Ketju jonne kaikkien on pakko kirjoittaa, oli asia sitten mikä tahansa

  • 5 358 586
  • 66 893

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Tervehdys pitkästä aikaa taas kaikille! Menköön asiani tähän ketjuun. Ajattelin kertoa kuulumisiani.

Tokkopa moni on huomannut hiljaiseloani, kirjoitustaukoa olen pitänyt jääkiekon MM-kisojen päättymisestä lähtien. Jos joku on kuitenkin kaivannut, niin Turun suunnalla kaikki on hyvin. Asepalvelus aikaistui jo täksi kesäksi, eli alokas siirtyy armeijan harmaisiin 7.7. - alle viikko siis enää. Vielä ei erityisemmin jännitä, kyllä sieltä hengissä selvitään. Aina olen kaikesta selvinnyt. Ihan luottavaisin mielin lähdössä.

Sen verran on ollut kiirettä, että eipä tässä ole aikaakaan kirjoitteluun pahemmin ollut. Elämä hymyilee, tuntuu että aurinko paistaisi, vaikkei se toki paista vaan on hautautunut tuonne jonnekin kauas pilvien taa. Eilinen tuntui elämän parhaalta päivältä tähän asti, tänään sama olotila. Enkä edes tee mitään ihmeempää. Tietysti aivot tuottavat efedriiniä myös jonkun tärkeän ihmisen takia. :)

Liekö sitten aivan erinomaisissa jalkapallon MM-kisoissa yksi syy hyvään mieleen. Maajoukkuepelit ovat sydäntä lähellä ja iloisena voin todeta, että nuo kisat ovat antaneet valtavasti inspiraatiota. Entistäkin vankemmin tiedän haluavani työskennellä jotenkin urheilun parissa tulevaisuudessa. Kirjoituksiani lueskelleet tietänevät, miten korkealle tähtään ja miten tavoittelen melkein jopa täydellisyyttä tietyissä asioissa. Ei mulle tietenkään opiskelupaikkaa vielä tullut, mutta tulee sitten jos on tullakseen joskus. Reittejä on monia, katsotaan mihin omani vie. Juuri nyt ajattelen asioista todella positiivisesti ja tuntuu, että mahdollisuuksia on monia. Tahdon saada jotain isoa aikaiseksi. Eikös Jarmo Kekäläinen joskus sanonut, että turha lähetellä CV:tä kellekään, vaan oikeita asioita tekemällä sinut kyllä löydetään? Tuota ohjetta olen noudattanut - en kyllä kehtaisikaan lähetellä mitään CV:tä yhtään kellekään, eihän mulla sellaista ole. Joten jatketaan oikeiden asioiden äärellä pysymistä. Olen tosin kyllä miettinyt, josko Jatkoajan verkkolehteä kiinnostaisi ottaa "oma kasvatti" jossain vaiheessa siipiensä suojiin. Katsotaan nyt.

Kuutisen kuukautta ajattelin täältä nyt ainakin pois pysytellä. Kauemmaksi aikaa toivottavasti eivät saa jäämään. Jos tulee ikävä, niin Twitteristä (jossa pyörin palstanimimerkilläni) varmasti voi käydä kurkkimassa ajoittain kuulumisia ja seurata tekemisiä. Siellä pyörin enemmän tai vähemmän. Voipi olla, että moderaattorit eivät nyt tykkää ja rankovat - lykätkää vaikka 6 kk kirjoituskielto, ei tunnu missään.

Vuonna 2015 lupaan olla takaisin. Elämä alkaa, kun tie käy armeijan porteista viimeistä kertaa. Se on oleva ihana aamu.

Hyvää kesää ja loppuvuotta koko palstan väelle! Teitäkin mussukoita tulee kyllä vielä ikävä.

#JouluksiKotiin #Comeback2015
 
Kaiuni Alen

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, kaikki menestyksekkäät jalkapallojoukkueet
Tervehdys pitkästä aikaa taas kaikille! Menköön asiani tähän ketjuun. Ajattelin kertoa kuulumisiani.

Onnea inttiin! Olinkin jo kerennyt ihmettelemään, minne se Jaws on oikein kadonnut kun ei ole viestejä näkynyt. Profiilisi mukaan olet kumminkin ollut paikalla ja seurannut keskusteluja, onneksi mitään ihmekatoamista ei ole tapahtunut :)
 
Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Tietysti aivot tuottavat efedriiniä myös jonkun tärkeän ihmisen takia. :)

Hyvää kesää ja loppuvuotta koko palstan väelle! Teitäkin mussukoita tulee kyllä vielä ikävä.

#JouluksiKotiin #Comeback2015

Hauska kuulla hauskoja kuulumisia. Lämpötila on toki myös mielentila, ja pään sisäinen auringonpaiste lämmittää silloinkin kun ulkona on kevään syyssää. Hienoa, että asiat tuntuvat järjestyneen hyvälle mallille tuon tärkeän ihmisen kanssa.

Toki sieltä intistäkin voi viestejä laittaa ainakin nykyisin, toista se tietysti oli ennen vanhaan jolloin isänmaa kutsui poikiaan eikä ollut mitään kännyköitä kovin monella tai mahdollisuutta niitä käyttää. Ainakin silloin kannattaa pistää tilanneraporttia jos SA-INT pitää sinut otteessaan täyden vuoden verran. Sellaistakin kuulemma osalle tapahtuu.

Hyvät kesät!
 
Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Onnea inttiin! Olinkin jo kerennyt ihmettelemään, minne se Jaws on oikein kadonnut kun ei ole viestejä näkynyt.

Kiitokset, kai siellä onneakin tarvitaan. Varsinkin jos meinaa lyhyemmällä stintillä selvitä takaisin siviiliin.

Hienoa, että asiat tuntuvat järjestyneen hyvälle mallille tuon tärkeän ihmisen kanssa.

Ennen pidin sitä vain hölmönä sanontana, mutta kyllä se sittenkin kutinsa pitää. Kukapa niitä naisia oikeasti ymmärtää?

Hyvät kesät!

Samoin sinne! Kaikille toki tasapuolisesti, pärjäilkäähän.
 
Stouts77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Nonniin. Se olis tänään 14 vuotta siitä, kun tuli käytyä kirkossa. Pariutumassa. Elämäni parhaat 14 vuotta!
 
Melko Huono

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Miksi elton ottaa kaiken KHL:ään liittyvän niin henkilökohtaisesti?

No ei tarvii hyvin pitkään ottaa... Pikkuhiljaa koko sarja on vain pelkkä muisto. Vaikka toista nuo jotkut väittävät. Millonkohan ne edes alottaa koko sarjan? No, ei tietysti kiire ole kun kohta ei montaa joukkuetta ole mukana, niin senhän pelaa sitten helposti kuukaudessa läpi.
 
Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro

Pian KHL:n mestari on se joka ei ole jättänyt sarjaa, ei tarvitse pelata peliäkään.
 
Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Pian KHL:n mestari on se joka ei ole jättänyt sarjaa, ei tarvitse pelata peliäkään.

Tulee Jokereille sitten pitkästä aikaa mestaruuspokaali edes jossain jääkiekkosarjassa. Se kun pysynee sinnikkäästi oligarkkiensa tahdosta sarjassa vaikka kaikki muut lähtisivätkin. Voivat sitten pelata Putin-areenalla keskinäisiä otteluita, jos rosteri on tarpeeksi suuri.

Onhan tämä surkuhupaisaa, kun sekä KHL-seurat että myös kovemman luokan KHL-pelaajat (suomalaisista esimerkiksi Lehterä, Kontiola ja Komarov) jättävät sarjan ja Dirty Harry Harkimo yhdessä hänen uusien omistajiensa kanssa tunkevat Jokereita kohti itää.

Tarkoitus oli varmasti pelata mahdollisimman paljon pelejä sivistyneeseen Eurooppaan kuuluvien joukkueiden kanssa, mutta sivistyneen Euroopan kuten Tshekin Lev Prahan joukkue juuri lähti litomaan. Onneksi on kiinnostavia seuroja Siperia täynnä.

Jokereiden kannattajia tämä ruljanssi käy vähän sääliksi, ei minkään seuran faneille tämmöistä toivoisi. Mutta nykyiselle Putin-landian urheilupropagandaosaston osaselle eli oligarkki-Jokereille toivon mitä surkeinta mahalaskua ja sitä, että parin vuoden räpellyksen jälkeen ryssät luopuvat omistuksestaan ja Harkimo kauppaa rahapulassa seuran vaikkapa Aimo Mäkisen haamulle.

Sitten vain Jokerit karsimaan tietään divareista kohti SM-liigan nousu-unelmaa. Ai niin, sellaista ei enää ole, unelmat on murskattu ja urheilullisuus täysi farssi, joten Jokereille vain sitten suoraan liigapaikka ja liigasta joku nimettömämpi saunakerhon jäsen ulos ja suoraan löylyistä avantoon kunnes pyristely loppuu. Siellä jään alla ne muutkin suomalaiset ei-liigaseurat jo ovat sinisinä ja kangistuneina, elintoiminnot viittä vaille lakanneina.
 
Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro
Tarkoitus oli varmasti pelata mahdollisimman paljon pelejä sivistyneeseen Eurooppaan kuuluvien joukkueiden kanssa, mutta sivistyneen Euroopan kuten Tshekin Lev Prahan joukkue juuri lähti litomaan. Onneksi on kiinnostavia seuroja Siperia täynnä.
Siperiassa on Eurooppalaisen kiekkoilun juuret, jurtan kulmilla on viipotettu jäinen jakinpaska lavassa jo silloin kun Suomessa vasta tultiin luolista ulos.
 
dorka

Jäsen
Onhan tämä surkuhupaisaa, kun sekä KHL-seurat että myös kovemman luokan KHL-pelaajat (suomalaisista esimerkiksi Lehterä, Kontiola ja Komarov) jättävät sarjan ja Dirty Harry Harkimo yhdessä hänen uusien omistajiensa kanssa tunkevat Jokereita kohti itää.

Noista siirrosta iski sellainen fiilis, että nyt nuo tietävät jotain mitä me emme. Taustalla siis pyörii jotain hämärää ja jätkät tajusivat, että nyt jos koskaan on aika nostaa kytkintä ennen kuin koko paska lahoaa käsiin. Varsinkin se tieto, että ostivat itse omat sopimuksensa ulos nostaa epäilyjä.
 
kalkkifredi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Trump 2016, IFK, Jerry Springer, Veronica
KHL on kaltaiselleni sielun omaavalle ihmiselle pintapuolin ihan näyttävä kokonaisuus, jonka sisältö on kuitenkin harmaista harmainta savea, vaikka se kuinka yrittää väkisin olla jotain värikkäämpää ja räiskyvää. Keskiverto kiekkoilija taas näkee sen unelmana, johon voi myös jokunen lajin parissa muuten vaan pyörivä lätkäjätkäkin ihastua. Voisi siis sanoa, että KHL on kiekkosarjojen Sara Sieppi.
 
Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Keskiverto kiekkoilija taas näkee sen unelmana, johon voi myös jokunen lajin parissa muuten vaan pyörivä lätkäjätkäkin ihastua. Voisi siis sanoa, että KHL on kiekkosarjojen Sara Sieppi.

Vähän huono vertaus, koska Siepillä on todistetusti hyvä huumorintaju ja hän osaa nauraa itselleen, mitä oligarkeilta ja muilta Putinin tukijoukoilta on turha odottaa, kuten ei venäläiseliitiltä yleensäkään.

Sanoisin, että KHL on kiekkosarjojen Lenita Airisto, huumorintajuton ja omahyväinen mutta varakas besserwisser, joka näyttää kauempaa katsottuna ihan hyvältä ja jonka suuruuden ajat olivat joskus ennen Neuvostoliiton sortumista, mutta joka tuottaa lähietäisyydeltä karvaan pettymyksen.
 
kalkkifredi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Trump 2016, IFK, Jerry Springer, Veronica
Aina kun kuulen sanat ''betsi'', tai ''tipsi'', niin mieleeni tulee väkisinkin kuva vasemman käden muista sormista erillään heiluvasta pikkurillistä. Onko tämä uhkapeli-slangi jotain valavuorten ja seppästen kaltaisten jonnejen kylvämää tuhon siementä? Koskaan en ole kuullut Vuoksenmaan kertovan, kuinka hän tipsailee voitokkaita betsejä.

Entä tulevatko nämä sanat niiden englannin kielisistä vastikkeista? Jos näin, niin eihän ne käy edes järkeensä kieliopillisesti.
 
kalkkifredi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Trump 2016, IFK, Jerry Springer, Veronica
Käyvätpäs.

Eikä käy. Single bet. Betting tip. Silti täällä tipsaillaan yhtä kohdetta, johon sitten lyödään betsiä. Ei se vaan käy järkeensä, ja kuulostaakin vielä typerältä.

Jos vielä haluat jatkaa asiasta pidemmälle, niin voidaan lähteä vaikka pubsiin laageripaintsin äärelle keskustelemaan(vai onko se sitten tolksaamaan? en tiedä, tai nouwssaa). Tai baarssiin drinksaamaan haardsii liköörssii.
 
Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Eikä käy. Single bet. Betting tip. Silti täällä tipsaillaan yhtä kohdetta, johon sitten lyödään betsiä. Ei se vaan käy järkeensä, ja kuulostaakin vielä typerältä.

Jos vielä haluat jatkaa asiasta pidemmälle, niin voidaan lähteä vaikka pubsiin laageripaintsin äärelle keskustelemaan(vai onko se sitten tolksaamaan? en tiedä, tai nouwssaa). Tai baarssiin drinksaamaan haardsii liköörssii.

Pös-si. Tuossa on -si-johdin yksikön perässä. Eli tip-si ja bet-si. Tietysti ilmiö on puhekielinen, mutta kuitenkin mahtuu nätisti sananmuodostusopin piiriin.
 
Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Eikä käy. Single bet. Betting tip. Silti täällä tipsaillaan yhtä kohdetta, johon sitten lyödään betsiä.
single bet = yksittäinen veto = "betsi"
betting tip = vedonlyöntivihje = "tipsi"

single betS = yksittäiset vedot = "betsiT"
betting tipS = vedonlyöntivihjeet = "tipsiT"

Mikä tuossa ei nyt kieliopillisesti mene oikein?
Ei se vaan käy järkeensä, ja kuulostaakin vielä typerältä.
Typeriltä nuo todellakin kuulostavat - mutta kieliopillisesti noissa ei ole mitään epäselvää.
 
kalkkifredi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Trump 2016, IFK, Jerry Springer, Veronica
Ampukaa vaikka millä valonheittimellä, niin minä en silti kirkastu, vaan pysyn alkuperäisessä steitmentsissäni siitä, että se on väärin ja stupidsia!
 
Stevie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kiitokset, kai siellä onneakin tarvitaan. Varsinkin jos meinaa lyhyemmällä stintillä selvitä takaisin siviiliin.

Samoin sinne! Kaikille toki tasapuolisesti, pärjäilkäähän.

Ihmettelinkin missä on Jawsin jutut mm-kisoista, kun niitä niin kovasti odotit ja hehkutit. No 2016-kisoissa sitten ! Tsemiä inttiin ja hoidahan itsesi puolella vuodella himaan sieltä!
 
Kaiuni Alen

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, kaikki menestyksekkäät jalkapallojoukkueet
Mitäköhän kävisi, jos menisin pizzeriaan, jossa myyjä ei ikinä anna kuittia ostoksista ja rupeaisin vaatimaan sitä väkisin. Voisi vaikka kiristää verottajalla ja vaatia alennusta ruoasta. Onpas nerokasta!
 
kalkkifredi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Trump 2016, IFK, Jerry Springer, Veronica
Alexander Stubb aina hymyilee joka paikassa, mutta en ole tainnut ikinä kuulla sen nauravan oikeasti. Sen nauru olisi mukava kuulla, koska olen aina kuvitellut sen sellaiseksi Glenn Quagmiren giggitygiggitygiggity -tyyliseksi hihitykseksi.
 
Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Alexander Stubb aina hymyilee joka paikassa, mutta en ole tainnut ikinä kuulla sen nauravan oikeasti. Sen nauru olisi mukava kuulla, koska olen aina kuvitellut sen sellaiseksi Glenn Quagmiren giggitygiggitygiggity -tyyliseksi hihitykseksi.

Minä olen aina mieltänyt Stubbin naurun tämänkaltaiseksi, kuten hänen koko olemuksensakin. Linkki vie YouTubeen, jossa Stubbin kalpeahkoa mutta yhtä isoilla ja kiiltävillä hampailla varustettua korviketta ääninäyttelee itsensä Mark Hamill.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös