Tervehdys, kuomat. Mitä kuuluu?
Kysyn, koska olen ollut käytännössä pari vuotta pois palstalta. Arvelen, että tuona ajanjaksona rekisteröityneet eivät minua tiedä. En ole lukenut palstaa lainkaan, ja kurkkasin mielenkiinnosta lähettämieni viestien määrän viimeisen parin vuoden ajalta. Lopetin aktiivisen kirjoittamisen syksyllä 2016, sen jälkeen olen lähettänyt viisi viestiä vuonna 2017 ja toiset viisi vuonna 2018. Siis kymmenen viestiä, jotka olivat lähinnä antamiani ääniä kesätyttö- ja musiikkiketjuihin. Minulla ei ole hajuakaan, ketkä vanhoista palstatutuista vielä tällä saitilla vaikuttavat.
Kuuntelen nostalgiapäissäni 5FDP:tä, jonka parissa kasvoin teini-ikäni aina parikymppisiin asti. Death Punch soi usein, kun asettelin kirjaimia perätysten palstalle. Musiikki vei ajatuksissa niihin päiviin ja yllätin itseni pohtimasta, että mitähän Jatkiksen kirjoittajille kuuluu. Täällä olemme nimimerkkien takana, mutta muistan useita skribenttejä, joiden kirjoitustyyli oli niin tunnistettava, ettei käyttäjätunnusta olisi tarvinnut edes vilkaista. Ikävänkantaja, Musta Nuoli, Pisin Kääpiö, FASlapsi, pettter, Evil, Scissors... teitä on aivan liikaa lueteltavaksi, mutta en minä unohtanutkaan ole.
Tulin käyneeksi kanssanne useita hienoja keskusteluja. Moni niistä haastoi ajattelemaan ja toisinaan piti ihan antaumuksella keskittyä vahvistamaan omaa argumentointiaan. Joskus pystyi kertomaan tärkeämmistä asioista, ja arvostan niitä monia yksityisviestittelyjä, joissa − vaikkakin yhä nimimerkin takaa − kirjoitettiin ihmiseltä ihmiselle. Muistelen esimerkiksi erästä sanojenvaihtoa pettterin kanssa. Hänen viestinsä palstalla ovat värikkäitä ja henkilöstä nimimerkin taustalla saa varsin poikkeuksellisen kuvan kuin muista, sekä hyvässä että pahassa. Jonain päivänä pettter oli lukenut jonkun postaukseni ja keskusteli kanssani hyvin maanläheisesti. Hän muistaakseni halusi kertoa arvostavansa ajatuksiani ja sanoi pitävänsä minua hyvänä tyyppinä. Ruudulta luettavat, tuntemattoman henkilön lähettämät merkkisarjat ovat harvoin liikuttaneet niin kuin silloin.
Poistuin palstalta ehkä siksi, koska tunsin, että tutut ja palstalle sielun luoneet kirjoittajat olivat yksitellen häipyneet. Toisaalta poistumiseen vaikutti myös ulkoasumuutos. En edelleenkään pidä nykyisestä ulkoasusta, nyt täällä on tykkäyksetkin. Hädin tuskin muistin, että täällä voi tägätä kirjoittajia. Call me old school, mutta kun olet kirjoittanut tuhansia viestejä palstalle, haraat kaikenlaisia muutoksia vastaan. Lisäksi on sanottava, että kiinnostus jääkiekkoa kohtaan on lopahtanut merkittävästi. Tilalle on tullut uusia kiinnostuksenkohteita. Seuraan kyllä jonkin verran, mutta en voi väittää olevani perillä kaikesta, toisin kuin ehkä joskus.
Tuhansista viesteistä puheen ollen luin taannoin jotain ketjua, jossa tuli vastaan mielestäni hyvin perusteltu ja tyyliltään vallan mainio viesti. Ajattelin, että jo on perin taidokas kynäniekka − vain huomatakseni, että sehän olen minä. Tuhansia viestejä, kuten sanoin, joten ei kaikkia voi muistaa. En voi kieltää, ettenkö olisi silti myhäillyt. Päinvastainen reaktio tuli tänään ennen tätä viestiä. Löysin omia viestejäni vuodelta 2012. Olin silloin 16-vuotias ja viesteistä paistoi nyt, seitsemän vuotta vanhemmilla silmillä katsottuna, nuori uhmakkuus. Itsearviointina voin sanoa, että osasin näemmä jo tuolloin kirjoittaa, mutta kulmat olivat teräviä kuin mitkä.
Nyt 2019 olen ehkä oppinut ajattelemaan asioita laajemmassa kontekstissa ja jäsentämään ajatuksiani fiksummin. En halua menettää tyyliäni, kyllä ilmaisussa pitää olla särmikkyyttä, jotta pointti iskee vastaanottajan tajuntaan. Olikohan palstalaisista Carlos (?), joka kerran erään viestini luettuaan totesi, että ajattelen amerikkalaisittain (American Dream) − siten, että kaikki on mahdollista − ja että Jawsista tulee fiilis, että tästä pojasta tulee vielä jotain. Tuo viesti on seurannut minua tähän päivään asti, ja oli se sitten Carlos tai joku muu, ei mikään muu viesti ole pinttynyt niin vahvasti mieleen. Se on antanut hurjasti motivaatiota, joten kiitos siitä!
Vaikken halua muuttua liikaa, en halua jäädä junnaamaan paikallenikaan. Palstapoistumisessa oli ehkä syynä sekin, että oli vain aika keksiä muuta ja siirtyä eteenpäin. Elämässä menee edelleen ihan hyvin, ei ole valittamista. Ajatusmaailmani on yhä se, että itseään kannattaa kehittää. Hyvät asiat ovat seuraamusta tästä. Siksi haluankin olla paras mahdollinen versio itsestäni. Palsta on antanut minulle paljon, ja kaiketi tähän viestiin puskenut voima oli halu nostalgisoida menneitä. On mukava ajatella olevansa osa tätä yhteisöä ja sen jatkumoa. Kerran olin keltanokka, ja vaikken ole vanha, tunnen olevani yksi palstan "konkareista". Vai miten selitätte kaipauksen ja muistelon?
Siinä minun kuulumiseni. Onko täällä vielä tuttuja, vai oletteko kaikki lähteneet?