Nyt kun olen todistetusti ensimmäistä kertaa ignoressa, mieleni halajisi lällätellä. Mutta enpäs lällättele, vaikka hieman ovelasti tällä tavalla lällättelenkin. Sen sijaan vähän kummaksun ja hieman oudoksuen ajattelen ihmisiä, joilla ei ole minkäänlaisia palleja myöntää olleensa väärässä. Jopa minä, yksi itsepäisimmistä tomppeleista jota tiedän, välillä joudun toteamaan, että ei se kai sitten näin mennytkään. Pitkin hampain, hautovin kostoin, mutta siltikin minä sen joskus myönnän.
En tosin ehkä ääneen, mutta mielessäni ainakin myönnän kyllä.