Mainos

Keskustelua Jatkoajan kolumneista ja artikkeleista

  • 1 217 603
  • 6 952

Zous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ryan Reaves
Tuli nyt vasta luettua juttu Uuden-seelannin kiekosta ja täytyy kyllä nostaa hattu päästä. Erinomaisen hieno juttu. Mielenkiintoista luettavaa, kun kerrankin saa lukea lätkästä jotain uutta ja vierasta itselleni.
 

Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Tekisi mieli kehua, mutta eipä se taida olla mahdollista, kun Solmu on puuhastelemassa. Tuossa tänään julkaistussa hanskaajissa olisi ollut aineksia oikein hyvälle jutulle. Ajankohtainen ja mielenkiintoinen aihe ja paikalle saatu yksi Ilveksen suurimmista legendoista, jota aihe koskettaa hyvinkin läheisesti. Lummetta käsittelevässä osiossa Koikkarin kentältä Naganoon osoitettiin jo alkumetreillä mitä miehiä ollaan, kun väitettiin legendaarista Koikkarin kenttää Koivuniemen kentäksi. Virhe on sittemmin näköjään korjattu, mutta googletustaidot ei ilmeisesti riittäneet selvittämään mikä se Koikkarin kenttä loppujenlopuksi on. Ei tällaista saa yksinkertaisesti tapahtua, kun tehdään juttua tamperelaisesta kiekkolegendasta. Hyvänä lisänä jutussa on varmistettu, että haastattelun toinenkin osio löytyy. Linkki juttuun Ilves on kahden rantasuomalaisen hiekkalaatikko löytyykin vaatimattomat neljä kertaa. Saattaa jonkun silmissä vaikuttaa jopa turhanpäiväiseltä toistolta.

Itse haastattelujen sisältöön on mahdoton ottaa kantaa, koska haastattelu on tehty kippolassa, jossa on aivan mahdoton taustameteli. Yritin katsella kumpaistakin pätkää, mutta kiinnostavasta aiheesta huolimatta täytyi metelin vuoksi heittää kesken. Ei osoita kummoista kunnioitusta Ilveksen legendaa ja laadukasta journalismia kohtaan tehdä ja julkaista tuollaista materiaalia.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Nuo videopätkäjutut ovat muutenkin täysin turhia, olivat ne missä mediassa tahansa. Jatkoajassa ne valitettavasti ovat vain Iltasanomien Videotuomareiden kopiointia, ja kopioinnin kohdekin on onneton.

En minä ole kiinnostunut kuuntelemaan huonosti tai ei ollenkaan editoitua joutavaa hölötystä minuuttikaupalla, minä haluan lukea asiat tiivistettynä haastatteluna. Se ei ole journalismia, jos pistetään vain kamera päälle ja jutellaan siinä pitkät pätkät.

Kyse on myös ajasta ja paikasta. Ei ole aina aikaa kuunnella kymmentä minuuttia sellaista asiaa, jonka sisällön lukisi 30 sekunnissa ruudulta.

En minä ole pitkiin aikoihin katsonut edes television uutislähetyksiä, en jaksa tuhlata puolta tuntia istumalla passiivisesti ja katsomalla puhuvien päiden hölinää kun voin lukea uutiset tekstimuodossa. Jos haluan jonkun videoklipin katsoa, vaikkapa maalikoosteen, niin sitten sen katson netistä, mutta ne ajat ovat ohi, jolloin istuttiin puoli iltaa olohuoneen telkkarin ääressä odottamassa, että tuleekohan sieltä viiden sekunnin välähdys Mestis-kierrokselta vaiko vartin katsaus naisten uppopallon juniorisarjan saloihin.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Nyt tuo mainitsemani heikkotasoinen juttu on poistettu kokonaan verkkolehdestä. Tehdäänkö näin kovinkin usein? Ensiksi päästetään huttua ilmoille ja sitten se poistetaan.

Useiden mielestä ensimmäistä tehdään usein, jälkimmäistä ei tarpeeksi usein.

Että silleen...
 

SimBLi

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Mikä siinä muuten on, että Liigan raportit tulevat näin myöhään ulos? Ja lopputulos on kuitenkin varsin vaatimaton siihen nähden, että jaksaisi odottaa näiden ilmestymistä. Löytyisikö joku kolmas, mielenkiintoinen tulokulma, jolla raportteja käsiteltäisiin: ei tilastojen kertomista eikä valmentajien hokijargonia. Entäpä jos raportoija toisi oikein näkyvästi oman mielipiteensä raportissa ilmi? Eli siis raportti varmasti olisi hyvin kotijoukkuepainotteinen, mutta eikös niillä seuroilla ole aika saman verran kotiotteluita, joten sekään ei oikeen vastalauseeksi käy.
 

Zous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ryan Reaves
Tuleekos Marraskuun alussa uusi juttu jostakin pienestä kiekkomaasta? Ehdottomasti jatkoajan parasta antia ollut tämän syksyn aikana.
 

IceBlacks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uusi-Seelanti, Islanti, Espanja, Viro, Tanska, JYP
Tuleekos Marraskuun alussa uusi juttu jostakin pienestä kiekkomaasta? Ehdottomasti jatkoajan parasta antia ollut tämän syksyn aikana.

Kyllä vain. Kuukausittain tulee uusi maa esittelyyn.
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Linkin takaa löytyy Jatkoajan toimituksen hyvälaatuinen kuvakooste, mutta otsikko Kärpät jatkoivat voittoputkeaan SaiPan kustannuksella menee taas metsään.

Vaikka Kärpät, Jokerit ja Ässät ovat monikkoja, niin ne ovat joukkueiden erisnimiä, jolloin "Kärpät jatkoivat" on väärin muotoiltu. Samoin Jokerit eivät voittaneet, vaan Jokerit voitti. Ässät saapuvat ensi lauantaina Lukon vieraaksi? Eivät saavu, vaan Ässät saapuu, jne.

Tarkoitus ei ole niuhottaa tai viilata pilkkua, mutta jatkon kannalta uusille toimittajille ja kuvaajille tällainen tarkennus.

EDIT: No mutta sieltä tulikin nopeasti korjaus. Hyvä!
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Jokerit lähtee - mitä jää? - SM-LIIGA - 31.10.2013 - Kolumnit - Jatkoaika.com - Kaikki jääkiekosta
Ihan jees tehdä artikkeli täysin tuulesta temmatuille väittämille ja spekulaatioille, paksujen värilasien läpi.

Ensinnäkin Jokerien katsojaluvut ja rahamäärät on paskan hailee muille Liigajoukkueille, ne kasvattaa/kasvatti Jokerien kukkaroa, se määrä jonka mukaan pleijareissa Jokerit tuo enemmän rahaa pottiin on kuitenkin varsin marginaalinen osuus vaikka sinällään iso onkin, tuon summan laskemisen lisäksi jätettiin edes spekuloimatta mahdollisia vaikutuksia TV näkyvyyteen. Jokereista nyt ei voi kuitenkaan edes etukäteen sanoa montako peliä he pleijareita pelaavat. Miksi siis kauhea mouhkaus yleisömääristä, jotka on vain pois yleensäkkin kiekkoa seuraavasta yleisöstä, eivätkä muilta Liigajoukkeuilta? Tiedä vaikka kantaisivat rahansa Nordikselle ja Espooseen, kun Jokerit lähtee.

Sitten hetkeksi meinaa toimittaja herätä todellisuuteen ja kommentoi Suomen verotusjärjestelmää, tässä vaiheessa lukijan toivo herää vain kuollakseen seuraavana kappaleen vihjailuihin, että joku alkaa Hjalliksen huoraksi, heti sen jälkeen kun Hjallis on ensin kussut kaikkien päälle. Saati että huudellaan "Jokainen saa arvottaa kiekkojohtajien ehdottomat kommentit miten haluaa." Just, sitten jatketaan Bluessin ex urheilutoimen johtajan pesti jutuilla jne. Mun tietääkseni Sinuhe Wallinheimo on eduskunnassa, perkele JYP pieksee Hjalliksen sata nolla ne ei myynyt touhujaan Venäjälle ne muuttaa lakeja tuolla JYP:in eduksi! Tämä siis jos samalle vihjailu ja perusteeton väite linjalle lähdetään. Saati että huudellaan Bluessin olevan konkurssissa.

Sitten tuleekin se viimeinen muilutus jossa väitetään että siellä seisoo jokainen Jokerifani tiistai-iltana kun vastassa on se Novokuznetstsötsötsöö mitä ne nyt onkaan ihan kuin ne siellä seisois SaiPaa vastaan, tuskin tulee alkuhuuman jälkeen tapahtumaan. Samaten niin saa tulla näyttään yhdenkin faktan kuinka sieltä omistajat pumppaa rahaa osakeanti toisensa perään raskaasti tappiolliseen joukkueeseen.

Odotin ja toivoin ihan asialliseen sävyyn kirjoitettua kolumnia jossa vihdoin oltaisiin ruodittu Jokerien tai oikestaan Hjalliksen touhua vähän laajemmalta kantilta ja kriittisen neutraalisti. Niin sieltä tuleekin taas yksi värilasein, pää pilvilinnoissa kirjoitettu ja mitään uutta asiaan tuomaton suoltamus, josta suuri osa ei edes ole millään tavalla olennaista tai sisällä mitään faktapohjaa mukaletkauttelujen ja vihjailujen sijaan.

Jatkoajan jutut tuntuu menevän ihan väärään suuntaan sitä samaa tahtia kuin julkisuus kasvaa, olisin olettanut tän tason kolumnia joltain iltapaskalta, en jatkoajan toimitukselta.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Jokerit lähtee - mitä jää? - SM-LIIGA - 31.10.2013 - Kolumnit - Jatkoaika.com - Kaikki jääkiekosta
Ihan jees tehdä artikkeli täysin tuulesta temmatuille väittämille ja spekulaatioille, paksujen värilasien läpi.

Ensinnäkin Jokerien katsojaluvut ja rahamäärät on paskan hailee muille Liigajoukkueille, ne kasvattaa/kasvatti Jokerien kukkaroa, se määrä jonka mukaan pleijareissa Jokerit tuo enemmän rahaa pottiin on kuitenkin varsin marginaalinen osuus vaikka sinällään iso onkin, tuon summan laskemisen lisäksi jätettiin edes spekuloimatta mahdollisia vaikutuksia TV näkyvyyteen. Jokereista nyt ei voi kuitenkaan edes etukäteen sanoa montako peliä he pleijareita pelaavat. Miksi siis kauhea mouhkaus yleisömääristä, jotka on vain pois yleensäkkin kiekkoa seuraavasta yleisöstä, eivätkä muilta Liigajoukkeuilta? Tiedä vaikka kantaisivat rahansa Nordikselle ja Espooseen, kun Jokerit lähtee.

Muutenkin koko keinotekoinen laskelma perustui vain siihen, että nimen omaan Vaasan Sport nousee liigaan. Koska ei Sportin nousu ole kirkossa kuulutettu, niin moisilla laskelmilla ei paljoa virkaa ole. Toki Sport on yksi mestariehdokkaista ja sen paikka olisi pidemmän päälle liigassa (kunhan ei TuTon menestyksen kustannuksella), mutta joutavaa spekulaatiohan tämmöiset Jokerit-laskelmat ovat.

Tosiaan, tämäntapaista kolumnia olisi odottanut iltapäivälehdiltä, joiden kiekkojournalistinen linja on pääkaupunkikeskeinen ja jossa jauhetaan Jokerien ja HIFK:n edesottamuksilla aivan kuin ne kuvastaisivat koko Suomen jääkiekkoilun linjaa tai edes SM-liigan yleistilannetta. Ihan eri joukkueet siellä näyttävät sarjataulukon kärkipaikoilla keikkuvan, vaikken liigaa sen kummemmin seuraakaan.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Jatkoajan Ville Heino ansaitsee peukun oikeaoppisesta sitaattien käytöstä "HPK:n tuore hyökkääjähankinta: 'Minulla on kova halu voittaa' " -juttunsa otsikossa.

Mainittakoon vertailun vuoksi, että esimerkiksi YLE Urheilun toimituksella, ja etunenässä Ilkka Palomäellä, on raivostuttavan pinttynyt, urheilulehtimäinen tapa otsikoida jok'ikinen juttunsa alustus-ajatusviiva-sitaatti -kombolla. Palomäen juttujen sisällöt ovat yleensä sinänsä ansiokkaita, mutta ainakin omalta osaltani ne jäävät yhä useammin lukematta, sillä pidän kyseistä otsikointitapaa Palomäen kohdalla jo jonkinlaisena pakkomielteenä ja ärsyttävänä yksityiskohtana, joka ei tarjoa mitään lisäarvoa itse juttuun tai edes otsikkoon. Vai mitä sanotte esimerkiksi seuraavista Palomäen viimeaikaisten juttujen otsikoista:

Suomen NHL-maalipyssyllä huikea ja karmea olympiamuisto - "Maajoukkue on se isoin asia" (31.10.)

NHL-yllättäjän kapteeni pitkään sivussa - "Tämä on brutaalia" (30.10.)

Suomen mitalitoivo Sotshissa – ”Uskon omaan menestykseeni” (30.10.)

NHL vie Nuorilta leijonilta helmet - "Se on harvinaista ja hienoa" (28.10.)

Granlund veti oikeista naruista – "Ollut ihan hirveästi vaikutusta" (21.10.)
 
Viimeksi muokattu:

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Muutenkin koko keinotekoinen laskelma perustui vain siihen, että nimen omaan Vaasan Sport nousee liigaan. Koska ei Sportin nousu ole kirkossa kuulutettu, niin moisilla laskelmilla ei paljoa virkaa ole. Toki Sport on yksi mestariehdokkaista ja sen paikka olisi pidemmän päälle liigassa (kunhan ei TuTon menestyksen kustannuksella), mutta joutavaa spekulaatiohan tämmöiset Jokerit-laskelmat ovat.

Tosiaan, tämäntapaista kolumnia olisi odottanut iltapäivälehdiltä, joiden kiekkojournalistinen linja on pääkaupunkikeskeinen ja jossa jauhetaan Jokerien ja HIFK:n edesottamuksilla aivan kuin ne kuvastaisivat koko Suomen jääkiekkoilun linjaa tai edes SM-liigan yleistilannetta. Ihan eri joukkueet siellä näyttävät sarjataulukon kärkipaikoilla keikkuvan, vaikken liigaa sen kummemmin seuraakaan.
Minun pointtina tuon laskelman mainitsemisesta oli se että jos Jokereita katsoo 100 000 ihmistä, niin nehän maksaa Jokereille, ei Liigalle, Liiga ja muut joukkueet ei tuosta rahasta saa latin latia, ei ennen pleijareita ja yhteiseen kassaan maksettavia summia. Jos verrataan Sportiin, siis ihan vertailun vuoksi (samassa vertailussa esim KooKoon halliin mahtuu yli 5000 katsojaa) ja oletetaan halli täyteen, niin sehän on tietääkseni jotain tyyliin 11 tai 12 000 - 3600 eli n.8000? x montako peliä Jokerit pelaa (paras seitsemästä, kotona ja olikohan semifinaaleihin asti, vai semifinaaleista eteenpäin) x lippujen hinta / jakosuhteessa voittajasta viimeseen, se laskukaava.

Kaikki runkosarjan 30 kotipeliä, niin se on se ja sama koko tuottelle, vaikka siellä olis 1 katsoja, Jokereitahan se rankasisi, ei muita.

En vaan ymmärrä pointtia vertailla katsojamääriä, kun ei niillä ole vaikutusta Liigan toimintaan, jos olisi edes vertailtu menetettäviä silmäpareja TV näkyvyydessä ja laskettu että ehkä X määrä ihmisiä vähemmän katsoo pelejä, niin se voi vaikuttaa prosentin Y verran mainostajien näkyvyyteen jne. niin olisin voinut ymmärtää, tai jos olisi laskettu niitä pleijarituloja ja niiden yhtiestä alenemaa ja sen suhdetta ja vaikutusta kokonais palkkioon esim mestaruudesta, nyt vaan en tajua koko juttua, eikä tuo ollut edes kolumnin ainut asiavirhe, varsinkaan kun siellä mennään tuolle Blues on farmi haukkumis/vihjailu- linjalle myöhemmin.
 
Viimeksi muokattu:

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Kun on kritisoitu niin kehutaan välillä.

PT:n Varlamov-teksti oli mielestäni varsin mainio kirjotus. Yleisestikkin tuntuu NHL-osiosta nousevan ihan yllättäviäkin huippuonnistumisia.

Johtuisiko siitä että sarja ei Suomessa ole niin framilla kuin Liiga joten siitä voi kirjoittaa enemmän asiaa vähemmällä hutulla.

Hyvä hyvä
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Aika jännä juttu sinänsä, ettei tätä Solmu Salmisen uusinta kolumnia ole täällä vielä mainittu.

Mitä mietteitä tuo herättää muissa palstalaisissa? Allekirjoittanut odottaa herra Salmiselta edelleen laadukasta kolumnia. Ei ollut taaskaan sen aika.
 

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Aika jännä juttu sinänsä, ettei tätä Solmu Salmisen uusinta kolumnia ole täällä vielä mainittu.

Mitä mietteitä tuo herättää muissa palstalaisissa? Allekirjoittanut odottaa herra Salmiselta edelleen laadukasta kolumnia. Ei ollut taaskaan sen aika.

Pitää kirjoittaa että voi olla esillä.

Ei muuta kommentoitavaa
 

IceBlacks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uusi-Seelanti, Islanti, Espanja, Viro, Tanska, JYP
Aika jännä juttu sinänsä, ettei tätä Solmu Salmisen uusinta kolumnia ole täällä vielä mainittu.

Mitä mietteitä tuo herättää muissa palstalaisissa? Allekirjoittanut odottaa herra Salmiselta edelleen laadukasta kolumnia. Ei ollut taaskaan sen aika.

Don't feed the troll. Typeriä vertauksia ja argumentteja. Kirjoittamista kirjoittamisen takia ilman kunnon sisältöä.
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Aika jännä juttu sinänsä, ettei tätä Solmu Salmisen uusinta kolumnia ole täällä vielä mainittu.

Mitä mietteitä tuo herättää muissa palstalaisissa? Allekirjoittanut odottaa herra Salmiselta edelleen laadukasta kolumnia. Ei ollut taaskaan sen aika.

Miksi sitä pitäisi ES-Eskon seuraajaksi havittelevan herran tekstejä turhaan alkaa kommentoimaan. Kaverin puolesta toivon, että toi kova uurastus lopulta palkitaan sillä pestillä Urheilulehteen. En sitten tiedä kenelle noi ES-Esko tyyppiset tekstit on suunnattu. Kai siinä sitten haetaan vaan niitä klikkejä ja facebook tykkäyksiä.

Annetaan kuitenkin samalla positiivista palautetta. NHL-puolen kirjoitukset ovat olleet ihan hyvällä tasolla kautta linjan.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans, Dallas Stars
Tää K11-juttu oli kyllä jatkoajan uusi pohjanoteeraus. Näillä kolumneilla ei ole muuta tarkotusta kuin herättää närää. Jos tässä oli joku hyvä ajatus, niin se ei kyllä tullut mitenkään esiin. No, kirjoittaja on saavuttanut tavoitteensa.

Kolumnin kirjoittajalle aihe-ehdotuksia tuleville kolumneille:

"Teemu Selänne on Suomen yliarvostetuin urheilija"

Potkua tähän kolumniin saa puhuttelemalla Selännettä tuttavallisesti Temenä. Jutun argumentti on, että Temeä arvostetaan Suomessa vaikkei hän ole NHL:n kovimpia nimiä millään muotoa. Loppuun vielä tällainen kiva vetoomus: "Lopetetaan Teme-ikonien kumartelu ja seurataan jääkiekkoa rehellisin silmin, okei?"

"Kalervo Kummolasta Suomen jääkiekkoilun suojeluspyhimys"

Tässä kolumnissa ei keskitytä Kummolan hyviin aikaansaannoksiin, se veisi liikaa aikaa. Sen sijaan aihetta tarkastellaan salmismaisesti yhdeltä -korkeintaan kahdelta - kantilta. Kalea kehutaan ensisijaisesti siitä, kuinka hän asetti kotikisojen lippujen hinnat pilviin, jotta tyhmä kiekkorahvas pysyi kotona. Tämä puhdisti jääkiekon imagoa. Loppuun vetoomus: "Yritetään joskus miettiä kokonaisuutta, okei?"

"Nousu Mestiksestä Liigaan: Kiekko-Vantaa ainut oikea vaihtoehto

Kolumni linjaa, että ei ketkään ulkomaalaiset halua minnekään ouluihin tai poreihin pelaamaan, vaan suomalaisen jääkiekon pitää yhä keskittyä pääkaupunkiseudulle, missä raha liikkuu. Se on kehitystä. Loppuun vetoomus: "Unohdetaan menneet ja katsotaan tulevaan, okei?"

"K11-pääsylippuun - lätkä ei ole lapsille

Tässä voitaisiin jutun mausteeksi esittää, että asia on kaksinapainen. Meidän täytyy pelata lätkää hameet päällä tai lapsien (käytetään sanaa petterit, sehän oli hauska juttu kun Pasilassa oli ekalla kaudella se homopetteri-poika) täytyy käydä katsomassa balettia. Lapsia lätkämatseihin vievät vanhemmat ovat huonoja kasvattajia. Olut tulisi kieltää, koska lapset ja alkoholi eivät voi olla samassa rakennuksessa. Katsomossa saa vain taputtaa kohteliaasti, koska huutelu antaa lapselle enemmän esimerkkiä kuin oman vanhemman käyttäytyminen ja suhtautuminen esimerkiksi kiroiluun. Lopuksi kerjätään rehellisyyttä, jeesustelun lopettamista ja hyviä linjanvetoja.

Mitä tää äijä toi tähän keskusteluun kuin jeesustelua, asioiden esittämistä valheellisessa valossa ja huutelua ilman omaa mallia? Jatkoajan uskottavuus on kyllä näiden kolumnien myötä valunut tasaista tahtia.

Ja minä olen vuodatukseni saanut vuodatettua. Nyt alkaa helpottaa.
 

Luke72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hallitseva mestari
Tää K11 juttu oli kyllä surkeinta mitä on tällä saitilla ehkä koskaan ollut vai pitikö sen olla huumoria? Ei kai se nyt tosissaan voinut olla? Lapset jos jotkut ei ihmettele juuri mitään, saati kauhistele viikkoja jotain pientä nahistelua niin kuin jotkut aikuiset. Ehkä kirjoittajakin sen joskus huomaa omakohtaisesti omien lastensa kautta.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Ihan hyvä sohaisu, kun tietää kuinka paljon Jatkoajassa isejä on. Tottahan se on, että pienet lapset voivat aivan hyvin olla kotonakin omien lelujensa parissa, eikä niitä tarvitse peliin raahata. Koska eivät nimenomaan sitä kauhistele, kun eivät siitä mitään ymmärrä tai jaksa kokonaista ottelua edes katsoa.

Paitsi tarvitseehan raahata, koska ei ole lastenhoitajaa. Samalla lailla kuin jossain Thaimaassa hippeily omista syistä pienten lasten kanssa, kun on vain pakko päästä reissuun, vaikka tuli muksuja hankittua.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Aivan loistavaa "Pienet jääkiekkomaat" -settiä jälleen kerran: ehdottomasti parasta nyky-Jatkoaikaa, Pekka Rautiaisen toimittamien HPK-kuvakoosteiden ohella. Iso peukku ja kiitos asianomaisille toimittajille; informatiivista ja asiallisesti kirjoitettua tekstiä ei ole verkkolehdessä koskaan liikaa!

PS. Haluaisin huomauttaa samalla yhdestä, sinänsä pienestä kauneusvirheestä, johon tosin syyllistyvät valitettavasti nykyään lähestulkoon kaikki ammattitoimittajatkin: otsikossa "Pelaaja, joka näki Italian kultavuodet ja romahduksen" ei tule käyttää pilkkua, joten ottakaa se pois, kiitos.
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Uskaltaisikohan sitä taas oksentaa jotain tänne palautteeksi, koitetaan nyt. Loistava juttusarja taas kerran pienemmistä maista, eli Italiasta. Varsinkin Muzzatin kuulumisia on hauska lueskella näin muutaman vuoden jälkeen. Oli kyllä ärsyttävän hyvä molari aikanaan Tapparalle, näin naapurin näkökulmasta.

Solmu sitten jatkoikin hyväksi (?) havaitsemallaan linjalla. Ei edelleenkään jatkoon.
 

Luke72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hallitseva mestari
Tosiaankin mahtava juttu Muzzattista. Ihan helmiä tälläiset haut. Mieluusti sitä lukisi vaikka naapuri Dale Derkachin muistelmiakin...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös