Ja nyt oltuani viikon pelikiellossa, tuli tunne, että alan vieraantua kiekkokirjoittelustakin kaikessa muodossa - samalla tavalla kuin olen vieraantunut kiekostakin. Oikeastaan tuntuu ettei minulla ole enää niin hirveästi sanottavaa, se mitä olen sanonut on jo tullut sanottua useammankin kerran - koskee oikeastaan kaikkiea urheilusta politiikkaan ja politiikan kautta historiaan ynnä taiteisiin ja kaikkeen mahdolliseen. Ehkäpä moderaattorit tekivät minulle palveluksen jakaessaan pelikieltoa...
Kannattaa suosiolla jättää kiekkokeskustelut ja -ketjut vähemmälle huomiolle, niiden (ja kiekkoilun nykytilan) merkityksettömyyden kasvun huomaaminen aiheuttaa vähintäänkin alitajuista turhautumista, mikä voi purkautua vaikkapa sillä tavoin kuin sinulle kävi kun kommentoit tavallista äkäisemmin sisälukutaidon puutteesta kärsivää tapausta.
Samanlainen ilmiö on minullakin ollut, välillä vahvempana ja välillä heikompana mutta lopputulos on, että onhan jääkiekkoilu tietyssä alennustilassa tällä hetkellä ja se heijastuu väistämättä myös keskusteluun jääkiekosta. Ainakin minun mielestäni Jatkoajan foorumissakin on ollut suht vaisua alkusyksystä vaikka sarjat ovat lähteneet käyntiin. Osasyy on varmasti palstauudistuksen kangertelussakin, mutta myös sillä on vaikutusta, että kun urheilullisuutta tapetaan kaikin keinoin eri sarjatasoista, niin se ei tee urheilulle kovin hyvää. Väkimäärät ovat vähentyneet katsomoissakin.
Mitä tulee poliittisiin ynnä yhteiskunnallisiin ketjuihin ja aiheisiin, niin vaikka niihin sorrunkin kirjoittamaan aika ajoin, niin koen monesti mielekkäämmäksi suunnata palstahuomioni entistä enemmän muualle, minkä voi huomata vaikka siitä, että tutkailen mielelläni vanhoja JA-ketjuja ja mielenkiintoni mukaan nostan joskus jonkun niistä ylemmäs jos koen, että vanhasta aiheesta voisi saada tuorettakin näkökulmaa tai piristystä. Näin tekevät monet muutkin, ja esimerkiksi bebeton vapaalle puolelle uudelleenkäynnistämä kirjallisuusketju on mielenkiintoinen, eli ne sopivat vanhoille kehäkonkareillekin.
Jos syysarki muuten alkaa pänniä ja kaatua päälle, niin siihen sopii lääkkeeksi vaikkapa Lars von Trierin Nymphomaniacin ohjaajan versio, jolla on mittaa mukavat 313 minuuttia eli pitkälti yli viiden tunnin. Tämä reilu viisituntinen on täynnänsä ahdistusta, masennusta, eksistentialista kriisiä ja formaalista debattia (myös Rapalan vieheistä). Niin, ja toki kovaa pornoa eli lähikuvia seksiakteista, jotka kuitenkin kiihottamisen sijasta pitkälti saavat miettimään ruumiin kuolevaisuutta ja lihan viettien tragediaa.
Harvoin olen näin depressiivistä ja lohduttomiin loppunuotteihin loppuvaa teosta katsonut, mutta von Trier onkin tällä saralla omaa luokkaansa.
Elokuvan sai vielä viikonloppuna mm. vuokrattua 0,33 eurolla Film2homesta, halvaksi tulivat elokuvaminuutit. Vuokrausaika on 48 tuntia, mikä onkin tarpeen, sillä saa olla kova sissi jos tämän kertarytinällä katsoo alusta loppuun. Onneksi teos on jaettu kahdeksaan "lukuun", mikä helpottaa taukojen pitämistä.