Minkä helvetin takia ihmisen pitää rakastaa? Eikö kaikki voi vaan olla tunteettomia, eikä kukaan välittäisi kenestäkään? Tai miks mun pitää olla tällänen, että en osaa päästää toisesta irti? Tulkaa repimään mun sydän rinnasta kiitos, johan tässä on jo neljä kuukautta kärsitty. Alkaa riittämään...
Et sä mitään rakasta, et vain osaa päästää irti siitä, että joskus rakastit. Tavallaan rakastat sitä että rakastit, ja haluat rakastaa uudelleen.
Jos nyt yhtään olen kärryillä kuvioistasi, on se vähän samanlaista kuin oma itsevalheeni oli vuosia. Omasta erosta on aikalailla tasan vuosi, ja edelleen sitä ajattelee tätä henkilöä lähes päivittäin. Koskaan en menisi tähän enää takaisin, eikä olla enää missään tekemisissä keskenämme, silti neiti ja asiat joita tapahtui meidän suhteessa riivaa mieltäni. Okei, meillä oli yhteistä historiaa 4,5 vuotta, joka olisi pitänyt jättää siihen 0,5 vuoteen,
Ajoin siis itseni melko ikävään tilanteeseen kun en osannut päästää asiasta irti. Se minkä takia erottiin kerran, erottiin samasta syystä toinen, kolmas ja neljäskin. Neiti toteutti minua kohtaan temppuja joita en missään olosuhteessa sietäisi yhdeltäkään kaveriltani, saatika itseltäni. Jotenkin aina vain uskoin neidin valheisiin ja siihen kirkkaampaan huomiseen. Vitut sitä mitään parempaa huomista koskaan tuli. Ihmiset eivät muutu, valehtelija on aina valehtelija ja pettäjä on aina pettäjä.
Saata nyt asiat päätökseen ja lähde pois. Poista jokaikinen yhteistieto, äläkä mistään hinnasta mene takaisin. Tulet kärsimään näistä ratkaisuista, mutta anna itsellesi aikaa. Jos et nyt lähde, joudut joskus kärsimään vielä enemmän. Olet asioissa pettynyt, ne ei muutu miksikään. Ja tämä henkilö tulee pettämään sinut niissä asioissa yhä uudestaan ja uudestaan, niin kauan kun sen sallit tapahtuvan. Mahdollisesti hän iskee sinulle vielä sen viimeisen puukon niskaan, sitten kun lopultakin kokonaan lähdet. Se sattuu niin perkeleesti, ja sattuu vielä pitkään, mutta sen kivun kestäminen on ainoa tapa kohdata joskus se parempi huominen, ja aurinkoisempi päivä.
Myönnä itsellesi ja kavereillesi ne kaikki mahdolliset faktat, mitä tuossa sitten ikinä onkaan tapahtunut. Itselleen niiden myöntäminen sattuu, ja kaverille kertominen hävettää. Kun itselleen saa kaiken myönnettyä, alkaa miettimään miksi antoi kaiken tapahtua, eikä lähtenyt. Kun kavereille asiat kertoo, he pitävät sinut erossa tästä aiheuttajasta. Nämä asiat on kuitenkin pakko käsitellä, tai ne saapuu kummittelemaan myöhemmässä elämässä, mahdollisesti silloin kun kaikki on muuten hyvin.
Pahoittelen mikäli tekstini on liian suora. Faktat joskus satuttaa, ja itselleen sellaisten asioiden myöntäminen joille joskus ummisti silmänsä satuttaa aivan helvetisti. Nämä asiat eivät kuitenkaan koskaan muuksi muutu. Voit itsellesi valehdella ja elää taas hetken onnellisena, mutta kun ahdistusta ei voi lääkitä, ne tunteet pitää käsitellä ja antaa ajan lennättää ne pois.
Kaikkea hyvää sinne! Huolehdi itsestäsi. Ja ison iso neuvo, yritä olla satuttamatta omia kavereitasi, äläkä siirrä heihin omaa pahaa oloasi. Itselläni meni omista asioistani pää senverta sekaisin, että lähimmille kavereilleni kiukuttelin tavoilla joita ei olisi pitänyt. Ymmärsivät kuitenkin sitten asian, kun kerroin syyt omalle käytökselleni, vaikka oma käytökseni oli täysin sopimatonta.
Edit: Lisätään vielä senverta, että henkilöillä joilla on kyky todella satuttaa lähimmäisiään, on myös kyky saada ihmiset takertumaan itseensä. Mutta kuten laulussa todetaan, "annoin pikkusormen, se vei koko käden".