Minun mielestäni maailmassa on asioita, joille ei pidä nauraa. Totta kai niille saa nauraa, eihän kukaan sitä pysty kieltämään, mutta tiettyjä asioita pidän sillä tavalla tabuina että niille nauraminen on lähinnä yksinkertaisten ihmisten puuhaa.
Tabuthan ovat niin kulttuurisidonnaisia kuin olla ja voi. Lähi-idässä Mohammed on niin suuri tabu että ihmiset ovat valmiita tappamaan kyseistä aihetta koskevista vitseistä tai, kuten nähty, jopa kuvista. Etelä-Euroopassa Jumalaan ja yleisesti kristinuskoon liittyvät vitsailut (ja miksei fiktioon perustuvat kirjatkin) saavat ihmiset kaduille, vaikkakaan ei välttämättä yhtä kollektiivisesti kuin muslimimaissa.
Suomessa vastaavia tabuja keskivertokansan keskuudessa ovat nähdäkseni kuolema ja pysyvä vammautuminen, ja listaan voisi periaatteessa lisätä vielä heikompien ja puolustuskyvyttömien "sortamisen". Esimerkiksi Meksikossahan kuolemalla ei ole lähellekään samaa merkitystä kuin täällä, siellä kyseiselle aiheelle tosiaan nauretaan ja sen kunniaksi järjestetään vuosittaisia juhlia. Minun arvomaailmaani ei kuitenkaan sovi kuolemalle tai puolustuskyvyttömille nauraminen, olivat kyseessä sitten somalit, juutalaiset, tamperelaiset, vammaiset tai mitkä tahansa. Tähän on tosin hyvin vaikea vetää linjaa eläinten kohdalla, sillä koirien, kissojen, hevosten ym . kuolemille on hyvin vaikea nauraa, mutta esimerkiksi video jossa Randy Johnsonin syöttö baseball-ottelussa osuu ohi lentävään puluun on mielestäni suorastaan hulvaton. Ja sekin oli ihan hauska tapaus se Kupittaalla viime Veikkausliigakaudella kuollut sorsa. Ehkä se että molemmat edellämainitut teot olivat täysin tahattomia tekee niistä koomisia.
Tahtomattaan vitsin yhdistää kuitenkin aina aiheyhteyteen. Minä en toivon mukaan koskaan tule nauramaan vitseille jotka liittyvät jonkin ihmisen kuolemaan, ja nämä vitsit joissa lapsia seivästetään heinätalikoilla ylittävät jo pari rajaa minun arvomaailmassani. Sitä on melko vaikea selittää, mutta luulisi sen ymmärryksen löytyvän jokaiselta itseltään mikä on hauskaa ja mikä ei. Minulla ei ole mitään omakohtaisia kokemuksia vauvoista tai erityisempiä tunnesiteitä niitä kohtaan, mutta jokin pääkopan sisällä kertoo että tällaisille asioille ei vaan naureta. On mielestäni ontuva selitys että vitsissä nauretaan vain pellepuvulle tai kuolleena retkottavan vauvan ja pellepuvun kontrastille. Ymmärrän kyllä mille te nauratte, mutten ymmärrä miksi te nauratte. Tavallinen, terve länsimainen ihminen ei uskoakseni koe kyseisiä vauvavitsejä hauskoiksi.