Jaahas, tänään alkoi matka (=treenaminen) kohti kuudetta helsinki city maratoonia, jonka juoksen tällä kertaa marraskuun viimeinen päivä kuolleen koiran muistoksi. Tämä, ehkä omalaatuinen mutta mulle tärkeäksi muodostunut traditio alkoi aikoinaan mummon kuolemasta ja nyt on sitten jo neljäs muistojuoksu ja kuudes kaikenkaikkiaan edessä. Toi on mulle tärkeä siksi, koska olen huono käymään haudoilla, niin toi on mun tapa kunnioittaa muistoa. Lähinnä tossa kai hoidan omaa repaleista sieluani, mutta yhtä kaikki tärkeä homma henkilökohtaisella tasolla. Luonnollisesti tohon kuuluu se, että juoksupaitaan on painettu aina vainajan kuva. Yhdessä sitten juostaan 42km (nelisen tuntia siinä menee) ja muistellaan hyviä aikoja. Tapansa kullakin ja tää on mun tapa. Kunnostani nyt toki muutenkin pidän ja olen aina pitänyt huolta dokaamisen ja nussimisen ohessa, joten toi treenaminen sinällään ei tuo muutosta elämisen rytmiin. Muutetaan vain painotusta. Ja kun aion elää satavuotiaaksi, niin valitettavasti tässä on vielä monta maratoonia edessä, joten pakkokin pysyä kunnossa.