Sinä olet sen sijaan selvästi sitä mieltä, että ihminen voi tehdä itsemurhan ihan huvikseen, ilman että taustalla on tuskaa, kärsimystä ja epätoivoa. Itsemurhan toteuttava, tai edes itsemurhan tekemistä suunnitteleva ihminen ei näe valoa tunnelin päässä. Se juuri on surullisinta.
Sori vaan mutta sait aikaan juuri mitä tilasit toivoessasi tunnekuohussa Bourdainille helvetin liekeissä palamista.
Minä kylläkin olen tiennyt Bourdainin kuolemasta jo tunteja sitten ja viestin kirjoitin illalla. Että todellinen tunnekuohu. Tokikin myönnän ihan rehellisesti kirjoittaneeni tarkoituksellisen provosoivasti, varsinkin kun kuolleella ei ole kunniaa tai arvoa mitä loukata, voi sanoa suoraan että paska jätkä. Hyvin sinäkin onnistuit viestissäsi menemään hänen päänsä sisään ja symppailemaan ja selittelemään tekoa. Vaikka siis oikeasti et tiedä hevon helvettiä, et vaikka olisi ollut kuolemansairas tms. Joskus kannattaisi itse niissä tunnekuohuissaan pysähtyä ja miettiä hetken että onko nyt oikeasti itse ajatellut asiaa kaikilta kannoilta, vai vetääkö värilasit päässä satasta tutkaan, koska oikeamielisyydessään on aina oikeassa ja erehtymätön. Tai siis Bourdain nyt oli hei niin paljon coolimpi kuin joku jatkoajan kusipäinen nimimerkki joka kehtasi sitä kuollutta solvata teostaan.
Minä olen vilpittömästi sitä mietä että vain yksi 11v tyttö kärsi tästä muiden läheisten ohella. Mitäänhän ei ratkennut. Minun ei tarvitse puolustella ketään. Jostain syystä tuntuu teillä aika monilla olla sen sijaan halu tehdä analyysejä toisten päänsisäisistä toimista ja masennuksista yms. sairauksista, ikinä henkilöä tapaamatta, millä sitten puolustelette toimintaa. Samaten kuten olette tehneet toisesta jatkoaikaan kirjoittavasta nimimerkistä ja hänen tarkoitusperistään, ymmärryksestä ja psykologian taidosta. Minäkin voisin keksiä vastaavia selityksiä syrjinnästä, rasismista jne. esim. terrorismin selittäjänä. Tai vaikka valmentajan karismasta peliesitysten selittäjänä. Tai minkä tahansa muun vastaavan. Aina uhrina on joku joka ei ole millään tavalla ollut osallisena asiaan. Mutta julkkis hei, niin sillon se on jepa selitellä ja täältä etäanalysoida ja kertoa miten ei ole ollut vastuussa. Niin ja siis että se toinen kirjoittelija on täys paska, sen ei pitäisi ikinä päästä hakemaansa opiskelupaikkaan, eikä ainakaan saisi tulla lähellekkään ko. nimimerkin lapsia. Koska hei se sano Bourdainin kuoleman jälkeen että saisi palaa helvetin tulessa siitä että ei hoitanut lastaan vaan meni riistämään henkensä.
Suremaan jäi se yksi isätön tyttö.