Mainos

Keskustelua Jatkoajan kolumneista ja artikkeleista

  • 1 216 271
  • 6 951
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Nyt on klassista, hyvää Jatkoaikaa. Oheinen otsikko-ingressi-juttu-kokonaisuus on mielestäni jopa koko suomalaisen uutismediakentän kärkisuorituksia nykyajassa informatiivisuudessaan ja selkeydessään. Ei mitään seitsemän rivin otsikoita, klikkitermejä tai muutakaan (olkoonkin, että omata-verbi ei ole suomen kieltä). Vain asia ja uutinen niin kuin se on. Ajatusviiva-sitaatti-yhdistelmä toimii tuossa myös esimerkillisen järkevällä tavalla.

Näitä lisää, kiitos!

JYP hankki Miska Siikosen − "Ottanut kehitysaskeleita eteenpäin joka kausi"

(Kuvateksti: Siikosen tuleva seura on JYP.)

JYP on tehnyt kahden vuoden sopimuksen hyökkääjä Miska Siikosen kanssa.

Kuten Jatkoaika uutisoi jo maaliskuussa, Miska Siikonen siirtyy JYPin riveihin kaksivuotisella sopimuksella. Tällä kaudella 25 tehopistettä kerännyt Siikonen on pelannut uransa kaikki aiemmat pääsarjaottelut Pelicansissa.

− Nuoresta iästään huolimatta Miska Siikonen on pelannut liigaa vakiokokoonpanossa jo muutaman vuoden ja ottanut kehitysaskeleita eteenpäin joka kausi. Hän omaa edelleen hyvän kehityspotentiaalin, JYPin päävalmentaja Pekka Tirkkonen luonnehtii.

− Siikonen pelaa tunnollisesti peliä molempiin suuntiin, lukee peliä hyvin ja on vahva kamppailija, joka pystyy pelaamaan sekä yli- että alivoimaa.

JYPillä on Siikosen hankinnan myötä 25 julkistettua pelaajasopimusta.
 

Waqu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Dallas Stars
Näkemys: Missä viipyy TPS:n kannanotto Jonne Virtasen nakukuvaan?

Nyt oli kyllä sen luokan kirjoitus, että olisi ehkä toimituksessakin jäähyn paikka kohdillaan. Harvemmin täällä foorumin puolellakaan ihan tuollaista saa lukea.
Seuran pitäisi lynkata nyt Virtanen kauden jälkeen tehdystä kännisekoilusta? Tottakai seura voi tästä mielipiteensä esittää ja se olisi hyvä myös tehdä, mutta suoraan Virtaselle eikä lehtien palstoilla. Eihän tästä mitään suurta kohua ole edes noussut.

"Suomessa kun ollaan, alkoholin liikakäyttö ja humalasekoilu todennäköisesti romantisoidaan kansan keskuudessa Virtasen kannalta huumoriksi ja kulttimaineeksi. TPS:lle kyseessä on kuitenkin melkoinen imagotappio. Imagotappiota olisi voinut lieventää huomattavasti se, jos TPS olisi tuoreeltaan ottanut tapaukseen kantaa."

En millään pysty näkemään tässä mitään suurta imagotappiota TPS:n suuntaan ja jos TPS olisi tullut "julki" asian kanssa, olisi sitä revitelty varmasti huomattavasti enemmän. Kuitenkaan kuvassa ei nyt mitään älyttömän vakavaa ollut, jos nyt muistaa vastaavan asian mistä TPS tuli julki, kun Elomo toikkaroi itsensä putkaan.

"Mikäli TPS ei muuta asennettaan ja sitä kautta myös viestintäänsä, sillä on edessään toisintoja kuluneesta kaudesta: liian korkeita odotuksia, miljoonatappioita ja noloja aikaisia kauden päättymisiä."

Olen mykistynyt, miten tuon kuvan kanssa saadaan aasinsilta TPS:n menestykseen ja "asenteeseen". Se olisi näyttänyt seuralta asennetta, kun se olisi lynkannut julkisesti pelaajansa vapaa-ajalla otetusta kuvasta kun kausikaan ei ole käynnissä?

Tuosta mielipidekirjoituksesta tuli lähinnä mieleen, että hakeeko kirjoittaja jotain sensaatiopisteitä vai tuliko tarve jeesustella kunnolla. Mutta pitäisitte jonkun suodatuksen, ennen kuin kaikkea tällaista päästetään etusivulle.

Missä viipyy Jatkoajan kannanotto ala-arvoiseen kolumniin?
 

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Missä viipyy Jatkoajan kannanotto ala-arvoiseen kolumniin?
Nimenomaan.

Noin ala-arvoista roskaa ei kenenkään tarvitsisi lukea edes keskustelupalstalta, saati jostain verkkojulkaisusta.

"Virtasen itsensä kannalta, yksityishenkilönä, kuva on ennätysmäisen nolo"

Ei, ei todellakaan ole. Kuvaajan kannalta ehkä, mutta Jonne Virtasen kannalta ei, tai sitten Tuuli Määtän käsitys ennätysmäisen nolosta on yhtä ennätysmäisen nolo kuin hänen kolumninsa.

Välillä olen yrittänyt antaa Jatkoajan verkkojulkaisulle uuden mahdollisuuden, mutta tuollainen paska ei ansaitse yhtään lukukertaa.
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Haluatteko tietää, minkä kuvan TPS tahtoo itsestään antaa? Vihjeitä:

Ingressi:

"TPS tahtoo luoda itsestään markkinoinnissaan ja viestinnässään suurseuran kuvan, mutta siltä puuttuu kyky reagoida ongelmatilanteisiin."

Loput:

"TPS on puhunut jo muutaman vuoden ajan kunniansa palauttamisesta ja tavoitteestaan palata ehdottomaksi suurseuraksi."

"Ylipäätään TPS pyrkii markkinoinnissaan antamaan itsestään suurseuran kuvan."

"TPS pyrkii markkinoinnissaan antamaan itsestään suurseuran kuvan, mutta todellinen suurseura olisi Virtasen tilannetta vastaavan kohun kohdalla saanut suunsa auki."
 

Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
"TPS:n pahoittelee pelaajansa käytöstä tämän vapaa-ajalla".

Ihanko oikeasti? Virtasen käytös oli noloa, mutta kyllä mä näkisin asian kuitenkin Virtasen omana, enkä TPS:n.

---

@Turha Kaukalo - voisiko olla, että TPS pyrkii viestinnällään maalaamaan itsestään kuvan suurseurana? Ehkä kaukaa haettu, mutta tuli mieleen.
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
"TPS:n pahoittelee pelaajansa käytöstä tämän vapaa-ajalla".

Ihanko oikeasti? Virtasen käytös oli noloa, mutta kyllä mä näkisin asian kuitenkin Virtasen omana, enkä TPS:n.

---

@Turha Kaukalo - voisiko olla, että TPS pyrkii viestinnällään maalaamaan itsestään kuvan suurseurana? Ehkä kaukaa haettu, mutta tuli mieleen.


En varmaksi menisi sanomaan, mutta sellaisen kuvan sain. Olisi hyvä jos palstalla Jatkoajan toimittajat olisivat vastaamassa näihin meidän kysymyksiimme omalla nimellään. @Toimitus onkohan tää Jatkoajan toimitus? Tulkaas nyt itte kertoon.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Tuuli Määttä - mikä mättää?

Kysyit missä viipyy TPS:n kannanotto Jonne Virtasen nakukuvaan? Minkälaisen kannanoton olisit halunnut? Olisiko TPS:n pitänyt pitää tiedotustilaisuus Paavo M.Petäjän tyyliin, jossa asiaa olisi käyty läpi?

"Se miespelaaja keneen kohdistuu tällä hetkellä epäily, eli korostan, tämä on vain epäily, on Jonne Virtanen"
"Korostan, Virtasen tapauksessa korostan, että elimen eli aisan, eli kangen, eli siis mulkun tila, ei ollut epäilyn mukaan fallosmaisessa tilassa."
"Haluan mitä nöyrimmin pyytää anteeksi sitä, että toimme epäilyn mukaan esille ei-fallosmaisessa tilassa olevan Virtasen monnin"
"Virtasella saattaa olla Turun suurin kulmakerroin löysän ja erektiossa olevan jorman välillä, ei kuitenkaan isänsä Jorman, korostan tämä on vain epäily"


Kyseessä oli ilmeisesti yksityistilaisuus.

Tuuli. Voin kertoa sinulle, että vastaavia kuvia otetaan joukkueiden saunaillassa nykyään monenkin ihmisen toimesta. Sitten valitettavasti löytyy niitä vähemmän välkkyjä henkilöitä, jotka lataavat tuollaisia internettiin kaikkien nähtäväksi. Myös joukkueiden pukukopeissa haastatteluja tekevät toimittajat näkevät välillä vehkeiden vilkkuvat avoimesti, kun pelaajat suuntaavat suihkuosastolle. Tosin ilmeisesti sinä Tuuli et kuulu näihin toimittajiin, jotka joukkueiden koppeihin pääsevät, kun tästä asiasta näin järkytyit.

Tässä tilanteessa eniten pitäisi hävetä kuvan internettiin lähettäneen ihmisen. Ei TPS:n tai Jonne Virtasen.

Loppuun vain totean, että Virtanen itse hoiti tapauksen medianhallinnan Twitterissä neljällä sanalla liki arvosanoin 10/10. "Pieni muna, iso sielu". Virtasen tapauksessa tuo ei ole edes imagotappio, vaan jopa kasvattaa hänen mainettaan kulttipelaajana.

En edes halua tietää mitä kysymyksiä olisit Virtaselta halunnut tiedotustilaisuudessa kysyä.
Jatkoajan Tuuli Määttä. Näkemyksesi on ennätysmäisen nolo - missä viipyy Jatkoajan tiedotustilaisuus aiheesta?
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Kuten toisessakin ketjussa totesin, Virtanen ei mitä ilmeisimmin ole tehnyt mitään sellaista, millä olisi vaikutusta TPS:n imagoon saati maineeseen, ts. loukannut ketään fyysisesti, aiheuttanut mainittavaa epäjärjestystä tahi vahingoittanut irtaimistoa tai toisten omaisuutta. Hölmöillyt ehkä joo (ilmeisesti yksityistilaisuudessa), mutta siinäpä se.

Tepsi voisi toki humoristisesti todeta esim., että kyseessä on "pikkujuttu, josta ei ole kommentoitavaa".
 

k0mpat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse en edes tiennyt koko tapauksesta yhtään mitään, ennenkuin jatkoajan etusivulle lävähti moinen.

Jutun luettuani ensimmäiset reaktiot oli rehellisesti, että miksi vitussa tepsin pitäs tähän reagoida JULKISESTI?
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC
Kaveri ollut kauden loputtua vapaa-ajallaan kännissä yksityistilaisuudessa. Herätys TPS ja Sipilä!

Mjoo, nyt tehtiin kyllä asiaa tikusta ja kovaa. Idean kolumnin takana ymmärrän, esimerkkitapaus oli vaan äärimmäisen huono.
 

-40

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Pallo feat. Veljmiehet
Parahin jatkoaika

Keskittyisitte siihen minkä parhaiten osaatte eli laadukkaisiin ennakoihin ja otteluraportteihin. Välillä kannattajaa voi hemmotella valokuvin. Jättäkää seurapiirisonta ja sensaatiot niille korppikotkille jotka sillä elantonsa tekevät.

Mikäli kaino pyyntöni ei miellytä niin voitte pitää tunkkinne.
 

Andji

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kulloinkin minkäkin liigan hallitseva mestari
Nyt on klassista, hyvää Jatkoaikaa.

"Onneksi" kyseessä oli vain yksittäinen erehdys. Jo tänään saatiinkin nauttia otsikosta "Lukko saa valmennustiimiinsä entisen liigapelaajan". On sen verran informatiivinen otsikko, että oikein itkettää. Vaan eiköhän tuollekin ole tyytyväisinä hymähdelty toimituksessa.
 

Ulos T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko kotimaassa +suomalaiset maailmalla +Kärpät
Ohhoh, aika yllättynyt olen tuosta kolumnista. Jännä kannanotto.. en oikein tiedä miten asiaan suhtautua, kyllä taitaa raskaan kauden jälkeen monella joukkueella ja yksilöllä olla se "nollaus" aika raskasta. Jos joku juttu (tai kuva) päätyy julkisuuteen niin pitäisikö/kannattaisiko joukkueen nostaa asiaa edelleen esiin järjestämällä tiedotustilaisuus? Vai antaa pölyn laskeutua?

Saako ihmisistä ottaa nakukuvia kysymättä lupaa ja jakaa julkisuuteen? Saako noita kuvia levittää vapaasti jos sellaisen saa käsiin?
 

Ruutu8

Jäsen
Niinkuin olen muistaakseni aikaisemminkin tänne skriivaillut, Jatkoajan toimitus on yhtä kuin päätoimittelija Pärnänen. Ei ihme että herralla loppui hommat niin IS:ssa kuin Liigan viestinnässä. Pelkkää huomionhakua, klikkikalastelua ja kohuotsikoita ilman mitään todellista perää. Milloin Valtteri Filppulaa pidetään NHL:n huonoimpana hyökkääjänä, milloin TPS on kriisissä kun jollain pelaajalla kauden päätöskaronkassa mela vilahtaa esillä. Surullista, mutta kaikki täysin laskelmoitua.

Siinä mielessä nämä tuulimäätät ja mut kirjoittelijat istuvat oikein hyvin päätoimittelija Pärnäsen valitsemaan ja vallitsevaan linjaan.

Sääli. Iso sääli miten yksi mukatoimittaja on saanut alasajettua näin hienon ja kulttimaineessa olevan median.
 

Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
HPK-Tappara -välieräsarjan muistelosta peukku - tuollainen journalismi sai minut aikanaan Jatkoajan lukijaksi. Tehdään aikaavievää kirjoitusta aiheesta, johon isommat mediat eivät tartu. Hyvää duunia!
 

tinkezione

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens, Ipa, Rod Weery
Jutun luettuani ensimmäiset reaktiot oli rehellisesti, että miksi vitussa tepsin pitäs tähän reagoida JULKISESTI?

Siksi, etta TPS-brandia (mika se sitten ikina onkaan) olisi voinut tehostaa siihen istuvalla ulostulolla, mita hyvansa valilta "emme hyvaksy ja tuomitsemme ja roviolle" ja "pojat on poikii" mika nyt sitten TPS:n brandiin (?) parhaiten istuukin. Siina jai nyt TPS:lta medianakyvyyspaikassa kuti piippuun. Noh, ehka tuo haudanhiljaisuuskin tavallaan kuvastaa TPS:n brandia oikein hyvin.
 

Katto

Jäsen
Juha Oinonen lukenut 28.3 Tommi Seppälän kirjoittaman kolumnin yle urheilun sivulta ja kirjoittanut sen sitten itse uudestaan jatkoaikaan.
 

RetroRenttu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sarjasta riippuen
En tiedä olenko mielipiteeni kanssa aivan yksin, mutta kommentoinpa kuitenkin Juha Oinosen mielipidekirjoitusta Näkemys: Päähän taklaamisen kieltäminen ei tehonnut − seuraavaksi NHL:n on puututtava tappeluihin ja koodiin. Oinonen perään kuuluttaa kolumnissaan että tappelut pitäisi saada NHL:stä pois tai ainakin reilusti kovemman tuomion alle ja varsinkin niin sanotusta koodistosta johtuvat tappelut.

Itse olen sitä mieltä että juuri tuon kaltaiset ns. välienselvittelyt kuuluvat asiaan varsinkin pohjois-amerikassa. Toki ymmärrän eriävät mielipiteet sekä tiedostan myös tappeluiden mahdolliset terveys vaikutukset. Silti en näe pahana jos kohtuuden rajoissa ja ns. asiasta käydään haastamassa kaveri myllyihin. Erikseen ovat sitten nämä show tappelut kahden tappelijin välillä sekä järjettömät tähtipelaajien jahtaamiset. Varsinkin tappelu mihin Oinonen viittaa on mielestäni ihan ok. Kumpikaan Paul Byron tai Mackenzie Weegar eivät ole mitään raskaan sarjan tappelijoita. Weegar halusi käydä antamassa tämän kauden aikasemmasta töötistä hieman muistutusta Byronille ja asia kunnossa. Mielummin näinpäin kuin että olisi lähtenyt hakemaan mitään törky taklausta kostoksi, koska sen seuraukset olisivat varmasti pahemmat kuin Byronille nyt tulleet vammat.

Pitää myös muistaa että pelaajat ovat itsekkin tajunneet siistiä peliä ja vähentäneet tappeluiden määrää kun peli on muuttunut ja tietoisuus päävammojen vakavuudesta on tullut paremmin julki. En itsekkään ole mikään intoilija tappeluiden osalta, mutta mielestäni ne osaltaan kuuluvat NHLään. Enkä usko että keskiverto pelaajalle tappeluista on sen suurempaan terveys riskiä varsinkaan nykypäivänä, kun tappeluita tulee harvakseltaan ja niiden hoitoon kiinnitetään paremmin huomiota.
 

Kymppitonni

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK Philadelphia Flyers Nikkarit -17
Mielipiteitä saa toki olla ja itse olen täysin eri mieltä kolumnin kirjoittajan kanssa asiasta. Pelissä on nykyään aivan liian kovat vauhdit ja lisäksi taklaaminen on vähentynyt, josta tulaan tilanteeseen, missä pelaajia loukkaantuu huolimattomuuden takia, koska ei olla valmiita ottamaan taklausta vastaan.

Mielestäni Weegar-Byron tilanteessa pelaajat hoitivat asian niin kuin se kuulukin, Byron tiesi mitä tapahtuu ja piti kunniansa. Onneksi näitä pelaajia löytyy vielä NHL:stä. Peliin kuuluu kovat ja puhtaat taklaukset, sekä tappelut. Joskus jopa puhtaan taklausen jälkeen on mielestäni hyvä käydä muistuttamassa vastustajaa.
 
Tuosta olisi ollut helpompaa olla samaa mieltä, jos Oinonen olisi korostanut kurinpidon ja rangaistusten tärkeyttä pelin siistimiselle. Nyt kuitenkin jäi vaikutelma, että pelaajien pitäisi näyttää mallia. Niin se ei mene. Kerran kurinpito ei anna riittävän isoja rangaistuksia, niin joku muu rangaistuskeino pitää olla käytössä. Se ei yleensä liity mihinkään mieskunniaan, mihin Oinonen viittaa. Mikäli kurinpito antaisi riittäviä pelikieltoja ja mikäli jopa puhtaasta taklauksesta voisi saada penalttia, mikäli taklattava ei pysty ottamaan taklausta vastaan, niin ehkä sitten kannattaisi alkaa syyllistämään pelaajia ja koodistoja. Mutta näin ei ole, eikä näillä näkymin voikaan olla. Sen vuoksi pelaajilla on oltava jokin keino saada teloja tilille, että "vähän ajattelisi mitä kollegalleen tekee taklauksella".
 

Kental

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins
Lisäksi, kuten @RetroRenttu jo vähän sivusikin, ongelma on jo itsestään lähes poistunut, niin mitäpä siihen kovalla kädellä puuttumaan. Joskus hiljattainhan sitä tilastoa liikkui, että mikä osuus NHL:n päävammoista oli peräisin tappeluista, ja vaikken tarkkaa prosenttia muista niin se meni osastoon pisara meressä. Ja toisekseen, siitä ei oikeasti ole montaa vuotta kun ainakin lähes jokaisella joukkueella oli tappelija vähintään kokoonpanon rajamailla, monella vakiokokoonpanossa - puhumattakaan tilanteesta menneillä vuosikymmenillä. Tällä kaudella ylipäätään yhtään NHL-peliä vyölleen saaneet pelaajat, joita voi hyvällä tahdollakaan kutsua enforceriksi, voi laskea yhden käden sormilla. Mielipiteitä jakaneiden showtappeluiden loppu koitti jo kaikessa hiljaisuudessa.

Nuo ovat totta kai järkyttäviä kohtaloita mitä joillekin noista ammattipugilisteista sattui. Mutta Bob Probertin vertaaminen Paul Byroniin kroonisen tappeluperäisen aivovammariskin suhteen on sama, kuin vertaisi ammattinyrkkeilijää ja kadunmiestä, joka törmäsi yhtenä aamuyönä snägärijonossa väärään tyyppiin. Eli mitä NHL:ään tässä mielessä tulee: saa huokaista, tilanne ohi.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Päivän Määtässä tuodaan esille naisjääkiekkoilun arvostusta esim. sen suhteen miten vuoroja jaetaan ja milloin minkäkin sarjan edestä naisjääkiekkoilijat joutuvat väistymään. Kirjoittaja sanoo, että vaikka on ollut läsnä sadoissa jääkiekko-otteluissa, niin naisjääkiekkotapahtumassa ei kertaakaan, vaikka katsoo olevansa ydinkohderyhmää tälle tuotteelle. Ja tämä siis johtuu siitä, että tuotetta ei arvoteta tarpeeksi korkealle. Televisiosta nautittuna naisjääkiekkokin kelpaa. Jälleen kirjoittaja hieman erikoisesti tekee itsestään näkijän sijasta kokijan, vaikka siihen ei oikein ole edellytyksiä. Markkinoinnin ja arvostuksen puutteen asettaminen syyksi olla menemättä matsiin tuntuu naispuolisen jääkiekosta kirjoittavan kynästä hieman keinotekoiselta, siis juuri hänen tapauksessaan. Kyllähän fakta on varmasti se, että jos joskus halutaan tosissaan haastaa isoja, lähinnä USA ja Kanada, niin peruskiven Suomessa pitää olla kunnossa. Toinen kysymys on se, että tulisiko naisjääkiekkoväen, jos tällaista nimitystä nyt voi käyttää, terästäytyä ja lujemmin penätä oikeuksiaan. Tästä tulee mieleen hieman Mestis, jossa kaikki on ison pahan Liigan syytä, mutta jonka omat toimenpiteet eivät ole kovinkaan näkyviä, tai kuuluvia. *kärjistys

Voi kai joku lajia paremmin tunteva sanoa pelin tasostakin jotain.

Paitsiossa: Naiskiekon ongelmat eivät ole pelillisiä
 
Viimeksi muokattu:

se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Määtälle (vai Määttälle?) semmoiset terveiset, että mene sinne peliin ja ota kaverisikin mukaan.

Mun mielestä naisten pitäisi mennä katsomaan innoissaan naisten pelejä ja miehet voi sitten innoissaan mennä katsomaan miesten pelejä. Tai naisten pelejä. Miten kukin nyt haluaa aikaansa viettää.

Mun mielestä liigapelitkin pelataan paskoihin aikoihin, enkä kauheasti peleihin ehdikään. Sellaista se on.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös