Pääsin avautumaan ammattilaiselle tänään mieltäni painavista asioista ja hemmetti, että se tuntui hyvältä. Sovin heti uuden ajan ensi viikoksi ja täytyy kyllä todeta, että oli pirun hyvä idea ottaa yhteyttä tuohon tukiryhmään. Liian kauan olen ollut yksin omine ongelmineni ja koittanut saada niihin jonkinlaista fiksua vastausta. Ehkä se on se tyypillinen suomalainen jääräpäisyys, että minä hoidan oman leiviskäni hamaan loppuun asti enkä pyydä apua. Noh, pyysin apua ja onneksi sain sitä.
Kysymyksessä oli siis mielenterveysongelmaisten omaisten tukiryhmä, jonne uskaltauduin tänään ensimmäisen kerran ja kovasti tykästyin paikkaan. Minä en enää jaksa piilottaa kaikkia ongelmiani maton alle ja kuvitella, että yksin tulen pärjäämään, koska tuollainen ajattelutapa sai minut melkein itsetuhoiseksi monen vuoden tauon jälkeen. Pari vuotta sitten mieleeni iskostunut ajatus, että minullakin on oikeus onneen ja hyvään elämään, on alkanut kantaa hedelmää.
Toki aina silloin tällöin elämä tarjoaa sitruunaa, mutta minä olen onneksi oppinut hyväksymään asian, koska sehän kuuluu tähän tarinaan. Harvalla ihmisellä elämä noudattaa elokuvan meininkiä, jossa eletään onnellisena ja vailla kriisejä alusta loppuun. Enää nuo vastoinkäymiset eivät lannista minua, vaan kasvattavat minua henkisesti ja toisinaan myös fyysisestikin. Tämä oli hyvä päivä, jonka kunniaksi join äsken tölkillisen lonkeroa.