On muuten kiusallista kohdata jossain vaikkapa ruokakaupassa jonkun esim. ala-asteella olleen luokkakaverin vanhempia. Kun ei ole näin niin kuin 20 vuoden jälkeen sitten yhtään mitään yhteistä ja vähän noin niin kuin kasvanut eri suuntaan niistä ajoista, niin ei se nyt oikeen lämpiä oikein minkäänmoiset keskustelut enää tässä vaiheessa elämää.
Sama pätee kyllä itse asiassa valtaosaan niistä vanhoista luokkakavereistakin. Ja intistäkin on jo sen verran paljon aikaa, että varmaan nekin keskustelut olisi vaan tyyliluokkaa "joo o, niin oltiin siellä samaan aikaan sitten niin". "Mitäs oot hommaillu?" "Aha sepäs mielenkiintoista".
Eikä tässä mitään, että ketään vastaan mitään olisi tai semmoista. Mutta ihmiset muuttuu ajan kanssa, ja niin sen pitää mennäkin. Erilaiset jutut kiinnostaa, kuin 10 tai 20 vuotta sitten, ja se meinaa sitten vähän eri ihmissuhteitakin. Ne todelliset ystävät toki on säilyneet sitten pitkään.
Joskus pari vuotta esimerkiksi intistä kotiutumisen jälkeen varmaan joku miittinki inttitovereiden kanssa olisi ollut vielä ihan eri juttu, koska se kokemus oli niin siinä lähellä. Nyt ei ihan suoraan sanottuna voisi kyllä vähempää enää kiinnostaa ruveta fiilistelemään jotain 13 vuotta sitten tapahtuneita asioita.