Ketju jonne kaikkien on pakko kirjoittaa, oli asia sitten mikä tahansa

  • 5 352 502
  • 66 881

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Sinä olet sen sijaan selvästi sitä mieltä, että ihminen voi tehdä itsemurhan ihan huvikseen, ilman että taustalla on tuskaa, kärsimystä ja epätoivoa. Itsemurhan toteuttava, tai edes itsemurhan tekemistä suunnitteleva ihminen ei näe valoa tunnelin päässä. Se juuri on surullisinta.

Sori vaan mutta sait aikaan juuri mitä tilasit toivoessasi tunnekuohussa Bourdainille helvetin liekeissä palamista.
Minä kylläkin olen tiennyt Bourdainin kuolemasta jo tunteja sitten ja viestin kirjoitin illalla. Että todellinen tunnekuohu. Tokikin myönnän ihan rehellisesti kirjoittaneeni tarkoituksellisen provosoivasti, varsinkin kun kuolleella ei ole kunniaa tai arvoa mitä loukata, voi sanoa suoraan että paska jätkä. Hyvin sinäkin onnistuit viestissäsi menemään hänen päänsä sisään ja symppailemaan ja selittelemään tekoa. Vaikka siis oikeasti et tiedä hevon helvettiä, et vaikka olisi ollut kuolemansairas tms. Joskus kannattaisi itse niissä tunnekuohuissaan pysähtyä ja miettiä hetken että onko nyt oikeasti itse ajatellut asiaa kaikilta kannoilta, vai vetääkö värilasit päässä satasta tutkaan, koska oikeamielisyydessään on aina oikeassa ja erehtymätön. Tai siis Bourdain nyt oli hei niin paljon coolimpi kuin joku jatkoajan kusipäinen nimimerkki joka kehtasi sitä kuollutta solvata teostaan.

Minä olen vilpittömästi sitä mietä että vain yksi 11v tyttö kärsi tästä muiden läheisten ohella. Mitäänhän ei ratkennut. Minun ei tarvitse puolustella ketään. Jostain syystä tuntuu teillä aika monilla olla sen sijaan halu tehdä analyysejä toisten päänsisäisistä toimista ja masennuksista yms. sairauksista, ikinä henkilöä tapaamatta, millä sitten puolustelette toimintaa. Samaten kuten olette tehneet toisesta jatkoaikaan kirjoittavasta nimimerkistä ja hänen tarkoitusperistään, ymmärryksestä ja psykologian taidosta. Minäkin voisin keksiä vastaavia selityksiä syrjinnästä, rasismista jne. esim. terrorismin selittäjänä. Tai vaikka valmentajan karismasta peliesitysten selittäjänä. Tai minkä tahansa muun vastaavan. Aina uhrina on joku joka ei ole millään tavalla ollut osallisena asiaan. Mutta julkkis hei, niin sillon se on jepa selitellä ja täältä etäanalysoida ja kertoa miten ei ole ollut vastuussa. Niin ja siis että se toinen kirjoittelija on täys paska, sen ei pitäisi ikinä päästä hakemaansa opiskelupaikkaan, eikä ainakaan saisi tulla lähellekkään ko. nimimerkin lapsia. Koska hei se sano Bourdainin kuoleman jälkeen että saisi palaa helvetin tulessa siitä että ei hoitanut lastaan vaan meni riistämään henkensä.

Suremaan jäi se yksi isätön tyttö.
 
Viimeksi muokattu:

heavylutaa18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo, Seattle Kraken
@godspeed

Jumalan vauhtia siulle. Nyt on isommat skenaariot kyseessä, jään mielenkiinnolla odottamaan jatkoa. Kiitos ilmoituksista.
 

MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Minä olen vilpittömästi sitä mietä että vain yksi 11v tyttö kärsi tästä muiden läheisten ohella.
Suremaan jäi se yksi isätön tyttö.

Mistä sä voit tietää, että tyttö jäi suremaan? Entä jos isä olikin täysi hirviö lastaan kohtaan ja lapsi onkin iloinen siitä, että isää ei enää ole? (En siis tiedä, väitä tai edes ehdota, että noin olisi, mutta kai sekin mahdollista olisi, joten varmana tietona esitetty suremaan jääminen on vahva kommentti.)

Mielipiteestä ei oikein voi olla eri mieltä, joten tuosta kärsimysmielipiteestä ei kannata väitellä. Mutta, entä jos...
 

pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Facebookissakin voi vissiin bannata toisen. Bannata. Hitto mikä nörttisana. Mutta toi akka. En edes ehdottanut mitään peppujuttua. Tällä kertaa. Muistaakseni.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Tänään ei voi ottaa kaliaa kun huomenna pitää soutaa. Vituttaa.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Kannattaa lauantaina ottaa iisimmin, niin jaksaa paremmin mennä töihin maanantaina.

Niin, @pettter tullee kohtaa kertomaan elämän tarkoituksesta. Minulla on vielä maanantain hommat tekemättä, mutta ehtii niitä tutkia sitten huomenna illalla. Maanantaina ei oikein ehdi, kun pomo alkaa kysellä.

Jos ei olisi jotain peliä, ei ainakaan pitäisi olla, mutta mistään ei voi tietää. Se joku tennis ei niin paljoa kiinnosta ja sekin yleensä päättyy jo päivällä.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Vedin pienenä Sulkavan soudut, ei se kesäkuussa ollut. Ota nyt vain kaliaa:

KANNAA JA KALIAA - YouTube
Niin tässä siis treenataan sinne Sulkavalle. On sen koulukunnan vene kyseessä että yksi prikka on liikaa ja veneen pitää mennä lujaa. Kyllä tässä ollaan nyt suosiolla kaljatta. Kiitän videosta, enää ei vituta.
 

Stevie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Niin, @pettter tullee kohtaa kertomaan elämän tarkoituksesta. Minulla on vielä maanantain hommat tekemättä, mutta ehtii niitä tutkia sitten huomenna illalla. Maanantaina ei oikein ehdi, kun pomo alkaa kysellä.

Jos ei olisi jotain peliä, ei ainakaan pitäisi olla, mutta mistään ei voi tietää. Se joku tennis ei niin paljoa kiinnosta ja sekin yleensä päättyy jo päivällä.
Joo pete näkee punaista lukiessaan tuon. Perjantaina hyvä tempaista isoimmat jos niin. Sitten voi lauantaina toipua pelejä katellessa ja vähän loivennella.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Joo pete näkee punaista lukiessaan tuon. Perjantaina hyvä tempaista isoimmat jos niin. Sitten voi lauantaina toipua pelejä katellessa ja vähän loivennella.
Petellä taisi tosin loppua noi työt tuossa viikko tai kaksi sitten, muistelen lukeneeni jonkun jutun että oli pomo käskenyt kotiin ja sen jälkeen tainnut olla ränni päällä, ainakin jutuista päätellen.
 

Styge

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pens, änärin suomalaiset
Vihaan tasapuolisesti saastuttajia, eli ihmisiä ja eläimiä jota vain paskantavat. Paskantaminen on toki iloinen tapahtuma, ja pitäisi varmaan syödä enemmän että paskantaisi kokoajan, Paskantaminen on kuin huume, siitä tulee aina hyvälle tuulelle.

Vai mitä @heavylutaa18

Tarpeeksi tulista ruokaa, kun on syönyt, niin kyllä siitä ilo on kaukana. Itsellä se tuntuu nykyään muutenkin menevän niin päin, että chilin polttaa enemmän ulos tullessaan kuin sisään mennessään. Pahimmillaan siinä hieno lisäksi vähän silmäkulma kostuu. Toki sen polttelun loputtua on hieno olo.
 

godspeed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Heikki Silvennoinen, Ali Leiniö
Tarpeeksi tulista ruokaa, kun on syönyt, niin kyllä siitä ilo on kaukana. Itsellä se tuntuu nykyään muutenkin menevän niin päin, että chilin polttaa enemmän ulos tullessaan kuin sisään mennessään. Pahimmillaan siinä hieno lisäksi vähän silmäkulma kostuu. Toki sen polttelun loputtua on hieno olo.

Kunnollinen chilipaska on juuri paras kun on vähän ekstraa tavalliseen. Mauste toimii siis ulostullessaankin.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Tarpeeksi tulista ruokaa, kun on syönyt, niin kyllä siitä ilo on kaukana. Itsellä se tuntuu nykyään muutenkin menevän niin päin, että chilin polttaa enemmän ulos tullessaan kuin sisään mennessään. Pahimmillaan siinä hieno lisäksi vähän silmäkulma kostuu. Toki sen polttelun loputtua on hieno olo.
Kunnollinen chilipaska on juuri paras kun on vähän ekstraa tavalliseen. Mauste toimii siis ulostullessaankin.
Kyllähän kunnon chili paska on paras paska. Lubrifikaatiokin on yleensä kunnossa ja ei ole todellakaan liian kiinteätä. Kyllähän se vaan on niin että jos ei perssilmää kirvele kakin jälkeen niin se on ollut huono kakka se. Ajan saatossa siitä oppii nauttimaan liki yhtä paljon kuin siitä poltteesta sen alas mennessä.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Niin tässä siis treenataan sinne Sulkavalle. On sen koulukunnan vene kyseessä että yksi prikka on liikaa ja veneen pitää mennä lujaa. Kyllä tässä ollaan nyt suosiolla kaljatta. Kiitän videosta, enää ei vituta.

Hyvä kuulla, koska oma valmistautuminen oli olematonta. Se meni sillä lailla, että kaverit kysyi lähdetkö ja urheilijanuorukaisena ajattelin miksipäs en. Onhan sitä landella tullut soudettua.

Siinä se jollain vanhoilla pohjilla jotenkin meni, mutta olo oli kuin Jukolassa ilman karttaa. Juurikin tuo, että menee tai ei mene. Tein erheen tuossa, vaikka hyvä retki se oli. Paitsi kaikki meni nukkumaan heti kisan jälkeen, mutta onneksi nuotiolla oli ryyppyseuraa.

Jukolasta on oma ja aika vilkaskin ketju, mutta miksi ei souduista. Onko liian pöndeä soutaa, kun kaupunkilainenkin voi suunnistaa.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Hyvä kuulla, koska oma valmistautuminen oli olematonta. Se meni sillä lailla, että kaverit kysyi lähdetkö ja urheilijanuorukaisena ajattelin miksipäs en. Onhan sitä landella tullut soudettua.

Siinä se jollain vanhoilla pohjilla jotenkin meni, mutta olo oli kuin Jukolassa ilman karttaa. Juurikin tuo, että menee tai ei mene. Tein erheen tuossa, vaikka hyvä retki se oli. Paitsi kaikki meni nukkumaan heti kisan jälkeen, mutta onneksi nuotiolla oli ryyppyseuraa.

Jukolasta on oma ja aika vilkaskin ketju, mutta miksi ei souduista. Onko liian pöndeä soutaa, kun kaupunkilainenkin voi suunnistaa.
Joo minä en sentään ihan soitellen sotaan, vaan tässä hurja kuukauden valmistautumisaika. Että kerkee nyt sentään lihaksisto ja hermotukset vähän valimastautua koitokseen. Eli ei kerkeä, mutta tällä nyt on mentävä, kun on yllytyshullu, niin on yllytyshullu. Nauroinkin tuossa että kun ei tässä mihinkään duuniporukan veneeseen tullut lähdettyä vaan heitettiin vähän sinne isoon altaaseen ja sen syvään päähän, ettei päässyt edes käsipohjaa kokeileen ekana, vaan suoraan moninkertaisen soutuvoittajan veneeseen.
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Miettikää hei. Jotkut on nytkin selvin päin. Tälläkin hetkellä. Ootteks te koskaan funtsinut.
Kyllä olen tuota joskus funtsinut ja selvinpäin. Jotenkin on sellainen olo että tällä hetkellä suurempi osa on selvinpäin kuin kännissä. Ainakin toivon niin. Ihan mutulla mennään ja selvinpäin.
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Pipon käyttäminen kesällä ei taida olla enää muotia. Tai ei niitä ainakaan tällää Hämeenlinnassa pahemmin nää. Voihan se tietysti olla sekin ettei se muoti oo vielä tänne saapunut.

Mä lähen nyt saunaan ja pistän päähän saunapipon. Talven lätkämatseja ajatellen vois tää saunavuoro olla tuntia myöhemmin.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Terassilla kaljalla myrtsissä, mutta ei parane tässä liian kovia tumuja vetäistä, kun 12h päästä pitäisi olla lentokentällä ja huomenna tähän aikaan muistaakseni Divino nimisessä viinibaarissa Budapestissä.

Harmi, että tälle palstalle ei postailla kuvia. Olisi kiva nähdä miltä Topparissa näyttää nykyään.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Mikähän tuon Tupla mainoksen joku astronautti kisan tms. idea on? En siis tiedä kun en aio tukea heidän toimintaansa millään tavalla, enkä aio siis mennä heidän nettisivuilleen sitä selvittämään. Tuskin sieltä mitään avaruuslentoa saa, ne maksanee miljoonia ja tuskin alkavat sellasia tuhlaamaan mainoskampanjaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös