielipiteet kiinnosta.
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Muuten ko. paskiainen on taas edustuskelpoinen 1. päivä helmikuuta Moskovan Dynamoa vastaan.
Tässähän Dynamolla olisi iskun paikka kyllähän sieltä Moskovan kaduilta löytyy yksi luupää, joka tekee Arthujille rahasta mitä vaan.
Tässä tilanteessa vielä niin ettei Arthujinia ei tarvitse ikinä nähdä kaukalossa niin monta älyttömyyttä on jo kaverilta mennyt läpi.
 

Powerplay

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, Jokerit, NHL
Vaikka eipä se tuolla rajan takana varmaan paskaakaan yksittäisen fanin, varsinkaan pienen suomalaisen mielipiteet kiinnosta.

No varmaan ihan yhtä paljon kun täällä kiinnostaa jonkun pienen ryssän mielipide.

Maassa maan tavalla ja Arttu pelailee taas muutaman ottelun jälkeen. Varmaan tulee vielä sikailemaan ja varmaan myös itse ottaa vielä pataan. Elämä jatkuu ja toivottavasti Jalasvaara tervehtyy nopeasti.
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Vaikka eipä se tuolla rajan takana varmaan paskaakaan yksittäisen fanin, varsinkaan pienen suomalaisen mielipiteet kiinnosta.

Jos mina olisin suomalaisen seuran edustaja, ja yrittaisin KHL:n kanssa kilpailla joistain pelaajista, lahettaisin pelaajalle tuon videon ja kertoisin etta tasta tempusta tuli 3 ottelun pelikielto, nain KHL suojelee tyontekijoita.

Ihan vastaava kuin Bertuzzin kilahtaminen, jossa sentaan tuli "hivenen" enemman pelikieltoa koska kyseessa oli jonkinsortin sivistysvaltio.

Jalasvaaran pitaisi nostaa syyte.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös