Mainos

Ketju TPS:n huhuille, mutuille sekä htt-spekulaatioille

  • 5 023 429
  • 22 414
No koska täällä on rahat loppu ja kerrottu, että haetaan sentteriä ja laituria. Ei sentteriä ja laitureita. Kovin oudolta kuulostaa hankkia Oden nyt, kun pienellä budulla puuttuu vielä kaksi tärkeintä palasta.

Ja siihen lisäksi se, että höpötetty miten ensi kaudella budjetti laskee merkittävästi ja junnuille annetaan peliaikaa.
 
Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mun mielestä avainasia onkin, että onko Markus Oden Nurmen korvaaja vai ei? Tarvitaanko me alakenttiin leveyttä, kun Nurmen korvaaja uupuu?

Tarvitaan me. Siellä on esimerkiksi tulossa talvella ne junnukisat taas jonne voi hyvinkin lähteä 3-5 pelaajaa Tepsistä. Toki jos tämä nyt on Nurmen korvaaja niin nauruhan siinä tulee.
 
Mikko K

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Korpikoskesta ja Nurmesta on vapautunut varmaan lähemmäksi 600k. Luulisi niillä rahoilla pystyvän päivittämään Odenista kovempia pelimiehiä. Faktahan on se, että ns. rutiinisuorituksella pitäisi päästä välieriin, jos aikoo haaveilla mestaruudesta. Itse tykkään toki seurata omia junioreita ja nähdä kun ne kasvavat pelimiehiksi.
Mutta kyllä joukkueessa täytyy olla useita kovan kaliiperin miehiä. Odotellaan nyt rauhassa, kyllä sieltä tulee vielä muutama kova pelimies Tepsiin.
 
alessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wernblom, Lindroth, TPS sekä Ruskon #51

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Tarvitaan me. Siellä on esimerkiksi tulossa talvella ne junnukisat taas jonne voi hyvinkin lähteä 3-5 pelaajaa Tepsistä. Toki jos tämä nyt on Nurmen korvaaja niin nauruhan siinä tulee.
Puhtaalta leveyshankinnalta vaikuttaa, jos pitää paikansa. Nopealla tilastoniiloillulla vahvuudet olleet luistelu ja laukaus. Negapetterien silmälasien läpi katsottuna ei tuossa mitään varsin nousujohteista uraa ole viimevuodet vedetty. Peliaika suhteutetuissa tilastoissa jopa yllättävän kova ollut. Nuori kaveri vetänyt 0.4 po tahdilla. Onnistuessaan 30 pistettä on odotusarvo koko kauden pelatessa.
 
Viheltää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turku + länsirannikko
Jo ihan määrällisesti hyökkääjiä tarvitaan. Ihan ok haku Oden jos toteutuu alempiin kenttiin. Tosin parina kautena tehnyt noin 10 maalia mikä TPS:n pelaajalle monta. TPS:llä 13 hyökkääjää ja tulevat leiritykset ja u20 kisat niin TPS ei saa joukkuetta kasaan. Toivotaan että sentteri olisi valmis pelaaja.
 
Viimeksi muokattu:

Hantta#23

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Vanha sananlaskuhan kuuluu että köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa tuotetta, tavaraa jne.
Mielestäni sama pätee nyky Tepsinkin kohdalla kun jokainen euro pitää tarkkaan miettiä mihin sen käyttää.
Käytettävissä oleva pelaaja budjetti pitäisi siis käyttää pelaajiin jotka kirjaimellisesti vahvistavat joukkuetta eikä vain tuo leveyttä kolmos-nelosketjuihin.
Nämä junnuista nostettavat pelaajat kuuluisi olla niitä pelaajia joilla joukkueeseen tuodaan leveyttä.
Siksi tuntuukin järjettömältä että urheilutoimenjohto haaskaa loputkin eurot tuollaisiin jämä pelaajiin jotka eivät muille kelpaa.
Luulisi että olisivat oppineet jo viimeistään Jere Jokisen kohdalla.
No katsotaan saapuko Oden tänne vaiko ei.
 
Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nämä junnuista nostettavat pelaajat kuuluisi olla niitä pelaajia joilla joukkueeseen tuodaan leveyttä.
Entä sitten kun muutama vakionaama + lähes kaikki junnut ovat kisoissa/loukkaantuneina. Vedetään kolmella ketjulla kuukauden päivät? Siitä samaa mieltä ettei tämä hankinta saisi syödä noiden tärkeämpien ukkojen budjettia, mutta sitä ei taida tässä kohtaa kukaan vielä tietää syökö vaiko ei.
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Entä sitten kun muutama vakionaama + lähes kaikki junnut ovat kisoissa/loukkaantuneina. Vedetään kolmella ketjulla kuukauden päivät? Siitä samaa mieltä ettei tämä hankinta saisi syödä noiden tärkeämpien ukkojen budjettia, mutta sitä ei taida tässä kohtaa kukaan vielä tietää syökö vaiko ei.

Onko Tepsillä erikseen kärkipelaajien kassa ja leveyspelaajien? Onhan tämä vähän huolestuttavaa, kun kerrotaan etsittävän sentteriä ja laituria. Yksikössä. Lisäksi Miettinen höpisee, että mielellään rightin kaveri, jolla maalintekopotentiaalia. Sisään ollaan tuomassa Markus Odenia...
 
snake

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS Saku Koivu, Mikko Koivu, Aatos Koivu
On tää kyllä ihme vääntämistä. Pelaajabudjetti pienenee, mutta ei hyväksytä että meillä ei ole Tapparan tasoista rosteria.( väritys, koska joku kumminkin tarttuu tähän).
Jos Oden tulee, on pomminvarmasti leveyshankinta. Silvennoisen suvivieraassa Miettisen haastattelu on tehty jalkapallon Em-kisojen aikaan( kaveri tiesi Espanjan voittavan) hymiö.
Eli voi olla, että siellä on joko kärkihyökkääjä tai sentteri jo sainattu, mutta ei luonnollisesti julkaistu.
Kuten @Kulkija tuossa jo kertoikin loukkaantumisia tulee, mihin Miettinenkin viittasi sekä junnut ovat kisoissa. Emil Hemmingin tilanne on vielä osittain auki.
Itse olen tyytyväinen tilanteeseen jos keskushyökkääjä ja laituri vielä tulevat ja täyttävät vahvistuksen merkit. Sen jälkeen voi sanoa, että pieni pelaajabudjetti on käytetty hyvin. Pahoittelut OT:stä.
 
Balls in fire

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Hyvin Miettisen kiekkoon sopiva kaveri joten eiköhän Markus tällä viikolla julkaista.
Tiukan budjetin joukkueen hankinta. Ei hurraa huutoja aiheuta mut potentiaalia löytyy ja vielä kehittyvässä iässä.
Mietin vaan jos hän laiturina on se Makken korvaaja ja enää tulee sentteri niin heikoilla ollaan!
Aina, kun on paskaa kaupan, Palloseura on asialla. Tulee todella, todella pitkä ja mielenkiinnoton kausi.
 
HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Aina, kun on paskaa kaupan, Palloseura on asialla. Tulee todella, todella pitkä ja mielenkiinnoton kausi.
Asennekysymys.. itse odotan isolla mielenkiinnolla kautta. Se helpottaa kummasti kun sisäistää asenteen siitä että rahat on oikeasti loppu. Meillä on ihan huikea talentti ykkössentterinä, erittäin mielenkiintoisia junnuja, Hemming etunenässä. Toki on huikeaa katsella Tepsin paitoja joiden selässä lukee... Koivu ja Pikkarainen, ehkä vieläpä Nummelin. Jokinen ja Lehtonen komppaa puolustuksesta. En mä tiedä miksi nuo ei kiinnosta? Toki jos elää ysärin pilvilinnoissa edelleen niin ehkä sit ymmärrän, muuten en.
 
Suurmestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
On tää kyllä ihme vääntämistä. Pelaajabudjetti pienenee, mutta ei hyväksytä että meillä ei ole Tapparan tasoista rosteria.( väritys, koska joku kumminkin tarttuu tähän).
Jos Oden tulee, on pomminvarmasti leveyshankinta. Silvennoisen suvivieraassa Miettisen haastattelu on tehty jalkapallon Em-kisojen aikaan( kaveri tiesi Espanjan voittavan) hymiö.
Eli voi olla, että siellä on joko kärkihyökkääjä tai sentteri jo sainattu, mutta ei luonnollisesti julkaistu.
Kuten @Kulkija tuossa jo kertoikin loukkaantumisia tulee, mihin Miettinenkin viittasi sekä junnut ovat kisoissa. Emil Hemmingin tilanne on vielä osittain auki.
Itse olen tyytyväinen tilanteeseen jos keskushyökkääjä ja laituri vielä tulevat ja täyttävät vahvistuksen merkit. Sen jälkeen voi sanoa, että pieni pelaajabudjetti on käytetty hyvin. Pahoittelut OT:stä.

Ehkä nyt sohaisen muurahaispesää, mutta täällä tuntuu nyt olevan ihmisillä realiteetit pahasti hukassa ja on jääty sinne 90-luvulle. 90-luvulla Tepsillä oli 4-5 ketjua maajoukkuetason miehiä ja vähintään pari maajoukkuetason maalivahtia. Silloin liiga oli Euroopan johtavia sarjoja ja Tepsikin keräsi kermat kakun päältä, mitä tulee sekä suomalaisiin että ulkomaalaisiin laatupelaajiin.

Se aikakausi on kaukana takanapäin. Minä olin 90-luvulla vielä niin nuori, etten päässyt kokemaan ja elämään näitä Tepsin kultaisia vuosia. Kauden 94-95 pelejä jo vähän katselin samoin finaaleja, mitä niitä nyt telkkarista näki. Minä haluaisin, että Tepsi olisi sama suurseura, joka dominoi liigaa ja haluaisin päästä Gatoradelle todistamaan sitä, kun Tepsi juhlii mestaruutta. Ehkä se aika vielä joskus tulee.

Fakta on nyt se, että Tepsi on tällä hetkellä keskitason melko köyhä liigaseura. Tätä tosiasiaa ei muuta mihinkään se, että taustalla vaikuttavat Supercellin pojat. He pelastivat seuran konkurssilta ja ovat avokätisesti rahoittaneet seuraa. Jo silloin, kun he tulivat mukaan taustalle, niin oli tiedossa, etteivät he loputtomiin rahoita seuraa. Nyt taidetaan olla jo reilusti yliajalla, mitä tulee heidän rahoitukseensa. Se on selvä, että hyvällä taloudenpidolla olisi voinut saada enemmän hyötyä irti Supercellin poikien rahoituksesta.

Se on oleellinen kysymys, että miten seuran talousasiat on voitu hoitaa näin pahasti päin seiniä. Tämä asia pitäisi penkoa läpi pohjia myöden ja laittaa kuntoon Luulisi myös, että Turun seudulta löytyisi enemmän yhteistyökumppaneita ja sponsoreita. Jos asiat hoidettaisiin kunnolla, niin ehkä jotain valtakunnallisia isoja firmoja voisi kiinnostaa sponsorointi. Ihmiset pitäisi myös saada enemmän käymään peleissä. Sen faktan joskus ovat jotkut todenneet, että suomalaiset eivät ole urheilukansaa vaan menestyshullua kansaa. Silloin ollaan mukana, kun menestystä tulee, mutta kun ei menestytä ihan niin hyvin, niin sitten ei kiinnosta. Gurling on hyvä esimerkki. Kun tuli aikoinaan yksi olympiamitali ko. lajissa, niin syntyi buumi ja kaikki olivat yhtäkkiä kiinnostuneita lajista. Nyt, kun menestystä ei enää ole tullut, niin kukaan edes muista lajin olemassaoloa.

Venähtää nyt viesti pitkäksi. Tepsi ei ole edes SM-liigan mittakaavassa enää suurseura, jolla on loputtomasti käytössä rahaa pelaajiin. Tepsi ei enää kuori kermoja kakun päältä, mitä tulee pelaajiin. SM-liigan edellä on nokkimisjärjestyksessä edellä tällä hetkellä ilmeisesti (uutisoinnnista päätellen) sellaiset 4-5 sarjaa ja tähän en edes laskenut mukaan NHL:ää ja AHL:ää. Liiga on jäänyt kaikesta kehityksestä pahasti jälkeen varsinkin palkanmaksukyvyssä ja siinä,, kuinka houkutteleva ko. sarja on ulkomaalaisten pelaajien silmissä. Nämä 4-5 sarjaa + NHL ja AHL vievät parhaat pelaajat ja SM-liigajoukkueet valitsevat sitten niistä, mitä jää jäljelle. Lisäksi otetaan huomioon, että palkanmaksukyvyssä liigan puolella Tepsin edellä on sellaiset 4-5 joukkuetta.

Se on totta, että Tepsin onnistumisprosentti pelaajahankinnoissa voisi olla jonkin verran parempi. Olen itsekin sitä moneen kertaan ihmetellyt, miten esim. KooKoo on löytänyt paremmin laatupelaajia kuin Tepsi. Sitten, kun löydetään hyviä pelaajia, niin he eivät liigaan jää, kun lähtevät paremman palkan perässä muihin sarjoihin. Yritä siinä sitten rakentaa pitkäjänteisesti hyvää joukkuetta, kun parhaimpia pelaajia on mahdotonta pitää.

Olen sitä mieltä, että Tepsin pitäisi pelaajabudjetin osalta päästä jollain aikataululla liigan TOP3 joukkueiden joukkoon. Tämä jo vähän auttaisi joukkueen rakentamista. Tällä hetkellä se ei ole mahdollista. Se on kestämätön tilanne, että vuodesta toiseen talouspuolella tulee tappiota useampi miljoona. Toivottavasti pelaajabudjettia saadaan nostettua tulevaisuudessa sinne liigan kärkeen. Pohjat pitää ensin saada kuntoon. Olen vahvasti sitä mieltä, ettei ydintuotteesta eli pelaajista ja pelaajabudjetista kannattaisi liikaa leikata. Ensisijaisesti pitäisi säästöä hakea muualta. Jos hirveästi pelaajabudjetista leikataan, niin siinä helposti seura sahaa omaa oksaansa.

Käykää ihmiset peleissä, niin seura saa rahaa. Tepsillä on useita mielenkiintoisia pelaajia joukkueessa, joita kannattaa mennä katsomaan. Jos Miettisen puheet pitävät paikkaansa, niin joukkue tulee pelaamaan viihdyttävää jääkiekkoa. Ei Tepsi tule lähivuosina kuulumaan kuumimpien mestarisuosikkien joukkoon, mutta jos palaset loksahtavat ihan kunnolla kohdilleen, niin ei se mestaruus ihan utopiaa ole. Tapparaa haastettiin ihan kunnolla viime keväänä ja pienestä oli kiinni, ettei pystytty laittamaan vieläkin tiukemmalle.
 
Mikko K

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ei TPS mene ikinä konkurssiin. Kyllä Turussa riittää ihmisiä kenelle seura merkitsee paljon ja lompakko on kunnossa kyseisillä henkilöillä. Se, että tuoko muutama nimekäs hankinta lisää yleisöä on jo toinen juttu. Edelleen en voi unohtaa Kallio-Rintanen-Nurminen ketjua, lähes joka vaihdossa kiekko oli vastustajan päässä ja maalipaikkoja tuli kokoajan.
 
Piku84

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Dallas Stars, Frölunda
Vai Markus Oden.. No vahvuutena ehdottomasti nimenomaan luistelu, eikä laukauskaan ole mikään kehno. Sellainen energinen peluri, jolla tosin on ainakin omaan silmään sellaista koheltajan vikaa. Pelaajan paremmin tuntevalta kysyin kuvausta ja hänen mukaansa Oden on polkenut täysin paikallaan ja parannettavaa on erityisesti harjoittelun suhteen.. Fysiikaltaan todella raakile. Ikää ei paljon ole ja jo ihan leveyttä ajatellen kelpaa mulle mainiosti, mutta jos tässä oli se puuttuva laituri, niin kyllähän se nyt vaan harmittaa.
 
Simolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsirannikko
Mitä tulee muiden liigojen vetovoimiin vs. Liiga->

Espoon koutsi Jyrki Aho Apulehdessä, josta lainaus->

”Nyt kun minäkin tiedän millaisia palkkoja esimerkiksi Saksan DELissä ja jopa DEL2:sessa voidaan maksaa, niin kyllä se vakavaksi vetää, Aho sanoo.
– Itävallassakin näitä seuroja löytyy ja Ranskassakin maksetaan jo ihan kilpailukykyisiä palkkoja tietyille pelaajille – ei toki kaikille. Tietenkään kaikki ei maksa suursummia ja haitari on suuri, mutta jos jo Saksan kakkossarjassa (DEL2) 90 000 euroa voidaan maksaa nettona asuntoineen päivineen, niin voi miettiä mitä sellainen pelaaja Suomen veroprosenteilla maksaa seuralle. Aika pirun paljon.”
 
Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Puhtaalta leveyshankinnalta vaikuttaa, jos pitää paikansa. Nopealla tilastoniiloillulla vahvuudet olleet luistelu ja laukaus.

Mun mielestä ihan positiivista jos vahvuutena luistelu. Alakenttiin pörräämään TODELLA halvalla pahvilla, niin ihan ookoo kokeilu/leveyshankinta tässä kohtaa.

Ei tuossa joukkueessa liikaa ukkoja vielä ole.
Onnistuessaan 30 pistettä on odotusarvo koko kauden pelatessa.

Klassinen "potentiaalinen 30 pisteen mies", hymiö. Viimeksi samoin saatesanoin tuli esim. Jasse Ikonen.

No, Odenin etu on sentään ikä. Voihan tuo oikein onnistuessaan vielä tuosta breikata, mutta ei tuo historia nyt oikeasti anna odottaa kuin sitä kivaa pörräystä. 30 pistettä olisi jo melkoinen pankkiryöstö tässä kohtaa. En siis sano, että mahdotonta, mutta ei nyt kannata odotuksia ruuvata taas ihan älyttömäksi häntä kohtaan.

Ehkä vähän samanlainen tapaus kuin Intonen ja Teissala. 23v ja pitäisi alkaa lunastamaan potentiaalia sekä varmistamaan uraa pääsarjassa. Epäonnistumisella kutsunee heikommat sarjat melko äkkiä.

Jos tämä hankintaan, niin olisin oikein tyytyväinen tuollaiseen Jukureissa vedettyyn kauteen pistemielessä. Eli se n. 20 pistettä ja oikein kivaa pörräystä olisi isoa plussaa.

Jostain syystä kuitenkaan sitä luottoa ei Jukureisssa ole missään kohtaa tuntunut olevan koko kaudeksi. Mikä mättää? Luistaako puolustus/pelitapavelvoitteesta vai onko joku muu syy? Pisteitä kuitenkin tehnyt ihan ookoo suhteessa odotusarvoon (Nimetön pörrääjä).

Tuostahan saa Tepsille suoraan kolmosketjun: Oden - Intonen - Teissala . Jokaiselle se potentiaalinen 30 pistettä, niin se on shaatana hei 90 pistettä! 30+30+30 = 90 .

Mutta siis summa summarum, vähän saappaan täyttäjän maku tässä Odenissa on mutta jos on oikeasti todella edullinen (ei siis Steenbergin edullinen 150k), niin eipä tuo nyt suuria tunnekuohuja aiheuta suuntaan tai toiseen. Lottovoittokin voi tulla, mutta oletettavasti saadaan sitä mitä tilastot näyttää eli rimpuilee mukana.

Siitä samaa mieltä ettei tämä hankinta saisi syödä noiden tärkeämpien ukkojen budjettia, mutta sitä ei taida tässä kohtaa kukaan vielä tietää syökö vaiko ei.

Odenin potentiaalinen hankinta on siis juurikin kiinni siitä mitä hänelle maksettaisiin.

Kyllä se minuakin vituttaa jos julkaistaan Nurmen korvaajana. Jos taas tulee tryoutille ja pelaa sen jälkeen onnistuessaan Tuomas Suominen - mallisella sopimuksella, niin sehän passaa.

Kaikki hankinnat ei voi olla ykköskorin ukkoja. Mutta toisaalta muutama pitää siihenkin rooliin hankkia/kasvattaa.

Fakta on nyt se, että Tepsi on tällä hetkellä keskitason melko köyhä liigaseura. Tätä tosiasiaa ei muuta mihinkään se, että taustalla vaikuttavat Supercellin pojat. He pelastivat seuran konkurssilta ja ovat avokätisesti rahoittaneet seuraa. Jo silloin, kun he tulivat mukaan taustalle, niin oli tiedossa, etteivät he loputtomiin rahoita seuraa. Nyt taidetaan olla jo reilusti yliajalla, mitä tulee heidän rahoitukseensa. Se on selvä, että hyvällä taloudenpidolla olisi voinut saada enemmän hyötyä irti Supercellin poikien rahoituksesta.

Se on oleellinen kysymys, että miten seuran talousasiat on voitu hoitaa näin pahasti päin seiniä. Tämä asia pitäisi penkoa läpi pohjia myöden ja laittaa kuntoon Luulisi myös, että Turun seudulta löytyisi enemmän yhteistyökumppaneita ja sponsoreita. Jos asiat hoidettaisiin kunnolla, niin ehkä jotain valtakunnallisia isoja firmoja voisi kiinnostaa sponsorointi. Ihmiset pitäisi myös saada enemmän käymään peleissä. Sen faktan joskus ovat jotkut todenneet, että suomalaiset eivät ole urheilukansaa vaan menestyshullua kansaa. Silloin ollaan mukana, kun menestystä tulee, mutta kun ei menestytä ihan niin hyvin, niin sitten ei kiinnosta. Gurling on hyvä esimerkki. Kun tuli aikoinaan yksi olympiamitali ko. lajissa, niin syntyi buumi ja kaikki olivat yhtäkkiä kiinnostuneita lajista. Nyt, kun menestystä ei enää ole tullut, niin kukaan edes muista lajin olemassaoloa.

Tämä Tepsin palsta on kyllä jatkuvaa neuvontaa puolin ja toisin, että miten pitäisi kenenkin kannattaa. Nega/posipetterit, Aurajoki ja lokkilauma. Aika raskasta, kun pääosa keskustelusta on sitä.

Sen takia en nyt siihen tuossa kirjoituksessasi puutu.

Mutta hämmästelen tätä Supercell-miesten sädekehää edelleen. Jätkät on kyllä ihan itse aiheuttaneet tämän viimeisimmän taloudellisen solmun. Ovatko pelastajia vai lopulta aiheuttajia (konkurssi)? Se jää nähtäväksi.

Joo rahaa on jaettu, mutta mitään vaatimustasoa ei ole ylläpidetty, josta johtuen rahaa on käytetty erittäin typerästi. Suuruudenhulluja ajatuksia ja poukkoiltu teemasta toiseen. Annat juopolle helvetisti rahaa ja ajattelet, että nyt se rakentaa paremman elämän? Ja sitten toteat hetken päästä, että ei vittu, se käytti ne kaikki viinaan ja tupakkaan.

Näitä "perustuksia" on Tepsille nyt rakennettu isolla rahalla jo todella pitkään. Joko nyt saa sanoa, että tuo projekti meni vituilleen? Vai onko se vaan negapetteröintiä? Todistustaakka alkaa kyllä olla jo positiivisten puolella jos näin on.

Yleisön tai ulkopuolisten sponsorien syyttely on jo aika turhaa. Tepsin pitää itse hoitaa nuo paikalle.

"Ostomestaruuksia" olisi samalla rahalla saatu varmasti useampi ja talous olisi ihan yhtä heikossa hapessa. Siinä mielessä olen sitä mieltä, että paras käyttökohde Supercellien rahoille olisi ollut ylikyläinen pelaajabudjetti. Sillä voittaisi jo vahingossakin joskus.

Mutta nyt on uutta projektia tulilla ja mennään kengännauhabudjetilla pääteemana uusi halli. Odotellaan rauhassa, jos tämä homma joskus ottaa tulta alleen.

Se, että tuoko muutama nimekäs hankinta lisää yleisöä on jo toinen juttu.

Väittäisin rohkeasti empiirisenä kokemuksena, että Turussa yleisöä tuo menestys. Piste.

Tai lievennetään, että myös realistinen toive menestyksestä tuo kasvavia yleisöjä.

Vai Markus Oden.. No vahvuutena ehdottomasti nimenomaan luistelu, eikä laukauskaan ole mikään kehno. Sellainen energinen peluri, jolla tosin on ainakin omaan silmään sellaista koheltajan vikaa. Pelaajan paremmin tuntevalta kysyin kuvausta ja hänen mukaansa Oden on polkenut täysin paikallaan ja parannettavaa on erityisesti harjoittelun suhteen.. Fysiikaltaan todella raakile. Ikää ei paljon ole ja jo ihan leveyttä ajatellen kelpaa mulle mainiosti, mutta jos tässä oli se puuttuva laituri, niin kyllähän se nyt vaan harmittaa.
Selittäisi aika paljon, miksi Jukureissa se luotto on rakoillut joka kausi.

Todella köyhän miehen Antti Pihlström, joka ei jaksa koko kautta. Hymiö.

Jos vielä luistaa pelitavasta tai on puusilmä, niin siinähän on valmentajan ihannepelaaja.

”Nyt kun minäkin tiedän millaisia palkkoja esimerkiksi Saksan DELissä ja jopa DEL2:sessa voidaan maksaa, niin kyllä se vakavaksi vetää, Aho sanoo.
– Itävallassakin näitä seuroja löytyy ja Ranskassakin maksetaan jo ihan kilpailukykyisiä palkkoja tietyille pelaajille – ei toki kaikille. Tietenkään kaikki ei maksa suursummia ja haitari on suuri, mutta jos jo Saksan kakkossarjassa (DEL2) 90 000 euroa voidaan maksaa nettona asuntoineen päivineen, niin voi miettiä mitä sellainen pelaaja Suomen veroprosenteilla maksaa seuralle. Aika pirun paljon.”

Surullinen suunta ollut jo pitkään. Liiga vielä kun tästä laajenee, niin paletti leviää täysin käsiin.

Junnusarja ja hankintoja mietittävä myös siinä valossa.

Joskus oltiin maailman kakkonen, nyt taistellaan ollaanko edes Euroopan Top5:ssä. SHL ja Sveitsi menee jo kaukana, DEL halutessaan myös, Tsekit ja DEL2 varmaan alkaa olla tasaväkisiä. Vielä kun Itävaltaa ja Ranskaa alkaa painella ohi, niin ei voi kun kehua Liigan isiä - hyvin te ootte vetäneet homman!

Toisaalta itekin pelaisin huomattavasti mieluummin jossain alppimaisemissa, kuin vaikkapa Kouvolan marraskuussa. Varsinkin jos ceeveessä tuolla olisi sama painoarvo.

Koskakohan täällä kotiliigassa tulee se herätys, että sarjasysteemiä pitää isommin ravistella jos halutaan kilpailussa pärjätä?
 
kiekko-ollie

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tuliko Jasse Ikonen kuukauden sopimuksella aikoinaan saatesanoin ”30 pisteen mies”? En muista yhtään.
Markus Oden on tahkonnut Jukureissa ppg:llä 0.38. Eli siis ~23 pistettä täyteen runkosarjaan. Ottaen huomioon ikä niin ei mielestäni ole ihan mahdotonta todeta että on potentiaalinen 30 pisteen mies. Ja tämä ilman hymiöitä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Mas@

Wanhajalka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Isot Totovoitot, Gracefull Swamp
Surullinen suunta ollut jo pitkään. Liiga vielä kun tästä laajenee, niin paletti leviää täysin käsiin.
Jep. Ennen kuin suuri luuta heilahtaa, sarjaan halutaan Jokerit. Mitään Rokia jne sinne haluta vaikka myytäisiin kasa poroja. Peli on härskiä, mutta johdonmukaista. Ainoa kaski suunnitelmissa on KKV ja Pelaajayhdistys. Ne voivat keikauttaa jollaa siten, että sarjajärjestelmää veivataan - joskin tämäkin tehdään isojen seurojen ja Jokerien (pk-seutu) näkökulmasta.
 
Mikko K

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nyt taitaa tulla kirjoitettua väärään ketjuun. Mutta kuka tämän nykyisen ja tulevan sarjajärjestelmä on luonut? Joukkueita on aivan liikaa ja pääseekö nyt 12 joukkuetta "pudotuspeleihin". Käsittämätöntä touhua.
Tämä on tää Suomen malli, että kilpaurheilussakaan ei kenellekään tule paha mieli. Aivan järjetön systeemi.
Ehkä aika kultaa muistot, mutta 90-luku ja se kova pelityyli oli upeeta seurattavaa.
Nyt siellä on joku feministi tuomari joka viheltää puhtaat kovat taklaukset ja koukkaamiset/kahvaamiset on OK.
Menee useita vuosia, jos Liiga haluaa olla taas TOP-3 sarja Euroopassa.
 
Tuo 12 joukkuetta pleijareihin on käsittämättömän paska uudistus.
 
Typhooni

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Joo rahaa on jaettu, mutta mitään vaatimustasoa ei ole ylläpidetty, josta johtuen rahaa on käytetty erittäin typerästi. Suuruudenhulluja ajatuksia ja poukkoiltu teemasta toiseen. Annat juopolle helvetisti rahaa ja ajattelet, että nyt se rakentaa paremman elämän? Ja sitten toteat hetken päästä, että ei vittu, se käytti ne kaikki viinaan ja tupakkaan.

Ei helvata :D nyt tuli niin osuva kuvaus Tepsin taloudenpidosta, että piti itsekin kaivaa ”kirjoitushaalarit” naftaliinista monen monen vuoden jälkeen…

Black Starilta hyviä ajatuksia muutenkin, jaan osan, en ihan kaikkea.
Minusta katsojia hallille tuo pelit, joilla on oikeasti merkitystä tai sitten raikkaat peliesitykset, joilla on edes mahdollisuus saavuttaa menestystä. Valitettavasti 60 peliin mahtuu mm. otteluruuhkassa aika monta väsynyttä, ei-niin-raikasta esitystä.

Väitän myös, että korona opetti ihmiset vielä enemmän katsomaan varsinkin näitä tiistaisaipoja kotisohvalta. Huomattavasti kustannustehokkaampaa ja mukavuudenhaluiselle usein helpompaakin. Vaikkei tietysti vastaakaan elämystä hallilla. Itsekin myönnän että työelämän kovenevat vaatimukset saavat usein vietyä voimat, eikä arkisin niin vain tule lähdettyä hallille, jos vaihtoehtona on oma sohva ja matsi telkkarista.

Ei tämä siis yksin Tepsin ongelma ole, mutta ison hallin ja hallivuokran takia tietysti korostuu täällä. Lisäksi jokainen vähänkin taloutta ymmärtävä tajuaa, että organisaatio Tepsillä on aivan liian raskas tuloihin nähden.

Monesti jo mainittu, yhä laajeneva Liiga ja kaikenmaailman keinotekoiset sääliplayoffit on askel täysin väärään suuntaan. 12 joukkueen nelinkertaisessa sarjassa, mistä 8 pääsisi play-offeihin ja kaksi olisi putoamisvaarassa, jokaiselle sarjapisteelle tulisi suurempi merkitys ja vähempien pelien ansiosta peli olisi varmasti laadukkaampaa.

Huhutusta Odenista olen sitä mieltä, että näitäkin tarvitaan. Sentään nuori kaveri vielä ja jos putki liikkuu, niin mieluummin näitä katsoo kuin 36v jäähdyttelijöitä. Toki olen sitä mieltä, että säästöjä pitää saada paljon enemmän muualta kuin pelaajabudjetista, eli myytävästä tuotteesta. Ei voi olettaa, että yhä useampi ostaisi tuotetta joka on heikentynyt edellisestä vuodesta. Tai sitten pitäisi olla todella taitava myynti, mihin nyt itselläni ei oikein ole luottoa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös