pernaveikko
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- HIFK, Crusaders, Lechia
Varasin juuri äskön parturiin ajan. Kävin parturissa vimeksi viime vuoden tammikuussa. Hiukset on siis kasvanut noin 1v 4kk. Pian on ylioppilasjuhlani, niin pakko on mennä. Äiti on varmaan viimeisen vuoden puhunut parturiin menosta ja nyt sanoi, ettei järjestä juhlia jos en mene. Perjantaina on siis aika mennä pitkästä aikaa parturiin.
Toivotan vilpittömästi onnea matkaan. En itsekään käy kuin kaksi tai kolme kertaa vuodessa tai tarvittaessa harvemminkin.
En ole halunnut kertoa tähän ketjuun tai mihinkään muuallekaan mitä viimeksi tapahtui, kun en ole täysin yli traumoista. Sanotaanko, että leikkasivat vähän enemmän mistä oli sovittu. Vaikka sen tajuaa nopeasti, niin se on sitten jo hieman myöhäistä.
Toisaalta karvoilla on kai tapana kasvaa takaisin, niin siinä mielessä mitään täysin peruuttamatonta ei ehkä ole tapahtunut. Asiakassuhteelle tosin saattoi niin käydä, vaikka sainkin reilun alennuksen ja lahjakortin, jos tulen uudelleen. Joku pikkupomo myös pahoitteli kovasti.