Jäin sitten Stadiin vetämään keppanaa. Aiemmin kertomaani sellainen lisäys, että Iskä on päässyt sairaalasta ja suurta hätää ei kaiketi ole juuri nyt, jos tuo jotakuta kiinnosti. Jotenkin vain nuo vanhempien selitykset terveydestään tuntuvat hähmäisiltä, kun onhan niillä ikääkin. Tulee aina sellainen tunne, että minun pitäisi olla mukana kuulemassa ja huolehtimassa. He ovat huolehtineet minusta pitkään, nyt on minun vuoroni. Onneksi on veljet siellä.
Aina tulee mieleen pappa, joka ei oikeasti kai tajunnut, mikä hänellä on. Joutui pitkälle edenneen syövän takia sairaalaan ja meillekin siellä käydessä sanoi, että onneksi se on kasvain, eikä syöpä. Puhui myös ihan kuolemansairaana vielä Englannin liigasta ja vakioveikkauksesta. Ja ihan täysjärkisenä pidin pappaa vielä pitkälle tuonkin ikäisenä.
Mutta näillä mennään. Sen vaadin, että nyt lähes joka päivä soitellaan, ja heti soittavat, jos on jotain. Ehkä tässä pystyy nyt hieman löysäämään ja menemään huomenna Lonnaan. Mutta kyllä on sydän kurkussa noista vanhemmista välillä.