KHL 2012–2013

  • 398 346
  • 1 424

Jasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Hyi helvetti, en pystynyt katsomaan edes videota loppuun. Omassa roolissaan Artyukhin on omalla tasollaan tämän hetken ammattilaislätkäpelaajista. Idiootti.

Toivottavasti ei käynyt pahasti.
 

Saasta

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
"Vasemman silmämunan vaurioituminen, vasemma silmän sidekalvojen repeytymä, avohaava pään alueella niskassa. Laitettu neljä tikkiä."

Siinnä siis Jalasvaaran vammoja joukkueen lääkäriltä kuultuna. Eli todennäköisesti vasemman silmän näkö tulee heikentymään pysyvästi.

Kuulostaa siltä, että nuo vammat ei ole tulleet tosiaankaan mistään nyrkillä hipsuttelusta vaan Paha-Arttu on yrittänyt nyhtää Jalasvaaralta öögaa päästä. En ole mikään lääkäri, mutta ainakin omaan korvaan nuo kuulostaa todella vittumaisilta vammoilta. Ei tuollaisesta tempusta voi olla tulematta kovat sanktiot, ei edes Venäjällä, eihän?

Tuo Jalasvaaran "poikittainen maila" on kyllä aivan naurettava syy kilahtaa. Tuollainen lehmän hönkäys hellästi kylkeen. Noita näkee melkein joka pelissä ja joistain saattaa tulla kakkonen, mutta useimmiten ei sitäkään. Tuota apinaa on ihan turha puolustella yhtään millään, kuinka on kaltoin kohdeltu ja väärin ymmärretty arjen sankari, omaisensa menettänyt herkkä soturi tai ydinfyysikon älykäs ja sympaattinen jälkeläinen. Päästään vialla oleva kahjo se on, jos tuommoista touhuaa.

Tuolle Artyukhinille pitäisi aivan ehdottomasti saada joku kovemman kaliiperin myllyttäjä vähän opettamaan tapoja. Ehdotankin Mad Max 3:sta tuttua Thunderdomea, jossa siis "two men enter, one comes out". Osanottajina Trevor Gillies ja tämä silmänkaivaja. Trevorista voisikin olla jo ihan hitusen enemmän vastusta kuin näistä "mikkihiiristä", joiden tuhoamiseen Arttu on erikoistunut. Ja tuolla "hitusen enemmän", tarkoitan ettei pitäisi olla mitään epäselvyyttä kuka sieltä häkistä ulos astelee.

Jalasvaaralle nopeita paranemisia ja toivottavasti näkökyky silmästä ei ole lopullisesti mennyt. Olet puolestani tervetullut takaisin KalPaan vaikka näkökyky ei enää täysillä pelittäisikään.

Ps. Anteeksi vuodatus. Artyukhinin pelityylistä olen ennen pitänyt kovine pommeineen, mutta nyt on näitä "vahinkoja" tullut nähtyä jo ihan tarpeeksi. Ei tuommoista vatipäätä voi enää päästää toisten ammatikseen kiekkoa pelaavien keskelle tolskaamaan. Siellä on kuitenkin työtä tekevien ihmisten urat ja samalla perheiden toimeentulo vaarassa.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Jaloselta hyvin normaali kommentti, eihän valmentaja ikinä suolaa omia pelaajiaan julkisesti, ihan sama, vaikka Jalonen on myös maajoukkueen koutsi. En nähnyt tilannetta, perussettiä. Miksi kommentoisi yhtään enempää?

Edit. pidempi pelikielto tuosta pitäisi tulla, se on selvä. KHL:n kurinpito ei kyllä ole välttämättä se kaikista paras linjan suhteen, mitä vain odotettavissa.
 

Bob Rambo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, AC Oulu
Todellakin vaikuttaisi, että tuo lopun naamasta kouriminen on sen silmävaurion aiheuttanut. Uskomatonta myös, jos tuosta toiminnasta ei kolossille langeteta todella pitkää pelikieltoa. KHL:n kurinpidon paremmin tuntevat voisivat avata hieman, mitä on odotettavissa?

Tässä hyvä esimerkki siitä, mihin yksipuoliset jystämiset voivat pahimmillaan johtaa. Ja SM-lliigapuolellakin jotkut puolustavat mukiloijia, koska mitään ei ole meidän puolella sattunut. Herätkää.
 

dee_snyder

Jäsen
Suosikkijoukkue
JJK
Ei vaan taida KHL:stä valitettavasti sellasta hormoonihirviötä löytyä, joka Artjuhinin hoitelisi, valitettavasti.

Sivuunkirjoittanut pystyy hoitamaan, mailalla kaksinkäsin pesäpallotyylillä päähän niin Artjukhinista tms. tulee vihannes. Yhen pelin diilillä. Ja mitä tohon tekoon tulee niin puhdas taklaus selkäpuolelta niin lähellä laitaa ettei siinä voi käydä mitenkään ja tää Jevgeni löi päänsä laitaan.
 

Madfexx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Melkoisia lampaita muuten nuo Jalasvaaran pelikaverit, kun seisoskelevat vain vieressä, kun ketjukaveria hakataan puolustuskyvyttömänä maassa päähän.
 

Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lähes yhtä törkeä tapaus kuin Ben-Amorin hyökkäys Ville Peltosen kimppuun. Nämä selkkaukset ovat täysin älyvapaita ja vaarallisia, enkä tuosta tilanteesta ymmärrä minkä takia Artsi noin hermostui. Jalasvaaran kontakti Artsiin näytti enemmänkin laitaan liimaamiselta kuin poikittaiselta mailalta, eli siis ihan normaalilta pelitilanteelta. Vai näyttääköhän se vain siltä kokoeron takia? Pointti säilyy kuitenkin samana, täysin älyvapaa ja äärettömän vaarallinen tempaus Artsilta.
 

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Huhhuh. Ensiksi ei ota edes taklausta vastaan, tämän jälkeen tulee korkeintaan kakkosen arvoinen poikkari itseä kohden. Siitä sitten aivan älyttömän raukkamaisesti käy kaveria selästä kiinni ja hakkaa vielä maassa. Nuo silmänrepimiset tms, nyt olisi aivan totaalinen jäävuoren huippu.

Ei voi oikein ymmärtää, miten kukaan viitsii puolustella tuollaista tyyppiä? Itse teon kannalta sillä ei ole mitään merkitystä, vaikka isä olisi itse Jahve. Kun ei vielä todellakaan ollut ensimmäinen laatuaan.

Jännä tosiaan nähdä, mikä on sanktio. Suomessa tuo olisi aivan varmasti jo esitutkinnan paikka ja epäilty rikosnimike olisi törkeä pahoinpitely - ja olisi muuten syystä.
 

Berrie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Ilves
Lähes yhtä törkeä tapaus kuin Ben-Amorin hyökkäys Ville Peltosen kimppuun.
Tuo silmän kaivaminen taitaa viedä tämän kyllä ihan eri ulottuvuuteen kuin tuo mainitsemasi päällekarkaus. Törkeä oli sekin, sitä ei käy kiistäminen.
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Tuo silmän kaivaminen taitaa viedä tämän kyllä ihan eri ulottuvuuteen kuin tuo mainitsemasi päällekarkaus. Törkeä oli sekin, sitä ei käy kiistäminen.

Silmämuna vaurioitunut ja irti verkkokalvolta. Saattaa olla elinikäinen näkövamma tuloksena. Eiköhän tämä mene Bertuzzin kanssa samaan sarjaan huimasti Ben-Amorin edelle vakavuudessaan. Nyt nähdään kurinpidon taso rajan takana.
 

RaikkA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässässäsäsä
Enpä osaa tuota mitenkään kovin ihmeellisenä tapauksena pitää. Normaalisti 2-3 peliä banaania. Artun historialla sitten 1-2 lisää...

Jos silmien kaivelun jostain pystyy todentamaan, niin sitten tietysti voidaan keskustella pidemmistä pelikielloista.
 

Soilworker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Preds
Jospa tuo maksellaan Dynamon osalta joskus takaisin, vaikka sitten Jalasvaaran omista käsistä. Kyllähän sopiva aggressiivisuus on aina pelote, josta on jokaiselle joukkueelle hyötyä pelotteena, mutta ilmeisesti kuuluisan "oman lääkkeen" nauttiminen otti liian koville ja lähti perinteisesti vähän lapasesta.

Saa nähdä pääseekö Jalasvaara ikinä tota kostamaan. Ihan kotoisesta SM-liigastakin on hyvä näyte siitä, kun yksi liigan parhaista oman pään pakeista muuttuu silmävamman takia popcorninpurijaksi ja lopettaa pian uransa. Ihan sekopää ääliö toi kromosomihirviö, toivottavasti ei pelää enää ikinä.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Vai tämmönen tällä kertaa. Artsihan ei oikein NHL:ssä pärjännyt, kun ei saanut rauhassa riehua, vaan isot pojat osoitti siellä sormea ja sanoi soo-soo niin kaveri lähti takaisin kotimaahansa. Katsotaan nyt tuleeko edes isompaa kakkua, kun venakot niin tykkää kun iso poika riehuu. Sairasta mutta elämä on. Jos on tosiaan sormilla kaivellut Jallulle ikuisen silmävamman, niin huhheijaa, ollaan McSorley-Bertuzzi tason tempuissa. Älytöntä on sanoa, että toivoisi toiselle pahaa, mutta nyt täytyy sanoa että jos ei KHL rankaise kunnolla miestä, niin toivottavasti saisi samalla mitalla takaisin.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Enpä osaa tuota mitenkään kovin ihmeellisenä tapauksena pitää...

Eli sinun jääkiekossasi pelaaja voi napata kaverin paidasta takaapäin kiinni, kaataa pelaajan maahan ja takoa tätä päähän? Ja kaupan päälle työntää sormet silmään? Normipäivä RaikkA:n elämässä...
 

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Enpä osaa tuota mitenkään kovin ihmeellisenä tapauksena pitää.
Jo ilman sitä sormien työntämistä Jalasvaaran silmään tuo on todella törkeä teko, kun hakataan takaapäin nyrkeillä päähän. Ei tuollaista raivotautista apinaa pitäisi päästää lähellekään jääkiekkokaukaloa.

Tapausta voi verrata esim. Suomeen ja Juuso Salmen tapaukseen, jossa pelaaja sai 12 ottelua pelikieltoa parista kylkeen suuntautuneesta iskusta. Hieman eri kategorian teot kyseessä.
 

RaikkA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässässäsäsä
Tapausta voi verrata esim. Suomeen ja Juuso Salmen tapaukseen, jossa pelaaja sai 12 ottelua pelikieltoa parista kylkeen suuntautuneesta iskusta. Hieman eri kategorian teot kyseessä.

Vertaan mieluummin vaikka Siklenka-Komarov tapaukseen.
 

RaikkA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässässäsäsä
Eli sinun jääkiekossasi pelaaja voi napata kaverin paidasta takaapäin kiinni, kaataa pelaajan maahan ja takoa tätä päähän? Ja kaupan päälle työntää sormet silmään? Normipäivä RaikkA:n elämässä...

Näytti se pelaaja voivan tehdä tuon ihan KHL:ssäkin, miksei siis minun, tai vaikkapa sm-liigan jääkiekossakin.

Ja kertauksena sinullekkin, jos silmien sörkkimisen jostain pystytään todentamaan, niin sitä banaania voidaan jakaa rankemmalla kädellä.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Enpä osaa tuota mitenkään kovin ihmeellisenä tapauksena pitää.

Eli et pidä mitenkään ihmeellisenä jos kollegasi riuhtaisee sinut varoittamatta niskasta kumoon ja alkaa takomaan päähän. Kuinka fiksuna ihmisenä pidät itseäsi? Turha väittää, että tuollainen varoittamatta tapahtuva yksipuolinen takominen maassa makaavan henkilön niskaan/päähän kuuluisi jollain tavalla jääkiekkoon, koska näin ei todellakaan ole. Eikä kenenkään lajia harrastukseksi tai ammatikseen harjoittavan henkilön kuuluisi joutua vastaavan pahoinpitelyn uhriksi.

Enkä ota tässä edes kantaa oletettuun "silmän kaivamiseen", josta pitäisi joutua jo vankilaan mikäli todeksi osoitetaan.
 

Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
Kolmen pelin pelikielto tuosta lähettää kyllä todella huolestuttavia signaaleja venäläisestä kiekkomentaliteetista. Jo aiemmin ihmettelin kovasti Kalininin kommenttia siitä, että turpasauna oli "hyväksyttävä" ja nyt kurinpito lähettää saman signaalin. On ok kaivaa silmää toisen päästä ja hakata nyrkillä.

Joojoo eri sarjat ja muuta, mutta miettikääpä millaisista tilanteista meillä on jaettu kolmen pelin banneja viime vuosina. Meillä sentään uskalletaan antaa näistä ylilyönneistä kunnon rangaistuksia.
 
Suosikkijoukkue
Pittsburg Penguins & Bobi Lehtonen
On jumalauta kumma, ettei Artjuhinia saada kuriin! Eikö todella löydy ketään joka painaisi apinaa kuonoon, kun mikään muu ei näytä auttavan??? Oksettava äijä, hyi saatana! Toivottavasti Jalasvaara tulee kuntoon ja pääsee vielä pelaamaan.
 

Arengee

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Maajoukkueet, NHL:n Suomalaiset
Siis ei saatana mikä pelle tuo on. Toivon todellakin että joku päättää tuon paskakasan uran. Jääkiekkoon ei todellakaan kuulu tuollaiset aivottomat lihakasat jotka hakkaa hermostuessaan ihan muuten vaan jonkun palasiksi.
 

Animal

Jäsen
Jo ilman sitä sormien työntämistä Jalasvaaran silmään tuo on todella törkeä teko, kun hakataan takaapäin nyrkeillä päähän. Ei tuollaista raivotautista apinaa pitäisi päästää lähellekään jääkiekkokaukaloa.

Itsekin eilen nopealla vilkaisulla löysin jonkinlaista ymmärtämystä Artyukhinia kohtaan, mutta sanotaan nyt useamman vilkaisun ja tuon Jalasvaaran loukkaantumisen kuultuani, että todella vaikea käsittää miksi Artyukhinin kokoisen ja kokemuksen omaavan pelaajan tarvitsee lähteä kostoretkelle varoittamatta takaapäin selkeästi pienikokoisempaa pelaajaa vastaan. Selkeästikään ei mene hissi ylimpään kerrokseen, sillä vaikka olisi varoittanutkin Jalasvaaraa ja antanut edes mahdollisuuden puolustaa / suojata itseään, niin ei siinä voittajasta olisi ollut epäselvyyttä ja Artyukhin olisi silti saanut kostonsa. Noh, sitä niittää mitä kylvää ja tämänkaltaisten pelaajien takia poliisikulttuuri aikanaan syntyi.

Tämän ottelun tempauksista "rikoksen uusijat" Yablonski ja Brennan saivat 15 peliä mieheen. Siihen en ota kantaa ovatko teot "törkeydessä" samaa luokkaa, mutta mielenkiintoista nähdä mitä vaikuttaa se, että nyt kyseessä on suurseuran Venäjän maajoukkuepelaaja verrattuna siihen, että Yabo ja Brennan ovat tuontitappelijoita rapakon takaa. Rikoksen uusijoita kuitenkin kaikki ja Artyukhinin sikailut ovat ainakin oman näkemyksen mukaan vastustajan terveydelle oikeasti vaarallisempia.
 
Viimeksi muokattu:

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Tää ryssähän on oikein rottien rotta, toki tollainen epäsikiömäinen, vähän normaalia isompi versio. Apina mikä apina.

Hammurabin lakia vaan kehiin ja joku Jalasvaaran jengikaveri pistämään tän arthujukinin, vai mikälie vittumarko onkaan, tilille teoistaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös