KHL 2011–2012

  • 259 705
  • 633

Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Parhaiten kaiketi omaa terveyttään suojelee sillä, että pysyttelee mahdollisimman kaukana Vitjazin sekopäistä. En ymmärrä miksi täysijärkisen ihmisen pitäisi lähteä vaarantamaan kanssapelaajiaan huitomalla niitä esim. mailalla päähän. Eikä kukaan täysijärkinen niin teekään. Eikä se mitenkään edistä omaa terveyttä.

Niin kuten noissa viesteissäni sanoinkin niin paras skenaariohan olisi se, että vastustajat eivät suostuisi pelaamaan Vityazia vastaan, tai oikeastaan KHL:n tulisi sulkea Vityaz kokonaan pois liigasta, mutta tätähän ei tule tapahtumaan. Nythän vastustajat eivät pysty olemaan ''kaukana Vitjazin sekopäistä'' koska näitä sankareita ei vähääkään kiinnosta kanssa pelaajien(ovat muuten ihmisiä) turvallisuus tai ihmisyys vaan näitä ihmisiä(!) pahoipidellään täysin pelinulkopuolisissa tilanteissa ilman varoituksia. Voisin ihan hyvin kuvitella, että pelin tiimellyksessä adrenaliinin jyllätessä joku Vityazin vastustaja menettää malttinsa ja mätkäisee mailallaan jotain näistä sankareista päähän, esim. tilanteessa, jossa vaikkapa Yablonski hakkaa maassa makaavaa iskuilta suojautuvaa vastustajaansa armotta.

E: Jos kerta KHL on hyväksynyt tämän tyylisen joukkueen olemassaolon ja vallitsevan pelon ilmapiirin oman henkensä puolesta niin miksi vastustajien tulisi toimia yhtään eri tavalla näitä kohtaan? Jos siellä hakataan omia maassa makaavia pelaajia niin kyllä minä odottaisin koko vaihtoaition hyppäävän jäälle puolustamaan omiaan. Jos kansa ja liiga haluaa shown niin annettakoon sitten se heille.
 
Viimeksi muokattu:

SKA1946

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvä jääkiekko
Mirasty ja Tarnasky saivat molemmat 3 ottelua pelikieltoa, eli seuraavan kerran he ovat "pelikelpoisia" 14.1.2012 Sibiriä vastaan.

Severstalin, Torpedon ja SKA :n pelaajien pahoinpitely jää nyt väliin.
 
Jos kerta KHL on hyväksynyt tämän tyylisen joukkueen olemassaolon ja vallitsevan pelon ilmapiirin oman henkensä puolesta niin miksi vastustajien tulisi toimia yhtään eri tavalla näitä kohtaan? Jos siellä hakataan omia maassa makaavia pelaajia niin kyllä minä odottaisin koko vaihtoaition hyppäävän jäälle puolustamaan omiaan. Jos kansa ja liiga haluaa shown niin annettakoon sitten se heille.

En oikein ymmärrä tätä ajattelutapaa. Kuten sanoin, niin täysijärkiset ihmiset eivät mene tuonne kentälle vahingoittamaan tai pahimmassa tapauksessa halvaannuttamaan vastustajaa esim. lyömällä mailalla päähän. He eivät tee sitä, vaikka kansa haluaisi millaista show'ta tai vaikka liiga ei asiaan puuttuisikaan. Enkä kyllä usko, että kansakaan haluaa nähdä sellaista show'ta, jossa vastustaja esimerkiksi halvaantuu tai saa pysyvän aivovamman.
 

Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En oikein ymmärrä tätä ajattelutapaa. Kuten sanoin, niin täysijärkiset ihmiset eivät mene tuonne kentälle vahingoittamaan tai pahimmassa tapauksessa halvaannuttamaan vastustajaa esim. lyömällä mailalla päähän.

En nyt muista mi(t)kä matsi(t) se oli, jossa Vityazin pelaajat viiden vai kuuden miehen voimin päällekarkasivat vastusjajoukkueensa kimppuun ilman varoitusta. Tämä pahoinpiteleminen jatkui siitä huolimatta, että vastustajat olivat iskujen johdosta pudonneet maahan ja olivat täten puolustuskyvyttömiä. Minä odottaisin tuon tyylisissä tapauksissa, että koko vaihtoaitio hyppää kehiin puolustamaan omiaan, kun vastustajat toimivat noin vaarallisesti. En tietenkään toivo, että ketään lyötäisiin mailalla päähän, mutta voisin ihan hyvin ''ymmärtää'' miksi niin tapahtuisi tuon tyylisissä tilanteissa, varsinkin kun adrenaliini jyllää korkealla. Enkä myöskään toivo, että Vityazin pelaajien aivoituksia nähtäisiin jääkiekkokaukalossa enää koskaan, mutta koska KHL sallii vastaavat toimet rankaisemalla näitä pelaajia mitättömillä sanktioillla niin mitä pelaajille jää jäljelle jos kentällä joutuu pelkäämään oman henkensä puolesta? Minä rinnastan Vityazin nykyiset toimet lähes suoraan ''mailalla päähän lyömiseen''. Kumpikaan ei kuulu peliin.

E: Ihan yhtälailla se aivovamma tai halvaantuminen voi tulla nyrkin saattelemana vrt. tapaukseen Bertuzzi vs. Moore. Ei siihen tarvita kuin yksi kunnon osuma ja pam. Korostetaan nyt vielä etten ole Vityazin tempauksien, mailalla päähän lyöntien ym. älyttömyyksien kannalla, mutta ''ymmärtäisin'' tilanteen, jossa Vityazin pelaajaa lyötäisiin vaikkapa mailalla päähän samaan aikaan, kun tämä mätkii maassa makaavaa puolustuskyvytöntä vastustajan pelaajaa koska tapaukset ovat toistuvia. Kun liiga ei turvaa pelaajien turvallisuutta kuten pitäisi niin miten pitäisi toimia? Ei siihen ole mitään oikeaa vastausta, kun ihminen tekee tekonsa ''hätävarjeluna''.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Kärpät
E: Jos kerta KHL on hyväksynyt tämän tyylisen joukkueen olemassaolon ja vallitsevan pelon ilmapiirin oman henkensä puolesta niin miksi vastustajien tulisi toimia yhtään eri tavalla näitä kohtaan? Jos siellä hakataan omia maassa makaavia pelaajia niin kyllä minä odottaisin koko vaihtoaition hyppäävän jäälle puolustamaan omiaan. Jos kansa ja liiga haluaa shown niin annettakoon sitten se heille.
Tuossa on vain se yksi pieni ongelma nimittäin siinä vaiheessa kun Vitjazin vastustaja pistää vaihtoaition tyhjäksi kentälle tappelemaan niin Vitjaz tekee täsmälleen saman tempun. Ja silloin kummallakaan ei ole miesylivoimaa mutta kovimmat kundit on edelleen Vitjazilla joten turpiin tulee vastustajille kaikesta huolimatta.

Vitjaz pitäisi yksiselitteisesti sulkea sarjasta ja tällaisille Mirastyille ja Brennaneille elinikäinen pelikielto jokaiseen itseään kunnioittavaan jääkiekkosarjaan.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Mirasty ja Tarnasky saivat molemmat 3 ottelua pelikieltoa, eli seuraavan kerran he ovat "pelikelpoisia" 14.1.2012 Sibiriä vastaan.

Severstalin, Torpedon ja SKA :n pelaajien pahoinpitely jää nyt väliin.

Vaikka Vityaz joukkueena on kieltämättä aika mielenkiintoinen "ilmiö" liigassa, mutta jo hiukan mietin sitä, että kuinka kauan liigan taholta sallitaan nämä selkeästi yksipuoliset päälle karkaukset. Pelikielloilla ei ei tunnu olevan merkitystä, joten olisiko reippailla sakoilla suurempi merkitys - sakot niin pelaajille kuin myös seuralle. Toki samalla pelaajien tulee saada pelikiellon muodossa oikeansuuruinen rangaistus.

Nyt Vityaz on kuin tuulahdus 60-luvun lopun ja 70-luvun hurjimpia NHL-joukkueita, vastustajaien kunnioitus on tipotiessään. Aivan kuin kaukalossa viilettäisi kopio Big Bad Bruinseista... Tavallaan nostalgista mutta kuuluuko tämä enää nykykiekkoon? Vaikka kannatan fyysistä kiekkoa ja minun kiekkooni kuuluvat tappelutkin, niin olen sitä mieltä, että myös vastustajaa tulee kunnioittaa. Nyt Vityazin goonit ei näin toimi.

vlad.
 

Baldrick

Jäsen
Vaikken 60-70-luvuilla vielä edes elänytkään, niin en usko, että siellä oli ketään doupeilla pumpattua vapaaottelijaa, jonka avut ovat kaikkialla muualla kuin jääkiekon pelaamisessa. Nuo jässikät osaa tapella ja lyövät aivan helvetin kovaa. Jos esim. Mirasty tai Yablonski täräyttää jotain pientä ja heikkoa taiteilijapelaajaa armotta, eikä tämä osaa ottaa iskua lainkaan vastaan, voi olla, että jälki on pysyvää.

Itse ainakin voin rehellisesti sanoa, että jos minut jäällä mukiloitaisiin tuolla tavalla, vaikka selvästi osoittaisin haluttomuuteni tapella ja painelisin sivuun, sekä näiden tekojen toistuvuus kaikkia kohtaan huomioon ottaen, olisin valmis lusimaan vuoden pelikiellon kalauttamalla mailalla täysiä polvitaipeeseen ja lopettamaan peliuran tämäntapaiselta herralta. Vaikka se onkin jonkun mielestä "tekopyhää", niin sillä olisi loppujen lopuksi suurempi kollektiivinen hyöty, sekä luulisin saavani jossain muodossa kiitoksia näiltä muiltakin uhreilta. Jos he eivät anna armoa pienempiään kohtaan, miksi heidän sitä pitäisi saada? Lähestulkoon toivon, että joku vigilantti ottaa ohjat omiin käsiin ja päättää jonkun noista peliuran. Sitten jos jatkuu, niin toinenkin pysyvästi telakalle jonkun uuden toimesta. Siinä rupeaisi Vityazin goonitkin miettimään, että kannattaako sitä silmittömästi enää ketä tahansa hakkailla, sillä vaikka ovatkin tappelussa voittamattomia, voi joku "pimahtaa" ja silloin siinä voi sattua itseäänkin.

On vain ajan kysymys, että milloin jollekin käy todella huonosti näiden "goonien" käsittelyssä. Jos käy, niin aivan varmasti pidän käteni ristissä toivoen, että kosto on välitön ja vähintään yhtä brutaali. Ja sitten varsinkin, kun joku heidän käsittelyssään loukkaantuu, kääntyy valokeila KHL:n päättäjiin, jotka eivät kaikista "ennakkovaroituksista" huolimatta tehneet mitään asian estämiseksi.
 

mailman-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Mikä se tämä Vityazin koutsi on? Eihän sama herra sattunut joulukuisessa maajoukkueturnauksessa olemaan venäjän penkin takana jossain roolissa? Näytti kovasti samalta(?).

Ja mielenkiintoista olisi kuulla ko. herran kommentit näistä "gooneistaan". Eli miksi peluuttaa niitä ja ei tee asialle mitään, varsinkin kun hyöty on tasan tarkkaan nolla? Ts. haluaako itsekin tuollaista toimintaa vai tuleeko "käsky" seurajohdolta?
 
En oikein ymmärrä tätä ajattelutapaa. Kuten sanoin, niin täysijärkiset ihmiset eivät mene tuonne kentälle vahingoittamaan tai pahimmassa tapauksessa halvaannuttamaan vastustajaa esim. lyömällä mailalla päähän. He eivät tee sitä, vaikka kansa haluaisi millaista show'ta tai vaikka liiga ei asiaan puuttuisikaan. Enkä kyllä usko, että kansakaan haluaa nähdä sellaista show'ta, jossa vastustaja esimerkiksi halvaantuu tai saa pysyvän aivovamman.

Jep, jep. Pysyvää aivovammaa ei saakkaan kun miestä hakataan maassa paljain nyrkein? Sehän on jääkiekkotappelu! Eräälle tutulleni ei tullut aivovammaa, kun häntä piestiin noin 4-5 lyönnin voimin maassa, mutta hän menehtyi lähes välittömästi. On eriasia osata ottaa lyönti vastaan kuin olla ottamatta.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Jahas, Koistinen siirtyy sittenkin KHL:ään. Seura ei ole Sibir vaan Salavat Julajev.

Mutta mitä Salavat Julajev edes tekee Koistisella?
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Kyllähän tuo KHL:n pelaajien ostelu muistuttaa Sinkkuelämän Carrien kenkäostoksia. Tarvetta ei ole, mutta kun rahaa on, niin ilokseen voi ostella.

Mahdoinko nähdä oikein, että Ville Lajusella oli käsi kantositeessä. Mahtaako olla pahastikin rikki? No miljoonanhan se vaan maksoi...
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Ei ole muuten tälläkään kertaa KHL, itse seura tai venäläismedia tiedottanut Koistisen siirrosta. Varmaan on Ilveksessä (ainakin toivon niin) herätty tekemään sopimukset etukäteen, mutta silti hauska analogia edelliseen. Semminkin kun Salavat Julajev tiedotti kyllä tänään Richard Stehlikin siirrosta pois.
 

SKA1946

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvä jääkiekko
Salavat Julajev tiedotti kyllä tänään Richard Stehlikin siirrosta pois.

Stehlikin lisäksi tänään on purettu muidenkin sopimuksia:

Atlant; Petrasek

Spartak, Hossa ja Stumpel
 

vetoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia, Bolts
Milloin KHL:n siirtoraja umpeutuu? 31. tammikuuta?

Marcel Hossa on sukeltanut oikein urakalla Dinamo Riga -kausien jälkeen. Ruplavuoret ovat ilmeisesti koituneet Hossan kohtaloksi. Heikompi-Hossa pelasi nimittäin pienellä palkalla uransa parasta kiekkoa. Josef Stümpel kärsi jostain sitkeästä vammasta ja palasi kaukaloon vasta viikko-pari sitten. Slovakian maajoukkue ei tee tällä lähes nelikymppisellä sentterillä mitään, mutta alakastin KHL-jengeistä saattaisi löytyä pelipaikka(?). Richard Stehlikiä en ole koskaan pitänyt edes KHL-tason pakkina. Toki hän on puhdas stay-at-home -puolustaja ja alivoimapelien erikoismies. Hidas ja jäähyaltis, jonka avut (fyysisyys) eivät pääse esiin KHL:n lentokenttäkaukaloissa. Pohjois-Amerkan ECHL voisi olla hänelle parhaiten soveltuva sarja.
 
Viimeksi muokattu:

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Mikä se tämä Vityazin koutsi on? Eihän sama herra sattunut joulukuisessa maajoukkueturnauksessa olemaan venäjän penkin takana jossain roolissa? Näytti kovasti samalta(?).

Ja mielenkiintoista olisi kuulla ko. herran kommentit näistä "gooneistaan". Eli miksi peluuttaa niitä ja ei tee asialle mitään, varsinkin kun hyöty on tasan tarkkaan nolla? Ts. haluaako itsekin tuollaista toimintaa vai tuleeko "käsky" seurajohdolta?

Vityaz Chehovin valmentajana toimii Andrei Nazarov, statsit NHL.stä kertovat omaa kieltään hänen vahvuuksista: 572 ottelua: 53+71=124 ja 1409 jäähyminuuttia. NHL:ssä yhteensä 171 tappelua ja muissa liigoissa vähintäänkin 16 tappelua (lähde: Hockey Fights, Stats, Reviews and Trading). Eli itsekin samaa roolia NHL:ssä pelanneena tietää mikä homman nimi on kaukalossa, tosin ei nyt ehkäpä ihan niin sekopäisesti kuin Yablonsky & co, mutta kyllä hänenkin uralle mahtui yksi jos toinen melkoisen likainen temppu.

Kun en maajoukkueiden edesottamuksia pahemmin seuraa niin en osaa sanoa onko hänellä roolia maajoukkueessa ja jos on niin millainen.

Mitä olen ymmärtänyt Vityazin seurajohto on tällaisen pelin "ystävä" ja siksi siksi joukkueeseen on hankittu jo useiden kausien ajan näitä gooneja valtameren toiseltapuolen. Darcy Verotista kaikki taisi alkaa ja siitä lähtien meno on ollut melkoisen hurjaa mutta tällä kaudella ehkäpä otteet ovat kokonaisuudessa olleet kovimmat vaikka aiempiinkin kausiin mahtui melkoisia joukkotappeluita esim. Omskia vastaan. Kyllähän näiden otteiden jatkuminen kaudesta toiseen kertoo myös siitä, että siunaus seurajohdolta asialle on olemassa ja valmentaja on välikädessä tässä asiassa.

vlad.
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Marcel Hossa on sukeltanut oikein urakalla Dinamo Riga -kausien jälkeen. Ruplavuoret ovat ilmeisesti koituneet Hossan kohtaloksi. Heikompi-Hossa pelasi nimittäin pienellä palkalla uransa parasta kiekkoa. Josef Stümpel kärsi jostain sitkeästä vammasta ja palasi kaukaloon vasta viikko-pari sitten. Slovakian maajoukkue ei tee tällä lähes nelikymppisellä sentterillä mitään, mutta alakastin KHL-jengeistä saattaisi löytyä pelipaikka(?). Richard Stehlikiä en ole koskaan pitänyt edes KHL-tason pakkina. Toki hän on puhdas stay-at-home -puolustaja ja alivoimapelien erikoismies. Hidas ja jäähyaltis, jonka avut (fyysisyys) eivät pääse esiin KHL:n lentokenttäkaukaloissa. Pohjois-Amerkan ECHL voisi olla hänelle parhaiten soveltuva sarja.

Kaikki nuo pelurit kelpaisivat minulle, jos tulisivat Lev Popradiin. Marcel Hossa on todella hyvä hyökkääjä KHL-tasolla ja vaikka Stümpel onkin 40-vuotias, voisi hänellä olla annettavaa kotimaansa KHL-joukkueelle. Arvostan tätä miestä suuresti. Stehlik on hyvä puolustuspään pelaaja, vaikka Lev ei varsinaisesti kyseisen statuksen pakkeja tarvitsekaan. Silti ottaisin miehen takalinjoille.

Tervetuloa vaan Popradiin, jos tulette!
 
Jep, jep. Pysyvää aivovammaa ei saakkaan kun miestä hakataan maassa paljain nyrkein? Sehän on jääkiekkotappelu! Eräälle tutulleni ei tullut aivovammaa, kun häntä piestiin noin 4-5 lyönnin voimin maassa, mutta hän menehtyi lähes välittömästi. On eriasia osata ottaa lyönti vastaan kuin olla ottamatta.

En kyllä tiedä miten tuo ylläoleva juttusi liittyy lainaamaasi minun kirjoitukseen. Pysyvän aivovamman voi saada ottamalla osumaa päähän, kyllä. Mikä oli juttusi pointti?
 

SKA1946

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvä jääkiekko
Salavat Julaevin sivuilla tiedotetaan nyt Koistisen liittymisestä joukkueeseen.

Aina sitä oppii uutta: Koistinen on jutun mukaan syntynyt Oulussa ja on paikallisen Ilveksen kasvatti.
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
hockeypravda.ru sivustolla on seuraavat huhut:

Josef Stümpel => Lev Poprad
Marcel Hossa => Atlant Mytishi

Hienoa. Toivottavasti Stümpel tosiaan olisi tulossa. Piristystä varmaan Jatkiksen ainoan Lev-kannattajan elämään. Nyt vaan toivotaan kädet ristissä.

Hossa todennäköisesti siis menossa Atlantiin. Mikäpä siinä, ihan kova nippu siellä on kasassa.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Ufa on myös vahvistanut Koistisen sopimuksen verkkosivuillaan. Sopimus on kaksivuotinen eli kattaa tämän ja seuraavan kauden.
 

mailman-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Tattis Vladille Vityaz infosta :)

Vityaz Chehovin valmentajana toimii Andrei Nazarov, statsit NHL.stä kertovat omaa kieltään hänen vahvuuksista: 572 ottelua: 53+71=124 ja 1409 jäähyminuuttia. NHL:ssä yhteensä 171 tappelua ja muissa liigoissa vähintäänkin 16 tappelua (lähde: Hockey Fights, Stats, Reviews and Trading). Eli itsekin samaa roolia NHL:ssä pelanneena tietää mikä homman nimi on kaukalossa, tosin ei nyt ehkäpä ihan niin sekopäisesti kuin Yablonsky & co, mutta kyllä hänenkin uralle mahtui yksi jos toinen melkoisen likainen temppu.

Jaa se oli Nazarov, nyt kun sanoit niin olisihan tuo pitänyt muistaa.

vlad kirjoitti:
Kun en maajoukkueiden edesottamuksia pahemmin seuraa niin en osaa sanoa onko hänellä roolia maajoukkueessa ja jos on niin millainen.

Suomen Jääkiekkoliitto - 1st Channel Cup, 16.-19.12.2010, Moskova (linkki vie jääkiekkoliiton sivuille)
Eipä tuolla ainakaan Nazarovia näy, tiedä sitten keneen olen hänet skeoittanut. Joku hyvin samannäköinen sälli siellä mielestäni penkin takana oli... Joku voisi kertoa, kuka se noista oli :)

vlad kirjoitti:
Kyllähän näiden otteiden jatkuminen kaudesta toiseen kertoo myös siitä, että siunaus seurajohdolta asialle on olemassa ja valmentaja on välikädessä tässä asiassa.

Näinpä varmaan on.
Kukas/mikäs/ketkäs Vityazin sitten oikein omistaa? Ja mitä ko. sankari(t) "työkseen" Venäjällä puuhastelevat?
 

Derby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NJ Devils
Ladislav Nagy, Peter Ölvecky, Stanislav Balan ja Tomas Kloucek jättävät Lev Popradin, onko seuralla talousvaikeuksia vai mistä on kyse?
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Ladislav Nagy, Peter Ölvecky, Stanislav Balan ja Tomas Kloucek jättävät Lev Popradin, onko seuralla talousvaikeuksia vai mistä on kyse?

Popradiin on huhuiltu Stümpelia ja Stehlikiä. Luulisin, että tässä on aloitettu isompi pelaajaruletti, sillä tähtäin on Levillä pudotuspeleissä. Nuo kaikki, pl. Nagy olivat aika isoja pettymyksiä odotusarvoihinsa nähden.

En nyt ihan tarkalleen tiedä, mutta mitä todennäköisimmin lähiaikoina tiedotetaan parista pelaajahankinnasta.

Mitä talouteen tulee, niin Lev operoi melko pienellä hallilla (katsojakapasiteetti 4500). Joukkuehan on slovakialainen ja pelaa KHL:ää, joten yleisöä ei peleissä ole kovinkaan paljon, joka taas tarkoittaa melko pieniä lipputuloja.

Kannattajapohjaakaan joukkue ei ole liiemmin ehtinyt keräämään, sillä Lev Poprad aloitti KHL-toimintansa vasta tällä kaudella. Levin "farmijoukkue" HK Poprad pelaa Slovakian Extraliigaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös