On taas aika hörhöilyn, ja nythän en puhu juhannuksesta ja sen känniääliö ylistäjistä, vaan rippijuhlista. Taitaa nykypäivänä olla niin, että nuoret menevät näille leireille pelkästään rahan takia. Itsehän en siis ikinä rippiä käynyt, vaan tekemisen puutteesta ja mielenkiinnosta päädyin protulle. Se oli hieno kokemus.
Ainahan teinit ovat rippileireille menneet sekä örveltämisen että rahan takia, sekä sen takia, että lähes kaikki muutkin menevät. Vain marginaalisen pieni prosentti menee leirille ns. uskonnollisista syistä.
Minä menin rippikouluun sekä vähimmän vaivan periaatteen että pienien rahalahjoitusten toivossa. Eipä tuo kiinnostanut kauheasti, mutta eipä myöskään homman jättäminen väliin. Turha sitä liikaa erottua massasta ja kiinnittää huomiota, se oli vankka peruslähtökohtani 15 vuoden herkässä iässä.
Mikään leirielämä hevonvitunkorvessa ei ole koskaan kiinnostanut millään lailla, joten varsinainen rippileiri (tai Prometheus-leiri) jäi taktisista syistä väliin ja valitsin kaupungissa pidetyn kesärippikoulun, joka olikin ihan mukava ja vaivaton tapa hoitaa tämä alta pois. Muutama muukin samasta koulusta valitsi saman metodin.
Eli korpikuusien sijasta kesälomasta meni pari viikkoa Turun keskustassa olevassa Mikaelin seurakunnan kiinteistössä, "Mikonmökissä", jossa kävimme muutaman tunnin päivässä ns. koulua ja hengailimme siinä lomassa Turun keskustassa. Rippikoulu meni omalla painollaan, sitä edeltävät pakkopullat eli tietty määrä osallistumisia jumalanpalveluksiin ja hölynpölytapahtumiin taas olivat nihkeämpiä. Kerran sain moitteet, kun olin jumalanpalveluksessa kuunnellut Sony Walkmaneista Sepulturaa koko setin ajan. Enkä toki millään nappikuulokkeilla vaan luureilla.
Mitä jäi rippikesäkoulusta mieleen ja mikä oli sen anti?
Vaihdoin erään rippikoulussa olleen hevimiehen kanssa pari levyä (vinyylejä) päittäin, lisäksi taisimme vaihtaa päittäin pari bändipaitaa. Kreatorin Extreme Aggression -vinyylin taisin juuri tuolloin saada, se oli ja on loistava levy.
Yhdestäkään rippikoululaisesta kohtalotoverista ei kuitenkaan tullut minkään valtakunnan kaveria tai toveria, eli kehenkään en pitänyt myöhemmin yhteyttä ja kenenkään nimeä en edes muista, paitsi niiden, jotka olivat jo ennestään tuttuja yläasteelta.
Toinen rippipapeista, nimeltämainitsematon Turun kunnallisvaalitoimintaankin osallistunut ja lähetystyössä ollut pappi oli kimittävä, parraton läski, joka tykkäsi myllertää ja pyllertää jossain tanssi- ja leikkiesityksissä. Häneltä näkyi jatkuvasti persevako, kun hän pyllisteli. Oletin hänen silloin olevan eunukki kimityksestä, parrattomuudesta ja lihavuudesta johtuen.
Toinen rippipappi, arpinaamainen synkistelijä, oli jo varhain ymmärtänyt mistä hommassa on kyse. Hän tiesi, että enemmistöä ei yhtään kiinnostanut herransana, joten hän ei liikaa tivannut detaljeja. Hänen onnekseen joukossa oli yksi aidosti uskovainen tytönhissukka, jota hän pomotti jatkuvasti. Kun muut säntäsivät päivän päätyttyä saman tien tiehensä ja jättivät kaikki tavarat iloiseen sekasortoon, niin rippipappi tokaisi tälle tytölle, että "sinähän voit sitten jäädä ja korjata kaikkien jäljet, koska sinähän olet uskossa". Toivottavasti sentään oli kyse vain siivoamiseen patistamisesta eikä siitä, että pappi olisi halunnut yksityisesti levittää Herran siementä uskovaistytön vakoon.
Konfirmaatiotilaisuudesta en kauheasti muista, mutta olisikohan se ollut Turun linnassa? Sain kuitenkin uuden rannekellon ja polkupyörän, ja vanhemmalta veljeltäni rippiristien yms. turhuuksien sijasta hopeisen ankh-korun. Rannekello oli hyvä kello, sitä pidin seuraavat 17-18 vuotta. Itse asiassa polkupyöränkin elinikä oli saman verran. Ennen tehtiin sentään kestäviä tavaroita eikä nykyaikaista nopeasti hajoavaa sekundaa.