Ikävänkantaja
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
K y l l ä, aivan oikein!Eikun joo monikkomuoto tuohon Jonneen eli:
Jonnet ei muista
K y l l ä, aivan oikein!Eikun joo monikkomuoto tuohon Jonneen eli:
Jonnet ei muista
- Yli 50 miljoonaa lasta elää Kiinassa köyhyysrajan alapuolella?K y l l ä, aivan oikein!
Pakko, kun olen maksanutkin jo.En suosittele.
Mua palelee. Onko kellään muulla, samaa ongelmaa?
Michael JokunenEntäs tämä:
Ralf Schumacherin isoveljen etunimi
Jaska-poika
Michael Jokunen
Tietokonepelien pelaamisessa pärjäämistä. Sekä pelaamisessa että pelien kehittämisessä.2019: -
Mutta eihän yleensäkään "kuulu ääntä", jos sitä ei kukaan kuule. Ääniaaltoja äänen aiheuttajasta kyllä lähtee (no pun jne.), mutta kuuleminen on havaintoaistein tapahtuva ilmiö.Mitenköhän se siis on kun vaikka Tunguskassa Siperiassa kaatui puu sata vuotta sitten:
a) Ensin kuului ääni ja siiten kaatui puu
b) Puu kaatui samaan aikaan äänen kanssa
c) Puu kaatui ensin ja pamaus kuului vasta sen jälkeen
Alkuperäiseen miljoona vuotta vanhaan dilemmaan - kuuluuko metsässä ääni puun kaatuessa jos kukaan ei ole kuulemassa - ehdottaisin, että vietäisiin mankka metsään ja jollain kaiko-ohjauksella katkaistaisiin puu, labrassa sitten kuunneltaisi onko nauhalle tarttunut mitään. Vaatisi kyllä vähintään nasamaiset vehkeet ja resurssit tämmönen.
Useita jääkiekon maailmanmestaruuksiaSuomalaisten edesottamuksia
2000-luvun vaihde:
Rallin maailmanmestaruuksia
Olympiavoittajia kesä- ja talvikisoissa
F1-maailmanmestaruuksia
Kuulantyönnön ja keihäänheiton huippumaa
2020-luvun vaihde:
-
Ai alkoholistakin? Sitä tarkotin, että en suosittele.Pakko, kun olen maksanutkin jo.
Huomenna paleltaa.
Teemu Pukki NorwichsissaUseita jääkiekon maailmanmestaruuksia
Useita jääkiekon u20-maailmanmestaruuksia
Useita jääkiekon u18-maailmanmestaruuksia
Suomalainen NBA-tähti
Pistän sen uusiksi tähän, muokkasin vähän.Hei @Ikävänkantaja miksi poistit tuon viestin jossa mietit suomalaisten edesottamuksia urheilussa. Olisin käyttänyt hetken aikaa sen pohtimiseen.
Lisko kuninkaan nimihän se siinä.Tiedättekö mistä tulee mr mojo risin
Kesäkisoissa on tosiaan kyllä romahdettu. Talvikisoissa menee vähän paremmin ja kaksista viimeisistä talvikisoista on tullut kuitenkin olympiakultaa, vuosien 2006 ja 2010 kisoista niitä ei tullut. Mutta liikaa niissä ollaan parin yksilön varassa, ei siinä mitään.Olympiavoittoja kesä- ja talvikisoissa
Joo, mutta toisaalta vuoden 2003 jälkeen kuljettajien mestaruutta on juhlittu ainoastaan Ranskassa.Rallin maailmanmestaruuksia
Jos saivarrellaan niin viimeisin suomalainen F1-mestari on vuodelta 2016... Mutta joo, tässä vaadittaisiin se että Bottaksella olisi heikompi tallikaveri mutta hyvä auto jolla voisi voittaa ja olla selkeä ykköskuski.F1-maailmanmestaruuksia
Jos en väärin muista niin kuulantyönnössäkään ei ainakaan mitaleita pahemmin esim. 90-luvulla tullut. Oliko Halvarin MM-hopea ainoa? Tähtihetket tuossa taisi tulla Harjun menestyksen myötä nimenomaan 2000-luvun alun puolella.Keihäänheiton ja kuulantyönnön huippumaa
No tähän nyt ei toki paljoa lisättävää. Tai no olihan niillä myös taulutietokone.Vientivalttina maailman johtava matkapuhelinvalmistaja, jolle on tarjottu mahdollisuutta kosketusnäyttöjen lanseeraamiseen kuluttajapuhelimissa ensimmäisenä maailmassa
Pakko ottaa. Ei tätä selvinpäin jaksa.Ai alkoholistakin? Sitä tarkotin, että en suosittele.
Kiitos tästä - aivan erinomainen analyysi!Noniin eli aloitetaan:
...
Ei vaan sitä seuraa. Kyllä meillä hauskaa tulee olemaan :)Ai kesää, päivää, viikonloppua vaiko elämää? Kyllä jokaisesta selviää ilmankin. Mutta hauskaa risteilyä sulle, ja nauti jos voit.
Hauskuus on nuoruuden ja lapsuuden elämässä ilmenevä tilapäinen häiriö, joka kyllä iän myötä menee ohi.Ei vaan sitä seuraa. Kyllä meillä hauskaa tulee olemaan :)
No eihän tuo todista mitään muuta kuin että nuoruudessa on hauskaa. 20 vuoden päästä ei enää ole. Paitsi salaa.Eiköhän todisteta @SMT tämä mielipide vääräksi. Nyt mä soitan Def Leppardia ja hymyilen kuin olisin 100 metrin olympiavoittaja. Ja SMT painuu laivalle juhlimaan, komiaa.
Eihän tuohon alkoholia tarvitse. Riittää kun menet sinne ja heittäydyt munasilleen niin eiköhän sitä hämmennystä aiheudu.Voisi napata pullon viiniä ja kasan olutta kassiin ja mennä Turun puistoihin aiheuttamaan hämmennystä. Tai sit ei.