Olet ilmeisen hyvä työssäsi kun noin kaipaillaan, vaikka juttujesi perusteella saikuttelit suunnilleen viikoittain ja olit jatkuvasti krapulassa töissä.Eilen kävin töissä juttelee ja avaimetkin palautin kun pari viikkoa olin tavoittamattomissa ja silloin aiemmin saikutin vikan päivän. No pyysivät jatkamaan, mutta sanoin että parin kuukauden brenkkubreikki tekis terää ja katsotaan sitten jos pääsee. Tänään sitten työkkärissä sanoin että pari kuukautta voisin pitää lomaa niin tyttö tarjosi neljää. Hah. Hitto sieltähän saa nykyään hyvää palvelua.
@Peppuli ,sarkasmitutkasi on rikki. :D
Itselläni krapula pyrkii vielä kaiken paskan olon lisäksi reippaana hikenä ulos kropasta. Siinä on aika turha edes yrittää peitellä krapulaansa kun hikikarpalot valuvat otsalla.Kyläilyt pienessä kohmelossa on kyllä yhtä helvettiä. Onneksi pääsi nyt kotiin ja peliä katsomaan. Lonkero aukesi sekunnissa.
Viime kesänä sain kunnian osallistua kaverin häihin ja kummitytön rippijuhliin ja nimenomaan tuossa järjestyksessä. Kyllä maistui lonkero kun pääsin veljen luokse saunomaan lopulta. Noh, kivoja tapahtumia molemmat juhlat. Mutta jos minulla joku Jedi-voima on, niin se on kyky tempaista itseni liikkeelle oli sitten edellisenä iltana mennyt kuinka myöhään.Kyläilyt pienessä kohmelossa on kyllä yhtä helvettiä. Onneksi pääsi nyt kotiin ja peliä katsomaan. Lonkero aukesi sekunnissa.
Pidä hauskaa!Olin viikon verran tiukassa flunssassa ja lorvailin himassa, joten pitäähän loman loppumista juhlistaa. Viinaa ja Stadin yöelämään.
Olin viikon verran tiukassa flunssassa ja lorvailin himassa, joten pitäähän loman loppumista juhlistaa. Viinaa ja Stadin yöelämään.
Pidä hauskaa!
Nykyisin kun on tämä virtuaaliaika, niin pitäisikö perustaa Kalsarikänniketjun lisäksi Anniskelutilakänniketju, mihin voi postailla fiiliksiään baareista, rafloista ynnä muista kännimestoista. Lisäksi pussikaljoitteluun kuuluvat ketjut Kännissä luonnossa, Alkoholinnautintaa puistoissa ja Liikenneväylillä juodaan. On niitä muitakin.
Lueskelin tuossa "Mistä muistat edellisen nimimerkin?"-ketjua, ja tuli mieleen, että arvostan helvetisti porukkaa jotka jotka ovat kirjoitelleet tänne jo yli 10-15 vuotta. Oli se sitten enemmän tai vähemmän aktiivisesti. Moni näistä "vanhoista parroista" näyttää tietävän toisensa, ja heidän kirjoitukset ja kiinnostukset suht hyvin ja se on mielestäni mahtava asia. Toivon, että Jatkis on vielä 15 vuoden päästä pystyssä ja kirjoitan itsekin täällä kaikkea turhaa roskaa. Kai.
Kerjään nyt muiden sympatioita kertomalla, että olen aivan rikki kahden päivän duuneista, mutta onneksi sauna ja olut jeesaavat.
e. Nyt itsekin olen suorittanut velvollisuuden kirjoittaa tähän ketjuun jonne kaikkien on pakko kirjoittaa.
Tämä tuskin kuitenkaan koski minua? Vasta 12 vuotta takana ja suurinta osaa vanhoistakaan en tunne. Pitää petrata.Lueskelin tuossa "Mistä muistat edellisen nimimerkin?"-ketjua, ja tuli mieleen, että arvostan helvetisti porukkaa jotka jotka ovat kirjoitelleet tänne jo yli 10-15 vuotta. Oli se sitten enemmän tai vähemmän aktiivisesti. Moni näistä "vanhoista parroista" näyttää tietävän toisensa, ja heidän kirjoitukset ja kiinnostukset suht hyvin ja se on mielestäni mahtava asia. Toivon, että Jatkis on vielä 15 vuoden päästä pystyssä ja kirjoitan itsekin täällä kaikkea turhaa roskaa. Kai.
Kerjään nyt muiden sympatioita kertomalla, että olen aivan rikki kahden päivän duuneista, mutta onneksi sauna ja olut jeesaavat.
e. Nyt itsekin olen suorittanut velvollisuuden kirjoittaa tähän ketjuun jonne kaikkien on pakko kirjoittaa.
Pyh. Todnäk. menin lankaan ja tuossa mainitsemassani "Mistä muistat edellisen nimimerkin?"-ketjussa kaikki kirjoittajat ovat lukeneet edellisen nimimerkin viimeisimpiä kirjoituksia ja runoilleet jonkun kivan tekstin.Tämä tuskin kuitenkaan koski minua? Vasta 12 vuotta takana ja suurinta osaa vanhoistakaan en tunne. Pitää petrata.
Silloin kun olin teini, ajattelin, että sitten kun olen 25 vuotias, olen viisas ja enää ei ole finnejä. Nyt kun olen 40 vuotias, huomaan, että en edellenkään ole viisas ja mulla on yhä finnejä.Vituttaa moinen.
Mutta eikö moinen meinaa vähän vituttaa? Lapsena kuuntelit lupauksia mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja mikään niistä ei toteutunut, paitsi se, että oon kyllä ihan saatanan komea.Mä oon edelleen ihan idiootti ja finnejäkin on vaikka ikää on yli 40 vuotta.