Haluan laittaa pari riviä miehestä, jolla on reppu. Reppumiehen repliikit kirjoitettuna viivojen perään, suluissa on yleensä turhaa ainesta, niin nytkin, mutta tarinan takia ne kannattaa lukea.
- Sullahan on se reppu, otatko mukkaan.
- No mikäpä hänessä.
Aikaa kuluu. Reppumies toteaa, että hänpä keittää joutessaan kahvit ja väsää eväät reppuun, koska reppuhan on hänen. Niin menettelee reppumies. Keittiöstä kysytään, että "missä se offi on?"
- Tuolla etteisen hyllyssä. ("Laitakko sen sinne reppuus?, entä vesipullot? nekin mahtuu sinne reppuun!")
- Jees, totta kai voin. Mahtuuhan ne.
('Miten se talouspaperi, pittääkö se ottaa mukkaan, entä sinappi?") Ääni kuuluu vessasta, jossa henkilö ehostaa kasvojaan.
- Tottahan tuota sinappi ja talouspaperi... reppuun... saatana... ("Entä limukka?") saatana perkele...
- Limukka on mukana.
Kaikki on mukana. Reppumies vastaanottaa reppuun vielä makkarapaketit, karkit yms. kunnes reppu painaa kymmenisen kiloa. Vesistö on hänen vieressään, reppu on matkannut auton takapaksissa. Nyt repun on aika siirtyä repun omistajan selkään, onhan se hänen reppunsa. Tuossa olisi polttopuita, mutta kun ei mahu reppuun. No eiköhän periltä löydy.
Muutamia kilometrejä kävelyä, kunnes nuotiopaikka saavutetaan. Ei puita. Reppumies purkaa repun. Hänellä myös sattumoisin on puukko repussa, jota voi käyttää väliaikaisena kirveenä nuotiohommissa. Koska puukko on hänen, hän suorittaa nuotiotyöt löytämistään kepeistä ja muista hätätarpeista. ("Annatko sen sinapin?, annatko sen paperin?, ehitkö antaa vesipullot?, kahvi maistuisi!, ET SITTEN muistanut kuppeja?") saatanan saatana.
- Puita pitäisi lähteä hakemaan, että saadaan nuotio. Huomatkaa! ääni on jo vaimeampi reppumiehellä. ("Hae sinä, sunhan reppu se on")
- Minä voin lähteä. Tässä vaiheessa reppumies on jo lähes lakannut olemasta.
