Mainos

Ketju jonne kaikkien on pakko kirjoittaa, oli asia sitten mikä tahansa

  • 5 636 103
  • 67 731

Krepo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Málaga CF
Toissa iltana oli Lappeenrannan satamassa ihan mahtava tapahtuma, jossa päähuomion vei rakuuna soittokunta ja erityisesti heidän solistinsa. Antti Hyyrynen veti 6 Staminan kappaletta soittokunnan säestämänä ja Jouni Hynynen saman 6 Kotiteollisuuden kappaletta. Lopun kruunasi herrojen duettona vetämä Heili Karjalasta kappale.
 
K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Mietin tässä vain, että miten monet ihmiset pystyvät elämään käytännössä vailla mitään liikuntaa? On etätyö ja/tai toimistotyö, ja sitten ajellaan kaupan kautta kotiin sohvalle möllöttämään ja tekemään pakolliset kotityöt. Ainoat askeleet tulevat kauppareissulla ja kotona neljän seinän sisällä. Tunnen näitä ihmisiä joitakin, ja aina ihmetellyt että miten sitä saa vaikka unen päästä kiinni illalla kun askelia tulee päivässä varmasti alle 3 000. Ja millainen olo on ylipäätään? Kyllä minullekin joskus liikunnan suhteen todella passiivisia päiviä tulee, mutta pääsääntöisesti ihan oman hyvinvoinnin takia yritän ehtiä edes sen puolen tunnin lenkin jossain vaiheessa päivää.
 
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Roihuttaret, Kaljakylä Rangers, Fla
Poika jo varmaan neljättä viikonloppua armeijasta vapaalla, aloitti heinäkuussa. Se miksi asiasta mainitsen, on se, että on kolmatta kertaa minun kanssa mökillä viettämässä vapaaviikonloppua, eikä ole Helsingissä hurvittelemassa huonotapaisten kavereidensa kanssa.
 
CuJo#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins | HIFK | Leijonat | Les Bleus
Poika jo varmaan neljättä viikonloppua armeijasta vapaalla, aloitti heinäkuussa. Se miksi asiasta mainitsen, on se, että on kolmatta kertaa minun kanssa mökillä viettämässä vapaaviikonloppua, eikä ole Helsingissä hurvittelemassa huonotapaisten kavereidensa kanssa.
Lahjoitko hänet siis riihikuivalla käteisellä vai tarjositko kalijat?
 
vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
Poika jo varmaan neljättä viikonloppua armeijasta vapaalla, aloitti heinäkuussa. Se miksi asiasta mainitsen, on se, että on kolmatta kertaa minun kanssa mökillä viettämässä vapaaviikonloppua, eikä ole Helsingissä hurvittelemassa huonotapaisten kavereidensa kanssa.
Ei varmaan ole isänsä kaltainen?

Tulin kesken kaiken lomaa käymään himassa. On tallella, mutta täällä on kuuma. On tottunut taas siihen että talon saa viileäksi.

Eniten - kuten joka vuosi - havahtuu siihen, että täällä on ihmisiä. Pidän yleensä loman elokuussa, heinäkuussa saa olla duunissakin rauhassa.

Elokuussa loman jälkeen tajuaa, että heitä onkin enemmän kuin mökkinaapuri ja kyläkaupan myyjä.
Nyt tulin kaupunkiin hakemaan pukua päälle, huomenna olisi häät tiedossa.

Sitten karkaan taas mökille.
 
L. Öysä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valioliiga
Mietin tässä vain, että miten monet ihmiset pystyvät elämään käytännössä vailla mitään liikuntaa? On etätyö ja/tai toimistotyö, ja sitten ajellaan kaupan kautta kotiin sohvalle möllöttämään ja tekemään pakolliset kotityöt. Ainoat askeleet tulevat kauppareissulla ja kotona neljän seinän sisällä. Tunnen näitä ihmisiä joitakin, ja aina ihmetellyt että miten sitä saa vaikka unen päästä kiinni illalla kun askelia tulee päivässä varmasti alle 3 000. Ja millainen olo on ylipäätään? Kyllä minullekin joskus liikunnan suhteen todella passiivisia päiviä tulee, mutta pääsääntöisesti ihan oman hyvinvoinnin takia yritän ehtiä edes sen puolen tunnin lenkin jossain vaiheessa päivää.
Itse ihmettelen aina näitä todella alhaisia askelmääriä. Itsellä tulee se 10 000 täyteen aivan kevyesti joka päivä ja vähintään kerran pari viikossa mennään yli 20 000. Toki meillä on koira, jota täytyy lenkkeilyttää, mutta en mä sen lisäksi paljoakaan himourheile nykyään.
 
Joo, ei tuo 10 000 askelta vaadi käytännössä juuri mitään. Se tulee itsestään, jos käy edes pienellä kävelyllä tai omistaa koiran joka pitää lenkittää. Itselläni perus askelmäärä pöivässä lienee jotain 13 000 - 15 000. Ennätys on pitkälti yli 50 000 (vai peräti 60 000) mutta sinä päivänä kävelin ihan huvikseni 36 kilometrin lenkin kun teki mieli kävellä.
 
Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mietin tässä vain, että miten monet ihmiset pystyvät elämään käytännössä vailla mitään liikuntaa? On etätyö ja/tai toimistotyö, ja sitten ajellaan kaupan kautta kotiin sohvalle möllöttämään ja tekemään pakolliset kotityöt. Ainoat askeleet tulevat kauppareissulla ja kotona neljän seinän sisällä. Tunnen näitä ihmisiä joitakin, ja aina ihmetellyt että miten sitä saa vaikka unen päästä kiinni illalla kun askelia tulee päivässä varmasti alle 3 000. Ja millainen olo on ylipäätään? Kyllä minullekin joskus liikunnan suhteen todella passiivisia päiviä tulee, mutta pääsääntöisesti ihan oman hyvinvoinnin takia yritän ehtiä edes sen puolen tunnin lenkin jossain vaiheessa päivää.

Kyllä se suhteellisen ”helposti” tapahtuu. Välillä jos itsellä on töissä todella kiire ja teen etäpäivää, niin varsinkin sadekelillä saattaa käydä niin, että heitän aamulla lapset päiväkotiin -> kiireinen työpäivä -> haen lapset ja iltaruoan teko heille. Sen jälkeen johonkin harrastukseen lasten kuskaaminen sekä pahimmillaan siinä välissä teen autosta töitä ja takaisin kotiin. Sitten lasten iltahommat ja nukutukset. Kello on 20:30 ja askelia todella vähän. Tuossa kohtaa sitten täytyy tehdä päätös saanko itseni ulos lenkille vai katsooko tunnin telkkaria ja suihkun kautta nukkumaan.
 
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Roihuttaret, Kaljakylä Rangers, Fla
Lahjoitko hänet siis riihikuivalla käteisellä vai tarjositko kalijat?
Toki pojalleni muutamat huurteiset tarjoan, vaan ei se sillä määrällä, mitä tarjoan, humalaan tule. Maksoi itse omansa. Ja rahaa en anna, pari kertaa olen sen sähkölaskut maksanut, mutta siitäkin sovittu takaisinmaksu ( jota tuskin koskaan tapahtuu).
 
K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kyllä se suhteellisen ”helposti” tapahtuu. Välillä jos itsellä on töissä todella kiire ja teen etäpäivää, niin varsinkin sadekelillä saattaa käydä niin, että heitän aamulla lapset päiväkotiin -> kiireinen työpäivä -> haen lapset ja iltaruoan teko heille. Sen jälkeen johonkin harrastukseen lasten kuskaaminen sekä pahimmillaan siinä välissä teen autosta töitä ja takaisin kotiin. Sitten lasten iltahommat ja nukutukset. Kello on 20:30 ja askelia todella vähän. Tuossa kohtaa sitten täytyy tehdä päätös saanko itseni ulos lenkille vai katsooko tunnin telkkaria ja suihkun kautta nukkumaan.
Ymmärrän ja tiedän, että perheellisellä se on välillä tuommoista. Mutta on ihmisiä, jotka eivät tosiaan koskaan liiku vaikka aikaakin olisi. Kukin tyylillään toki.

Lisäksi pitää mainita että minusta todelliset "paskatyöt" terveyden kannalta on juuri istumatyöt, enkä ikipäivänä voisi kuvitella itseäni sellaisiin. Siinä on käytännössä pakko joko syödä kuin hiirulainen tai sitten pitkänkin duunipäivän jälkeen hilata itsensä liikkumaan. Ei ihme jos kansakunnan vyötäröt kasvaa.
 
Krepo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Málaga CF
Mietin tässä vain, että miten monet ihmiset pystyvät elämään käytännössä vailla mitään liikuntaa? On etätyö ja/tai toimistotyö, ja sitten ajellaan kaupan kautta kotiin sohvalle möllöttämään ja tekemään pakolliset kotityöt. Ainoat askeleet tulevat kauppareissulla ja kotona neljän seinän sisällä. Tunnen näitä ihmisiä joitakin, ja aina ihmetellyt että miten sitä saa vaikka unen päästä kiinni illalla kun askelia tulee päivässä varmasti alle 3 000. Ja millainen olo on ylipäätään? Kyllä minullekin joskus liikunnan suhteen todella passiivisia päiviä tulee, mutta pääsääntöisesti ihan oman hyvinvoinnin takia yritän ehtiä edes sen puolen tunnin lenkin jossain vaiheessa päivää.
Tätä hieman itsekin ihmettelen, ja tunnen vastaavanlaisia paljonkin. Itse käyn ympäri vuoden pyörällä töissä. Ei toki ole kuin n. 3km suuntaansa. Seisontatyötä kaksi kolmasosaa työpäivästä noin Itselläni ja täten askeleita tulee hyvin tuostakin. Itse olen kova keräilijä, joten vapaa aikaa tulee kulutettua kalassa, marjassa ja sienessä aika hyvin.

Nykyään itse hikiurheilu on kohtuu vähissä, mutta lähes päivittäin olen käynyt viime vuodet kävelylenkeillä, koska jenkkifutis podcastit. Tunnin pari menee helposti tallatessa lähialueiden raitteja napit korvilla. Nyt toki sieniä ja marjoja keräillen lähi metsissä. Talvella sitten kävelyteitä pitkin.
 
Vaakuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joo, ei tuo 10 000 askelta vaadi käytännössä juuri mitään. Se tulee itsestään, jos käy edes pienellä kävelyllä tai omistaa koiran joka pitää lenkittää. Itselläni perus askelmäärä pöivässä lienee jotain 13 000 - 15 000. Ennätys on pitkälti yli 50 000 (vai peräti 60 000) mutta sinä päivänä kävelin ihan huvikseni 36 kilometrin lenkin kun teki mieli kävellä.

Aika hyvä määrä tuollainen 50-60 kiloa päivässä. Tarkistin juuri juhannukselta 2022 oman askelmääräni, kun kävelin puolimaratonin. Askeleet siltä ajalta reilu 23 tuhatta. Ja toim.huom. kello oli kädessä pelkästään tuon kolme ja puoli tuntia. Toki, rehellisyyden nimissä, siltä päivältä ei paljoa muuta lisää olisi tullutkaan.

Siitä samaa mieltä, että tuollaisen 10.000 askelta saa päivässä suhteellisen helposti kasaan.
 
Vaakuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lisäksi pitää mainita että minusta todelliset "paskatyöt" terveyden kannalta on juuri istumatyöt, enkä ikipäivänä voisi kuvitella itseäni sellaisiin. Siinä on käytännössä pakko joko syödä kuin hiirulainen tai sitten pitkänkin duunipäivän jälkeen hilata itsensä liikkumaan. Ei ihme jos kansakunnan vyötäröt kasvaa.

Vaihdoin duunia syksyllä 2015. Siitä asti, kun olen nykyisessä duunissa ollut, eli kohta yhdeksän vuotta, olen seissyt työpyötäni ääressä. Istuen tehdyt työpäivät oman näytön edessä laskettavissa yhden käden sormilla. Palaverit yms tietysti erikseen.

Huomasi kyllä muutoksen ryhdissä sekä ala- ja keskivartalon lihaksissa, kun alkoi seistä työpäivä toisensa jälkeen.
 
K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tätä hieman itsekin ihmettelen, ja tunnen vastaavanlaisia paljonkin. Itse käyn ympäri vuoden pyörällä töissä. Ei toki ole kuin n. 3km suuntaansa. Seisontatyötä kaksi kolmasosaa työpäivästä noin Itselläni ja täten askeleita tulee hyvin tuostakin. Itse olen kova keräilijä, joten vapaa aikaa tulee kulutettua kalassa, marjassa ja sienessä aika hyvin.

Nykyään itse hikiurheilu on kohtuu vähissä, mutta lähes päivittäin olen käynyt viime vuodet kävelylenkeillä, koska jenkkifutis podcastit. Tunnin pari menee helposti tallatessa lähialueiden raitteja napit korvilla. Nyt toki sieniä ja marjoja keräillen lähi metsissä. Talvella sitten kävelyteitä pitkin.
Hikiurheilu ei sinänsä ole kovin oleellista painonhallinnan ja hyvinvoinnin kannalta jos muuten viettää aktiivista elämää, kuten sinä. Saattaisi olla jopa haitaksi jos on fyysinen työ ja muutenkin liikkuu paljon.
 
K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Aika hyvä määrä tuollainen 50-60 kiloa päivässä. Tarkistin juuri juhannukselta 2022 oman askelmääräni, kun kävelin puolimaratonin. Askeleet siltä ajalta reilu 23 tuhatta. Ja toim.huom. kello oli kädessä pelkästään tuon kolme ja puoli tuntia. Toki, rehellisyyden nimissä, siltä päivältä ei paljoa muuta lisää olisi tullutkaan.

Siitä samaa mieltä, että tuollaisen 10.000 askelta saa päivässä suhteellisen helposti kasaan.
Koiran taisin tuona 50 000 askeleen päivänä myös lenkittää. Joskus olisi vielä tavoitteena kokeilla yli 50 kilometrin kävelylenkkiä, ja ilman mitään korvanappeja tahi muuta viihdykettä. Tekee hyvää pääkopalle kun vain kävelee.
 
Vaakuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hikiurheilu ei sinänsä ole kovin oleellista painonhallinnan ja hyvinvoinnin kannalta jos muuten viettää aktiivista elämää, kuten sinä. Saattaisi olla jopa haitaksi jos on fyysinen työ ja muutenkin liikkuu paljon.

Joskus kuulin sellaisen ohjeen joltain "asiantuntijalta", että työn ollessa fyysisesti rasittavaa, pitäisi harrastusten olla enemmän kevyitä henkisiä (tai "henkisiä"). Jos taas työ on fyysisesti vähän rasittavaa, niin harrastusten tulisi olla fyysisesti raskaampia.

Tiedä sitten. Ymmärrän toisaalta logiikan tuossa, mutta sehän on kapea-alainen katsanto vain yhdestä kulmasta. Joka ei huomioi yksilöä ja yksilön tarpeita millään lailla. Joten älkööt kukaan ottako tästä neuvosta vaarin.
 
Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ymmärrän ja tiedän, että perheellisellä se on välillä tuommoista. Mutta on ihmisiä, jotka eivät tosiaan koskaan liiku vaikka aikaakin olisi. Kukin tyylillään toki.

Lisäksi pitää mainita että minusta todelliset "paskatyöt" terveyden kannalta on juuri istumatyöt, enkä ikipäivänä voisi kuvitella itseäni sellaisiin. Siinä on käytännössä pakko joko syödä kuin hiirulainen tai sitten pitkänkin duunipäivän jälkeen hilata itsensä liikkumaan. Ei ihme jos kansakunnan vyötäröt kasvaa.

Juu ja tuo nyt oli tuollainen kiireisen päivän esimerkki vielä huonolla säällä. Yleensä ehdin kyllä työpäivän aikana käydä treenaamassa ja pyhitän aina keskiviikkoillat suunnistukseen. Lisäksi lasten kanssa tulee paljon ulkoiltua. Ja sähköpöytä löytyy kotoa ja konttorilta, niin ei koko päivä mene istuessa.
 
Vaakuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Koiran taisin tuona 50 000 askeleen päivänä myös lenkittää. Joskus olisi vielä tavoitteena kokeilla yli 50 kilometrin kävelylenkkiä, ja ilman mitään korvanappeja tahi muuta viihdykettä. Tekee hyvää pääkopalle kun vain kävelee.

Mä sain kyllä tarpeekseni tuosta puolimaratonin kävelystä. Ei tarvitse yrittää enempää. Ja nyt, kun sanon näin, niin varmasti vielä temmon pidemmän lenkin. Never say never.

Siitä ehdottoman samaa mieltä, että kävely tekee pääkopalle hyvää. Todella hyvää. Oli sitten kuulokkeet tai ei, mutta pääasia, että kävelee.

Itse asiassa monelle niin sanotulle "suorittaja"-urheilijalle pelkkä kävely tekisi välillä todella hyvää. Näillä urheilijoilla tarkoitan sellaisia, jotka liikkuvat ehkä 3-4 kertaa viikossa, ja aina ihan täysillä. Sykkeet tapissa joka ikisessä harjoituksessa. Ja he luulevat olevansa kovassa kunnossa. Eivät ole. Tai siis totta kai voivat juosta vaikkapa kuinka lujaa ja kuinka kauan, mutta fyysisessä mielessä he eivät ole hyvässä kunnossa.
 
Kuubextra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes
10000 askelta on noin 8 km kävelyä. Sohvalta jääkaapille -askelien lisäksi joudut sen tunnin verran kävellä. Se ei todellakaan tule aivan helposti jos pidät reisitaskussa mittaria. Itse olen töissä koko päivän jalkojen päällä ja lisäksi kävelen parin kilsan työmatkan ja näistä tulee yhteensä noin 12 000 askelta.

e. Juoksulenkit päälle.
 
Totta. Itse nuorempana juoksin viikossa sen 4 lenkkiä. Sitten myöhemmin juoksin 3 ja kävelin yhden. Nyt kävelen 3 ja juoksen yhden. Kävelystä on kaikessa yksinkertaisuudessaan tullut oikeastaan lempipuuhaani.
 
K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
10000 askelta on noin 8 km kävelyä. Sohvalta jääkaapille -askelien lisäksi joudut sen tunnin verran kävellä. Se ei todellakaan tule aivan helposti jos pidät reisitaskussa mittaria. Itse olen töissä koko päivän jalkojen päällä ja lisäksi kävelen parin kilsan työmatkan ja näistä tulee yhteensä noin 12 000 askelta.

e. Juoksulenkit päälle.
Ei tule niin helposti jos on istumatyö. Jos on työpäivän jalkojen päällä niin ihmeitä ei tarvitse tehdä. Itselläni on ainakin hyvin harvassa alle 10 000 askeleen päivät. Muistan että jouluaattona älykello taisi näyttää 3 000 askelta ja silloin tuntui etten tosiaan ollut tehnyt mitään.
 
Vaakuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämä. Niin hävisivät minullakin noidannuolet sun muut pikkuvaivat. Kaffeella voi sitten istuskella sen hetken.

Kyllä. Eikä siinä istumisessa aina välillä mitään vikaa ole. Päinvastoin. Kunhan sitä ei tee koko ajan.

Vaikka minullekin on kertynyt tässä boomeroituessa tuota @K.A.H mainitsemaa vyötärönkasvua, niin jotain osviittaa saanee siitä, että minulla ei mikään paikka jomota, vaikka käyn vetämässä kovemmankin juoksulenkin. Ja en ole koskaan ollut juoksija ja vasta ihan viime vuosina siitä edes innostunut. Toisin sanoen, tukilihasten täytyy olla kunnossa, että tuollaiseen pystyy. Ja ihan varmasti suuri paino tuossa on sillä, että seisoo työpäivät päätteen äärelllä. Sekä tekee kävelylenkkejä paljon. Näin ainakin itse näen sen. Ja voinen kuvitella, että minulla juuri ei ole sitä maailman parasta juoksutekniikkaa, joka korjaisi lihasten vajavaisuuden. Hymiö.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös