Kiitokset linkistä. Aihe on mielenkiintoinen näin koulumaailman ulkopuolella elävillekin.
Koko populaation tasolla normaalijakaumaan perustuva arvosanojen määräytyminen on lähtökohtaisesti mielestäni asiallinen tapa toimia, mutta se ei ota huomioon esimerkiksi opetusmetodien ja oppimisympäristöjen puolella tapahtuvaa mahdollista kehitystä.
Koulumaailman ulkopuolella minäkin elän, tosin olen työssäni tekemisissä suht paljon myös koulumaailman sisäpuolella elävien kanssa.
Opetusmetodien ja oppimisympäristöjen (sekä maailman yleensäkin) muuttuminen on yksi syy, miksi vastustan syvästi sitä nykyään vallitsevaa ajatusta, jossa yliopistojen opiskelupaikkoja pitäisi antaa muka entistä enemmän yo-kirjoitusten perusteella eikä pääsykokeiden.
Olen tästä täysin päinvastaista mieltä. Vasta eri oppialojen pääsykokeet mittaavat, kykeneekö hakija ymmärtämään vaaditun alan peruskäsitteitä vai onko hän vain lukiopohjainen ulkoa pänttääjä, joka purjehtii hyvillä papereilla sisään muttei sitten kykenekään omaan ajatteluun. Jos olisi mahdollista, niin jättäisin jopa pääsykokeet väliin monelta alalta, ottaisin opiskelijat sisään ja tekisin esikurssien jälkeen karsinnan, jossa pudotettaisiin ne, jotka eivät alasta tarpeeksi ymmärrä.
Yo-tulosten painottamisessa on tosiaan myös se ongelma, että ovatko esim. kevään 1996 tulosten perusteella kirjoittaneen ja kevään 2012 tulosten perusteella kirjoittaneen hakijan lähtökohdat tasavertaiset?
Esimerkiksi kun minä kirjoitin ylioppilaaksi, niin lukio piti käydä kolmessa vuodessa, kirjoitukset piti kirjoittaa kaikki kerralla, reaali piti kirjoittaa kerralla ja esim. terveystiedosta oli pari kolme kysymystä, joten vastata piti muihinkin aineisiin. Ruotsi oli pakollista kirjoittaa.
Paria vuotta aikaisemmin kirjoittaneilla taas ei ollut eximia-arvosanaa ollenkaan, ja laudaturin sai paljon nykyistä isompi prosentuaalinen joukko. Vanha laudatur toi kovat pisteet pääsykokeissa, mutta seuraavien vuosien eximiat vähemmän, vaikka vanha laudatur olisikin ollut nykymallin mukaan selvästi eximia.
Nykyisin voi kirjoittaa neljässä vuodessa, porrastaa kirjoitetut aineet eri kerroille, kirjoittaa vaikka terveystiedosta koko reaalin ja jättää ruotsinkin väliin. Tietääkseni myös äidinkielen kirjoitusten vaatimustasoa on tiputettu alaspäin, koska muuten ylioppilaskirjoittajista liian suuri osa olisi reputtanut oman äidinkielensä.
Joten vanhan koulukunnan lukion käyneiden näkökulmasta nykylukio on helppo päivähoitopaikka, jonka läpäisemiseen ei tarvita enää edes perslihaksia, jotka ennen tarvittiin kun piti tykittää koko hoito kerralla läpi.
Tästä syystä painottaisin jatko-opiskeluvalinnoissa pääsykokeita ja soveltuvuutta. Gaussin käyrä erottelee kyllä kulloisenkin ikäluokan parhaimmiston heikoimmista, mutta sen tuottamia tuloksia ei voi sellaisenaan kovin hyvin verrata muihin ikäluokkiin, jotka myös kilpailevat jatko-opiskelupaikoista. Erityisesti opettajakoulutuksessa saisi painottaa enemmän soveltuvuutta kuin papereita. Enemmän vaikkapa Evilin kaltaisia juonikkaampia setiä opettajiksi kuin niitä kuuden ällän tyttölapsia, jotka vetävät koulun, lukion ja yliopiston ns. putkessa läpi ja ihmettelevät sitten, miksi heillä ei olekaan kontaktia ADHD-vittumarkoon, jota ei voisi "huoran" puheet vähempää kiinnostaa.