Mitä positiivista sanottavaa on jäänyt sanomatta? Taannoisesta Liigan avaamisesta kirjoitettiin useampia kolumneja. Mestiksen pöhinästä on varmaan jo kyllästymiseenkin asti raportoitu. MM-kisojen, NHL:n, Liigan voittajista ja onnistujista sekä muista positiivisista ilmiöistä kirjoitetaan säännöllisesti. Juuri tällä viikolla raportoitiin jälleen kerran siitä, kuinka Jokereille tärkeämpää on pelaajan kehittyminen ihmisenä kuin jääkiekkoilijana. En ainakaan itse näe, että tässä olisi mitään merkittävää epätasapainoa.
Jääkiekkomedia kirjoittaa jääkiekkoon liittyvistä asioista ja tällä hetkellä sattuu olemaan negatiivisia juttuja enemmän kierrossa. Ei kai se median vika ole. Väärin olisi jättää joku ikävä ilmiö verkkolehdessä huomiotta vain siksi, että myös edellisviikolla tuli ikäviä uutisia.
Luin tuon Liljaniemen jutun jääkiekon kulttuurista ja vaikeaa oli kyllä tunnistaa sitä samaksi tekstiksi, joka täällä kerää niin kovasti kritiikkiä. Otsikko esitti (raflaavan) kysymyksen ja leipäteksti sitten vastasi siihen. Syitä pohdittiin mielestäni aivan asiallisesti ja sieltä löytyi ainakin minun silmääni ihan ymmärtävä alavire nuorille miehille, jotka saavat liian paljon liian nopeasti ilman, että heille tarjotaan riittäviä työkaluja erikoisen elämänsä hallitsemiseen. On ihan perusteltua pohtia kuinka laaja tämä ongelma on ja mitä jääkiekko sille yhteisönä voi tehdä.
Huono reaktio on suhtautua kaikkeen kritiikkiin defensiivisesti ja tuomita se ilman perusteluja potaskaksi. Terve yhteisö ottaa kritiikin vastaan ja kertoo joko mikä siinä oli pielessä tai miten tilanne voidaan jatkossa korjata.
Viimeksi muokattu:
