Ai olette alkaneet seurustella tän alivuokralaisen kanssa!? Onnea!
Ei ole neuvoja aikakäsityksen suhteen, mutta riitelyyn on! Yksi suurimpia kulttuurieroja meillä ja slaaveilla liittyy nimenomaan riitelyyn ja toisaalta myös ihan normaaliin vuorovaikutukseenkin. Me suomalaiset pyritään keskimäärin keskustelemaan ns. asiallisesti ja järkiperäisesti. Meille on hieman lapsekasta menettää maltti ja otamme hyvin henkilökohtaisesti kiukunpurkaukset. Slaaveilla taas on aivan toisin ja se on yksi suurimmista syistä miksi slaavien kanssa vuosia viettäneenä on ollut vaikeuksia löytää parisuhdetta. Tosin nyt seurustelen, mutta se on toinen tarina se. Slaaveilla on hyvin rikas tunne-elämä. Me suomalaiset olemme melko säyseää kansaa, emmekä ehdointahdoin näytä tunteitamme ulkoisesti. Slaavit taas lukevat paljon toisen tunteita ja meille saattaa olla ahdistavaakin, että eivät anna murjottaa yksin, vaan huomioivat hyvin herkästi kaikenlaiset tunteenvivahteet. Se alustuksesta ja asiaan! Slaaveille riitely on aivan yhtä normaali asia kuin kissalle päin ikkunaa hyppääminen linnun ollessa ikkunan takana. Muista ihan oikeesti tämä: jokainen on yksilö, mutta keskimäärin meitä suomalaisia ahdistaa ja vituttaa kaikenlainen riitely, kun taas slaaveille se on sitä tavallista elämää, eivätkä ota lainkaan samalla tavalla riitelyä henkilöön kohdistuvana asiana kuin me. Tulet hämmästymään useasti, kun leidisi on kuin pahin vihamiehesi illalla, mutta aamulla saattaakin kokata lempiruokaasi lauleskellen. Heille on tärkeää saada purkaa tunteensa, ei niinkään se, että joka ikinen hius haljotaan läpi ja vellotaan riidassa. He eivät siis aina edes yritä löytää järkiratkaisua, vaan odottaa, että mies kuuntelee ja aamulla kaikki on ok. Erittäinkin vituttavaa tottumattomalle, etenkin, kun heillä on usein tapana "kasvattaa" suomalaisen mielestä nöyryyttämällä, jos asiat ei muuten etene heidän haluamaansa suuntaan. Toivottavasti vähän avaa jotakin. Väsyttää, enkä jaksa nyt pohdiskella enempää. Sen sanon vain, että jos olet mielestäsi hermostunut turhasta tai muuten pelkäät hänen reaktiotansa hermostumisen johdosta, niin älä huoli! Ostat suklaarasian ja pyydät anteeksi ja nielet kiukkusi toistaiseksi. Väitän, vaikka kaikki olemmekin yksilöitä, että myös sinun naisystäväsi ottaa ton eleen kunnioituksena, henkisenä vahvuutena ja miehisyyden merkkinä, joka taas saa hänet paljon vastaanottavaisemmaksi.