Ketjulotto kaudelle 2009–2010

  • 183 497
  • 824

Emiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Vaikuttaa siltä, että Zaborsky ei ole Rautakallion suosiossa. Esim. Ilvestä vastaan Huhtasen kanssa selvästi parhaiten esiintynyt pelaaja. Yv aikaa ei kuitenkaan saanut, ja minutiitikin jäivät pieneksi.
Zaborskyllä on hyvä laukaus, miksi ei miestä peluuteta yvllä viivassa? Tästä kaverista saisi paljon enemmän ilrti oikeanlaisella peluutuksella.
 

Stern

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Vaikuttaa siltä, että Zaborsky ei ole Rautakallion suosiossa. Esim. Ilvestä vastaan Huhtasen kanssa selvästi parhaiten esiintynyt pelaaja. Yv aikaa ei kuitenkaan saanut, ja minutiitikin jäivät pieneksi.
Katselin peliä vaihteeksi istumakatsomon paraatipaikoilta, mutta en kyllä nähnyt Zaborskyltä mitään erikoisia otteita sitä yhtä syöttöä lukuun ottamatta. Puhumattakaan siitä, että mies olisi ollut Ässien toiseksi paras pelaaja Huhtasen jälkeen. Vähän mitäänsanomaton "vahvistus", joka ei tunnu olevan hyvä missään (mutta ei toki myöskään erityisen huono yhdelläkään osa-alueella).
 

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Puhutaan nyt Zaborskysta samalla tavalla sitten kun Pirosista eli hintalaatu-suhteesta. Zaborsky on parempi TODENNÄKÖISESTI hintaansa nähden kuin moni muu patapakasta.

Ja voihan tuon neloskentän peliäkin verrata ihan suoraan Ilves ja Hifk peleissä. Hifk pelissä nelonen oli todella huono ja laimea, Ilves pelissä taas ekassa erässä sai kokoajan paineen vastustajan päätyyn ja pääarkkitehtinä hääri muuan slovakki.

Ehdottomasti pelaavaan kokoonpanoon kuuluisi!
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Määtälle lisää vastuuta, kantaa sen kuin mies, ja on toimittajien vika, jos homma ei toimi.

Onneksi on pitkä sopimus, ei tarvitse pelätä, että Määttä menisi naapurikaupungin ruokia syömään.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Onneksi on pitkä sopimus, ei tarvitse pelätä, että Määttä menisi naapurikaupungin ruokia syömään.

Annetaan se SaiPalle ja maksetaan palkkakin vielä! Tuettaisiin ainakin Itä-Suomen työllisyyttä, kun idänmiehet saavat perustaa lihalörtsytehtaita useamman vierekkäin ja toriämmillä kauppa kävisi...
 

Mr.Bletch

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 2013
Mitä Rautallion kommenteista voi ottaa irti, vaikuttaisi siltä että ykköspakkimme Tero "tertsinaattorin" peliaikaa ei ole ainakaan lisääntymään päin. Uskomaton munaus tuolla palkalla ja tällä tasolla. Se on oikeasti aika huono jääkiekon pelaaja.
 

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jumalauta! Kaukoranta nyt vittuun sieltä penkin takaa ja joku muu peluuttamaan hyökkääjiä!

Ei voi vittu olla noin unessa että lyö meidän nelosta alituiseen vastustajan ykköstä vastaan. VARSINKIN kun meidän nelonen ei ole mikään kunnon jarrukenttä!

Määttä helvettiin kokoonpanosta samalla ovenavauksella palomäki. Kuusisto ja Rahkola ovat vain parempia, PISTE.

Zaborsky kentälle, Mäkisen avut on nähty.
 

Mr.Bletch

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 2013
Zaborsky kentälle, Mäkisen avut on nähty.

Täytyy kyllä sanoa, että tästä olen erimieltä. Ässien nelonen oli ykkösen ohessa joukkueen parhaat ketjut. Eikä vähiten Marko Mäkisen ansiosta. Mutta kuten todettu on, olenkin puusilmä joka ei ymmärrä kiekosta sen enempää kuin homo **llusta joten saatan olla väärässä.
 

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Okei, ollaan sit kohtalaisen paljon erimieltä!

Mun silmään nelonen ei tehnyt lähes mitään. Omissa pyörittiin käytännössä kokoajan ja haettiin taklauksia, välillä Mäkinen ja Forsbacka molemmat ajoivat ohi ja myöhässä omista.

Ja siis mielummin Zaborsky Laukkasen tilalle kun Mäkisen, mutta se taas ei taida olla toteutettavissa ennen Laukkasen lainapestin päättymistä.
 

Mr.Bletch

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 2013
Toki nelosen ja ykkösen roolitkin ovat erilaiset eli ykköseltä odotetaan yhtä kahta maalia per peli kun taas neloselta enemmänkin juuri niitä taklauksia, riistoja ja repimistä.

Tästä syystä Z on mahdollisemman huona kaveri tähän ketjuun, hänelle tulisi löytyä paikka kahdessa ensimmäisessä ketjussa tai juurikin viltissä. En ole peliaikoja mistään tiiraillut mutta näppituntumalla sanoisin, että nelosvitja sai varsin mukavasti peliaikaakin.
 

peno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Madness!
Tero Määtän paikka on korkeintaan kolmosketjussa(vittu kun ei sitä 7. puolustajaa voi pitää kokoonpanossa), enintään 10min/peli eikä yhtään enempää, tienaa kaveri sitten kuinka paljon tahansa. Vittu tuollaista koomailua voi yksinkertaisesti esittää tällä tasolla, perkele.
 

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Joo, onhan se noinkin. Mutta jos kokoajan pyöritään omissa niin jossain vaiheessa vastustaja rankaisee.

Ja en tykkää siitä että ajetaan molemmilla laitureilla päätyyn taklaukset jotka menevät ohi ja sitten ollaan jo pahasti myöhässä omista. Mäkiseltä ei tänään edes kunnon pommeja nähty ainakaan mun mielestä, vähän sinnepäin ajettuja taklauksia.

Kukin tyylillään, itse haluan neloskentän joka pystyy myös painostamaan vastustajan alueella ja pitämään kiekkoa. Sillon kun itellä on kiekko tai ollaan vastustajan puoliskolla, niin omissa ei kovin helposti kolise. Ja tottakai taklauksia, mutta niiden on tapahduttava järkevästi eivätkä niin että ajetaan kaksi miestä pelin ulkopuolelle samanaikaisesti.
 

Stern

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mitä luulette (ihan vakavasti ottaen), miksi Määttä pelaa niinkin paljon kuin pelaa? Mies on kuitenkin tehopisteiden valossa aika turha kaveri, +/- osoittaa, että turpaan tuleee kaikkein todennäköisimmin silloin, kun Määtän laittaa kentälle ja hasardeja tulee. En jaksa uskoa, että Rautakallio oikeasti peluuttaa miestä palkan takia. Osaako joku lätkää paremmin tunteva valaista tätä asiaa muutenkin kuin keksimällä katkeria läppiä Rautakalliosta?
 

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Määttä on meidän pakeista ainoa joka pärjää edes jotenkin maalin edustalla voimakkaita ja isoja hyökkääjiä vastaan. Mitään muuta järkevää selitystä en keksi.
 

peno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Madness!
Määttä on meidän pakeista ainoa joka pärjää edes jotenkin maalin edustalla voimakkaita ja isoja hyökkääjiä vastaan. Mitään muuta järkevää selitystä en keksi.

+ porukan eniten maksava pakki, joten ei kai sitä hirveän vähälle peliajalle voi laittaa. (Jos itse saisin päättää, niin pläski vetäisi Lekissä juuri nyt, Rahkola korvaisi tuon hazardin helposti tällä hetkellä)

Toisaalta olihan Piros suurimman osan ajasta nelosketjussa vaikka kallis kaveri olikin, mutta sitten päästäänkin taas tähän Rautakallio-keskusteluun, onkohan sillä joku juttu näiden ulkkareiden kanssa kun ei oikein tahdo peliaikaa tulla?
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
mutta sitten päästäänkin taas tähän Rautakallio-keskusteluun, onkohan sillä joku juttu näiden ulkkareiden kanssa kun ei oikein tahdo peliaikaa tulla?

Veikkaan, että kenkä puristaa näiden ulkkareiden laadusta: Hirsi & co ei ole tarjonnut Rockylle riittävän hyviä ulkomaalaispelaajia jotka ihan oikeesti kykenis vastaamaan odotusarvoihin: eli olemaan omassa roolissaan selkeästi joukkueen parhaimmistoa. Ei maalinsylkijänä á la McLean, ei pelintekijänä á la Bremberg, ei viivapyssynä á la Andersson. Koko tälläkaudella nähty kolmikko on ollut sellaisia HMV välimallin vänttisiä jotka Hirsi on saanut jostain halavalla. Ja kun halavalla saa, niin pakko se on ostaa vaikka ei niin käyttöä olisikaan. No Piros ei edes tainnut olla halapa. Se oli vain muuten huono.
 

ileis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Täytyy kyllä sanoa, että tästä olen erimieltä. Ässien nelonen oli ykkösen ohessa joukkueen parhaat ketjut. Eikä vähiten Marko Mäkisen ansiosta. Mutta kuten todettu on, olenkin puusilmä joka ei ymmärrä kiekosta sen enempää kuin homo **llusta joten saatan olla väärässä.

On jyrkästi oltava kanssasi eri mieltä. Siis mielestäni juurikin ykkönen ja nelonen olivat ne kaksi huonointa kenttää tänään. Ainakin juurikin nämä kyseiset kentät olivat eniten Jokerien pyörityksen uhreina omassa päässä. Huhtala-Savinainen-Salminen kolmikko oli selvästi paras koostumus tänään. Ei juurikaan ongelmissa omissa, vahvoja pyörityksiä lähes joka vaihdossa joista useimmiten seurasi vielä maalipaikka ja yksi hieno maalikin vielä. Kakkoskenttäkin hoiti ruutunsa, mutta kärsi loppuakohden hieman siitä, että Huhtanen meinattiin peluuttaa ihan piippuun alivoimien aikana. Mikään kenttä ei mielestäni totaalisesti epäonnistunut, mutta kolmonen oli selvästi paras.

Samaan hengenvetoon on ihmeteltävä paria erikoistilannepeluutukseen liittyvää asiaa:

-Huhtanen meinattiin peluttaa parin alivoiman aikana ihan piippuun, kuten jo edellä totesin. Hyvästäkin alivoimapelaajasta saadaan huono, kun peluutetaan hölmösti.

-Oliko valmennusjohdolla silmät kiinni sen yhden ylivoiman aikana, kun kolmoskenttä pyöritti kaksi minuuttia ja loi oikein paikkojakin?! Ei sitten tullut mieleen heittää sitä koostumusta kentälle Ridan jäähyn aikana kolmannessa erässä?! Oli muuten satakertaa mielikuvituksellisempaa ylivoimaa kuin Kivenmäen ja Niemen paikanvaihtoräpellys, jota ei oikein kehtaa edes ylivoimakuvioksi vielä sanoa. Oli keskustahakua, pakkien käyttöä, vetoja viivasta, poikittaissyöttöjä ja ties mitä vielä unohtui mainita. Kiekko liikkui ja näytti siltä että pelattiin miesylivoimalla. Kakkoskenttää taas en ikinä halua enää nähdä kentällä ylivoiman aikana.

Huh.. Tulipahan vähän avauduttua. Ottaa vaan päähän, kun vahvasti tuntuu ettei aitiossa (varsinkaan hyökkääjien ja yv-/av-peluutuksien osalta) olla ollenkaan hereillä.
 

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
ileis siis kiinnitti samaan asiaan huomiota. Huhtanen tosiaan pelasi ainakin yhdessä alivoimassa melkein 1.30minuuttia! Ensin hienosti pelasi minuutin pois raastamalla kaverin päädyssä, sitten Huhtala pelaa sen puolen minuutin ja taas Huhtanen kentälle. MIKSI?!

Ja tuohon ylivoimaan niin näkisin edelleen että yksi ongelmista on tuo että Niemi tuntuu kunnioittavan Mavea aivan liikaa. Ei uskalla hakea ratkaisusyöttöä koska jos epäonnistuu mave antaa noottia. Pelaa aina kiltisti kiekon mavelle. Ehkä siksi Kuparinen on tuohon ylivoimaan parempi kun yrittää enemmän omiakin ratkaisuja.

Milamilla on muuten paras laukaus meidän pakeista. Pari kertaa lähti todella tulinen lämäri viivalta. Määttä taas ei lauo kuin sillon kun tähdet ovat oikeassa linjassa suhteessa maahan ja silloinkin veto suuntautuu normaalisti ohi maalin.
Miksei nyt laiteta Jyrkkiö-Uusitalo kaksikkoa takaisin yv pariksi kun se on jo todistanut toimivuutensa! Milam voisi hyvinkin mennä Määtän vierellä kun Tero ei itse lauo ja jakaa kiekkoa joten Milam voisi kiskaista lähes joka kerta viivalta huoletta. Koska Määttää se ei tunnu kiinnostavan.
 

Hattivatti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mäkiseltä ei tänään edes kunnon pommeja nähty ainakaan mun mielestä

Mäkiseltä pari todella hyvää pommia. Ensimmäisellä pisti kaverin punaisella vaakatasoon ja toinen kolmannen erän puolenvälin kieppeillä, kun taklasi Mäen todella kovaa pyörryksiin jokrumaalin takana. Marko puolustaa ihan hyvin paikkaansa nelosessa, vaikka voisihan niitä tuuletuksia useammin ihmetellä. Zabon pitäisin keskellä, koska ainakin Ilves matsissa oli hyökkäyspäässä hyvä.

Määttä. Sanat ei riitä kertomaan, joten en sano muuta kuin että parakki voisi joulutauon aikana keksiä Terolle uuden osoitteen - maksoi mitä maksoi.
 

passenger

Jäsen
Rautakallio haukkui kokeneen kaartin pelin jälkeen. Totta osittain, mutta tänään tuntui jotenkin tuo peluutus olevan ihan sekaisin, vaihdot venyivät ja ketjut olivat monta kertaa pelin sisällä sekaisin.

Ässät tarvitsee kipeästi sen ykkössentterin. Melko nuori porukka on pelannut vähän ylärajoillaan koko syksyn. Näyttää siltä että nyt alkaa tulemaan ne TosiFanin povaamat pitkät talvikuukaudet. Moni kaveri joutuu pelaamaan enemmän mitä kyvyt antavat mahdollisuuksia. Tällä hetkellä sentteritilanne on se että nelosta ei voi peluuttaa enempää, vaikka tarvitsisi, siihen ei ole sopivaa sentteriä. Laukkanen ei tuo mitään neloseen mitä Zaborsky ei jo tarjoa, erikoinen hankinta, yhtä pihalla ukko on siinä puolustuspelaamisessa kuin Zaborsky. Huhtasen pelityylillä ei taas voi pelata juuri 15-16 minuuttia ottelussa enempää, tuo ylipeluuttaminen näkyi varsinkin tänään kolmannen erän loppupuoliskolla.

Minkä takia muuten Kuusisto oli sivussa tänään? Ihmeelliset parit muutenkin. Määttä on nykykunnossaankin ihan ok perusvarma pakki pienemmällä peliajalla, kaveri ei vaan jaksa pelata yli 20min ottelussa, väsymys näkyy huolellisuudessa. Toki urheilijan pitäisi olla paremmassa kunnossa. Lisäksi Iliakis - Palomäki pari ei tahtonut päästä omista pois millään, ihme ratkaisu laittaa juuri nämä kaksi pelisilmätöntä kaveria samaan pariin.
 

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Hyökkääjien ihmeellinen peluutus menee pitkälti Kaukorannan piikkiin. Puolustajaparien valinnasta en tiedä päättääkö siitä Rocky vai Kivi. Mutta se on selvää että meillä oli tänään reservissä KOLME puolustajaa jotka mahtuisivat pelaavaan kokoonpanoon. Yksi tosin on klesana eli Sammalkangas.

Toivottavasti seuraavasta pelistä sivussa ovat joko Palomäki Iliakis tai Palomäki Määttä.

Peluutus kuntoon ja vähän asennetta joka jätkälle. Eerolle työrauha niin josko me tästä vielä joulutauolle lähdetään poff viivan paremmalla puolella.
 

ileis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Case Määtästä vielä:

En tiedä olenko ainoa, kun näkee Määtän pelissä paljon hyvääkin. Mielestäni tuo 2-1 maaliin johtanut moka oli nimittäin herran ainoita pelin aikana. Pari kertaa pakkipari Uusitalo kyllä meinasi järjestää Terolle ongelmia aivan käsittämättömillä syötöillä, mutta eihän semmoisia porukka enää huomaa kun +/- tilastot sitä ja tätä, ja Ude sitä ja tätä. Mielestäni myös Määtällä on aimo annos paskaa tuuria ollut mukana noissa tilanteissa. Hirveällä tuurilla esim herrat Iliakis, Jyrkkiö ja Palomäki nyt etunenässä selviävät hasardeistaan, mutta Määtällä ei varsinkaan parissa viime kotipelissä ole neiti fortunaa ollut puolellaan. Lisäksi unohtuu, että ykköskenttä oli aivan nesteessä omassa päässä pitkän tovin ennen kyseistä maalia. Ja siinä oli ainakin Uusitalolla ja Kivenmäellä (kahdesti?) tilaisuus toimittaa kiekko omista pois, mutta näpertelyksihän se meni. Ymmärrän toki kritiikin näiden viimeaikojen töppien johdosta, mutta on kyllä silkkaa hulluutta väittää ettei Määttä mahtuisi kuuden pelaavan pakin joukkoon.

Ja sitten hieman vielä ylivoimista:

-Kaksi ylivoimakentällistä, jotka jakavat vastuun suht tasan. Eli ei siis niin, että ykkönen pelaa reilun minuutin ja kakkonen ja kolmonen loput puoliksi. Kaksi ketjua jotka pelaavat kaikki ylivoimat ja harjoittelevat sitä. Ne jotka eivät pelaa ylivoimaa vastaavat pääosin alivoimien tappamisesta. Näin saadaan kuormitusta jaettua paremmin ja ketään ei peluuteta ihan piippuun. Toki muutamia poikkeuksia löytyy, jotka pelaavat molempia, mutta karkeasti siis näin.

-Levänneet pelaajat aloittavat ylivoiman eli minuutin vaihdon jälkeen ei jäädä aloittamaan yv:tä. Yksi niitä käsittämättömiä peluutukseen liittyviä huomioita on juurikin tämä. Eli liian usein Mave ja kumppanit aloittavat yv:n väsyneinä. Se ei ainakaan paranna suorituksia.

-En sen enempää jaksa pähkäillä ketjusommitelmia, mutta toinen yv Kivenmäen ympärille ja toinen Salmisen ympärille.

-Kahden miehen ylivoimaan voisi kyhätä vielä yhden erikoiskentällisen:
-->Kivenmäki ja Salminen tekemään peliä. Kivenmäelle kaksi rightin pelaajaa tarjolle (Salminen, Milam) ja Salmiselle kaksi leftin mahdollisuutta (Kivenmäki, Huhtala) ja Luomala maalille hakkamaan karat sisään.
 

vero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Yllä on hyvin paljon asiaa, vähän täytyy ihmetellä valmennusjohdon peluutusta ja ylipäätään taktista puolta pelistä.

Ensinnä ylivoima. Pitkästä pitkästä aikaa toisessa erässä oli Ässien pelaamana sellainen "oppikirja" ylivoima, vain maali jäi puuttumaan, mutta jokainen katsoja hallissa näki, että seuraavalla kerralla vastaavalla pelillä se olisi tullut. Salminen liikkui kiekon kanssa, haastoi neliön liikkeelle ja tarjosi kiekkoa vetopaikkoihin, tämä oli sitä modernia ylivoimaa, jolla on ylipäätään mahdollista saavuttaa pitkässä juoksussa kakkosella alkava ylivoiman tehoprosentti. Sitten tosiaan kolmannessa erässä Mäen hölmön jäähyn aikana on paikka naulata peli kotiin ja valmmenus unohtaa täydellisesti sen toimivan yv-porukan penkille. Ns. ykkösylivoima taas on niin seisovaa, että maali tulee lähinnä vastustajan maalivahdin imaisusta, eihän siellä ole edes miestä maalintekopaikalla.

Toinen asia on se, että Ässien rosterilla voi vain pelata aktiivisesti, eli karvata syvältä ja pelata hyökkäysvoittoista peliä. Nyt ollaan monessa ottelussa kahden-kolmen maalin johdossa päästetty kaveri peliin, kun on alettu peruuttelemaan. Peruuttelu vaatii erittäin hyvin peliä lukevia pelaajia, erityisesti keskushyökkääjiä, ja tälläisiä Ässissa ei yksinkertaisesti ole. Peruuttelu voi käsittääkseni johtua siitä, että kunto ei riitä kuin 30 minuuttia, pelaajien pääkoppa on niin jumissa, että johtoasema pelottaa tai sitten valmennus vain vaihtaa pelisuunnitelmaa kesken pelin. Ensin mainittu syy on ainoa hyväksyttävä syy ja sen korjaaminen ottaa aikaa. Jos taas syy on toinen tai kolmas, valmennuksen pitää asia korjata nopealla tahdilla.

Toki koko ajan pitää muistaa se, että rosterissa on sen tärkeimmällä paikalla, eli keskushyökkääjistössä, niin ammottavia aukkoja, että on varsin kunnioitettavaa edes taistella voitosta käytännössä joka pelissä. Mutta silti tälläinen oma puolinainen tekeminen sapettaa.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Määttä on nykykunnossaankin ihan ok perusvarma pakki pienemmällä peliajalla, kaveri ei vaan jaksa pelata yli 20min ottelussa, väsymys näkyy huolellisuudessa. Toki urheilijan pitäisi olla paremmassa kunnossa.

Määttähän sanoi kauden alla haastattelussa, että ei ole vielä kunnossa mutta keväällä on. Pelottaa jo etukäteen millaisessa iskussa Tero tuolloin onkaan... joulukinkut ja glögit ovat ikävästi välissä.
 

paze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Ulvilan Pesä-Veikot, Pesäkarhut, BVB 09
Olen samaa mieltä siitä, että Salminen olisi pitänyt päästää siihen kolmannen erän ylivoimaan, mutta ei muuta hänen ketjuaan.

Siinä toisen erän parhaassa pyörityksessä jäällä oli kyllä Salminen, mutta seurana oli ykkösketju pl. Kivenmäki jonka paikalla Sakke siis maestroi.

Tämän johdosta toivoisin, että orastavaan yv-ongelmaan haettaisiin ne erikoiskentälliset tyyliin:

Salminen-Niemi-Luomala
Kivenmäki-Jyrkkiö/Milam

Mäkilä-Sillanpää-Huhtanen
Uusitalo-Milam/Jyrkkiö

Voisin vaikka vannoa, että ensiksi mainitulla tulisi tehoja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös