Osa porukasta varmasti tietää sen leffan, jossa pesueellinen puhuvia koiranpentuja seikkailee ympäri maita ja mantuja? Pentujen rotu on kultainennoutaja, leffassa on typeriä ihmishahmoja kuten pikkupoikia ja sheriffejä ja niin edespäin. Jokin aika sitten satuin näkemään pätkän tuosta elokuvasta, tunnistin koirat, mutta en tarinaa. Siinä taidepätkässä jonka luulin tietäväni, koirat seikkailivat Alaskassa. Tällä kertaa ne olivatkin avaruudessa. Jokin ei täsmännyt, en voinut olla ajattelematta asiaa. Vasta nyt koko asian laajuus on valjennut minulle.
Robert Vince. Mies, joka on ohjannut koiraleffoja 20 vuotta. Ja vittu. Ensin tuli Air Bud, tarina koirasta joka pelaa koripalloa. Sitten tulivat jatko-osat: Air Bud: Golden Receiver, Air Bud 3: World Pup, Air Bud: Seventh Inning Fetch sekä oma suosikkini, Air Bud: Spikes Back. Tämä hullutus ei todellakaan vielä riittänyt Robille. Hän tajusi, että urheileva koira ei välttämättä enää pure yleisöön yhtä hyvin, kun leffoja on tehty jo viisi kappaletta. Miten franchise pidetään elossa? Nuoruus on seksikästä, tuumasi Robert, ja teki seitsemän elokuvaa sekopäisistä koiranpennuista. Air Buddies, Snow Buddies, Space Buddies, Santa Buddies, Spooky Buddies, Treasure Buddies, Super Buddies. Kaksitoista elokuvaa koirista. Miksi, Robert? Miksi teit sen?