Tässä töihin kävellessä sitä taas havahtuu miettimään, että mitähän mulle on tapahtunut.. Sellaiset 28-vuotta olen aina ollut aamuvirkku. Oli kyseessä sitten kaveriporukan iltamat, aamuviiteen venähtäneet baari-illat tai normi parisuhde-elämä niin meikä on AINA ensimmäisenä aamulla pystyssä (kaikessa mielessä, kjeh kjeh) ja viimeistään siinä seiskalta vaikka kuinka olisi mennyt viideltä nukkumaan. Normaalisti tullut heräiltyä siinä viiden aikoihin kuitenkin ja aamu menee omia hommia touhutessa (jatkiksen luku, aamupalat, lenkki yms).
Nykyään aamuherätykset tuntuu kuitenkin Saatanan kätyreiltä. Ei saatana minkäänlaista halua nousta ylös kun kello aamulla pirahtaa. Sitä vastoin tekisi mieli tunkea koko perkeleen kello roskakuiluun, pieraista ja kääntää kylkeä.
Vaan annas olla kun on vapaapäivä: ei ongelmaa nousta vähän aikaisemmin.
Moti duuniani kohtaan varmaan vaikuttaa joo kun ei sinne riemusta hyppien mene, mutta toisaalta olen paskempiakin duuneja tehnyt ja tiedän olevani työssäni hyvä ja asiakkaat tykkäävät..
Kai mää olen vanhaks tulossa..