Keskustelua Marvel-universumin elokuvista ja tv-sarjoista (Marvel Cinematic Universe, X-Men jne.)

  • 219 742
  • 1 161

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
En muista, enkä jaksa tarkistaa, onko mainittu jo että Agent Carter jää jo nähtyihin kahteen kauteen. Se oli hieman kintaalla jatkuuko sarja vai ei mutta kun pääosan esittäjä Hayley Atwell sai roolin Conviction -sarjasta jolloin sarjan jatkaminen kävi aikataulullisesti mahdottomaksi. Harmi, sillä ainakin minä tykkäsin Agent Carterista.
Olisin mielellään yhden kauden nähnyt vielä. Olisi saatu vähän solmittua juonenlankoja yhteen ja luotua siltaa myöhempään. Vähän jäi ainakin yhden henkilöhahmon osalta myös melkoiseen cliffhangeriin.Suurin syy jatkumattomuudelle oli aika vaatimattomat katsojaluvut. Toisaalta sen ymmärtää, koska tässä ei samalla tavalla ollut supersankareita ja superroistoja kehissä mitä muissa sarjoissa elokuvista nyt puhumattakaan. Mielestäni silti loistavasti toteutettu sarja ja iso osa viehätyksestä perustui Hayley Atwellin ja James D'Arcyn karismoihin ja keskinäiseen hyvään kemiaan.

Netflixillehän tuota sarjaa yritettiin vierittää, mutta ei sieltäkään koppia otettu. Minulle olisi kelvannut vaikka "tv-elokuvakin" jos jotenkin olisi tarina saatu vähän selkeämmin siihen S.H.I.E.L.D.:in perustamisehetkeen kuljetettua. No, minkäs teet.

Agents of S.H.I.E.L.D sen sijaan jatkaa. Siitä on tilattu neljäs kausi.
Joo, jatkuu tässä kuussa. Mukana sarjan menossa on myös Ghost Rider. Ei tosin perinteiisin, eli Johnny Blaze.

Toivottavasti Ghost Rideristakin tulisi vaikka oma sarja tms. Mielestäni Norman Reedus sopisi kuin nakutettu tuohon.
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Toivottavasti Ghost Rideristakin tulisi vaikka oma sarja tms. Mielestäni Norman Reedus sopisi kuin nakutettu tuohon.

Minä en ole oikein ikinä ymmärtänyt Ghost Riderin hienoutta. Sarjiksia en ole lukenut, mutta elokuvat olivat ainakin kovin kehnoja, eikä hahmo noiden perusteella vaikuttanut lainkaan mielenkiintoiselta. Onko vika katsojassa vai elokuvissa, jos Aaveratsastaja ei iskenyt?
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Marvel's Agents of S.H.I.E.L.D.:n neloskausi alkoi tällä viikolla. Ihan pätevä aloitus mielestäni. Hiukan uusia piirteitä tuodaan sarjaan, oletettavasti.

Seuraavaksi aivan pienimuotoisia spoilauksia, jotka ei nyt sinänsä kerro tarinasta ja sen käänteistä mitään, mutta pienenä varoituksena silti.

En nyt pistä tageihin:

Robbie Reyes/Ghost Rider vaikutti ihan onnistuneelta. Ei tuo hahmo sinänsä itsellenikään niin erityisen tuttu ole, mutta konsepti on ihan mielenkiintoinen ja hiukan näitä rujompia Marvel-hahmoja. Tuon hahmon myötä AoS:iin tulee hiukan enemmän tuollainen mystiikka ja tuonpuoleisuuden elementti mukaan. Ei lienee sattumaa tässä kohtaa, kun Doctor Strange on jo ovella. Toki magiaa ja semmoista on hiukan käsitelty Thor-leffoissa, mutta nyt enemmän. Saa nähdä onko tuossa Ghost Riderissa ja siihen liittyvissä jutuissa jotain suorempaa yhtymäkohtaa juurikin Doctor Strangen elementteihin. Vähän tuntui, että vihjattiin. Toki nyt homma ei erityisemmin kulje molemminpäin, mutta yksityiskohdat kiehtoo aina. Saa nähdä miten iso rooli tuolla Aaveajajalla sitten on kauden aikana. Hiukan ehkä annettiin sellaista vihjettä, että nuo toismaailmalliset jutut vaikuttaa sarjassa taustalla enemmänkin. Muutenkin luvattu, että neloskausi olisi yleislmeeltään vähän synkeämpi ja väkivaltaisempi. Varmaankin Daredevilin ja co. menestys on hiukan antanut nyöriä tuoda synkempiä sävyjä mukaan. Toki ei nyt voida odottaa, että ihan sille tasolle mentäisiin, kun kyse ihan erityyppisestä kanavasta, mutta hyvä jos edes askeleen pari olisi darkimpaa.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Seitsemisen jaksoa Luke Cagea kahlattu Netflixiltä ja kyllähän tämä hyvää kamaa on. Nimenomaan tyyli on hersyvä ja yleisesti ottaen miljöönsuhteen kiehtova, kun siinä kuvataan tuota Harlemin nuhjuisuutta välillä aika raadollisestikin ja stä kautta valtaosa näyttelijöistä on mustia. Sinänsä olisin osannut odottaa, että tämä olisi vielä rujompikin sarja, mielestäni Daredevilissä on huomattavasti makaaberimpaa menoa vielä. Toki tämä Luke Cage on tietyllä katunokkelalla tavalla humoristisempi sarja mitä DD sekä Jessica Jones, joka yleistunnelmaltaan on ehkä ollut tavallaan synkein sarja, mutta se nyt hiukan lainaileekin Film Noiresta. Mike Colter on kyllä loistava raameiltaan vakuuttava Power Man (nimeä sarjassa jopa käytetty leikillisesti pariin otteeseen) ja sekondäärinen päähenkilö Misty Knight (Simone Missick) on myös mainio kipakka mimmi ja varsin silmäkarkkiakin. Jostain syystä on tummaihoiset naiset alkaneet miellyttää viimeaikoina, joten kelpaa. Myös aiemmista sarjoista tuttu Claire Temple (ihanainen Rosario Dawson) on mukana ja tuntuisi olevan jonkinlainen liima joka yhdistää nämä sarjat lopulta. Hyvin on jo jossain tituleerattu, että hän on näiden "katusarjojen" Nick Fury. Saapa nähdä. Konnakaartikin on mukavaa perinteisempää gangsterisakkia ja luihua porukkaa, sarja tosiaan vielä kesken ja en tiedä mitä kaikkea tolta osin tuodaan esiin.

Kuten aiemmissakin sarjoissa niin tässä mukavasti välillä fläshbäckeillä tuodaan hahmojen menneisyyttä ja motiiveja kehiin. Luke Cagen kohdallakin hauskasti tuotiin ohi mennen hahmon sarjakuvamenneisyys ja yleisilme esiin. Marvel on osannut nämä sekä leffa- että sarjapuolella loisteliaasti, eli cheesyimmille ja stereotyyppisimmille piirteille on osattu irvailla ja nauraa hyväntahtoisesti. Mielestäni hyvää fanserviceä. Muutenkin aiempaa enemmän kytköksiä leffapuolelle nähtävissä, mikä tälläistä kokonaisuusfriikkiä miellyttää. Mukavaa bongailla viitteitä.

Vaikuttaisi kuitenkin, että tämäkään nyt ihan Daredevilin intensiteettiin ja rosoisuuteen tule yltämään (rima niin korkealla), mutta rakentaa osaltaan kivasti kokonaisuutta (joka ensi vuonna täydentyy Iron Fistillä ja Defendersillä) ja on ehdottoman hyvin toteutettua viihdettä ja pari naaman virneeseen saava toimintakohtauskin on ollut. Äksöniä ei ole lopulta niin paljoa kuin ennakkoon voisi kenties kuvitella, eli enemmän keskitytään henkilöiden välisiin kemioihin ja dialogiin. Toimiihan se noinkin. Villi veikkaus, että kauden vikoissa jaksoissa saattaa rytistä enemmänkin.

Tässä kohtaa keikkuu laadullisesti jossain DD:n ja JJ:n välillä. Eli kyllä tämä jotenkin vähän paremmin uppoaa meikäläiseen kuin JJ:n sarja.
 

calvin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maailman myrkyllisin jääkiekkojoukkue
Luke Cage katsottu kokonaan. Mielestäni alkupuolisko kaudesta toimi paremmin siihen saakka, kunnes Diamondback ilmestyi kuvioihin. Lopussa varsinkin nämä poliisien (Ridleyn ja Mistyn) hahmot alkoivat lähinnä ärsyttämään. Myös näytteleminen oli välillä vähän pökkelöä. Sinällään ihan mielenkiintoinen asetelma tällainen "musta" supersankarisarja ja hemmetin hyvin tehty musiikkia ja tunnelmaa myöten kuten muutkin Netflixin Marvel-sarjat. Jollain tapaa kuitenkin jätti kylmäksi, eikä sellaista loppukliimaksia saatu aikaiseksi. Pidin enemmän JJ:stä mutta kyllä tämäkin kokonaisuuteen sopii.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Diggasin Luke Cagesta kyllä kovasti. En kaipaa actionia, vaan enemmänkin hyvää dialogia ja tunnelmaa. Molempia tästä sarjasta löytyi. Alkupuolisko Cottonmouthin kanssa oli kyllä parempi kuin jälkipuolisko, mutta ei huono sekään. Viihdyttävää settiä kuten myös DD ja JJ, mutta saatan jopa eniten pitää Luke Cagesta.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Minusta taas tuo sarjan twisti, että se on jaettu ikään kuin Cottonmouthin ja Diamondbackin puoliskoihin on varsin mainio ja odottamatonkin, tai ainakin itselleni oli. Samalla tietty sarjan dynamiikka muuttuu aika lailla, koska nuo konnat on vähän eri tavalla lieroja. Cottonmouth nimenomaan streetwise ja cool gangsteri, kun taas Diamondback tuollainen päästään täysin nyrjähtänyt väkivaltainen psykopaatti. Molemmat näyttelijät vetää roolinsa upeasti. Minulla toki vielä kaksi jaksoa katsomatta, joten en tiedä miten homma pistetään purkkin. Joka tapauksessa hyvä ja hyvin toteutettu idea tuo.

Lisäksi molemman konnan tausta ja syyt toiminnalle tuodaan hyvin esille, joten vaikka ne ovatkin sairaita paskiaisia, niin asioille on kuitenkin syynsä. Mielestäni aina tarinan kannalta hyvä, että motiivit tuodaan esille.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Doctor Strange nähty, harvinaisesti ensi-illassa. En niihin yleensä tunge mukaan monestakin syystä, mutta tällä kertaa päätin antaa 3D:lle jälleen uuden mahdollisuuden ja menin SCAPE-näytökseen. Täytyy sanoa, että ei minusta kyllä edelleenkään saa 3D:n ystävää. Ei tuo nyt normaaliin verrattuna mitenkään mullistavalla tavalla erityisempää ollut oikein millään osa-alueella. Vaikka joku henkilökunnan jäsenkin kävi ylistämässä teatteria penkkejä myöden. No, penkit oli aika mukavat kyllä. Rupean kallistumaan joko sille kannalle, että minulla on näkökyvyssäni joku häikkä, ettei tuo 3D oikein rakennu oikein tai sitten odotukseni sen suhteen on jotain sellaista mitä se ei edes ole. Tiedä näistä. Minusta 3D tekee vaan elokuvista hiukan epärealistisemman näköisiä. Ihmishahmotkin on vähän kuin jotain kiiltokuvapaperinukkeja leikattuna irti ja liitetty johonkin taustaan heilumaan. Samaten tiettyä sumentumisen aiheuttavaa sekavuutta. Oli totta kai tässä elokuvassa tietyt syvyyssuunnassa menevät visuaalisuudet näyttäviä paikoin, mutta luulen, että ne olisi toimineet riittävällä voimalla ilmn 3D:takin ja tällä kertaa ei alkanut silmiä särkeä ja väsyttää, että sikäli meni ok. En taida 3D:ta kokeilla taas hetkeen, ei vaan anna minulle riittävää lisä-arvoa elokuviin koskaan.

No, mutta itse elokuvasta! Sehän oli kyllä upea, vankkaa Marvel-laatua kuten viimeaikoina on ollut ja sikäli hyvää jatkumoa. Heti ensimmäisenä tietysti kiinnittyy huomio elokuvan varsin poikkeavaan visuaalisuuteen jossa kyllä kiitettävästi kumarretaan sarjakuvan alkuperää, eli psykedeelistä unenomaista ja happoista hässäkkää piisaa ja sen lisäksi vahvasti Escherin mieleentuovaa surrealismia ja mittasuhteiden ja geometristen rakenteiden vääristämistä. Tuolla osa-alueella ehdottomasti visuaalisesti nyrjäyttävin ja näyttävin elokuva moneen vuoteen. Itse tarina nyt ei ollut niin monisäkeinen kuin kenties olisi voinut odottaa, mutta eipä ne juonirakenteet nyt missään Marvel-leffoissa niin mutkikkaita/yllättäviä yleensä ole ja tämän totean, vaikka fani olenkin. Vaan eipä se haittaakaan, koska itse hahmot ja niiden väliset kuviot toimivat ja tähän leffaan on saatu erityisen lahjakkaita näyttelijöitä. Marvelilla hyvä noste toltakin osin, että tuntuvat jatkuvasti saavan meritoituneita aitoja lahjakkuuksia mukaan. Benedict Cumberbatch tietenkin ansaitusti keskiössä ja kuten arvata saattoi, mies istuu rooliinsa yhtä sulavasti kuin vaikkapa RDJ Tony Starkiksi ja Chris Evans Steve Rogersiksi. Hahmon kehitys ylimielisestä egoistisesta kirurgista Maata suojelevaksi velhoksi käydään toki varsin nopeasti, koska 2h elokuvakin on verrattain lyhyt kasvukertomukselle, mutta mielestäni siitä suoriudutaan sujuvasti. Muissakaan roolituksissa ei mitään valittamista, mutta erityisen vaikuttunut olin Tilda Swintonista hyvinkin androgyyninä ja iättömänä Ancient Onena. Roolivalinnasta on ollut kahdenlaistakin murinaa ja mutinaa, lähtien jo siitä, että muinaisen vanhan parrakkaan velhon rooliin otettiinkin keski-ikäinen nainen ja toisakseen, että valinta oli nimenomaan länsimaalainen, eikä aasialainen kuten hahmo alkujaan on. Leffaa on siis syytetty ns. whitewashingista, että keskeinen henkilö muutetaan valkoihoista väestöä edustavaksi. Itse en noihin mutinoihin osaa oikein sanoa mitään, totean vaan, että Swinton oli todella häikäisevä ja upea ilmestys ja vaikuttava. Marvel nyt on muutenkin muunnellut vuosia monien hahmojen etnistä taustaa, että ei siinä ole mitään uutta. Minulle se on aika se ja sama, kunhan roolitus on onnistunut. Toinen tälläinen esimerkki elokuvassa onkin Paroni Mordo (leffassa pelkkä Mordo) joka alkuperäisen balkanilaisen sijasta on tummaihoinen. Tässäkään ei sikäli valittamista, koska Chiwetel Ejiofor on kiitelty näyttelijä ja esittää tässäkin sujuvasti yrmeää varsin ehdotonta ja periaatteellista magian mestaria. Muissa rooleissa aina yhtä ihastuttava naapurintyttö Rachel McAdams on aika pienessä, mutta sinänsä tärkeässä roolissa ja hallitsee komediallista puoltakin mukavasti. Mads Mikkelsen leffan pahiksena myös taattua Madsia, eli kuumottava, mutta kenties hahmosta olisi voitu repiäkin lisää irti, sillä...

...hän on itse asiassa leffan toissijainen paha poika, kun taustalla naruja vetelee kukapas muukaan kuin demoni Dormammu. Yllätyin vähän, että Dormammu heitettiin kehiin jo tässä vaiheessa ja konkreettisemminkin. Sinänsä olisin odottanut, että kyseinen hahmo väijyy taustalla ja se kohdataan kunnolla vasta jossain sarjan myöhemmässä osassa. Toki demoni on hengissä edelleenkin ja on hyvin mahdollista, että Strange kohtaa sen vielä uudelleenkin, vaikka saikin sopimuksen tehtyä. Mordo arvelikin, että Strangen teolla on seuraamuksia joten jää nähtäväksi. Noin muuten itsessään Dormammu oli upea hyvinkin psykedeelinen jonkun pahan tripin aiheuttama kummajainen. Mads Mikkelsenin Kaecilius sikäli jäi vähän juoksupojan rooliin, mutta kuumottava varsinkin kun pimeyden ulottuvuuden energia muuntaa hänen ja seuraajiensa silmät.

Kaiken kaikkiaan hieno elokuva ja toi yhdenlaisen elementin ja ulottuvuuden kasvavaan leffauniversumiin. Onhan se jo paisunut eeppisiin mittoihin monelta osalta ja hyvä niin, koska niin kuuluukin olla. Erittäin lupaavasti alkanut tämä Phase 3, Civil Warin ollessa täysosuma ja tämäkin erittäin hyvä. Oikeastaan Ant-Manista alkoi sellainen renessanssi ja vähän uudistuva ilme, kun edellinen Avengers hyvistä jutuistaan huolimatta oli ehkä hitusen ontuva ja tasapainoton elokuva paikoin.

Erityismainintana Michael Giacchinon musiikki ja tietyt teemat välillä erottui ihan mukavasti ja paikoin urkuilujen myötä tuli hienoisesti 60- ja 70-luvun psykedelia mieleen.
 

hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lügan kaaossseura
Doctor Strange kiinnostaa kyllä, ehkäpä sitä voisi teatteriin astikin mennä. Mutta mitä arvon palstaveljet/-sisaret mieltä viimeisimmästä Agents of S.H.I.E.L.D. -kaudesta tähän mennessä?

(spoilerivaroitus, käsittelen hyvin yleisluontoisesti mitä tällä kaudella tapahtunut tähän mennessä jenkkitahtiin)

Itselle sarja lähti liikkeelle aika "mostly harmless"-osaston edustajana, sellaista perushuttua mitä nyt huvikseen tuijottaa paremman puutteessa. Ensimmäisen kauden loppua kohden alkoi kuitenkin tulla vähän enemmän kiinnostusta aiheeseen. Toisella kaudella meininki parani enemmän ja oikeastaan kakkoskauden puolivälistä kolmoskauden loppuun oli oikein viihdyttävä supersankarisarja - ei mikään "synkkä ja realistinen" niin kuin tuntuu että melkein kaikkien sarjakuva-adaptaatioiden pitää nykyään olla, vaan hyvää viihdettä ja sympaattisia hahmoja. Eikä siinä tosiaan mitään vikaa ole, vaikkei sillä elä niin välillä on oikein mukavaa syödä hattaraa.

Mutta nyt tämä neloskausi... en tiedä. Ei oikein vieläkään ole iskenyt kunnolla. Ghost Rider hahmona ei sytytä, en tiedä onko syypää näyttelijässä, käsikirjoituksessa vai itse hahmossa, mutta aika valjuksi jää. Ja etenkin tämänkertainen pääpahis... Jos haluaisin katsoa yliluonnollisia otuksia jahtaamassa kirottua kirjaa, katsoisin Ash vs. Evil Deadia (ja katsonkin, ihan parhautta). Toivottavasti heivaavat tuon juonikuvion romukoppaan kauden puoliväliin mennessä ja jotain muuta tilalle. Pidin silti sarjasta aiemmin paljon, sääli jos tuo täysin kuivuu kasaan.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Luke Cagen viimeinkin sain aloitettua ja vei mennessään kyllä sen ensimmäiset kahdeksan jaksoa, kunnes Cottonmouth otti neppariin ja yhden jakson perusteella paskasti näyttelevä Diamondback varastaa ruutuaikaa. Toivottavasti paranee vielä, mutta olipahan raju pudotus tasossa, kun Cornell sai surmansa. Aivan kurko näyttelijä pahikseksi Shadesin kanssa.
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Doctor Strange tuli aiemmin päivällä tsekattua ja tässä hieman pohdintoa kyseisestä leffasta.
Leffa oli visuaalisesti vähintäänkin vaikuttava, vaikkakin useammissa kohdissa leffa tuntui Inception potenssiin kolmelta. Ainakin minun oli vaikea pysyä kärryillä keskivaiheilla olleessa suuressa kaupunkitaistelukohtauksessa, jossa menoa oli vaikka muille jakaa, mutta järkeä ei senkään vertaa. Alussa oli sentään tajuta missä mennään, mutta sitten joku kaatoi kofeiinia koneistoon ja laatu kärsi.

Cumberbatch oli oivallinen roolissaan, mutta hänkin hukkui erikoistehosteiden tulvaan. Muista näyttelijöistä aina ihastuttava Rachel McAdams oli ihan jees, Tilda Swinton oli Tilda Swinton. Mads Mikkelsen tuntui saapuneen kuvauspaikalle vain suorittaakseen työnsä, siksi ponnetonta oli hänen esityksensä.

Kaiken kaikkiaan yksi Marvelin heikoimmista leffoista tällä vuosikymmenellä.

**
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Kaiken kaikkiaan yksi Marvelin heikoimmista leffoista tällä vuosikymmenellä.

**

Muuten samaa mieltä, paitsi tästä. Phase 1:n jälkeen tuo keskeisin MCU(eli Avengers-keskeinen) on kyllä pettänyt täysin(ehkä Captain America Winter Solideria lukuunottamatta). Ennalta-arvattavaa, ylituotteistettua paskaa josta puuttui kaikki rohkeus lähdemateriaaliin nähden. Civil Warkin oli pelkkä märkä pieru sarjakuvaversioon verrattuna(mikä sekään ei ollut mikään mestariteos).
 

Koikkaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves & Boston Bruins
Spider-Manista on tullut nyt traileri. Linkki youtubeen.
Upealta näyttää. Ainoa juttu mikä jäi häiritsemään oli tuo kohta missä Peter katsoi YouTubesta(?) Hämiksen ja Giant-Manin taistelua. Kyseinen taistelu oli Civil Warista ja epäselvää on, että kuka tuon taistelun keskellä kuvasi.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Ainoa juttu mikä jäi häiritsemään oli tuo kohta missä Peter katsoi YouTubesta(?) Hämiksen ja Giant-Manin taistelua. Kyseinen taistelu oli Civil Warista ja epäselvää on, että kuka tuon taistelun keskellä kuvasi.
Mun mielestä se ei näyttänyt siltä että Parker ois katsellut sitä youtubesta vaan ihan omalta koneelta. Kuvakulma tossa klipissä oli sellainen että näytti että kamera makaisi maassa. Eli oisko sitten Hämis laittanut kameran jonnekin piiloon ja nauhottanut omaa tappeluaan? Perinteisestihän Hämis on aina kuvannut omia tappeluitaan että saa niistä valokuvia jotka möi Daily Bugleen. Parker on leffassa teini ja teinithän tykkää tehdä somevideoita, joten ois musta aika luonnolista että sen klipin on kuvannut Hämis itse.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lainaan nyt törkeästi tätä ketjua vaikka ei liitykään MCU:hun vaan X-Men "universumiin". Fox näyttää jo tänään ensimmäisen jakson uutta Legion sarjaa alkaen klo 22. En tiedä sarjasta oikein muuta kuin että se kertoo skitsofreniaa sairastavasta mutantista - vaikuttaa lupaavalta aiheelta.

No, jotta kirjoittaisin aiheestakin niin mainitaan että ensimmäisen kolmen jakson perusteella S.H.I.E.L.D:in neloskausi jatkaa laadukasta menoa. Mukana tarinassa näyttää olevan vahvasti myös Ghost Rider.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Lainaan nyt törkeästi tätä ketjua vaikka ei liitykään MCU:hun vaan X-Men "universumiin". Fox näyttää jo tänään ensimmäisen jakson uutta Legion sarjaa alkaen klo 22. En tiedä sarjasta oikein muuta kuin että se kertoo skitsofreniaa sairastavasta mutantista - vaikuttaa lupaavalta aiheelta..
Kyllähän X-Menit, kuten muutkin Marveliin liittyvät elokuvat ja sarjat on tämän ketjun heiniä, kuten otsikkokin tietää kertoa. Ei tämä ole siis pelkästään Marvel Cinematic Universelle pyhitetty suinkaan, vaikka sieltä puolen nyt tietysti eniten matskua tuleekin vuosittain. Antaa palaa vaan Legionin kohdalla myös. Hyvä kun muistutit, pitää tarkastaa minkälainen juttu on kyseessä.

***

Ensi kuussahan alkaa Netflixiltä Iron Fist, josta ilmestyi traileri tuossa jokunen päivä sitten. Kung fu settiä luvassa ja nähtävästi enemmän yliluonnollista meininkiä, mitä aiemmissa sarjoissa (no, ei Jessica ja Luke nyt mitään ihan luonnollisia tyyppejä ole nekään ja Daredevilissäkin toisella kaudella oli ninjamystiikkaa.)

Sitten kun Danny Rand alias Iron Fist on esitelty, niin alkaakin olla Defendersin vuoro joka nähdään myöhemmin tänä vuonna, Netflixillä, totta kai.
 

Kumielvis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Paltamon Pantterit
Voi juku toi Logan oli hyvä. Kaikki supersankarileffat pitäs olla R-rated. Törkeen kova!
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kaikki supersankarileffat pitäs olla R-rated. Törkeen kova!
Tästä olen jyrkästi eri mieltä, mutta elokuva oli todella onnistunut. Viimeinkin loksahti ns. kohdilleen, mitä tulee Wolverinen sooloiluihin. Se eka leffa nyt oli melkoista kökköyttä, vaikka siinäkin pari hienoa juttua oli mukana. Toinen oli jo tyylikkäämpi kokonaisuus, vaikka ei loppuun asti kantanutkaan. Nyt oli siis homma saatu tasapainoon ja sen kruunasi loistava näyttelijäntyö ensinnäkin tietysti Hugh Jackmanilta joka on jo ikoninen lajissaan ja ennen kaikke Patrick Stewartilta, joka ei kyllä huonoa saa aikaan. Niin intensiivinen ja syvälle porautuva näyttelijä kun on kyseessä. Varasti show'nt totaalisesti muutamaankin otteeseen. Pikkulikka oli myös vakuuttava, mikä ei lapsinäyttelijöiden kohdalla ole lainkaan selviö.

Hyvin erilainen tunnelmaltaan kuin supersankarileffat yleensä. Hyvin rosoinen ja road movie -hengestä plussaa. Mielestäni paras X-Men sarjan elokuva sitten First Classin, joka oli suuri yllätys kun odotin siltä lähinnä paskaa. X2 on kyllä edelleen suurin suosikkini koko sarjassa. Siinä oli about kaikki tehty jotenkin oikein (vaikka leffasarjan Rogue on kyllä ihan paska. Toivottavasti jossain vaiheessa kun sarja rebootataan, niin ko. hahmo tehdään oikein. Kyseessä kuitenkin suurimpia lemppareitani mitä tulee naispuolisiin supersankareihin)
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Toivottavasti jossain vaiheessa kun sarja rebootataan, niin ko. hahmo tehdään oikein.

En oikein ymmärrä, eikös First Class, tai oikeammin Days of Future Past tavallaan toiminut reboottina kun originaalitrilogian aikajanan rinnalle tuli toinen?
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
En oikein ymmärrä, eikös First Class, tai oikeammin Days of Future Past tavallaan toiminut reboottina kun originaalitrilogian aikajanan rinnalle tuli toinen?
No toki joo näin. Eräänlainen soft reboot tosiaan nähtiin. Veikkaan, että joku massiivisempi täydellinen rebootti saatetaan silti nähdä lähivuosina. Tällöin voidaan Wolverine ja monet muut isot keskeiset hahmot castata ihan uusiksi ja uusilla tarinanlangoilla. Onhan se tietysti varsin hankala paikka, koska Hugh Jackman on aika tavalla piirtynyt ihmisille mieleen Wolverinena. En silti usko, että niin ikonista hahmoa ihan noin helpolla jätetään sivuun.

Oletettavasti tämä nykyinen sarja jatkuu kuitenkin vielä, tämä Logan nyt antoi kuitenkin omanlaisiaan palasia jatkaa stooria tiettyyn suuntaan. En ole tarkemmin nyt selvillä FOX:n suunnitelmista, mutta ilmeisesti nyt ainakin yksi leffa jatkumoon on tekeillä. Plus tietysti Deadpoolin jatko-osa.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Netflixistä löytyy nyt kokonainen kausi Iron Fistiä. En muista kyseistä sankaria sarjakuvista lainkaan, lieneekö edes silloin 80-luvulla, kun sarjakuvia vielä seurasin, tätä hahmoa suomeksi käännetyissä lehdissä esiintynyt... Mutta Netflixin Marvel sarjat ovat osoittaneet niin kovaa tasoa, ettei tämäkään pettymys mahda olla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös