Taas yksi masentava iltapäivä äiskän kanssa takana. Masentavaa siksi, että vielä kymmenen vuotta sitten hän oli eläväinen ja energinen 60-vuotias, mutta kärsittyään kuluneen vuosikymmenen aikana sekä täydellisen henkisen romahduksen (joka muutti lähes täydellisesti hänen persoonansa), että vielä jouduttuaan peräti kahdesti kokemaan rytminsiirron tuossa viitisen vuotta sitten, on hänestä enää vain ulkokuori jäljellä. Masentuneisuus, epäluuloisuus, entisestäänkin voimistunut rasismi ja homofobia, hysteerisyys sekä ennen kaikkea yksinäisyys ovat hänen määräävimmät luonteenpiirteensä tätä nykyä. Kun on 40 vuotta seurannut vierestä tätä kehitystä, alkaa omat voimavarat olla täysin kulutettu.
Faijalla ei ole (käsittääkseni) mielenterveydellisiä ongelmia, mutta helvetin paha kuolemanpelko, täysin onnettomat sosiaaliset taidot, luulosairaus oikeastaan kaikkiin mahdollisiin tauteihin, maanisdepressiivisyys (joka on vain voimistunut hänen siirryttyä eläkkeelle kahdeksan vuotta sitten) sekä tarve kontrolloida kaikkea ovat puolestaan hänen määräävät luonteenpiirteensä. Välimme olivat aikoinaan poikki kahdeksan vuoden ajan ja naiivisti ajattelin, että nuo vuodet olisivat aikaansaaneet toivotun muutoksen, mutta näin ei tietenkään käynyt, vaan meno äityi vielä huonommaksi.
Siinä ovat tällä hetkellä omat sosiaaliset suhteeni somen ulkopuolella ja sen vuoksi juuri nämä juhlapyhät vituttavat vuodesta toiseen. Koulussa - sekä satunnaisesti duunissa, jos sellainen ihme taas jossain vaiheessa eteen tulee - pääsee sentään näkemään muita ihmisiä, joilla ei noita ongelmia ole, mutta näinä pyhinä vaihtoehdot ovat joko hengailla jommankumman vanhemman kanssa tai olla yksinään. Huomenna aion valita viimeisen vaihtoehdon ja mennä jonnekin syrjäiseen paikkaan nauttimaan kevään lämmöstä, hyvästä (ja kylmästä) alkoholittomasta juotavasta sekä kenties jostain kevyestä syötävästä.
Olen tainnut mainita jo muutamaan otteeseen tällä palstalla suhtautumisestani alkoholiin. Periaatteessa minulla olisi vaikka kuinka monta syytä vetää perseet olalle vaikka joka päivä, mutta koska alkoholi vain saa minut masentuneeksi tuomalla aivan liian selvästi kaikki tarkoituksella unohtamani negatiiviset asiat mieleeni, olen tehnyt sen päätöksen jo vuosia sitten, että vedän kännit vasta sitten, kun olen onnellinen. En myöskään tykkää olla sellaisessa ryhmässä, jossa juodaan alkoholia, joten siksikin valitsen mieluummin yksinolon. Ainakaan kukaan ei pääse silloin vittuilemaan minulle asioista enkä myöskään itse sorru johonkin peruuttamattomaan tekoon tai sanomiseen.