Ketju TPS:n huhuille, mutuille sekä htt-spekulaatioille

  • 4 616 474
  • 20 675

Fremont

Jäsen
Eikös neljäseiskalla viimeksi pelanneet Matias Pulli ja Kris Russell?
Russellilla voimassaoleva sopimus Oilersiin, joten veikkaan ensimmäisen paluuta. Tuleeko torille joku screeni mistä pikseli kerrallaan tasatunnein naamaa pieni pala näkyviin?
 

Booyah

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS
Piskulalla on hyvä liike, joten ehkä ehti Saksasta Turkuun.

Ai ettien että! Taisi tämä kaveri sittenkin olla niin sulavaliikkeinen, että ehti Turkuun!
En oikein tiedä mitä mieltä tästä vahvistuksesta pitäisi olla, nimi ei ollut kantautunut korviin ennen TPS-huhuja. Ei kai siis kovin huonokaan voi olla. Onneksi ei tarvitse kaikkea tietääk(k)ään. Antsa taitaa tykätä kaverista ja tuntuu tietävän mitä tekee.
 

Hantta#23

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tepsi osoittanut kiinnostuksensa J. Järvistä kohtaan mutta kuulemani mukaan jotain vammaa ollut taustalla eikä näinollen olisi vielä tehnyt sopimusta tulevasta kaudesta mihinkään.
Ottajia hänen kohdallaan varmasti riittää Tepsin lisäksi muuallakin niin kotoisessa Liigassa, Ruotsissa, Sveitsissä kuin KHL:kin. Toivotaan kuitenkin että Antsa olisi saanut hänet houkuteltua palaamaan kasvattajaseuransa paitaan tuleviksi vuosiksi.
 

Fremont

Jäsen
Tepsi osoittanut kiinnostuksensa J. Järvistä kohtaan mutta kuulemani mukaan jotain vammaa ollut taustalla eikä näinollen olisi vielä tehnyt sopimusta tulevasta kaudesta mihinkään.
Ottajia hänen kohdallaan varmasti riittää Tepsin lisäksi muuallakin niin kotoisessa Liigassa, Ruotsissa, Sveitsissä kuin KHL:kin. Toivotaan kuitenkin että Antsa olisi saanut hänet houkuteltua palaamaan kasvattajaseuransa paitaan tuleviksi vuosiksi.

Siinä on varmasti Joonaksella pohtimista, TPS tarvitsee tähän "uuteen" tulemiseen pappojen poistuttua kasvot. Korpikoski tuli, mutta Järvinen olisi toinen oman kylän poika jolle voi tarjota samankaltaista roolia, jos vain haluaa ottaa sellaisen. Pelatako kotikaupungissa johtavan pelaajana, vai hieman matalammalla profiililla ja ehkä suuremmalla tilipussilla? Hyödyt ja haitat puntariin, toiselle tämä ratkaisu sopisi, joku taas ei välttämättä halua tällaista roolia.
Jos Joonas on kiinnostunut olemaan se johtaja, niin olisihan tuo tällä hetkellä organisaatiota ja joukkuetta tarkasteltaessa match made in heaven. Ei tarvitsi olla kenenkään varjossa, mutta Korpikoski kuitenkin jakamassa tehtävää.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
JJ olisi hienoa palauttaa tuolta "kierrokseltaan" takaisin kotiin niin, että voisi käyttää isoa vastuuta sekä peliaikaa siihen, että lähtisi kenties vielä toiselle "kierrokselle", jos onnistuisi comebackissaan Tepsissä. Nyt olisi kyllä se hetki, Järvisen urakaari huutaa nyt oikein ehjää kautta hyvin kootussa joukkueessa ja tuo puolustus on juuri sen näköinen, että sinne yksi Järvinen menisi koska vain.
 

Pirkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Toivon todella, että JJ tekee oikean valinnan rahan ja menestyksen välillä. Edelliset seuravalinnat eivät mielestäni ole olleet kovin hyviä hänen uransa kannalta.
 
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Joonas Järvinen tottakai pitäisi naarata omaan talliin takaisin. Uskoakseni häntä voisi kiinnostaa olla osa Palloseuran nykymenestystä. Samalla edelleen tarjoaisin teille mahdollisuutena Jussi Jokista. Jos molemmat JJ:t tänne saataisiin alkaisi rakkaan Palloseuramme rosteri näyttämään siltä, miltä sen näyttää pitää - kaudesta toiseen ja vuosikymmenestä seuraavaan......
 

The Priest

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS Turku
Joonas Järvinen tottakai pitäisi naarata omaan talliin takaisin. Uskoakseni häntä voisi kiinnostaa olla osa Palloseuran nykymenestystä. Samalla edelleen tarjoaisin teille mahdollisuutena Jussi Jokista. Jos molemmat JJ:t tänne saataisiin alkaisi rakkaan Palloseuramme rosteri näyttämään siltä, miltä sen näyttää pitää - kaudesta toiseen ja vuosikymmenestä seuraavaan......

Jussi Jokinen pelaa Liigassa vain ja ainoastaan yhdessä joukkueessa ja se on Kärpät.

e. boldaus oma
 

Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Joo ei kannata Jokista odotella. En edes tiedä kenen märkä uni tämä yleensä alunperin oli? Jossain aviisissa tosiaan Jokinen totesi että jos perheineen suomeen tulee niin Kärpät on ainoa vaihtoehto.

Joonas Järvinen kun saataisiin kotiutettua niin siinä olisi makeaa mahan täydeltä. Pientä vammaa siellä ilmeisesti tosiaan on kun ei sopparia vielä mihinkään. Nyt Antsa sitä hauista kehiin taas ja jabijabi perille koukun kera.
 

juhis82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS,Detroit Red Wings,Kanada
Itse en ole haaveillut Jokisesta enkä edes ole kuullut sellaista että hänestä edes huhutaan, vasta kun luin tämän ketjun. Mutta kysynpä silti että onko hän itse niin sanonut että jos tulee Suomeen niin hän tulee vaan Kärppiin? Vai onko tää taas olettamus? Jos hän itse on niin sanonut niin ok :)
 
Itse en ole haaveillut Jokisesta enkä edes ole kuullut sellaista että hänestä edes huhutaan, vasta kun luin tämän ketjun. Mutta kysynpä silti että onko hän itse niin sanonut että jos tulee Suomeen niin hän tulee vaan Kärppiin? Vai onko tää taas olettamus? Jos hän itse on niin sanonut niin ok :)

On sanonut. Kärppien huhuketjusta lisätiedot.
 

JJN

Jäsen
Pitkän linjan suomalainen NHL-hyökkääjä etsii uutta seuraa: "Eurooppa ei kiinnosta pätkääkään"

Päämäärä Jokisella on selkeä.

Jos olen rehellinen, niin tällä hetkellä Eurooppa ei kiinnostua mua pätkääkään. Ainoa mikä kiinnostaa, on pelata NHL:ssä, Jokinen ilmoittaa.

Ensi kausi on varmasti erittäin epätodennäköinen tuon suhteen, Jokinen sanoo suoraan.

Jos päätetään palata Suomeen ja jos pelaan Suomessa, niin seura on Kärpät. Se on 100-prosenttisen varmaa, Jokinen julistaa.



Pitkän linjan suomalainen NHL-hyökkääjä etsii uutta seuraa: "Eurooppa ei kiinnosta pätkääkään" - NHL - Jääkiekko - Sport - MTV.fi
 
Viimeksi muokattu:

snake

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS Saku Koivu, Mikko Koivu, Aatos Koivu
Kyllä mä näkisin että hyökkäysketjut on muutenkin erittäin riittävät ja laajat ettei sinne enää mitään tarvita, jollei suurempia loukkeja tule. Puolustukseen kyllä kelpaisi Joonas Järvinen todella hyvin, oma kasvatti, äijämäinen ja pääsääntöisesti oman maalin varjelijana juuri se mitä tohtori määräisi.
Jussi Jokinen ei todellakaan tässä vaiheessa tulisi tepsiin niin kuin yllä todettiin, Kärppien mies ja hakee vielä paikkaa NHL.stä.

