Jaa, itse olen ajatellut, että oli Suomen onni, että Saksa romahti syksyllä 1918 ja meillä voitiin esteittä palata normaaliin kansan selvän enemmistön tukemaan parlamentarismiin. Silti ei pidä unohtaa, että Saksan suurhyökkäys oli alkanut huhtikuussa 1918 ja se näytti aluksi johtavan jopa Saksan voittoon. Tässä tilanteessa monarkistien toiminta tulee vähän ymmärrettävämmäksi. Toki oli mukana puhdasta amatööriyttä ja naiiviutta kuten uudelta valtiolta sopiikin odottaa, mutta jos Saksa olisi voittanut sodan niin monarkistit olisivat pelanneet korttinsa hyvinkin tehokkaasti. Toki myös jälkikäteen tiedämme, että Mannerheim ja suojeluskunnat olisivat hoitaneet kansalaissodan yksinkin ja ilman sokeata ankkuroitumista Saksaan, mutta kun avusta sovittiin niin tätä ei voitu vielä tietää. Yksi eniten ihailemiani tuon karun, traagisen vuoden tapahtumia oli kyllä Ståhlbergin kirjoitus "Tulevaisuuden lähtökohtia" Helsingin Sanomissa, kun sota vielä jatkui ja ammuskelu Helsingissä oli hädin tuskin lakannut. Siinä hän totesi, että väkivaltaisia mullistuksia ei saa jatkaa uusilla mullistuksilla vaan että Suomen on palattava vallankaappauksen jälkeen lailliselle, parlamentaariselle ja demokraattiselle tielle. Kävi että hän, ja edustamansa liberaali ja maltillinen Suomi tosiaan edusti tulevaisuuden lähtökohtia - Suomesta ei tullut kenenkään maan epädemokraattista alusmaata, ei edes Neuvostoliiton, joka sitä selkeimmin ja väkivaltaisimmin yritti. Ja kävi siis lopulta niin että Suomen tasavalta osoittautui pitkäikäisemmäksi valtioksi kuin Saksan keisarikunta ja Sosialististen neuvostotasavaltojen liitto. Ei hassumpi saavutus.