Ketju jonne kaikkien on pakko kirjoittaa, oli asia sitten mikä tahansa

  • 5 353 858
  • 66 882
Kahden suunnan sentteri on lopulta aika typerä nimitys. Onko jossain joskus pelannut sellaista sentteriä, jonka ei olisi kahteen suuntaan täytynyt tehdä hommia? Eikö se kuulu sentterin toimenkuvaan ihan ensimmäisestä päivästä asti.
Kai se on myös vähän sellainen pehmeä ja kiltti tapa kuvata sentteriä joka ei niin saa pisteitä aikaan ja siksikin profiloituu puolustavampaan rooliin parhaalla tasollaan. Samoin kuin puolustava puolustaja tarkoittaa, ettei oikein osaa luistella, hallita kiekkoa, tai omaa avauspelisilmää, vaan paras ominaisuus on se 1v1 puolustaminen.
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Miten täällä ei voi olla nimimerkkiä Kolmoskentän laituri. Nelosketju, vilttiketju ja pakkirotaation jämät on huomioituina muttei tätä suomalaista kansallisominaisuutta, kolmoskentän laituruutta. No, Pilu on.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Hänellä on aina ollut erinomaiset unenlahjat. Nyt hän nukkuu kuin nuori mies: Välillä kuorsaten. Ja nuori mies hänestä on varttunutkin.

En ollut hänen ristiäisissään, mutta tulin kummikseen myöhemmin silloisen tyttöystävän, nykyisen vaimoni kanssa. Yhteinen tekeminen on alkanut pallon heittelystä kaksion eteisen käytävässä.

Tänään nousimme veneeseen, huusimme vaimolleni heipat ja lähdimme järvelle. Oli hieno ilta, vain tuuli puuttui. Rauhallisessa kohdassa sammutin koneen. Hyppäsin uimaan, sitten oli hänen vuoronsa. Toinen veneessä, toinen järvessä. Vesi oli lämmintä ja puhdasta.

Jatkoimme matkaa. Ihmettelimme pohjan käsittämättömiä syvänteitä. Keitimme kahvit. Lopulta rantauduimme pieneen maalaiskylään. Juttelimme naapuriveneen vannhemman pariskunnan kanssa. Sitten menimme pizzalle.

Pizzan jälkeen kävelimme kylänraittia kappaleen matkaa. Veneessä keitimme iltateet ja pelasimme kaksi erää shakkia. Voitin molemmat.

Aika monenlaista on puuhattu näinä vuosina yhdessä. Kommelluksia sattuu aina, tänäänkin. Hän on hieno mies! Ehkä piankin tulee se päivä jolloin shakkierä kääntyy toisin päin. Ehkä.

Tunnen kiitollisuutta. Elämässäni on hienoja tyyppejä. Niinkuin tuo, joka edelleen nukkuu tuolla pöydän toisella puolella. On tyyntä edelleen. Toivottavasti huomenna tuulisi. Mutta jos ei, minkäs sille mahtaa. Sitten keskitytään navigoimaan, etsitään jostain saaresta sauna ja tehdään kunnon sapuskat.

Minä taidan olla onnellinen mies. Etuoikeutettu.
 
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Roihuttaret, Kaljakylä Rangers, Fla
Minä taidan olla onnellinen mies. Etuoikeutettu.
Kokonaisuudessaan aivan mahtavaa luettavaa.
Elämän hienous piilee tämmöisissä 'pienissä' elämän iloissa, jotka jäävät liian monelta huomaamatta, kun keskitytään etsimään sitä jotain, mitä ei ole edes olemassa, täyttämään just se epäkohta elämässä, epäkohta jota ei myöskään ole olemassa.
Silmät auki ja nauttimaan elämästä.
 

pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Täällä maalla eletään kellon mukaan. Kirkon menot vai mitkä ne määrää. Pitää se vissiin jonnekin New Yorkiin mennä lomalle niin sielu lepää. Mä nukun silloin kun nukuttaa ja syön kun on nälkä. En silloin kun joku kello näyttää jotain. Joo en ymmärrä maalaisten elämää. Tää on joku uskovaisten perintöjuttu. Muka ei aamulla saisi olla kännissä, hitto ympäripäissään.
 

godspeed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Heikki Silvennoinen, Ali Leiniö
Pitäisi malttaa olla ottamatta osaa keskusteluihin, joissa joutuu vain typeriin vaikeuksiin. Tai keksiä jokin alkolukko tai jotain.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Pitäisi malttaa olla ottamatta osaa keskusteluihin, joissa joutuu vain typeriin vaikeuksiin. Tai keksiä jokin alkolukko tai jotain.
Joo tuo voisi olla hyvä idea.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Eikö tosiaan puhelimiin myydä alkolukkoa, joka viisarin värähtäessä evää pääsyn niin someen kuin exien puhelinnumeroihinkin, mutta sallii soittamisen vaimolle, isoäidille sekä kirkkoherralle?

En tiedä nykytilannetta, mutta vuosia sitten, todella kauan sitten, joku kanadalaisfirma kehitti tämän tyylistä. Siinä ei tosin ollut alkolukkoa, mutta kellonajat pystyi määrittelemään. Eli pomolle ei siis viikonloppuisin pystynyt soittamaan, jos olet ma-pe hommissa. Tai miten nyt määrittelikään.

Luulisi olevan, siitä vain Google käyttöön, jos vehkeelle on tarvetta.
 

godspeed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Heikki Silvennoinen, Ali Leiniö
Itse kukin taitaa tietää sen tunteen aamulla, kun muistaa kirjoittaneensa someen, mutta ei sitä mitä tuli kirjotettua. Siinä sitten kädet täristen ja sydän jyskyttäen pohtii uskaltaako kännykkää avata enää ikinä.

Tämä on minulle oikeasti henkisesti niin raskas asia käsitellä, että tekee oikeasti hallaa jo mielenterveydelle. Monesti kuitenkin on jo oppinut tekemään niin, että avaa heti aamulla kaikki hälytykset mitä on ehtinyt kertymään ja pakottaa itsensä lukemaan juttunsa. Näin saa mielenrauhan päivään, eikä jossain alitajunnassa kolkuta kokoajan, että mitähän mä nyt olen kirjoittanut. Ajattelen, että ei mua kukaan voi tekstillä tappaa, vaan joku ulkopuolinen on vain quotannut ja kyseenalaistanut kenties hämärän juttuni, eikä hän minua vahingoita konkreettisella tavalla, eikä voi hyökätä kimppuun kirjaimellisesti. Olen varsin herkkää laatua, koska ressaan tällaisistakin asioista.

EDIT: mukava nähdä @tulevaton kirjoittamassa selkeää suo men kiel tä. Olet heti fiksumman oloinen.
 
Viimeksi muokattu:
Tämä on minulle oikeasti henkisesti niin raskas asia käsitellä, että tekee oikeasti hallaa jo mielenterveydelle. Monesti kuitenkin on jo oppinut tekemään niin, että avaa heti aamulla kaikki hälytykset mitä on ehtinyt kertymään ja pakottaa itsensä lukemaan juttunsa.
Näitä tyyppejähän aina riittää, varsinkin Suomessa. Sitä voi joko opetella käyttämään vähempiä määriä alkoholia, tai sitten totutella tuohon häpeän tunteeseen. Minusta facebookista on hauska lukea vaikka perjantaiaamuyön poliittisia mielipiteitä, kun ihmiset sanovat mitä oikeasti ajattelevat. Joskus se on poikennut paljonkin siitä roolista mitä selvin päin vetävät.

Mulle soitteli yhteen aikaan yks entinen pomo joka oli rakastunut mun duuniin ja katkera siitä että tiemme erosivat. Se oli hyvin mieltäylentävää vaikka akuutisti aina vituttikin yrittää kohteliaasti lopetella puhelua.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Olen katsellut youtubesta Robin Williamsin stand up -pätkiä ja myös erilaisia haastatteluita. Yksi asia on mielessä. Voi vittu kun tätä miestä on ikävä! En tuntenut miestä tietenkään muuten kuin mitä julkisuudessa on ollut esillä. Robin Williamsilla oli luontainen kyky hauskuuttamiseen ja hänen mielensä oli todella nopea reagoimaan. Robin Williams pystyi reagoi siinä hetkessä ja tuottamaan erittäin hauskoja kommentteja. Kun vertaa minuun itseeni ero on kuin yöllä ja päivällä. Mä saatan kaksi päivää tapahtuneen jälkeen miettiä että niinhän mun ois siinä tilanteessa pitänyt sanoa tai reagoida! Lisäksi hän osasi erittäin hyvin näytellä myös draamarooleissa.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuossa oli tänään juttua, että vanhoilla VHS-nauhoilla voi olla keräilyarvoa. Muistin, että joskus 90-luvulla tuli hankittua Lumikinja seitsemän kääpiön englantilainen versio. Muistattekos? VHS-nauhoilla ei ollut useampaa kieltä samassa tallenteessa tarjolla. "Collector's booklet". Kuulostaa arvokkaalta. Voisiko olla jotain arvoa? Voisi. Haun perusteella sitä myydään n. 2,5 - 5 punnan hintaan. I'm not going to Disneyland.

Tuo oli siis niitä harvoja VHS-nauhoja, joita on vielä tallella. Havaitsin muuten samalla, että myös Supersheriffi (Omaxi-sarjaa) on vielä tallella! Vieläköhän tuo combinauhuri pelittää?
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Onko Antti Tuisku b-rapun miehiä?
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Mitä muuta Kurikkaan kuuluu?

Onko rehellisempää lausetta olemassa kuin Heikki Herlinin (Niklas Herlinin pojan) tokaisema "Suomessa on oikeastaan aika kivaa olla rikas nuori"?

Nyt oli niin kryptinen viesti että oksat pois. Onko se vaiko eikö ole?
 

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Nyt oli niin kryptinen viesti että oksat pois. Onko se vaiko eikö ole?

Niin siis tuo oman viestini toinen kappale ei liittynyt ensimmäiseen millään tavalla. Ensimmäisessä kappaleessa viittasin Juha Mietoon, jolle oli taannoin yllätys että Jari Sillanpään jättänyt kumppani oli mies, jota Mieto sitten kauhisteli iltapäivälehtien otsikoissa. Itse olen pitänyt Antti Tuiskun seksuaalista suuntausta vähintään yhtä selvänä kuin Sillanpään tapauksessa ennen kaapista tuloa.
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Kiitos kaikille vastanneille, en ihan aikuisten oikeasti tuota tiennyt vaikka aina olen epäillyt, Anttia kun ei ole kauheasti ip-lehtien sivuilla retosteltu.
 

MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Ei kai Antti kuitenkaan ole julkisesti tullut kaapista ulos. Vai onko? Jos on, niin on mennyt minulta ohi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös