Päätin nyt sitten tappaa jo teini-ikäisen kuusen perikunnan tontilta, koska se oli pihavajan oven edessä itseriittoisena leveämään ryhtynyt.
Se on kyllä hyvä, miten tuollainen pienestä asti seurattu kuusi vaikuttaa luonnossa paljon pienemmältä kuin oviaukossa ja myös olohuoneessa. Leveä persoona on tuo, ikivanhojen kuusenkynttilöiden johtoväli on kai suunniteltu laihoille kaupallisille standardikuusille.
Lisäksi on hemmetin janoinen hän, taitaa tulla kaatajaansa.
Aivan älyttömän tyhmä tunnepaljastus: sahatessani kuusta poikki jotenkin pyytelin mielessäni anteeksi, en sentään kai ääneen.
Nyt käyn välillä hivelemässä oksiaan, hyvittelyä eli sieluni tuskaa parkaisen Hienon Kuusen viimeisille viikoille.
Se on ihmisen osa, luontomme ylivertaisen saalistajan itsekritiikin kestäminen.
Kuuseni on kovin joulupuulajistaan juomaan ikinä, hen on ryyppyolio.