Joskus ne olivat.
Englanti oli se suurin triumfini. Vaikka äidinkielestä nappasinkin sellaisen rutiiniällän, niin siihen en saanut vedonlyöntikumppania. Pitivät, jostain syystä, valiokirjoittajana. Englannissa sen sijaan eräs Mikkonen (ei Timo T.A.) haastoi kossusta kisaan. Maksimipisteet oli silloin 299. Mikkonen sai 294, ja tuuletteli janoissaan. Luuli voittaneensa. Mulla oli 297.
Minä olin ensimmäistä sukupolvea (-77), jolle tulivat nämä eximiat kirjoituksiin, vaikka muuten lukio olikin vanhan koulukunnan mukainen eli luokallinen (luokattomat lukiot ovat täysin luokattomia) ja perinteinen. Koin itseni siinä mielessä väliinputoajaksi, että vuotta vanhempana olisin saanut ällät englannissa ja äidinkielessä, nyt sain kummastakin eximiat, koska kuuluin kyllä parhaimpaan 15 prosenttiin (jolla olisi saanut vuotta aikaisemmin ällän), mutta en parhaimpaan viiteen prosenttiin, jolla saa uudessa systeemissä ällän.
Englannin aine lähti pistein 99 liikkeelle, mutta taisivat sanaleikkini olla turhan kikkailevia, kun sensorin perkele tiputti aineen 92-94 pisteeseen (en nyt enää noita muista), ja tipahdin muistaakseni pisteellä ällän rajan ulkopuolelle. Äikässä vähän sama homma, nippa nappa jäi L saavuttamatta. Tästä oli konkreettisesti haittaa eri pääsykokeissa, koska samoissa pääsykokeissa oli edellisvuoden ällän saaneita, jotka saivat paremmat lähtöpisteet (jotka siis minäkin olisin saanut, jos olisin vuotta aikaisemmin valmistunut jolloin ei vielä mitään eximia-arvosanoja tunnettu).
Reaali vähän kusi, erehdyin antamaan aloittelijamaisesti tunteilleni vallan ja kirjoitin uskonnon kysymyksiin siihen tyyliin, että Jumalaa ei ole edes olemassa ja jos olisi, hän olisi lähtökohdiltaan paha. Sieltä tuli sitten pisteitä tyyliin 2/6 ja ihan ansaitusti, kun lähdin tämäntyyppistä lukioangstia vuodattamaan. Olisi pitänyt vain rauhassa kirjoittaa jostain historiasta tai muusta.
Fysiikassa oli sellainen huono puoli, että jätin lukiossa pitkän fysiikan tarpeettomana kesken, mutta koska olin pitkän fysiikan kursseja käynyt, niin en saanut kirjoituksissa vastata lyhyen fysiikan tehtäviin, joista olisi saanut helposti pisteitä. Pitkän fysiikan tehtävät taas olivat sitten jo liian hankalia. C tuli reaalista, parempaankin olisi ollut rahkeita mutta omaan näppäryyteeni sorruin.
Pitkän matikan kirjoitin arvosanalla B, vaikka tuikea opettajani jo etukäteen povasi, että I siitä heilahtaa. Sen vuoden tehtävät vain olivat niin vaikeita, että Gaussin käyrä oli tällä kertaa puolellani ja sain B:n, mikä oli ihan hyvä saavutus ottaen huomioon, että olin kadottanut kiinnostukseni pitkään matikkaan jo yli vuotta aikaisemmin ja sain taistella itseni siitä läpi puoliväkisin.
Muistaakseni sain kaksi tehtävää kymmenestä oikein, ja parista muusta yhteensä kaksi lisäpistettä. Kuusi tuntia tuotakin pakersin, turhaa se oli. Nykyisin en enää edes muista toisen asteen yhtälön ratkaisukaavaa ulkoa, vaikka joskus näen painajaisia, jossa olen lukion matikan/fysiikantunnilla ja minulta vaaditaan kaavoja, joita en ollenkaan muista.
Ruotsista sain vahvan A:n, se oli mukava helpotus, vaikka B oli lähellä sekin. Tällä tuloksella olin vuosiluokkani keskikastia ellen eliittiä, sillä lukioni kakkosluokalla kaksi kolmasosaa luokkani pojista jäi ruotsin takia luokalleen ja joutui kirjoittamaan ylioppilaaksi iltalukiossa vuotta muita myöhemmin. Kavereiden onneksi seuraava vuosikurssi oli jo luokatonta lukiota eikä heitä voitu pistää suoraan luokalleen, vaan he saivat osallistua kolmantena vuonna kolmannen luokan kursseille ja suorittaa sitten pelkästään ruotsin vuotta muita myöhemmin. Muuten olisi mennyt koko lukion kakkosvuosi heiltä hukkaan ja kaikki alkanut alusta.
On se hieno asia tuo pakkoruotsi, siinä viivästyi mm. kahden tulevan insinöörin ja yhden DI:n tuleva opiskelu ja työura vuodella koska pakkoruotsi on rikkaus ja elävän kaksikielisyyden tae. Eivät ole nämäkään herrat ruotsia sen koommin urallaan tarvinneet.
