Laissez- faire vaan. Jos ei ole kiirettä tai mitään deadlineja niin fiilispohjalta soveltaen.
Pitäis kirjottaa esseetä ja muuta tuubaa, mutta kun ei jaksa. Maanantaina palauttaa. Tai sitten kun saa valmiiksi. Eipä sitä kukaan ala hylkäämään, kunhan sen palauttaa vaan jossain vaiheessa.
Maanantaina pitäis palauttaa 16.00 mennessä.Laissez- faire vaan. Jos ei ole kiirettä tai mitään deadlineja niin fiilispohjalta soveltaen.
Maanantaina pitäis palauttaa 16.00 mennessä.
15.59 ja sitten kun nettiyhteys pätkäisee sillä hetkellä voi aloittaa viikon rännin.Sitten se on noin 15.55 palautus. Viime hetken paniikki tuo esiin parhaan suorituksen.
15.59 ja sitten kun nettiyhteys pätkäisee sillä hetkellä voi aloittaa viikon rännin.
Tähän liittyen, itse aina tallentelen keskeneräiset työt maanisesti aina joka kirjoituskerran jälkeen pilveen tai sähköpostiin, kun tässä pari vuotta sitten kuulin esimerkin, jossa eräs henkilö oli kirjottanut vissiin kanditutkielmaa tietokoneella 2/3 verran valmiiksi, eikä tallentanut ulkoiselle alustalle ja sitten olikin kone sipannut ja piti alottaa käytännössä alusta. Itseäni nakertaisi jo yhden tai kahden sivun menetys, puhumattakaan sitten vähän pidemmistä jutuista. Pienellä varauksella tarina saattaa olla keksittyä, mutta silti.15.59 ja sitten kun nettiyhteys pätkäisee sillä hetkellä voi aloittaa viikon rännin.
Oma taktiikkani on olla aina vaan reilusti myöhässä. Olen myös hyvä keksimään selityksiä. Maanantaina seuraava "deadline", kohta pitäis herätä asian suhteen...Pitäis kirjottaa esseetä ja muuta tuubaa, mutta kun ei jaksa. Maanantaina palauttaa. Tai sitten kun saa valmiiksi. Eipä sitä kukaan ala hylkäämään, kunhan sen palauttaa vaan jossain vaiheessa.
Oon koko uljaan opiskelijaurani aikana palauttanut varmaan 10 juttua myöhässä. Aina on saanut synnit anteeksi ja olen antanut lupauksen, että seuraavalla kerralla tulee työ ajoissa pyhäkoulupojan etiikalla ja tarkkuudella. Aina menevät samaan lankaan.
Tällaista olis varmaan olla uskonnollinen henkilö. Painaa aina tietyin väliajoin vähän lisää kaasua ja käydä pyörähtämässä kielletyillä poluilla ja palata nöyränä poikana/tyttönä/muunsukupuolisena takaisin ja ripittäytytymään puhtaaksi vieraan maan pölystä ja tomusta.
Sitten se on noin 15.55 palautus. Viime hetken paniikki tuo esiin parhaan suorituksen.
Pienellä varauksella tarina saattaa olla keksittyä, mutta silti.
Muistan hyvin ajan kun varmuuskopiot piti tehdä korpuille (ja lerpuille). Ja korput meni helposti toimimattomiksi eli kaikki piti tallentaa moneen eri korppuun ja säilyttää eri paikoissa. Minulla oli korppukansio jossa korppuja voi kuljettaa esim. koulun ja kodin väliä. Heitin pois tuossa vähän aikaa sitten kymmenet korput joilla oli ensimmäinen lopputyöni. Ei niillä tee enää mitään kun missään ei ole korppuasemaa.Varmuuskopioiden tärkeyttä ei voi liikaa korostaa ja maailma on täynnä tosijuttuja mitä käy, kun kaikki menee.
Minulla oli korppukansio jossa korppuja voi kuljettaa esim. koulun ja kodin väliä.
Kyllä kyllä. Itselläni eka lopputyö eli tallessa koulun koneella, omalla koneella, vanhempieni koneella sekä korpuilla kotona, vanhempieni luona sekä koulun lokerikossa. Lisäksi vein aina koulukaverille korpulla työni kommentointia varten ja hän tallensi sen omalle koneelleen. Varmuusvarastoja siellä täällä.Hyvä, jos ne on edes eri paikassa joskus kuin se alkuperäinen data.
Sellaista varmuuskopiointia on paljon missä tärkeät tiedostot piilotetaan hiirimaton alle. Totta, se suojaa masiinan rikkoutumiselta, mutta ei varkaudelta tai tulipalolta.
Menin sitten hetkeksi kirjastoon pyörimään ja katsomaan panikoivia opinskelutovereita. Vähän kuin olisi eläintarhassa ollut.
Varmuusvarastoja siellä täällä.
Hyvä meininki, arvostan! Puolimaratonia itse suunnittelin tälle kuulle, lähinnä vain omaksi huvikseni ja on enemmänkin sellainen "things to do". Joku pari tuntia olisi aikana ihan tyydyttävä.Jaahas, tänään alkoi matka (=treenaminen) kohti kuudetta helsinki city maratoonia, jonka juoksen tällä kertaa marraskuun viimeinen päivä kuolleen koiran muistoksi. Tämä, ehkä omalaatuinen mutta mulle tärkeäksi muodostunut traditio alkoi aikoinaan mummon kuolemasta ja nyt on sitten jo neljäs muistojuoksu ja kuudes kaikenkaikkiaan edessä. Toi on mulle tärkeä siksi, koska olen huono käymään haudoilla, niin toi on mun tapa kunnioittaa muistoa. Lähinnä tossa kai hoidan omaa repaleista sieluani, mutta yhtä kaikki tärkeä homma henkilökohtaisella tasolla. Luonnollisesti tohon kuuluu se, että juoksupaitaan on painettu aina vainajan kuva. Yhdessä sitten juostaan 42km (nelisen tuntia siinä menee) ja muistellaan hyviä aikoja. Tapansa kullakin ja tää on mun tapa. Kunnostani nyt toki muutenkin pidän ja olen aina pitänyt huolta dokaamisen ja nussimisen ohessa, joten toi treenaminen sinällään ei tuo muutosta elämisen rytmiin. Muutetaan vain painotusta. Ja kun aion elää satavuotiaaksi, niin valitettavasti tässä on vielä monta maratoonia edessä, joten pakkokin pysyä kunnossa.
Dressmannin sukat on kyllä perseestä. Ostin joulun alla kahdet parit ja nyt jo kaikissa sukissa reiät.
Miksi?Ulkona -14c. Sais olla -24c.
Miksi?
Koska on helmikuu ja talvi ja siitä on aivan liian kauan aikaa kun viimeksi ollut oikeasti kovat pakkaset. Tämän vuoden talvi ollut kohtuu jees, sellaisena saisi jatkuakin. Ehkä nyt pienessä humalassa tuli liioiteltua kuukauden putken kanssa, mutta hitosti ennemmin -24c, kuin joku vesisade ja loska.Miksi?