Ilkka Heikkinen - "Joonas Järvinen"
Joe Piskula - Elmeri Eronen
Santeri Lukka - Lucas Ekesthål-Jonsson
Jani Forsström

Ai, että kun olisi hienoa lähteä tuollaisella kokonpanolla puolustajien osalta liikenteeseen. Toki se on tällä hetkelläkin hyvä, muttta en panisi pahakseni jos JJ on terveenä ja tulisi TPS:ään.

Edit. En tiedä kuinka luotettavia ovat Jatkoajan pelaajalistat sopimuksien osalta, mutta siellä se Henrik Tallinderkin vielä on. Sopimus on tästä kaudesta vielä ja muuten kyllä pelaajalistaa on kyllä päivitetty.

Edit 2. No joo, vaikuttaisi siellä vielä Ilkka Pikkarainenkin olevan eli ilmeisesti ole vielä seuran puolelta kaikkia vielä kerrottu eteenpäin.
 
Viimeksi muokattu:

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Onko mistäänpäin Turkua kantautunut huhuja, että vieläkö Kung Tallen saataisiin "one more year" - hengessä isähahmoksi pakistoon vai joko on siirrytty kiekkoeläkkeen pariin? Entä J. Järvinen? Vieläkö neuvotellaan? Jompi kumpi, rotevampi sheriffi, tekisi hyvää alakertaan.
 
Entä J. Järvinen? Vieläkö neuvotellaan? Jompi kumpi, rotevampi sheriffi, tekisi hyvää alakertaan.

Eilen ainakin Joonas oli Turussa joten khl joukkueisiin ei ainakaan viellä ole sopimusta. Sopisi enemmän kuin hyvin TPS pakistoon.

Toki KHL sopimukseen kielteisesti vaikuttava asia oli akilesjännevamma (akilesjänne katkesi loikkatreeneissä alkukesästä). Mikä taas avaa TPS:n mahdollisuuksia hankkia Järvinen takasin riveihinsä.
 

Veijari

Jäsen
Sehän olisikin hyvä jos vakavasta loukkaantumisesta vielä toipuva Järvinen kiinnitettäisiin Tepsiin monivuotisella sopimuksella (tähän sarkastinen hymiö).
 

Lätkäfani66

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS
Melko jännä kommentti tämänpäiväisessä fb-päivityksessä... viittaa vahvasti johonkin sopimukseen?
 

Liitteet

  • Näyttökuva 2018-8-23 kello 15.34.01.png
    Näyttökuva 2018-8-23 kello 15.34.01.png
    12,2 KB · kertaa luettu: 745

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Sehän olisikin hyvä jos vakavasta loukkaantumisesta vielä toipuva Järvinen kiinnitettäisiin Tepsiin monivuotisella sopimuksella (tähän sarkastinen hymiö).

Mainio kommentti tämä lainattu,

Jos Järvinen täysipainoisesti harjoittelee ja homma toimii kunnon puolesta niin nimiä paperiin!

Oudossa paikassa tuo "ensi viikolla" + emoji joka viittaa johonkin allekirjoittamiseen tai kirjoittamiseen. Matsin kokoonpanon julkaisun kommenteissa. Mitä lie meinaa? Onko meidän palstan syviksillä jotain tietoa TPS:n neuvotteluista tai tiedusteluista?
 

Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
On pikkasen hämärä paikka ilmoittaa tuollaista. Oli sitten kysymys pelaajasopimuksesta tai uudesta yhteistyösopimuksesta jonkun firman kanssa.

Mutta kuitenkin kun tuollaista ylipäätänsä julkisesti kirjoittaa/päivittää niin ei ihan heti tule mieleen, että ihan pienestä uudistuksesta olisi kyse. Jos tuo tarkoittaa, että ensi viikolla toimistolle saapuu uudet kynät, niin iso miinus tuommoiselle toiminnalle.

Pahimmassa painajaisessa ensi viikolla ilmoitetaan jonkun pelaajan uusi sopimus KHL:ään.
 

Naavaparta

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Florida Panthers
Oli kyllä hieno tapa ilmoittaa se taannoinen uusi olut, nyt kun julkaisevat tämmöistä jossain facebookissa niin ei tiedä mitä sitä osaisi odottaa.
 

Iso-Olli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jonne-nuuska?

Ei vaan, kyllähän se Järvinen tai Tallen maistuisi. Mikäköhän on Fraserin tilanne?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös